Olen kuullut joskus puhuttavan, että uskovaisen ei pitäisi käyttää kalevalakoruja niiden pakanallisuuden takia. On jopa käsketty hävittää kyseiset esineet. Onko tällainen menettely hätävarjelun liioittelua? Kalevalakorut ovat nykyään aika suosittuja ja näitäkin varmaan monessa joululahjapaketissa on.
Kalevalakorut ja uskovainen
sun-glasses
39
3837
Vastaukset
- ylihinnoiteltuja
koruja joilla tehdään rahaa tekijöilleen.
Kalevala-aihe on aihe siinä kuin joku muukin.
Jos haluat ripustella niitä ympärillesi-siitä vaan.
Tekijät sitten naureskelevat ostajien yksinkertaisuutta kun viitsivät maksaa mitä kehdataan pyytää.- opiskelija
Tottakai se, joka jotain bisnestä tekee, haluaa saada sen kannattavaksi. Eihän kannattamatonta liiketoimintaa kannata tehdä. Kalevala korut ovat juuri suomalaisen omia juttuja. Ihania koruja, joita ainakin minä pidän ja ostaisin lisääkin, jos vaan opiskelija budjetti piisaisi. Ei vaikuta millään tavalla uskooni Jumalaan.
- sun-glasses
En käytä koruja juuri ollenkaan. En pidä kultaisista koruista ja monet muut korut joudun hylkäämään allergisuuden takia jos vähänkään epäilen että niissä voisi olla nikkeliä.
Kyselin tuota asiaa lähinnä sen vuoksi kun joskus tulee tilanteita että joutuu hankkimaan lahjaa. Joku joskus pyysi nimenomaan kalevalakorua lahjaksi ja sen hänelle sitten lahjoitin. - Saa
sun-glasses kirjoitti:
En käytä koruja juuri ollenkaan. En pidä kultaisista koruista ja monet muut korut joudun hylkäämään allergisuuden takia jos vähänkään epäilen että niissä voisi olla nikkeliä.
Kyselin tuota asiaa lähinnä sen vuoksi kun joskus tulee tilanteita että joutuu hankkimaan lahjaa. Joku joskus pyysi nimenomaan kalevalakorua lahjaksi ja sen hänelle sitten lahjoitin.Minä taas tykkään kultaisita koruista. Itselläni on kaula ja rannekorut kultaisia. Korvakoruja ja muitakaan lävistyksiä en otaisi! Enkä missään nimessä mitään tätskaa!
- Uudestisyntynyt uskovainen
Saa kirjoitti:
Minä taas tykkään kultaisita koruista. Itselläni on kaula ja rannekorut kultaisia. Korvakoruja ja muitakaan lävistyksiä en otaisi! Enkä missään nimessä mitään tätskaa!
Uskaltaisitko hypätä benji-hypyn?
Vastaan puolestasi; et. Sinulle suojatien ylittäminen on jo suuri seikkailu ja vaarallinen matka.
Kun uskova kasvaa uskossaan, hän avartuu myös henkisesti. Sinussa tuollaista avartumista ei huomaa.
Jotkut ovat aina niin suppeita ja pyörivät omissa pikkuympyröissään. - Äänitorvi.
Saa kirjoitti:
Minä taas tykkään kultaisita koruista. Itselläni on kaula ja rannekorut kultaisia. Korvakoruja ja muitakaan lävistyksiä en otaisi! Enkä missään nimessä mitään tätskaa!
Oletko koskaan laittanut päällesi värikkäitä vaatteita?
- 3nity
Kaikki Kalevala-korut eivät ole suoraan pakanuudesta tai edes Kalevalasta, vaikka muotoilussa halutaankin säilyttää tietty antiikkinen tai rauta-aikainen linjaus. Joissain koruissa on myös kristillinen teema, kuten esimerkiksi Kirkkoristi-korussa.
- karpalo
mitään kalevala-aihetta.ei edes ristiä.siihen on kätketty kirous.on muitakin ristejä kuin kalevala.eikö teidän henkien erottamisen lahja ole käytössä,hyvät ihmiset??? miksi olette noituuden kanssa tekemisissä?? uskovaiset ihmiset? en lakkaa ihmettelemästä? en!!!!!!!
- Kadun-nainen
Uskovaisten yksi brandy on juuri Kalevala Koru.
LL osastolla suosittu. Ja "pukin" kontista arkea.- sun-glasses
Niin se taitaa olla. Jotkut uskovat vaan eivät ollenkaan suvaitse näitä Kalevalakoruja. Meitä on moneen junaan ja osa jää laiturille.
- mamabeard
on hävittäneet kalevalakorunsa.
Jotkut on kokeneet sen oikeaksi ratkaisuksi ihan itse, vaikka ei oo mitään tästä asiasta toisilta kuulleet, jotkut taas on ensin saaneet herätteen esimerkiksi tällaisen keskustelun kautta, on asiaa sitten miettineet ja rukoilleet ja tulleet lopulta samaan johtopäätökseen eli että roskiin vaan.
Itse en kalevalakoruja kenellekään ostaisi vaikka kuinka niistä tykkäisivät. Ja kun jonkun uskovan kaulassa sellaisen näen, jotenkin se oudoksuttaa...
En silti pidä huonompana uskovana sellaista joka kalevalakoruja käyttää!
Tässä on kyse henkilökohtaisista asioista ja minkä henkilökohtaisesti itselleen sallii.
En lähde suureen ääneen julistamaan että jokaisen uskovan TÄYTYY luopua tuollaisista. Sellaisella opetuksella johdetaan lain omaisiin tekoihin ilman että henkilö itse edes sisäistää asiaa miksi näin tulee tehdä. Kyllä oivalluksen pitää syntyä kristityn sydämessä omakohtaisesti, ja jos sellaista oivallusta ei synny, mikä minä olen häntä tuomitsemaan.
On paljon suurempia ja tärkeämpiä asioita joihin tulee keskittyä. Ensisijaisesti. Mutta sitten kun näistä keskustellaan, sanon kyllä oman mielipiteeni ja kehotan uskovaa omakohtaisesti rukoilemaan asian puolesta, sillä ei nämäkään ihan merkityksettömiä ole.
Joissain tapauksissa tietyillä symboleilla voi olla yllättävän sitova voima, taustastaan johtuen.
Kun uskova alkaa hengellisesti kasvaa Jeesuksen tuntemisen kautta, kasvu on tavallaan kahtalaista: se johtaa vapauteen ihmisriippuvaisuuksista mutta samalla yhä suurempaan riippuvaisuuteen Jeesuksesta.
Tästä aiheesta alustin eilen eräässä kotikokouksessa.
Ihminen voi olla itsetön, itsekäs, itsepäinen tai itsenäinen.
Liian usein oikea itsenäisyys samaistetaan itsekkyyteen ja itsepäisyyteen, jolloin esimerkiksi korujen käyttämisestä tulee yksi "oikean" itsenäisyyden merkeistä: olen itsenäinen ja vapaa kun käytän just niitä koruja ja vaatteita kuin itseä huvittaa vaikka muut uskovat sanois mitä!
Tällainen ihminen ei välttämättä näe oman sisimmän asennetta.
Onko siinä katkeruutta? Oman minän korostamista?
Silloin kyse ei ole vapautuneesta itsenäisyydestä vaan ehkä lihallisuudesta.
Kun UT opettaa vapaudesta ja että emme ole ihmisten orjia, samalla sanotaan että meidän pitää valvoa, ettei vapautemme olisi yllykkeeksi lihalle, koska silloin olemme oman minämme orjuudessa.
Samalla kun Jeesus vapauttaa meitä itsemme oloiseen ja näköiseen olemiseen hän myös muokkaa sitä "itseä" jota vapauttaa, niin että puhdistumme tietyistä vaikutteista joita olemme luulleet aidoksi itseydeksemme vaikka ne on tämän maailman meihin iskostamia ja synnillisyyden vaikutuksesta syntyneitä mieltymyksiä ja käyttäytymistapoja, koska olemme kasvaneet tiettyjen vaikutusten keskellä ollessamme maailmassa.
Jos tahdomme todellisesti itsenäistyä ja oppia seisomaan omilla jaloillamme, ainoa tie on yhä syvemmin oppia tuntemaan se kallio jolla seisomme, ja Hän on Kristus.
Juurtua Jeesukseen. Oppia TUNTEMAAN häntä henkilökohtaisesti omassa sydämessään.
Wau!
Tuntuu ehkä paradoksilta että mitä syvemmin olemme riippuvaisia Jeesuksesta sen vapaampia olemme. Niin se kuitenkin on. Maailmassa itsenäisyydellä ymmärretään että mun täytyy olla toisista riippumaton ja hallita itse omaa elämääni. Uskova käsittää oikean itsenäisyyden ja itsenäistymisen edellytykseksi että olen sitoutunut Jeesukseen, olen riippuvainen Hänestä ja tahdon että Hän sydäntäni hallitsee, ei oma minä.
Kun tämä saa toteutua, silloin emme ole persoonattomia. Olemme erilaisia ja yksilöllisiä ihmisiä, mutta: emme enää itsekkäitä emmekä itsepäisiä.
Samalla kun vapaudumme turhista, keinotekoisista rajoitteista jotka ovat kenties hengellisten liikkeiden tapakulttuuria ja lainomaisia suorituksia, joita ei Jeesus ei laita noudatettavaksemme, vapaudumme myöskin siihen kuuliaisuuteen jossa avartuneella sydämellä annamme Pyhän Hengen puuttua omiin tottumuksiimme ja näkemyksiimme, jonka seurauksena olemme valmiit luopumaan joistain asioista joita oman hengellisen liikkeemme piirissä ja tapakulttuurissa ei välttämättä pidetä synteinä, mutta jotka itse olemme kokeneet häiritseviksi ja huonoiksi - luovumme niistä asioista siitä huolimatta vaikka toiset moittisivat tiukkapipoisiksi ja väittäisivät että olemme lakihenkisiä.
Sellainen "rajoittuneisuus" mikä tapahtuu henkilökohtaisen hengellisen kasvun myötä rakkaudessa Jeesukseen ei ole lakihenkisyyttä, päinvastoin, se on vapautumista Pyhän Hengen koulussa tulemaan juuri siksi joka aidoimmillani olen, vapautuen valheminästä jollaiseksi olen itseäni (tämän maailman vaikutusten muokkaamana) luullut.
Hengellinen kasvu on asteittaista emmekä kaikki kasva kaikissa asioissa samalla tavalla. Kunnioitetaan toistemme erilaisuutta. Näissäkin kysymyksissä. Ja rohkaistaan samalla toisiamme nostamaan katse Jeesukseen. Jos ja kun Hän saa meitä johtaa, silloin sydämissämme on rakkautta - niitäkin uskovia kohtaan jotka ei kaikessa ajattele samoin kuin minä.- sun-glasses
Jokunen vuosi sitten hävitin omat kalevalakoruni. Olin kuunnellut erään hengellisen radio-ohjelman jossa varoitettiin pitämästä kalevalakoruja ja kehoitettiin hävittämään kyseiset esineet. Olin keskustellut asiasta parin uskovan ystävän kanssa. Noiden korujen menetys ei paljon minua haitannut, koska en koskaan ole paljon koruista välittänyt. Tuskin kovin paljon puhutaan esim. kalevalakoruista ja niiden käytön haitallisuudesta? En itse muista että olisin tähän aiheeseen aiemmin elämässäni törmännyt.
Kalevalakorut ovat suosittuja koruja nykyisin ja monet käyttävät niitä, uskovat ja uskomattomat. Kenelle ne sitten mitäkin merkitsevät tai eivät merkitse. Kyllähän tässä on vapaus jokaisella päättää käyttääkö näitä esineitä vai ei. Ajatukset ja mielipiteet voivat ajan kanssa muuttua.
Eräs uskoontullut näyttelijä kertoi siitä, miten ihmiset arvostelivat hänen pukeutumistaan ja meikkaamistaan ym. asioita joita ulkopuolinen voi nähdä. Hän sanoi että ei ollut edes ajatellut näitä kyseisiä asioita, koska oli niin paljon asioita sisimmässä selvitettävänä - ne veivät kaiken huomion.
Näin jouluaikaan voimme alkaa myös pohdiskella, voiko uskovainen käyttää tonttumyssyä. Olkoon siinäkin jokaisella vapaus. Itse en tarvitse tonttumyssyjä, mutta lapsille nämä tonttuleikit voivat jouluaikaan olla tärkeitä, enkä näe niitä vahingollisina, jos joulun todellinen sanoma pidetään esillä. Huono asia on se, että helposti joulu muodostuu kaupalliseksi hössötykseksi, jossa ihmiset rynnistävät kaupoissa etsien krääsää jolla toisiaan lahjoa, kuten eräässä pilapiirroksessa: Jeesus seisoo syrjässä unohdettuna. - tode'
sun-glasses kirjoitti:
Jokunen vuosi sitten hävitin omat kalevalakoruni. Olin kuunnellut erään hengellisen radio-ohjelman jossa varoitettiin pitämästä kalevalakoruja ja kehoitettiin hävittämään kyseiset esineet. Olin keskustellut asiasta parin uskovan ystävän kanssa. Noiden korujen menetys ei paljon minua haitannut, koska en koskaan ole paljon koruista välittänyt. Tuskin kovin paljon puhutaan esim. kalevalakoruista ja niiden käytön haitallisuudesta? En itse muista että olisin tähän aiheeseen aiemmin elämässäni törmännyt.
Kalevalakorut ovat suosittuja koruja nykyisin ja monet käyttävät niitä, uskovat ja uskomattomat. Kenelle ne sitten mitäkin merkitsevät tai eivät merkitse. Kyllähän tässä on vapaus jokaisella päättää käyttääkö näitä esineitä vai ei. Ajatukset ja mielipiteet voivat ajan kanssa muuttua.
Eräs uskoontullut näyttelijä kertoi siitä, miten ihmiset arvostelivat hänen pukeutumistaan ja meikkaamistaan ym. asioita joita ulkopuolinen voi nähdä. Hän sanoi että ei ollut edes ajatellut näitä kyseisiä asioita, koska oli niin paljon asioita sisimmässä selvitettävänä - ne veivät kaiken huomion.
Näin jouluaikaan voimme alkaa myös pohdiskella, voiko uskovainen käyttää tonttumyssyä. Olkoon siinäkin jokaisella vapaus. Itse en tarvitse tonttumyssyjä, mutta lapsille nämä tonttuleikit voivat jouluaikaan olla tärkeitä, enkä näe niitä vahingollisina, jos joulun todellinen sanoma pidetään esillä. Huono asia on se, että helposti joulu muodostuu kaupalliseksi hössötykseksi, jossa ihmiset rynnistävät kaupoissa etsien krääsää jolla toisiaan lahjoa, kuten eräässä pilapiirroksessa: Jeesus seisoo syrjässä unohdettuna.onhan se niinkin, että jos aletaan olemaan oikein vanne tiukalla, ei maitokauppaankaan uskalla lähteä, kun siellä on myytävänä niitä pornolehtiä ja ko. asiaan liittyvää, kuten esim. voi hyvin -lehteä.
sitäpaitsi onhan kalevala koru -mallistossa ristejäkin. ihan kristillisistä perinteistä nousseista aiheista suunniteltuja.
se on sitten eri asia, voiko sitä näin helluntailaisena kantaa ristiä, joka pohjautuu keskiaikaiseen lahkolaiskirkon perinteeseen. ;-o! - sun-glasses
tode' kirjoitti:
onhan se niinkin, että jos aletaan olemaan oikein vanne tiukalla, ei maitokauppaankaan uskalla lähteä, kun siellä on myytävänä niitä pornolehtiä ja ko. asiaan liittyvää, kuten esim. voi hyvin -lehteä.
sitäpaitsi onhan kalevala koru -mallistossa ristejäkin. ihan kristillisistä perinteistä nousseista aiheista suunniteltuja.
se on sitten eri asia, voiko sitä näin helluntailaisena kantaa ristiä, joka pohjautuu keskiaikaiseen lahkolaiskirkon perinteeseen. ;-o!Tiukka pipo pysyy paremmin päässä kuin löysä, eikä tuuli vie sitä mennessään.
Mitenkäs se sisäinen ihminen jakselee, jos onkin hyvin hurskas ulkokuori ja sädekehä kiiltelee?
Kun yhteen asiaan kiinnittää huomiota (kalevalakoruihin) niin voi jollekin tulla sellainen ajatus, että sehän se suurin synti onkin ja jää sitten se koko muu syntipaljous ikään kuin huomaamatta. "Kunhan ei vaan käytä kalevalakoruja, niin kaikenlaista muuta saa sitten tehdäkin"... En tarkoittanut tätä. Otinpa nyt vain tämän yhden asian esille kun harvemmin siitä juttuja näkee. - tode'
sun-glasses kirjoitti:
Tiukka pipo pysyy paremmin päässä kuin löysä, eikä tuuli vie sitä mennessään.
Mitenkäs se sisäinen ihminen jakselee, jos onkin hyvin hurskas ulkokuori ja sädekehä kiiltelee?
Kun yhteen asiaan kiinnittää huomiota (kalevalakoruihin) niin voi jollekin tulla sellainen ajatus, että sehän se suurin synti onkin ja jää sitten se koko muu syntipaljous ikään kuin huomaamatta. "Kunhan ei vaan käytä kalevalakoruja, niin kaikenlaista muuta saa sitten tehdäkin"... En tarkoittanut tätä. Otinpa nyt vain tämän yhden asian esille kun harvemmin siitä juttuja näkee.se hyvä, että palstalle ilmaantuu muitakin jutunjuuria, kuin vain niitä yksiä...
- sun-glasses
tode' kirjoitti:
se hyvä, että palstalle ilmaantuu muitakin jutunjuuria, kuin vain niitä yksiä...
Koko elämähän on täynnä mitä erilaisimpia keskustelun aiheita: uskovaisen elämä siinä missä uskomattomankin. Helposti vaan käy täällä keskusteluissa, että aletaan ennen pitkää keskustelemaan vain jostakin tietystä aiheesta, johon saadaan aasinsilta, vaikka avaus olisi ollut täysin eri aiheesta. Kun keskustelen äitini kanssa puhelimessa, niin yleensä jossain vaiheessa alamme puhua ruoan valmistuksesta, kun tuo aihe on lähellä sydäntä.
- Kaapo
... vaimolleni useita Kalevala-koruja, mm. sen ristin. Jos joku kehottaa toista hävitttämään ko. korut, voi samantien mielestäni hävittää kaikki korut melkein samoin perustein. Itse ajan japanilaisella autolla, joka on buddhalaisten tai sintolaisten valmistama ja suunnittelema. Ja olen kristitty. Eli tällaista päättelyä harrastamalla voimme saada asiat näyttämään miltä haluamme. Olennaista: Haluatko luopua Toyotasta, Kalevala-koruista jne. jos olet tasavarma että se on Herran tahto? Symboliikka sinänsä on mielenkiintoinen alue, mainittakoon esim. ilmavoimien hakaristitunnukset, jotka otettiin käyttöön ennen kuin natsismista tiedettiin mitään jne. Ja vielä, jos uskovainen kuvittelee että kaulalla killuva risti suojelee häntä jotenkin, niin onko se taikakalu? Eihän sitä kukaan tietty myönnä, mutta jos se risti kaulalla kuitenkin edes hiukan suojelisi...
- mamabeard
sun-glasses kirjoitti:
Koko elämähän on täynnä mitä erilaisimpia keskustelun aiheita: uskovaisen elämä siinä missä uskomattomankin. Helposti vaan käy täällä keskusteluissa, että aletaan ennen pitkää keskustelemaan vain jostakin tietystä aiheesta, johon saadaan aasinsilta, vaikka avaus olisi ollut täysin eri aiheesta. Kun keskustelen äitini kanssa puhelimessa, niin yleensä jossain vaiheessa alamme puhua ruoan valmistuksesta, kun tuo aihe on lähellä sydäntä.
Jospa vielä ottaisin osaa aiheeseen jota tässä on pohdiskeltu. Käsittääkseni kyse ei ole niinkään kalevalakoruista, joista ketju lähti liikkeelle, vaan mikä yleensä on sopivaa ja mikä ei, ja kuka sen kenellekin määrittelee?
Herätysliikkeiden ja eri uskonnollisten yhteisöjen tapakulttuuriin jo viittasinkin. Mutta kun sitten on niin että joku yksilökohtaisesti kokee Herran edessä jostain asiasta puhuttelua ja omantunnon ratkaisuna päättää luopua jostakin, eikö toinen uskova tavallaan "astu Jeesuksen varpaille" jos ryhtyy sitä veljeä tai siskoa tuomitsemaan? Esimerkiksi puhutaan takanapäin tällä tapaa: se keskittyy ulkonaisiin asioihin ja kaikkeen epäolennaiseen, jotta asiat jotka on tärkeämpiä ja sisäisempiä jäis huomiotta.
Mistä me sen tiedämme?
Entä jos onkin kyse juuri sisäisistä asioista ja siitä mitä on sisimmässä kokenut ja että sitä haluaa sitten myös ulkonaisesti toteuttaa?
Ja entä kun joku nuori syvältä maailman kuvioista tulee uskoon ja ryhtyy hävittämään aikaisempaa krääsää kämpästään, voihan siinä mennä sivussa ihan sellaistakin tavaraa roskikseen mikä ei sinänsä ole niin synnillistä, se voi kuitenkin olla hänelle tärkeä tapahtuma ja jopa eräänlainen puhdistautumisriitti irtiottona menneeseen, niin jos siinä joku vanhempi ja viisaampi, vapautuneempi ryhtyy holhoamaan ja selittää että ei tuollaisesta ja tuollaisesta tarvitse luopua, ehkä silloin on sammuttamassa toisen intoa (ja tavallaan antaa sellaisen kuvan että ei tätä uskonelämää tarvitse niin kovin vakavasti ottaa)?
Asioilla on siis puolensa...
Paavali opetti että heikkouskoisia - esimerkkinä uskovat jotka ei uskaltaneet ostaa lihaa tietynlaisista lihakaupoista - pitäisi hoivata ryhtymättä väittelemään mielipiteistä.
Siinä oli siis kyse asioista jotka ei olleet sinänsä synnillisiä mutta joita heikkouskoiset uskovat koki omassatunnossaan synneiksi. Paavalin neuvo oli että näiden uskovien ratkaisuja tulee kunnioittaa eikä heitä saa lähteä arvostelemaan.
Tärkeää on tietysti erottaa sairaalloinen käyttäytyminen. Heikkouskoinenkin voi rakkaudessaan Jeesusta kohtaan olla terve ja hänen motiivit pyhityselämässä voi olla oikeat, vaikka omatunto olisi yliherkkä ja pipo vähän tiukalla. Tällaisten uskovien tähden niiden jotka on uskossaan vahvempia tulisi kyetä tinkimään omasta vapaudestaan ja katsomaan ettei sorru ylimieliseen asenteeseen.
Paavalihan meni niin pitkälle että oli heikompiuskoisten tähden valmis kokonaan luopumaan lihansyönnistä ettei olisi heille loukkaukseksi!
Sitten on tietysti asioita joihin oikeasti liittyy pahaa. Jonkun mielestä kalevalakorut kuuluu tähän kategoriaan tai että ne ainakin altistaa uskonelämässä jonkinlaiselle lipsumiselle niin että uskova alkaa keskittyä omaan minään enemmän kuin Kristukseen. Että vihollisen henkivalta siis voi käyttää näitä koruja niiden taustan takia manipuloimaan ihmisen tunne-elämää. Jos joku uskova näin kokee, onko oikeaa vapautuneisuutta että suoralta kädeltä sanomme että hän on väärässä ja ryhdymme puhumaan budhhalaisessa maassa valmistetulla autolla ajamisesta jne. jotta saadaan koko asia pyyhkäistyä syrjään? Eikö meidän pidä olla varovaisia että emme ehkä ole tekemässä tyhjäksi asioita joissa Herra oikeasti tahtoo varoittaa?
Eikö olisi oikein, että menemme asian kanssa rehellisesti ristin juurelle ja siinä henkilökohtaisesti Jeesuksen kanssa tästä juttelemme, ja jos emme itse sitten asiaa mitenkään synniksi koe, pidämme kuitenkin huolta ettemme ryhdy suhtautumaan ylimielisesti niihin jotka kokee?
Henkilökohtaisesta kokemuksestani vähän! Kun tulin uskoon hävitin lähes kaikki kirjoitukseni (useita pahvilaatikollisia tekstiä) ja kaikki maalaukseni, niitä oli useita öljyväritöitä ja pastellitöitä, hiilellä tehtyjä piirrustuksia jne. Nyt kun tuosta on jo aikaa yli 15 vuotta en enää tekisi niin. Joidenkin maalausten kohdalla jopa harmittaa että tuli ne hävitettyä. Mutta tietenkin katselen asiaa tästä päivästä käsin. Kuitenkin asia tuolloin oli minulle tärkeä ja vilpittömästi koin sen hyväksi - joten, pienestä harmintunteesta huolimatta, olen tyytyväinen että tein juuri tuolla tavalla. Se oli siinä elämänvaiheessa varmaan tarpeellista. Kyllä Jumala sitten lähtee uskovaa kasvattamaan ja jos on alussa liian lakihenkinen, kuten monet uskovat alussa on, ei Hän meitä lakihenkisyyteemme jätä vaan alkaa avartamaan, jos motiivimme on oikeat. Vilpittömyyttä Jumala tahtoo ja tinkimätöntä halua kulkea Hänen seurassaan.
Joillekin asioille jotka alussa koimme hirveän synnillisiksi voimme nyt hymähtää ja ymmärrämme ettei siinä niin vakavasta asiasta ole kyse. Mutta joidenkin toisten asioiden kohdalla joissa silloin olimme itsellemme suvaitsevia olemme vuosia mittaan tulleet hyvinkin tiukoiksi kun olemme alkaneet kokea että ne on syntiä. Osa kokemuksista on ehkä ihan subjektiivisia ja henkilökohtaisia omantunnon asioita mutta osa on varmasti ihan oikeaa Pyhän Hengen työtä. Kyllä elävä Jumala vie omiaan eteenpäin oikeaan vapautumiseen mutta myös todelliseen pyhityselämään. Sellainen lepertelevä suvaitsevaisuus ja sallivuus ja kaiken selittäminen yksilölliseksi ja suhteelliseksi, että Pyhä Henki auktoriteettina ja totuuden Henkenä unohdetaan ikäänkuin kaikki olisi vaan inhimillistä, ei ole Jumalan aikaansaamaa avartumista vaan ensirakkauden kylmenemistä. Tämäkin on hyvä muistaa.
Jaha, että tonttulakeista vielä?
Kröhöm. Tuota noin. Tämä kuuluu nyt niihin asioihin joissa minun mielestä ei ole kyse synneistä varsinaisesti. En usko että "tonttuilu" altistaa ketään tervehenkistä uskovaa henkivalloille. Poikkeuksena on tietysti ne uskovat jotka on ennen uskoontuloaan seurustelleet tonttujen kanssa. Vähän samaan tapaan kuin että entisen alkoholistin ei kuulu ottaa edes yhtä saunakaljaa vaikkei se sinänsä synti olekaan - on asioita joissa Pyhä Henki henkilökohtaisesti varoittaa ja ne on sille henkilölle synniksi, jos lähtee itselleen sallimaan jotakin asiaa sen tähden kun muutkin uskovat sallii. Kaikki ei sovellu kaikille...
Vaikka tonttulakin käyttäminen tai joulupukin tilaaminen aatoksi ei siis ole synti enkä pidä sitä kovin pahana, jos joulun oikea sanoma muuten on esillä, niin muistutan kuitenkin asioiden alkuperästä. Esimerkiksi jos joku uskova ystävä on ostamassa tonttuaiheisia joulukortteja todennäköisesti sanon että hei, mietipä ystävä vähän. Kun nimittäin ajatellaan että kyse on samalla tavalla henkiolennoista kuin vaikkapa jotkut maahiset. Tai UFO-olennot nykyaikaisempaa versioita miettiäksemme. Tonttuja on ihan oikeasti palvottu, niille on viety ruokaa. On erikseen riihitonttuja, saunatonttuja jne. Kyse ei siis ole PELKÄSTÄÄN satuolennoista. Nykyäänkin on ihmisiä jotka todella seurustelee tonttujen kanssa (enkä tarkoita juoppohullujen näkemiä pikku-ukkoja). Luultavasti on olemassa jopa kirjoja kuinka tonttujen kanssa päästään yhteyteen ja kuinka niille tulisi osoittaa kunnioitusta. Jokaisessa kulttuurissa on oma pakanallinen menneisyytensä ja kun aikaa kuluu tarpeeksi asiat jotka ennen on ollut todellisuutta alkaa muuttua pelkäksi saduksi. Tänä päivänä jossain afrikkalaisessa heimossa kun ihmiset kokee herätyksen ja heimo kääntyy kristilliseen uskoon, ei siellä enää palvota ja kumarreta esimerkiksi puille ja kiville, niinkuin ennen on tehty kun on eletty henkien pelossa ja niitä yritetty lepyttää. Viidenkymmenen vuoden kuluttua kun asian tausta on jo unohtunut ehkä siellä jotkut ihan huvikseen alkaa jouluaattona kumarrella puille ja kiville?
No, siunattua joulunaikaa. :)
Jeesus on Herra. Kaiken uuspakanallisuuden keskelläkin. - sun-glasses
mamabeard kirjoitti:
Jospa vielä ottaisin osaa aiheeseen jota tässä on pohdiskeltu. Käsittääkseni kyse ei ole niinkään kalevalakoruista, joista ketju lähti liikkeelle, vaan mikä yleensä on sopivaa ja mikä ei, ja kuka sen kenellekin määrittelee?
Herätysliikkeiden ja eri uskonnollisten yhteisöjen tapakulttuuriin jo viittasinkin. Mutta kun sitten on niin että joku yksilökohtaisesti kokee Herran edessä jostain asiasta puhuttelua ja omantunnon ratkaisuna päättää luopua jostakin, eikö toinen uskova tavallaan "astu Jeesuksen varpaille" jos ryhtyy sitä veljeä tai siskoa tuomitsemaan? Esimerkiksi puhutaan takanapäin tällä tapaa: se keskittyy ulkonaisiin asioihin ja kaikkeen epäolennaiseen, jotta asiat jotka on tärkeämpiä ja sisäisempiä jäis huomiotta.
Mistä me sen tiedämme?
Entä jos onkin kyse juuri sisäisistä asioista ja siitä mitä on sisimmässä kokenut ja että sitä haluaa sitten myös ulkonaisesti toteuttaa?
Ja entä kun joku nuori syvältä maailman kuvioista tulee uskoon ja ryhtyy hävittämään aikaisempaa krääsää kämpästään, voihan siinä mennä sivussa ihan sellaistakin tavaraa roskikseen mikä ei sinänsä ole niin synnillistä, se voi kuitenkin olla hänelle tärkeä tapahtuma ja jopa eräänlainen puhdistautumisriitti irtiottona menneeseen, niin jos siinä joku vanhempi ja viisaampi, vapautuneempi ryhtyy holhoamaan ja selittää että ei tuollaisesta ja tuollaisesta tarvitse luopua, ehkä silloin on sammuttamassa toisen intoa (ja tavallaan antaa sellaisen kuvan että ei tätä uskonelämää tarvitse niin kovin vakavasti ottaa)?
Asioilla on siis puolensa...
Paavali opetti että heikkouskoisia - esimerkkinä uskovat jotka ei uskaltaneet ostaa lihaa tietynlaisista lihakaupoista - pitäisi hoivata ryhtymättä väittelemään mielipiteistä.
Siinä oli siis kyse asioista jotka ei olleet sinänsä synnillisiä mutta joita heikkouskoiset uskovat koki omassatunnossaan synneiksi. Paavalin neuvo oli että näiden uskovien ratkaisuja tulee kunnioittaa eikä heitä saa lähteä arvostelemaan.
Tärkeää on tietysti erottaa sairaalloinen käyttäytyminen. Heikkouskoinenkin voi rakkaudessaan Jeesusta kohtaan olla terve ja hänen motiivit pyhityselämässä voi olla oikeat, vaikka omatunto olisi yliherkkä ja pipo vähän tiukalla. Tällaisten uskovien tähden niiden jotka on uskossaan vahvempia tulisi kyetä tinkimään omasta vapaudestaan ja katsomaan ettei sorru ylimieliseen asenteeseen.
Paavalihan meni niin pitkälle että oli heikompiuskoisten tähden valmis kokonaan luopumaan lihansyönnistä ettei olisi heille loukkaukseksi!
Sitten on tietysti asioita joihin oikeasti liittyy pahaa. Jonkun mielestä kalevalakorut kuuluu tähän kategoriaan tai että ne ainakin altistaa uskonelämässä jonkinlaiselle lipsumiselle niin että uskova alkaa keskittyä omaan minään enemmän kuin Kristukseen. Että vihollisen henkivalta siis voi käyttää näitä koruja niiden taustan takia manipuloimaan ihmisen tunne-elämää. Jos joku uskova näin kokee, onko oikeaa vapautuneisuutta että suoralta kädeltä sanomme että hän on väärässä ja ryhdymme puhumaan budhhalaisessa maassa valmistetulla autolla ajamisesta jne. jotta saadaan koko asia pyyhkäistyä syrjään? Eikö meidän pidä olla varovaisia että emme ehkä ole tekemässä tyhjäksi asioita joissa Herra oikeasti tahtoo varoittaa?
Eikö olisi oikein, että menemme asian kanssa rehellisesti ristin juurelle ja siinä henkilökohtaisesti Jeesuksen kanssa tästä juttelemme, ja jos emme itse sitten asiaa mitenkään synniksi koe, pidämme kuitenkin huolta ettemme ryhdy suhtautumaan ylimielisesti niihin jotka kokee?
Henkilökohtaisesta kokemuksestani vähän! Kun tulin uskoon hävitin lähes kaikki kirjoitukseni (useita pahvilaatikollisia tekstiä) ja kaikki maalaukseni, niitä oli useita öljyväritöitä ja pastellitöitä, hiilellä tehtyjä piirrustuksia jne. Nyt kun tuosta on jo aikaa yli 15 vuotta en enää tekisi niin. Joidenkin maalausten kohdalla jopa harmittaa että tuli ne hävitettyä. Mutta tietenkin katselen asiaa tästä päivästä käsin. Kuitenkin asia tuolloin oli minulle tärkeä ja vilpittömästi koin sen hyväksi - joten, pienestä harmintunteesta huolimatta, olen tyytyväinen että tein juuri tuolla tavalla. Se oli siinä elämänvaiheessa varmaan tarpeellista. Kyllä Jumala sitten lähtee uskovaa kasvattamaan ja jos on alussa liian lakihenkinen, kuten monet uskovat alussa on, ei Hän meitä lakihenkisyyteemme jätä vaan alkaa avartamaan, jos motiivimme on oikeat. Vilpittömyyttä Jumala tahtoo ja tinkimätöntä halua kulkea Hänen seurassaan.
Joillekin asioille jotka alussa koimme hirveän synnillisiksi voimme nyt hymähtää ja ymmärrämme ettei siinä niin vakavasta asiasta ole kyse. Mutta joidenkin toisten asioiden kohdalla joissa silloin olimme itsellemme suvaitsevia olemme vuosia mittaan tulleet hyvinkin tiukoiksi kun olemme alkaneet kokea että ne on syntiä. Osa kokemuksista on ehkä ihan subjektiivisia ja henkilökohtaisia omantunnon asioita mutta osa on varmasti ihan oikeaa Pyhän Hengen työtä. Kyllä elävä Jumala vie omiaan eteenpäin oikeaan vapautumiseen mutta myös todelliseen pyhityselämään. Sellainen lepertelevä suvaitsevaisuus ja sallivuus ja kaiken selittäminen yksilölliseksi ja suhteelliseksi, että Pyhä Henki auktoriteettina ja totuuden Henkenä unohdetaan ikäänkuin kaikki olisi vaan inhimillistä, ei ole Jumalan aikaansaamaa avartumista vaan ensirakkauden kylmenemistä. Tämäkin on hyvä muistaa.
Jaha, että tonttulakeista vielä?
Kröhöm. Tuota noin. Tämä kuuluu nyt niihin asioihin joissa minun mielestä ei ole kyse synneistä varsinaisesti. En usko että "tonttuilu" altistaa ketään tervehenkistä uskovaa henkivalloille. Poikkeuksena on tietysti ne uskovat jotka on ennen uskoontuloaan seurustelleet tonttujen kanssa. Vähän samaan tapaan kuin että entisen alkoholistin ei kuulu ottaa edes yhtä saunakaljaa vaikkei se sinänsä synti olekaan - on asioita joissa Pyhä Henki henkilökohtaisesti varoittaa ja ne on sille henkilölle synniksi, jos lähtee itselleen sallimaan jotakin asiaa sen tähden kun muutkin uskovat sallii. Kaikki ei sovellu kaikille...
Vaikka tonttulakin käyttäminen tai joulupukin tilaaminen aatoksi ei siis ole synti enkä pidä sitä kovin pahana, jos joulun oikea sanoma muuten on esillä, niin muistutan kuitenkin asioiden alkuperästä. Esimerkiksi jos joku uskova ystävä on ostamassa tonttuaiheisia joulukortteja todennäköisesti sanon että hei, mietipä ystävä vähän. Kun nimittäin ajatellaan että kyse on samalla tavalla henkiolennoista kuin vaikkapa jotkut maahiset. Tai UFO-olennot nykyaikaisempaa versioita miettiäksemme. Tonttuja on ihan oikeasti palvottu, niille on viety ruokaa. On erikseen riihitonttuja, saunatonttuja jne. Kyse ei siis ole PELKÄSTÄÄN satuolennoista. Nykyäänkin on ihmisiä jotka todella seurustelee tonttujen kanssa (enkä tarkoita juoppohullujen näkemiä pikku-ukkoja). Luultavasti on olemassa jopa kirjoja kuinka tonttujen kanssa päästään yhteyteen ja kuinka niille tulisi osoittaa kunnioitusta. Jokaisessa kulttuurissa on oma pakanallinen menneisyytensä ja kun aikaa kuluu tarpeeksi asiat jotka ennen on ollut todellisuutta alkaa muuttua pelkäksi saduksi. Tänä päivänä jossain afrikkalaisessa heimossa kun ihmiset kokee herätyksen ja heimo kääntyy kristilliseen uskoon, ei siellä enää palvota ja kumarreta esimerkiksi puille ja kiville, niinkuin ennen on tehty kun on eletty henkien pelossa ja niitä yritetty lepyttää. Viidenkymmenen vuoden kuluttua kun asian tausta on jo unohtunut ehkä siellä jotkut ihan huvikseen alkaa jouluaattona kumarrella puille ja kiville?
No, siunattua joulunaikaa. :)
Jeesus on Herra. Kaiken uuspakanallisuuden keskelläkin.Kiitos hyvästä vastauksesta. En löytänyt siitä mitään mistä olisin eri mieltä.
Itsekin uskoon tultuani hävitin kaikenlaista tavaraa, kirjoja ja äänitteitä. Televisiokin on lähtenyt pariin otteeseen joko kaappiin pois silmistä tai kokonaan pois asunnosta. Silloin tämä tuntui oikealle ratkaisulle, vaikkakaan en suhtaudu enää yhtä tiukasti mainittuihin asioihin. En silti koe niiden sitovan minua mihinkään väärään ja Jeesus on kaikkein tärkein. - niga
mamabeard kirjoitti:
Jospa vielä ottaisin osaa aiheeseen jota tässä on pohdiskeltu. Käsittääkseni kyse ei ole niinkään kalevalakoruista, joista ketju lähti liikkeelle, vaan mikä yleensä on sopivaa ja mikä ei, ja kuka sen kenellekin määrittelee?
Herätysliikkeiden ja eri uskonnollisten yhteisöjen tapakulttuuriin jo viittasinkin. Mutta kun sitten on niin että joku yksilökohtaisesti kokee Herran edessä jostain asiasta puhuttelua ja omantunnon ratkaisuna päättää luopua jostakin, eikö toinen uskova tavallaan "astu Jeesuksen varpaille" jos ryhtyy sitä veljeä tai siskoa tuomitsemaan? Esimerkiksi puhutaan takanapäin tällä tapaa: se keskittyy ulkonaisiin asioihin ja kaikkeen epäolennaiseen, jotta asiat jotka on tärkeämpiä ja sisäisempiä jäis huomiotta.
Mistä me sen tiedämme?
Entä jos onkin kyse juuri sisäisistä asioista ja siitä mitä on sisimmässä kokenut ja että sitä haluaa sitten myös ulkonaisesti toteuttaa?
Ja entä kun joku nuori syvältä maailman kuvioista tulee uskoon ja ryhtyy hävittämään aikaisempaa krääsää kämpästään, voihan siinä mennä sivussa ihan sellaistakin tavaraa roskikseen mikä ei sinänsä ole niin synnillistä, se voi kuitenkin olla hänelle tärkeä tapahtuma ja jopa eräänlainen puhdistautumisriitti irtiottona menneeseen, niin jos siinä joku vanhempi ja viisaampi, vapautuneempi ryhtyy holhoamaan ja selittää että ei tuollaisesta ja tuollaisesta tarvitse luopua, ehkä silloin on sammuttamassa toisen intoa (ja tavallaan antaa sellaisen kuvan että ei tätä uskonelämää tarvitse niin kovin vakavasti ottaa)?
Asioilla on siis puolensa...
Paavali opetti että heikkouskoisia - esimerkkinä uskovat jotka ei uskaltaneet ostaa lihaa tietynlaisista lihakaupoista - pitäisi hoivata ryhtymättä väittelemään mielipiteistä.
Siinä oli siis kyse asioista jotka ei olleet sinänsä synnillisiä mutta joita heikkouskoiset uskovat koki omassatunnossaan synneiksi. Paavalin neuvo oli että näiden uskovien ratkaisuja tulee kunnioittaa eikä heitä saa lähteä arvostelemaan.
Tärkeää on tietysti erottaa sairaalloinen käyttäytyminen. Heikkouskoinenkin voi rakkaudessaan Jeesusta kohtaan olla terve ja hänen motiivit pyhityselämässä voi olla oikeat, vaikka omatunto olisi yliherkkä ja pipo vähän tiukalla. Tällaisten uskovien tähden niiden jotka on uskossaan vahvempia tulisi kyetä tinkimään omasta vapaudestaan ja katsomaan ettei sorru ylimieliseen asenteeseen.
Paavalihan meni niin pitkälle että oli heikompiuskoisten tähden valmis kokonaan luopumaan lihansyönnistä ettei olisi heille loukkaukseksi!
Sitten on tietysti asioita joihin oikeasti liittyy pahaa. Jonkun mielestä kalevalakorut kuuluu tähän kategoriaan tai että ne ainakin altistaa uskonelämässä jonkinlaiselle lipsumiselle niin että uskova alkaa keskittyä omaan minään enemmän kuin Kristukseen. Että vihollisen henkivalta siis voi käyttää näitä koruja niiden taustan takia manipuloimaan ihmisen tunne-elämää. Jos joku uskova näin kokee, onko oikeaa vapautuneisuutta että suoralta kädeltä sanomme että hän on väärässä ja ryhdymme puhumaan budhhalaisessa maassa valmistetulla autolla ajamisesta jne. jotta saadaan koko asia pyyhkäistyä syrjään? Eikö meidän pidä olla varovaisia että emme ehkä ole tekemässä tyhjäksi asioita joissa Herra oikeasti tahtoo varoittaa?
Eikö olisi oikein, että menemme asian kanssa rehellisesti ristin juurelle ja siinä henkilökohtaisesti Jeesuksen kanssa tästä juttelemme, ja jos emme itse sitten asiaa mitenkään synniksi koe, pidämme kuitenkin huolta ettemme ryhdy suhtautumaan ylimielisesti niihin jotka kokee?
Henkilökohtaisesta kokemuksestani vähän! Kun tulin uskoon hävitin lähes kaikki kirjoitukseni (useita pahvilaatikollisia tekstiä) ja kaikki maalaukseni, niitä oli useita öljyväritöitä ja pastellitöitä, hiilellä tehtyjä piirrustuksia jne. Nyt kun tuosta on jo aikaa yli 15 vuotta en enää tekisi niin. Joidenkin maalausten kohdalla jopa harmittaa että tuli ne hävitettyä. Mutta tietenkin katselen asiaa tästä päivästä käsin. Kuitenkin asia tuolloin oli minulle tärkeä ja vilpittömästi koin sen hyväksi - joten, pienestä harmintunteesta huolimatta, olen tyytyväinen että tein juuri tuolla tavalla. Se oli siinä elämänvaiheessa varmaan tarpeellista. Kyllä Jumala sitten lähtee uskovaa kasvattamaan ja jos on alussa liian lakihenkinen, kuten monet uskovat alussa on, ei Hän meitä lakihenkisyyteemme jätä vaan alkaa avartamaan, jos motiivimme on oikeat. Vilpittömyyttä Jumala tahtoo ja tinkimätöntä halua kulkea Hänen seurassaan.
Joillekin asioille jotka alussa koimme hirveän synnillisiksi voimme nyt hymähtää ja ymmärrämme ettei siinä niin vakavasta asiasta ole kyse. Mutta joidenkin toisten asioiden kohdalla joissa silloin olimme itsellemme suvaitsevia olemme vuosia mittaan tulleet hyvinkin tiukoiksi kun olemme alkaneet kokea että ne on syntiä. Osa kokemuksista on ehkä ihan subjektiivisia ja henkilökohtaisia omantunnon asioita mutta osa on varmasti ihan oikeaa Pyhän Hengen työtä. Kyllä elävä Jumala vie omiaan eteenpäin oikeaan vapautumiseen mutta myös todelliseen pyhityselämään. Sellainen lepertelevä suvaitsevaisuus ja sallivuus ja kaiken selittäminen yksilölliseksi ja suhteelliseksi, että Pyhä Henki auktoriteettina ja totuuden Henkenä unohdetaan ikäänkuin kaikki olisi vaan inhimillistä, ei ole Jumalan aikaansaamaa avartumista vaan ensirakkauden kylmenemistä. Tämäkin on hyvä muistaa.
Jaha, että tonttulakeista vielä?
Kröhöm. Tuota noin. Tämä kuuluu nyt niihin asioihin joissa minun mielestä ei ole kyse synneistä varsinaisesti. En usko että "tonttuilu" altistaa ketään tervehenkistä uskovaa henkivalloille. Poikkeuksena on tietysti ne uskovat jotka on ennen uskoontuloaan seurustelleet tonttujen kanssa. Vähän samaan tapaan kuin että entisen alkoholistin ei kuulu ottaa edes yhtä saunakaljaa vaikkei se sinänsä synti olekaan - on asioita joissa Pyhä Henki henkilökohtaisesti varoittaa ja ne on sille henkilölle synniksi, jos lähtee itselleen sallimaan jotakin asiaa sen tähden kun muutkin uskovat sallii. Kaikki ei sovellu kaikille...
Vaikka tonttulakin käyttäminen tai joulupukin tilaaminen aatoksi ei siis ole synti enkä pidä sitä kovin pahana, jos joulun oikea sanoma muuten on esillä, niin muistutan kuitenkin asioiden alkuperästä. Esimerkiksi jos joku uskova ystävä on ostamassa tonttuaiheisia joulukortteja todennäköisesti sanon että hei, mietipä ystävä vähän. Kun nimittäin ajatellaan että kyse on samalla tavalla henkiolennoista kuin vaikkapa jotkut maahiset. Tai UFO-olennot nykyaikaisempaa versioita miettiäksemme. Tonttuja on ihan oikeasti palvottu, niille on viety ruokaa. On erikseen riihitonttuja, saunatonttuja jne. Kyse ei siis ole PELKÄSTÄÄN satuolennoista. Nykyäänkin on ihmisiä jotka todella seurustelee tonttujen kanssa (enkä tarkoita juoppohullujen näkemiä pikku-ukkoja). Luultavasti on olemassa jopa kirjoja kuinka tonttujen kanssa päästään yhteyteen ja kuinka niille tulisi osoittaa kunnioitusta. Jokaisessa kulttuurissa on oma pakanallinen menneisyytensä ja kun aikaa kuluu tarpeeksi asiat jotka ennen on ollut todellisuutta alkaa muuttua pelkäksi saduksi. Tänä päivänä jossain afrikkalaisessa heimossa kun ihmiset kokee herätyksen ja heimo kääntyy kristilliseen uskoon, ei siellä enää palvota ja kumarreta esimerkiksi puille ja kiville, niinkuin ennen on tehty kun on eletty henkien pelossa ja niitä yritetty lepyttää. Viidenkymmenen vuoden kuluttua kun asian tausta on jo unohtunut ehkä siellä jotkut ihan huvikseen alkaa jouluaattona kumarrella puille ja kiville?
No, siunattua joulunaikaa. :)
Jeesus on Herra. Kaiken uuspakanallisuuden keskelläkin.Pitääkö tänne tulla jeesustelemaan ja saarnaamaan. Jos joku haluaa kuulla saarnaa menee kirkkoon tai lukee sanaa
- bgbgbbg
mamabeard kirjoitti:
Jospa vielä ottaisin osaa aiheeseen jota tässä on pohdiskeltu. Käsittääkseni kyse ei ole niinkään kalevalakoruista, joista ketju lähti liikkeelle, vaan mikä yleensä on sopivaa ja mikä ei, ja kuka sen kenellekin määrittelee?
Herätysliikkeiden ja eri uskonnollisten yhteisöjen tapakulttuuriin jo viittasinkin. Mutta kun sitten on niin että joku yksilökohtaisesti kokee Herran edessä jostain asiasta puhuttelua ja omantunnon ratkaisuna päättää luopua jostakin, eikö toinen uskova tavallaan "astu Jeesuksen varpaille" jos ryhtyy sitä veljeä tai siskoa tuomitsemaan? Esimerkiksi puhutaan takanapäin tällä tapaa: se keskittyy ulkonaisiin asioihin ja kaikkeen epäolennaiseen, jotta asiat jotka on tärkeämpiä ja sisäisempiä jäis huomiotta.
Mistä me sen tiedämme?
Entä jos onkin kyse juuri sisäisistä asioista ja siitä mitä on sisimmässä kokenut ja että sitä haluaa sitten myös ulkonaisesti toteuttaa?
Ja entä kun joku nuori syvältä maailman kuvioista tulee uskoon ja ryhtyy hävittämään aikaisempaa krääsää kämpästään, voihan siinä mennä sivussa ihan sellaistakin tavaraa roskikseen mikä ei sinänsä ole niin synnillistä, se voi kuitenkin olla hänelle tärkeä tapahtuma ja jopa eräänlainen puhdistautumisriitti irtiottona menneeseen, niin jos siinä joku vanhempi ja viisaampi, vapautuneempi ryhtyy holhoamaan ja selittää että ei tuollaisesta ja tuollaisesta tarvitse luopua, ehkä silloin on sammuttamassa toisen intoa (ja tavallaan antaa sellaisen kuvan että ei tätä uskonelämää tarvitse niin kovin vakavasti ottaa)?
Asioilla on siis puolensa...
Paavali opetti että heikkouskoisia - esimerkkinä uskovat jotka ei uskaltaneet ostaa lihaa tietynlaisista lihakaupoista - pitäisi hoivata ryhtymättä väittelemään mielipiteistä.
Siinä oli siis kyse asioista jotka ei olleet sinänsä synnillisiä mutta joita heikkouskoiset uskovat koki omassatunnossaan synneiksi. Paavalin neuvo oli että näiden uskovien ratkaisuja tulee kunnioittaa eikä heitä saa lähteä arvostelemaan.
Tärkeää on tietysti erottaa sairaalloinen käyttäytyminen. Heikkouskoinenkin voi rakkaudessaan Jeesusta kohtaan olla terve ja hänen motiivit pyhityselämässä voi olla oikeat, vaikka omatunto olisi yliherkkä ja pipo vähän tiukalla. Tällaisten uskovien tähden niiden jotka on uskossaan vahvempia tulisi kyetä tinkimään omasta vapaudestaan ja katsomaan ettei sorru ylimieliseen asenteeseen.
Paavalihan meni niin pitkälle että oli heikompiuskoisten tähden valmis kokonaan luopumaan lihansyönnistä ettei olisi heille loukkaukseksi!
Sitten on tietysti asioita joihin oikeasti liittyy pahaa. Jonkun mielestä kalevalakorut kuuluu tähän kategoriaan tai että ne ainakin altistaa uskonelämässä jonkinlaiselle lipsumiselle niin että uskova alkaa keskittyä omaan minään enemmän kuin Kristukseen. Että vihollisen henkivalta siis voi käyttää näitä koruja niiden taustan takia manipuloimaan ihmisen tunne-elämää. Jos joku uskova näin kokee, onko oikeaa vapautuneisuutta että suoralta kädeltä sanomme että hän on väärässä ja ryhdymme puhumaan budhhalaisessa maassa valmistetulla autolla ajamisesta jne. jotta saadaan koko asia pyyhkäistyä syrjään? Eikö meidän pidä olla varovaisia että emme ehkä ole tekemässä tyhjäksi asioita joissa Herra oikeasti tahtoo varoittaa?
Eikö olisi oikein, että menemme asian kanssa rehellisesti ristin juurelle ja siinä henkilökohtaisesti Jeesuksen kanssa tästä juttelemme, ja jos emme itse sitten asiaa mitenkään synniksi koe, pidämme kuitenkin huolta ettemme ryhdy suhtautumaan ylimielisesti niihin jotka kokee?
Henkilökohtaisesta kokemuksestani vähän! Kun tulin uskoon hävitin lähes kaikki kirjoitukseni (useita pahvilaatikollisia tekstiä) ja kaikki maalaukseni, niitä oli useita öljyväritöitä ja pastellitöitä, hiilellä tehtyjä piirrustuksia jne. Nyt kun tuosta on jo aikaa yli 15 vuotta en enää tekisi niin. Joidenkin maalausten kohdalla jopa harmittaa että tuli ne hävitettyä. Mutta tietenkin katselen asiaa tästä päivästä käsin. Kuitenkin asia tuolloin oli minulle tärkeä ja vilpittömästi koin sen hyväksi - joten, pienestä harmintunteesta huolimatta, olen tyytyväinen että tein juuri tuolla tavalla. Se oli siinä elämänvaiheessa varmaan tarpeellista. Kyllä Jumala sitten lähtee uskovaa kasvattamaan ja jos on alussa liian lakihenkinen, kuten monet uskovat alussa on, ei Hän meitä lakihenkisyyteemme jätä vaan alkaa avartamaan, jos motiivimme on oikeat. Vilpittömyyttä Jumala tahtoo ja tinkimätöntä halua kulkea Hänen seurassaan.
Joillekin asioille jotka alussa koimme hirveän synnillisiksi voimme nyt hymähtää ja ymmärrämme ettei siinä niin vakavasta asiasta ole kyse. Mutta joidenkin toisten asioiden kohdalla joissa silloin olimme itsellemme suvaitsevia olemme vuosia mittaan tulleet hyvinkin tiukoiksi kun olemme alkaneet kokea että ne on syntiä. Osa kokemuksista on ehkä ihan subjektiivisia ja henkilökohtaisia omantunnon asioita mutta osa on varmasti ihan oikeaa Pyhän Hengen työtä. Kyllä elävä Jumala vie omiaan eteenpäin oikeaan vapautumiseen mutta myös todelliseen pyhityselämään. Sellainen lepertelevä suvaitsevaisuus ja sallivuus ja kaiken selittäminen yksilölliseksi ja suhteelliseksi, että Pyhä Henki auktoriteettina ja totuuden Henkenä unohdetaan ikäänkuin kaikki olisi vaan inhimillistä, ei ole Jumalan aikaansaamaa avartumista vaan ensirakkauden kylmenemistä. Tämäkin on hyvä muistaa.
Jaha, että tonttulakeista vielä?
Kröhöm. Tuota noin. Tämä kuuluu nyt niihin asioihin joissa minun mielestä ei ole kyse synneistä varsinaisesti. En usko että "tonttuilu" altistaa ketään tervehenkistä uskovaa henkivalloille. Poikkeuksena on tietysti ne uskovat jotka on ennen uskoontuloaan seurustelleet tonttujen kanssa. Vähän samaan tapaan kuin että entisen alkoholistin ei kuulu ottaa edes yhtä saunakaljaa vaikkei se sinänsä synti olekaan - on asioita joissa Pyhä Henki henkilökohtaisesti varoittaa ja ne on sille henkilölle synniksi, jos lähtee itselleen sallimaan jotakin asiaa sen tähden kun muutkin uskovat sallii. Kaikki ei sovellu kaikille...
Vaikka tonttulakin käyttäminen tai joulupukin tilaaminen aatoksi ei siis ole synti enkä pidä sitä kovin pahana, jos joulun oikea sanoma muuten on esillä, niin muistutan kuitenkin asioiden alkuperästä. Esimerkiksi jos joku uskova ystävä on ostamassa tonttuaiheisia joulukortteja todennäköisesti sanon että hei, mietipä ystävä vähän. Kun nimittäin ajatellaan että kyse on samalla tavalla henkiolennoista kuin vaikkapa jotkut maahiset. Tai UFO-olennot nykyaikaisempaa versioita miettiäksemme. Tonttuja on ihan oikeasti palvottu, niille on viety ruokaa. On erikseen riihitonttuja, saunatonttuja jne. Kyse ei siis ole PELKÄSTÄÄN satuolennoista. Nykyäänkin on ihmisiä jotka todella seurustelee tonttujen kanssa (enkä tarkoita juoppohullujen näkemiä pikku-ukkoja). Luultavasti on olemassa jopa kirjoja kuinka tonttujen kanssa päästään yhteyteen ja kuinka niille tulisi osoittaa kunnioitusta. Jokaisessa kulttuurissa on oma pakanallinen menneisyytensä ja kun aikaa kuluu tarpeeksi asiat jotka ennen on ollut todellisuutta alkaa muuttua pelkäksi saduksi. Tänä päivänä jossain afrikkalaisessa heimossa kun ihmiset kokee herätyksen ja heimo kääntyy kristilliseen uskoon, ei siellä enää palvota ja kumarreta esimerkiksi puille ja kiville, niinkuin ennen on tehty kun on eletty henkien pelossa ja niitä yritetty lepyttää. Viidenkymmenen vuoden kuluttua kun asian tausta on jo unohtunut ehkä siellä jotkut ihan huvikseen alkaa jouluaattona kumarrella puille ja kiville?
No, siunattua joulunaikaa. :)
Jeesus on Herra. Kaiken uuspakanallisuuden keskelläkin.Joulupukki tulee USKOVAISESTA Saint Nicholaeus pyhimyksestä joka KRISTUKSEN SYNTYMÄÄ muistaen jakoi köyhille lapsille lahjoja jouluna. Tulisko tonttu sitten hänen apulaisestaam, jos sellainen on ollut olemassa?
Mielestäni on hyvä ajatus antaa lahjoja lapsille,tai köyhille, kehottaahan Raamattukin monien juhlien aikana "ja he lähettivät lahjoja toisilleen, kun oli iloinen juhla".
Joten joulupukki ei ole siinä mielessä luullakseni pakanallinen ,kun tietää mistä se on lähtöisin. Pyhästä Nicholauksesta (oliko hän pyhä en ota kantaa). - Anonyymi
niga kirjoitti:
Pitääkö tänne tulla jeesustelemaan ja saarnaamaan. Jos joku haluaa kuulla saarnaa menee kirkkoon tai lukee sanaa
Meneekö ihon alle.
Kyllä tämä on aivan vapaa foorumi keskusteluun.
Älä lue jos niin pahaa tekee.
- Wellamo
Kalevala. On hyvä kirja.
- sun-glasses
Kouluaikaan tuli Kalevalaan tutustuttua oppituntien puitteissa. En muista kuin lauseita sieltä täältä. Kirjahan se on siinä missä muutkin kirjat, joten miksei sekin sovellu lahjaksi. Mutta anna samalla myös Raamattu.
- 3nity
sun-glasses kirjoitti:
Kouluaikaan tuli Kalevalaan tutustuttua oppituntien puitteissa. En muista kuin lauseita sieltä täältä. Kirjahan se on siinä missä muutkin kirjat, joten miksei sekin sovellu lahjaksi. Mutta anna samalla myös Raamattu.
Raamattu samalla, miksei - tosin itse en Kalevalaa rinnastaisi hengelliseksi kirjaksi, vaikka siis se kyllä heijastelee suomalaisen pakanuuden ajan mytologiaa. Kanteletar, sisarteos, sisältää mm. piispa Henrikin surmavirren ja muuta jo kristillisen ajan aineistoa ja runoja ja ei ole enää suomi-mytologiaa puhtaimmillaan vaan merkkejä siitä, kuinka kristinuskon vaikutteet alkoivat maassamme elää ja elää omaakin elämäänsä. Historiallisena lähteenä siis voi olla mielenkiintoistakin luettavaa ja itse sen sitä kuitenkaan laittaisi minnekään rinnalle Raamatun kanssa (kuten en myöskään kreikkalaisen mytologian tuotoksia). Pikemminkin - nämä vanhat mytologiat maasta kuin maasta kertovat siitä, kuinka ne ovat vähitelleen loppuneet ja haihtuneet ja jääneet vain tarinoiksi, sen sijaan Herra Jeesus elää ja hallitsee :)
- hämmästys
No onkos sitten Kalevalakin syntiä,Lönnrot Vanhasta Vainoojasta seuraava,Gallelan taulut roviolle joutavaa jätettä...?
- sun-glasses
Eiköhän se enemmänkin ole siitä kyse, minkä sijan niille taideteoksille elämässään antaa, menevätkö ne Jumalan edelle vai saako Jumala olla tärkein. En nyt aivan lähtisi roviolle kuskaamaan. Tietysti jos joku näkee nämä asiat niin pahana, että mieluummin roviolle ja jos aarteet ovat omia, niin sen kun vaan.
- karpalo
itse hävitin kaikki kalevala korut ja tuli hyvä olo.hakkasin ne muusaksi vasaralla ja heitin roskiin.koruja oli paljon.mutta koska ne on saatanasta-ei ole hyvä pitää niitä kodissaan.niissä on kirous-joten pois vaan niin saat vapauden!!!
- koruistako
mistä?
- hthtyjht
ai Neitsyt Maria korukin? Entä risti?
- nhnhhgn
"Karpalo". no jos olet jotain kirouksia ladellut näitä koruja käyttäen apuinasi, niin varmasti hyvä hävittää ne.
- hthththth
"Kalevala koru" on vain tuotannon nimi, jonka alla on monenlaisia koruja valmistettu, esim. muinaisia pakanuuden aikaisia "pahan silmä", ja sen tyyppisiä valheuskomus huuhaa juttuja, esim,. "tämä kalevalainen lintu suojelee kantajaansa pahuudelta".
Mutta sitten on paljon myös ristiretkiajoilta, ristejä, ja kristillisiä koruja, katolisuuden ajalta. Kolmas ryhmä on näitä uusia koruja joilla ei ole mitään tekemistä pakanallisuuden kanssa, ihan samaa kuin kaikki muutkin korut. itse en vartavasten ostaisi enää pakanallisia koruja, en aiemmin tiennyt niiden pakanallisesta alkuperästä, mutta ei kai näissä uusissa mitään pahaa ole? Esim. Aulikki Hartikaisella tv:ssä on aina kaulassa kaunis KK kaulakoru, joku helmi roikkuu papuketjussa (ainakin siltä näyttää).
No mikä on Kalevala? Onhan se se taru, mutta onko se muuta?- jyjtjryj
esim. uusia koruja: Vanamo, helmi roikkuu vanamonlehdessä. Mikä kirous tässä on?
Lumpeenkukka. Kaunis helmi .
Kaksin, 3 sydäntä riippuu.
Lumihiutale, lumikiteen näköinen riipus.
Eira, 5 sydäntä riippuu.
Mirha, kuusenkoriste
Kosketus, enkelin näköinen .
- vapaa kuin lintu
Taas tämä Raamatun paikka sopii hyvin tähän (kannattaakin lukea muuten Uutta Testamenttia, sieltä selviää monta asiaa):
"Puhtaille kaikki on puhdasta, mutta epäpuhtaille ja epäuskoisille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän mielensä ja omatuntonsakin on likaantunut." (Titus 1)
KK-korujen hävittäminen "pakanuuden" takia on taikauskoa, ja se ei kuulu kristinuskoon. - Kotiäitiitiäitok
Itse käytän kalevalan sydän koruja. Jos niistä saa väännettyä muuta kuin rakkautta niin voihan vihne. Jumalahan on rakkaus.
- totuusonnäin
Okkultistinen voima joka on kalevakoruksissa täytyy karta niin kuin rutto jos halua selviytyä Taivaaseen !
- Anonyymi
Voi hyvänen aika.:O
- Anonyymi
Kalevalakorut on tehty muinaishaudoista löydettyjen mallien mukaan varsinkin Varsinais-Suomen alueelta. Ne ovat muinaisten viikinkien käyttämiä koruja silloin, kun he eivät tienneet mitään kristinuskkosta. Voi olla, että jotain kontakteja oli ammoin juutalaisuuteen ja islamilaisiinkin koruihin, kristilliset vaikutteet tulivat keskiajan tienoilla vähitellen. Aito kalevalaisuus ei ole mitään itäsuomalaista pakana- ja taikauskoista loitsukulttuuria vaan suomalaisviikingit toivat koruja upeille vaimoilleen hirvenpää- ja lohikäärmelaivoillaan jopa Persiasta saakka ja siksi samoja koruja voi löytyä lähi-Idästä ja onko se noituutta - häh?
Mitään suomalaisviikinkejä ei ole ollut olemassakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik185353MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar1182795- 112420
Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5972054Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1231766Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja701352Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s421335Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill31118Veda uskonto vs. muut uskonnot
Mitenkähän tuo Veda(Krisha)uskonto loppujen lopuksi eroaa muista niin sanotuista ilmoitus uskonnoista? Siinäkin vedotaan3961069Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o641057