Yksin (jatkoa)

Tässäpä jatkoa edelliseen skifi-kirjoitukseeni.
En mene takuuseen että miten virheetöntä tekstiä tein. Toivottavasti kelpaa :)

Vapaan sotilaspuolueen iskuryhmä pelasti Jack nimisen toverinsa vastapuolensa tutkimuskeskuksesta nopealla ja hyvin suunnitellulla rynnäköllä. Kohde löydettiin ja vietiin henkilökuljetus-aluksessa pois kohti omaa tukikohtaa. Menetyksiä ei koettu tehtävän aikana mutta useita tiedemiehiä eliminoitiin heidän yrittäessä puolustaa keskusta hyökkääjiä vastaan.
Jack oli kadonnut taistelussa ja useiden viikkojen jälkeen paikannettiin kolmannen taistelu puolueen tiloista. Kukaan ei tiedä mitä hänelle tehtiin mutta varmaa on vain se ettei se tulisi olemaan mitään hyvää.

Jim katsoi staasikammiossa olevaa ystäväänsä. Naamaosa oli päälaella kuten yleensäkin silloin kun ei ollut tarvis suojautua. Haarniska oli kuitenkin yhä yllä. "Mitä ne tekivät sinulle?", hän kuiskasi. Kammio oli täytetty nesteellä jossa Jack kellui tiedotomassa tilassa. Neste oli hapekasta ja sitä kierrätettiin jotta sen happipitoisuus ei laskisi. Se kuitenkin oli turvallisin tapa kuljettaa haavoittuneita. Aine oli suunniteltu ihmisen keuhkoille ja nestemäisestä olomuodostaan huolimatta se oli toimiva keksintö. Viikkoja kestänyt jälittäminen ja vankien kuulustelu oli tuottanut tulosta. Jim kuuli takaansa automatisoidun huoneen oven suhahtavan sivuun. Jack kääntyi ja näki Barryn ilmaantuvan huoneeseen. Hänen haarniskansa oli vieläkin veressä. "Onko hän kunnossa?", kuului ensimmäinen sana. "On."
"Mutta...?"
Jim katsoi edessään olevaan statusruutuun. Siinä näkyi kaikki elintoiminnot ja se tarkkaili potilaan tilaa. "Katso itse."
Barry tuli lähemmäksi. Hän näki sydämen lyövän normaalisti ja ensinäkemältä ei ollut mitää outoa havaittavissa. Kudos kestävyydet olivat kuitenkin epänormaalin oloiset. "Sataneljäkymmentä prosenttia? Se on kolme kertaa normaalisotilaan kestävyys."
"Väärin. Nelinkertainen."
Barry katsoi ruutua pöllämystyneenä.
"Hetki sitten hän ei edes kävellyt omin avuin. Voisiko tässä vehkeessä olla vikaa?"
"Ei, siinä on itsenäinen tekoäly softa."
Jim hieroi leukaansa metallisen hansikkaan peittämällä kädellään. "Mitään tietoa siitä laitoksesta josta löysimme hänet?", Jim kysyi katsoen edelleen sinertävän hohtoista kammiota jonka sisällä kellui ihmisen muotoinen hahmo.
"Tiedustelun mukaan se oli jokin kirurginen kompleksi. Jokin sairaalanmallinen", Barry vastasi.
"Sairaala. Paskanmarjat, jos se oli sairaala niin minä olen varmaan sitten robotti."
Barry tiesi hänellä olevan pari mekaanista raajaa muttei sanonut mitään. Jim oli menettänyt jalkansa ja kätensä fotonipommituksessa viisi vuotta sitten. Raajat olivat mekaanisia mutta niiden päällä kasvoi täysin hänen oma ihonsa. Barry, Jim ja Jack olivat tuttuja jo vuosien takaa. He olivat olleen mukana lukemattomissa tehtävissä ympäri maa planeettaa sekä muutamissa siirtokunnissa.
Jim oli gyborgi. Yhdistelmä mekaanisia laitteita ja elävää kudosta. Se ei toki ollut harvinaista, jos joku menetti raajan, hänelle kasvatettiin laboratoriossa uusi tai tehtiin koneellinen versio.
Jack liikahti kammiossa. "Mitä teemme tästä edespäin?"
"Kessu ja muut isokenkäiset päättävät siitä", Jim sanoi irrottamatta katsettaan toveristaan.
"He päättävät siitä."

Kolme viikkoa myöhemmin:
Jack tuli tajuihinsa. Hän muisti että hänet pelastettiin ja vietiin staasiin. Hän heräsi sängyltä oudon pirteänä. Yleensä hän oli helvetin väsynyt herättyyään. (Etenkin rankan ryyppäämisen jälkeen).
Barry ja Jim tulivat hakemaan häntä siitä laitoksesta. Mikä se nyt sitten ikinä olikaan. Jack ei muistanut paljoa kokemuksistaan siinä paikassa. Ovi avautui ja hänen ystäväkaksikkonsa ilmaantui sisään mukanaan joukko muita enemmän ja vähemmän tuttuja. Vanhoja tuttuja joka jätkä ja likka. Jack ajatteli olevansa vanhassa ja tutussa turvallisessa tukialuksessa.
"Jack mikä on olo?", kuului yleisön seasta.
"En oikein tiedä."
Kaikki naurahtivat kuuluvasti. Ilmeisestikin kaikki olivat iloisia saatuaan hänet takaisin.
"Ajattelimme juhlia tätä illalla joten järjestimme J:n luo hiukan luvattomia juomia."
Luvattomilla tarkoitettiin tietysti alkoholia mutta vapaa-aikana niiden nauttiminen oli täysin sallittua, kunhan piti huolen että oli taas omalla ajallaan valmis astumaan palvelukseeen.
Huoneeseen ilmaantui Jackin vanha tuttu kenraali ja vähän tuntemattomampi lääkäri valkoisessa takissaan. "Ulos!" Kessu komensi.
Kaikki katosivat huoneesta mutta viimeisinä tulleet jäivät huoneeseen potilaan kanssa. Lääkäri tuli hänen luokseen ja paineli tietokoneen nappeja.
"Miltä tuntuu?", lääkäri kysyi asemaansa kuuluvalla äänensävyllä.
"Vähän kusettaa", Jack vastasi yrittäen ärsyttää häiritsijöitään.
Lekuri vain vilkaisi häntä ohimennen.
"Mitä muuta?"
"Ei mitään mistä pitäisi ilmoittaa."
Kessu tuli nyt lähemmäs.
"Sotamies Jack Rayans. Ilmoitan sinulle käskyn. Kun lähdet tästä huoneesta sinulla on velvollisuus ilmoittaa kaikesta poikkeavasta mitä huomaat itsessäsi. Oli se mitä tahansa, vaikka hampaasi heiluisivat tai lihoisit grammankin niin siitä ilmoitat minulle. Ymmärrätkö?"
"Kyllä herra kersantti."
Lekuri ilmoitti kaiken olevan kunnossa ja jätti potilaan huoneeseen yksin.
Ihmeen kummallinen käyttäytyminen jopa kessulta itseltään. Hän kuuli joidenkin juttelevan suuren peililasin takana. Sanat erottuivat vaikka huone oli suhteellisen hyvin vaimennettu.
Jack odotti kunnes mitään ei enää kuulunut ja nousi vuoteelta. Hän riisui sairaalavaatteet ja otti kaapista omansa. Hän alkoi kiskoa vihreitä armeijahousujaan jalkaansa mutta totesi niiden kutistuneen. Jack kiroili ajatellen lihonneensa.
Sitten tuli paidan vuoro. Kädet eivät kunnolla mahtuneet mustan lyhythihaisen paidan hihoista. Hän huomasi seinällä skannauslaitteen. Hän aktivoi sen ja se osoitti häneen sinisen litteän valoviivan joka pyyhki hänen ruumistaan. Se alkoi puhua. "Sotamies Rayans. Tervydentila erittäin hyvä. Lihasmassaa kaksikymmentäkaksi prosenttia enemmän kuin viimeksi joka tapahtui kolme kuukautta sitten ajalla 25.6.2578."
Yli kaksikymmentäkaksi prosenttia. Aika paljon.
Hän ei ollut edes kuntoillut. Kummallista.
Hän huomasi ruumiinsa kovettuneen ja vatsakin oli saanut paljon tiukemman sixpäkin kuin viimeksi oli katsonut sitä joskus perkeleen kauan aikaa sitten.
No eipä sitä jaksanut miettiä. Jack menisi niihin illalla järjestettäviin pippaloihin vaikka hänelle kasvaisi toinen pärstä. Jack meni kohti omaa hyttiään. ja ohimenne katsoi ulos paksusta panssarilasisesta ikkunasta jota suojasi myös energia kenttä ja ihaili loputonta avaruutta. Kauempana näkyi punainen tähtisumu ja jotakin sinistä josta ei tiennyt muuta kuin että se oli jotakin mitä lie ikinä. J:n hytti oli onneksi tilava ja siellä järjestettiinkin vastaavanlaisia juhlia usein. Jack oli innoissaan ja malttoi tuskin odottaa. Tietysti hän oli autuaan tietämätön muuttuneesta ruumiistaan.