Me olemme olleet hyvin kauan yhdessä, eikä kihlauksesta ole vielä tietoakaan. Joskus se turhauttaa ja tuntuu hölmöltä, mutta olen ajatellut asiaa paljon. Niin kauan, kun ei voi uskoa suhteen pysyvyyteen ja yhteiseen tulevaisuuteen ILMAN sormuksia (ja siis tärkeimpänä sitä siihen liittyvää lupausta), ei sormuksista (ja lupauksesta) kannata puhuakaan.
Monesti törmää sellaiseen ajatukseen, että jos ei kohta jo kihlauduta, niin sitten se on sillä selvä, tähän se jää, antaa olla. Joskus kauan sitten se lipsahti omiinkin ajatuksiinkin. Mutta noilla ajatuksilla, onko näistä henkilöistä ja siitä suhteesta ainesta niin isoon päätökseen? Jos luottamus ja usko yhteiseen elämään on riippuvainen rituaaleista?
Sitä sietää miettiä, jos omaan päähän luikertaa taas se ajatus, "jos kohta ei niin minä kyllä --"!
Sormuksilla vai ilman?
50
11681
Vastaukset
- .........
Kihloihin ja naimisiin meno ei tietenkään ole mikään pakko eikä muuta suhdetta paremmaksi. Häät eivät myöskään saa olla itsetarkoitus. Joissain tilanteissa kuitenkin ymmärrän "naimisiin tai ero"-asenteen: en itse ainakaan jaksaisi loputtomiin miehen kanssa, joka ei ole valmis sitoutumaan minuun loppu iäkseen. Haluan joskus lapsia ym. enkä ole siihen valmis, jos puoliso ei ole suhteestamme varma (=valmis myös menemään naimisiin). Siksi voin kuvitella itseni tilanteeseen, jossa lähden suhteesta, koska toinen ei halua naimisiin.
Naimahaluttomuudelle voi tietty olla muitakin syitä kuin haluttomuus sitoutua lopullisesti. Se lienee kuitenkin tärkein syy.- mietin tätäkin
Tämä sitoutumiskammo -> naimahaluttomuus -> ero -ajatusketju ei läheskään aina mene kohdilleen. On eri asia erota siksi, että mies ei pysty/halua sitoutua kuin siksi, että mies ei halua naimisiin. Sitoutua kun voi muutenkin.
Sitoutumattomuuden ymmärrän oikein loistavasti eron syynä. Mutta jos oman paneutumisensa ja uskonsa suhteeseen osaa näyttää muuten, ja toinen osapuoli vikisee vielä juhlien, sormusten tai vaikkapa lomakkeiden perässä, niin vika ei välttämättä ole "naimahaluttomassa" =) Vaikka avioliitto on tavallisin tapa näyttää se oma sitoutumisensa, se ei ole ainoa. - ..........
mietin tätäkin kirjoitti:
Tämä sitoutumiskammo -> naimahaluttomuus -> ero -ajatusketju ei läheskään aina mene kohdilleen. On eri asia erota siksi, että mies ei pysty/halua sitoutua kuin siksi, että mies ei halua naimisiin. Sitoutua kun voi muutenkin.
Sitoutumattomuuden ymmärrän oikein loistavasti eron syynä. Mutta jos oman paneutumisensa ja uskonsa suhteeseen osaa näyttää muuten, ja toinen osapuoli vikisee vielä juhlien, sormusten tai vaikkapa lomakkeiden perässä, niin vika ei välttämättä ole "naimahaluttomassa" =) Vaikka avioliitto on tavallisin tapa näyttää se oma sitoutumisensa, se ei ole ainoa.Tuota juuri tarkoitin sillä, ettei sitoutumishaluttomuus ole ainoa syy naimahaluttomuuteen. Olen kuitenkin taipuvainen pitämään sitä melko yleisenä syynä, sillä minun on kohtuullisen vaikea käsittää, miksei pariskunta voisi mennä naimisiin keskenään jos joka tapauksessa aikovat yhdessä olla ja se olisi toiselle tärkeää. Onhan aviopari jo oikeudellisesti avoparia paremmassa asemassa.
Toki sitoutumisen voi muutoinkin näyttää, ei siinä mitään :) Minusta vain naimisiin meno on luontevaa ja käytännöllistä ennen kuin tehdään vielä suurempia sitoumuksia kuten yhteisiä lapsia. - yksilön vapaus tilalle
.......... kirjoitti:
Tuota juuri tarkoitin sillä, ettei sitoutumishaluttomuus ole ainoa syy naimahaluttomuuteen. Olen kuitenkin taipuvainen pitämään sitä melko yleisenä syynä, sillä minun on kohtuullisen vaikea käsittää, miksei pariskunta voisi mennä naimisiin keskenään jos joka tapauksessa aikovat yhdessä olla ja se olisi toiselle tärkeää. Onhan aviopari jo oikeudellisesti avoparia paremmassa asemassa.
Toki sitoutumisen voi muutoinkin näyttää, ei siinä mitään :) Minusta vain naimisiin meno on luontevaa ja käytännöllistä ennen kuin tehdään vielä suurempia sitoumuksia kuten yhteisiä lapsia.Onko käynyt mielessä, että toinen osapuoli voi olla ihan täysillä sitoutunut suhteeseen loppuelämäksi, vaikka ei halua sitä sen kummemmin virallistaa tai muutoin kenellekään ulkopuoliselle julistaa? Sille yhdelle asia on tietysti sanottu. Nuo virallistamiset ja julistamiset ovat vain yhteiskunnan (lue kirkon) luomia riittejä, joilla ei ole mitään tekemistä varsinaisen sitoutumisen kanssa. Varsinkaan jos ei usko kirkon sanomaan tai muun yhteiskunnallisen virallistamisen (lue maistraatin pikkuvirkamiehen) autuaaksi tekevään voimaan, voi tälläiset virallistamiset tuntua todella turhilta riiteiltä. Joillekin toki tuttavien, sukulaisten ja ystävien läsnäollessa annettu lupaus voi aiheuttaa paineita pitää paketti myöhemmin kasassa, mutta tällainen ulkopuolelta ohjautuvuus ei ole hyväksi millään elämänhallinnan alueella.
Toki, jos kuulut ihmisryhmään joka tekee niin kuin aina ennenkin on tehty ja vain tästä nimenomaisesta syystä, niin et voi ymmärtää ajatuksenkulkuani. - .....
yksilön vapaus tilalle kirjoitti:
Onko käynyt mielessä, että toinen osapuoli voi olla ihan täysillä sitoutunut suhteeseen loppuelämäksi, vaikka ei halua sitä sen kummemmin virallistaa tai muutoin kenellekään ulkopuoliselle julistaa? Sille yhdelle asia on tietysti sanottu. Nuo virallistamiset ja julistamiset ovat vain yhteiskunnan (lue kirkon) luomia riittejä, joilla ei ole mitään tekemistä varsinaisen sitoutumisen kanssa. Varsinkaan jos ei usko kirkon sanomaan tai muun yhteiskunnallisen virallistamisen (lue maistraatin pikkuvirkamiehen) autuaaksi tekevään voimaan, voi tälläiset virallistamiset tuntua todella turhilta riiteiltä. Joillekin toki tuttavien, sukulaisten ja ystävien läsnäollessa annettu lupaus voi aiheuttaa paineita pitää paketti myöhemmin kasassa, mutta tällainen ulkopuolelta ohjautuvuus ei ole hyväksi millään elämänhallinnan alueella.
Toki, jos kuulut ihmisryhmään joka tekee niin kuin aina ennenkin on tehty ja vain tästä nimenomaisesta syystä, niin et voi ymmärtää ajatuksenkulkuani.Onko pipo kireällä vai herne nenässä? Mielestäni sanoin, että on olemassa muitakin syitä naimahaluttomuuteen kuin sitoutumiskammo, tuo tarkoittaa juuri noita mainitsemiasi syitä.
En kuulu kirkkoon ankä kaipaa riittejä, mutta minusta naimisiin meno on monessa tapauksessa järkevää ihan vain oikeudellisistakin syistä. Olkoon kuin yhteiskunnan luoma instituutio tahansa, niin usein siitä on hyötyä, eikä toisaalta yleensä mitään haittaa, jos kumminkin ollaan sitouduttu.
Pidä yksilönvapautesi, ei minua haittaa jos sinä et halua naimisiin - yritin vain selittää alkuperäiselle, miksi moni voi kokea ikusen naimattomana olemisen huonona vaihtoehtona. - ....
..... kirjoitti:
Onko pipo kireällä vai herne nenässä? Mielestäni sanoin, että on olemassa muitakin syitä naimahaluttomuuteen kuin sitoutumiskammo, tuo tarkoittaa juuri noita mainitsemiasi syitä.
En kuulu kirkkoon ankä kaipaa riittejä, mutta minusta naimisiin meno on monessa tapauksessa järkevää ihan vain oikeudellisistakin syistä. Olkoon kuin yhteiskunnan luoma instituutio tahansa, niin usein siitä on hyötyä, eikä toisaalta yleensä mitään haittaa, jos kumminkin ollaan sitouduttu.
Pidä yksilönvapautesi, ei minua haittaa jos sinä et halua naimisiin - yritin vain selittää alkuperäiselle, miksi moni voi kokea ikusen naimattomana olemisen huonona vaihtoehtona.Tuo "kohtuullisen vaikeaa käsittää" koski nimenomaan tilanteita, joissa pariskunnasta toinen todella kokee avioitumisen tärkeäksi. Itse olen sitä mieltä, että pelkkä instituutioiden vastustaminen on hieman heppoinen syy sen rinnalla, että toinen haluaa kummankin aseman olevan turvattu mm. kuolemantapauksessa.
Naimisiinmenosta kun tosiaan ei varsinaista haittaa ole. Jos yhdessä vastustetaan instituutiota niin siitä vaan, ja toki sitä saa vastustaa, vaikka kumppani eri mieltä olisikin - tosin tuloksena on muheva riita, joka minusta ei ole vaivan arvoinen. Mutta kukin tyylillään. - Oka
mietin tätäkin kirjoitti:
Tämä sitoutumiskammo -> naimahaluttomuus -> ero -ajatusketju ei läheskään aina mene kohdilleen. On eri asia erota siksi, että mies ei pysty/halua sitoutua kuin siksi, että mies ei halua naimisiin. Sitoutua kun voi muutenkin.
Sitoutumattomuuden ymmärrän oikein loistavasti eron syynä. Mutta jos oman paneutumisensa ja uskonsa suhteeseen osaa näyttää muuten, ja toinen osapuoli vikisee vielä juhlien, sormusten tai vaikkapa lomakkeiden perässä, niin vika ei välttämättä ole "naimahaluttomassa" =) Vaikka avioliitto on tavallisin tapa näyttää se oma sitoutumisensa, se ei ole ainoa.Yhdessä ja sitoutunut voi olla aivan hyvin ilman avioliittoakin. Onhan hyvin pitkiä avoliittojakin (ja myös lyhyitä avioliittoja). Mutta ehkä se, että toinen ei halua mennä naimisiin mietityttää toista. Että miksi ei. Jos ei ole antanut kunnollista selitystä ja itse haluaisi mennä naimisiin.
Naimisiinhan voi mennä ilman juhlia yms. Jos tärkein asia naimisiin haluavalle osapuolelle ei ole ne juhlat ja toinen ei sellaisesta välitä lainkaan. Esim. vihkiminen maistraatissa luulisi olevan aika "kivuton toimenpide". Ja onhan naimisiin menemisestä muutakin hyötyä kuin se, että näyttää sitoutumisensa. - Oka
yksilön vapaus tilalle kirjoitti:
Onko käynyt mielessä, että toinen osapuoli voi olla ihan täysillä sitoutunut suhteeseen loppuelämäksi, vaikka ei halua sitä sen kummemmin virallistaa tai muutoin kenellekään ulkopuoliselle julistaa? Sille yhdelle asia on tietysti sanottu. Nuo virallistamiset ja julistamiset ovat vain yhteiskunnan (lue kirkon) luomia riittejä, joilla ei ole mitään tekemistä varsinaisen sitoutumisen kanssa. Varsinkaan jos ei usko kirkon sanomaan tai muun yhteiskunnallisen virallistamisen (lue maistraatin pikkuvirkamiehen) autuaaksi tekevään voimaan, voi tälläiset virallistamiset tuntua todella turhilta riiteiltä. Joillekin toki tuttavien, sukulaisten ja ystävien läsnäollessa annettu lupaus voi aiheuttaa paineita pitää paketti myöhemmin kasassa, mutta tällainen ulkopuolelta ohjautuvuus ei ole hyväksi millään elämänhallinnan alueella.
Toki, jos kuulut ihmisryhmään joka tekee niin kuin aina ennenkin on tehty ja vain tästä nimenomaisesta syystä, niin et voi ymmärtää ajatuksenkulkuani.Ehkä jollain tosiaan voi olla vahvat periaatteet ja "sotia" jotain systeemiä vastaan. Mutta muutoin mä en ymmärrä miksi ei voisi mennä naimisiin, jos se on toiselle tärkeää? Mun yhden ystävän mies kanssa piti naimisiin menemistä turhana. Mutta ei hän ollut niin kovasti sitä vastaankaan ettei olisi voinut pyörtää päätöstään kun ystävälleni se oli tärkeä asia. Ja heillä ei ollut ketään ystäviä tai sukulaisia paikalla kun menivät naimisiin. Miehellä ei ole edes sormusta. Ilmoittivat heille kyllä jälkeenpäin, että ovat menneet naimisiin. Mutta eihän sitäkään tarvitse tehdä, jos ei halua muille sitä julistaa.
Mä haluan naimisiin vaikka kukaan mun sukulaisista tai ystävistä ei ois naimisissa, eikä menisi. Ja suvun puolelta ei ole tullut painostusta, kaksi sisarustani ei ole naimisissa, yksi on.
Mä kyllä väittäisin, että monelle ei kyllä ole kyse mistään periaatteesta ja ettei halua tehdä niin kuin muut jne. Vaan siitä ettei uskalla sitoutua. Kyllähän avioeron aina saa, mutta silti. - Oka
.... kirjoitti:
Tuo "kohtuullisen vaikeaa käsittää" koski nimenomaan tilanteita, joissa pariskunnasta toinen todella kokee avioitumisen tärkeäksi. Itse olen sitä mieltä, että pelkkä instituutioiden vastustaminen on hieman heppoinen syy sen rinnalla, että toinen haluaa kummankin aseman olevan turvattu mm. kuolemantapauksessa.
Naimisiinmenosta kun tosiaan ei varsinaista haittaa ole. Jos yhdessä vastustetaan instituutiota niin siitä vaan, ja toki sitä saa vastustaa, vaikka kumppani eri mieltä olisikin - tosin tuloksena on muheva riita, joka minusta ei ole vaivan arvoinen. Mutta kukin tyylillään.Miksi pitäisi ymmärtää vain sitä joka vastustaa instituutiota ja ei usko johonkin? Periaate sekin on, että haluaa mennä naimisiin ja pitää sitä tärkeänä. Miksi sitä pitää vähätellä? Ja miksi vain ottaa toisen mielipide ja tarpeet huomioon?
- ei kyse siitä
yksilön vapaus tilalle kirjoitti:
Onko käynyt mielessä, että toinen osapuoli voi olla ihan täysillä sitoutunut suhteeseen loppuelämäksi, vaikka ei halua sitä sen kummemmin virallistaa tai muutoin kenellekään ulkopuoliselle julistaa? Sille yhdelle asia on tietysti sanottu. Nuo virallistamiset ja julistamiset ovat vain yhteiskunnan (lue kirkon) luomia riittejä, joilla ei ole mitään tekemistä varsinaisen sitoutumisen kanssa. Varsinkaan jos ei usko kirkon sanomaan tai muun yhteiskunnallisen virallistamisen (lue maistraatin pikkuvirkamiehen) autuaaksi tekevään voimaan, voi tälläiset virallistamiset tuntua todella turhilta riiteiltä. Joillekin toki tuttavien, sukulaisten ja ystävien läsnäollessa annettu lupaus voi aiheuttaa paineita pitää paketti myöhemmin kasassa, mutta tällainen ulkopuolelta ohjautuvuus ei ole hyväksi millään elämänhallinnan alueella.
Toki, jos kuulut ihmisryhmään joka tekee niin kuin aina ennenkin on tehty ja vain tästä nimenomaisesta syystä, niin et voi ymmärtää ajatuksenkulkuani.Mulla on tilanne, että haluaisin mennä naimisiin, mutta mies ei halua vielä mennä. Ei ole sanonut ehdotonta eitä, voi puhua, että jos me joskus menemme… ja kun olen joskus kysynyt, että onko hänellä jokin periaate ettei halua mennä koskaan naimisiin vai haluaako hän mennä joskus jonkun kanssa. Niin hän on sanonut, että ei ole ja haluaa mennä. Joskus kuitenkin puhuu, että naimisiin meneminen on turhaa, hyvinhän meillä näinkin menee. Joka kerta taitaa tulla eri vastaus jos puhun asiasta (en ole useita kertoja puhunut, enkä painosta)… Jos mies vastustaisi avioliittoinstituutiota kuten sinä niin olisin ymmärtäväisempi. Ja en usko, että avioliitto muuttaa mitään (henkisellä puolella). Mutta tuntuu, että miehestä se muuttaa jotain… Miksi hän ei ole vielä valmis menemään naimisiin, miksi on mieluummin avoliitossa? Ainakin toistaiseksi. Mitä hän odottaa? Mulla ei ole ehdoton pakko mennä naimisiin. Jos miehellä on hyvä ja ymmärrettävää syy olla mieluummin avoliitossa. Mutta jos syy on se, että hän ei halua sitoutua minuun niin se muuttaa tilanteen.
Ja sitoutumisen lisäksi otan huomioon juridiset seikat. Siis syynä miksi haluaisin naimisiin.
Eihän yhteiskunta pakota menemään naimisiin. Jokainen voi tehdä valintansa. Vaikkakin avioliitto tuo etuja joista ei pääse muutoin nauttimaan. Ehkä voidaan puhua sitten painostuksesta. Esim. armeijaan meneminen on pakollista (tai siitä tulee seuraamuksia, jos ei mene).
- onnekas
anna aikaa kumppanillesi kyllä kihlat on jo pian tulossa jos teidät on tarkoitetu olemaan yhdessä lopunikäänne.hätyttäminen voi pian rikkoa koko tämän hetkisen yhdessäolonne jos mies/nainen on vähänkään epävarma että haluaako vielä sitoutua todella vakavasti.se on niin iso päätös että joillakin menee tosi kauan ennen kuin on varma vakiintumisestaan.mutta voithan kysyä ihan suoraan että missä mennään tässä parisuhteessa ja sanot että en jaksa enään kauaa jos vastausta ei tul elähiaikoina1
- mietin tätäkin
Aikaa on annettu, ja annetaan jatkossakin. Jossain vaiheessa otin asiasta kunnon stressin, mutta sitten pistin asiat tärkeysjärjestykseen. Minulla on kumppani, jonka kanssa haluan jakaa elämäni, ja joka haluaa jakaa elämänsä kanssani. Monesti on puhuttu, että tässä ollaan, yhdessä aina ja ikuisesti. Papeista tai maistraattivirkailijoista viis =) Eli vaikke kihloja ilmestyisi ikinä, niin ei se minun onneani enää haalista.
- evankelista T
Otan Raamatun näkökulman ja sanon että kyllä kannattaa sitotua toisiinsa menemällä naimisiin.Silloin mies ja vaimo tulevat yhdeksi lihaksi, niin kirja asian ilmaisee.So. sitotumista ...kunnes kuolema eroittaa.Semmoinen antaa molemmille turvallisuutta, OLEMME SITOTUNEET TOISIIMME, haluamme viettää yhdessä elämämme, ja näyttää sen muillekkin.Jos uskoo Jumalaan, voi ottaa sen Jumalan säätämyksenä.Ei "pakkona" vaan elämää, ihmisiä ja mahdollisia tulevia lapsia ajatellen.
- mietin tätäkin
Minä uskon Jumalaan. Tiedän suurimmaksi osaksi mitä Raamattu kertoo avioliitosta. Nykypäivän avioliitto on kuitenkin ihmisen luoma instituutio, jolla ei ole suoraan mitään tekemistä Jumalan kanssa. Kirkossa voi vihkaista itsensä uskoi tai ei, kunhan kuuluu kirkkoon. Papinkaan uskosta ei ole mitään takeita, hän vain tässä teatteriesityksessä esittää seurakunnan ja Jumalan välikappaletta. Maistraatti taas on vain ja ainoastaan maallinen pulju.
Meidän liitollamme on Jumalan siunaus, koska olen laittanut käteni ristiin, silmät kiinni ja pyytänyt sitä. En näe nykymuotoista avioliittolla, uskollani ja Jumalan siunauksella / hyväksynnällä mitään yhteyttä keskenään. Mutta tämä on tietysti makuasia, ja ymmärränä loistavasti sen, että vihkitoimitus kirkossa on yksi kauneimmista tavoista hoitaa tuo yhteydenpito yläkerran Herraan tämän asian tiimoilta.
Juridisista syitä tarkasteltuna avioliitto on tietysti plussaa, esimerkiksi niitä lapsia ajatellen.
Uskon asiat eivät perusteeksi meille passaa, koska henkilökohtaisesti uskon että elämänmuotomme, sitoutumisemme, rakkautemme syvyyden ja yhteisten lupaustemme seurauksena olemme Jumalan silmissä naimisissa, niin kuin Jumala avioliiton tarkoittaa. (Vrt. "hyväksytty" taloudellinen maistraattiliitto, jossa petetään minkä ehditään.) - Oka
mietin tätäkin kirjoitti:
Minä uskon Jumalaan. Tiedän suurimmaksi osaksi mitä Raamattu kertoo avioliitosta. Nykypäivän avioliitto on kuitenkin ihmisen luoma instituutio, jolla ei ole suoraan mitään tekemistä Jumalan kanssa. Kirkossa voi vihkaista itsensä uskoi tai ei, kunhan kuuluu kirkkoon. Papinkaan uskosta ei ole mitään takeita, hän vain tässä teatteriesityksessä esittää seurakunnan ja Jumalan välikappaletta. Maistraatti taas on vain ja ainoastaan maallinen pulju.
Meidän liitollamme on Jumalan siunaus, koska olen laittanut käteni ristiin, silmät kiinni ja pyytänyt sitä. En näe nykymuotoista avioliittolla, uskollani ja Jumalan siunauksella / hyväksynnällä mitään yhteyttä keskenään. Mutta tämä on tietysti makuasia, ja ymmärränä loistavasti sen, että vihkitoimitus kirkossa on yksi kauneimmista tavoista hoitaa tuo yhteydenpito yläkerran Herraan tämän asian tiimoilta.
Juridisista syitä tarkasteltuna avioliitto on tietysti plussaa, esimerkiksi niitä lapsia ajatellen.
Uskon asiat eivät perusteeksi meille passaa, koska henkilökohtaisesti uskon että elämänmuotomme, sitoutumisemme, rakkautemme syvyyden ja yhteisten lupaustemme seurauksena olemme Jumalan silmissä naimisissa, niin kuin Jumala avioliiton tarkoittaa. (Vrt. "hyväksytty" taloudellinen maistraattiliitto, jossa petetään minkä ehditään.)Millä tavalla lapset ovat paremmassa asemassa avioliitossa kuin avoliitossa juridisesti? tarkoitako isyyden tunnustamisia yms.?
- tekis mieli .....
tulee yhdeksi lihaksi...se on nykyään yhteiseksi lihaksi. Akka perkele minkä teki...muka rakastaa minua. no sormus lähti ainakin. Oli mies tai nainen petturina niin toivoisin että heitä rankaistaan pahimman kautta.
- .....
Oka kirjoitti:
Millä tavalla lapset ovat paremmassa asemassa avioliitossa kuin avoliitossa juridisesti? tarkoitako isyyden tunnustamisia yms.?
No tosiaan tuota isyyden tunnustamista ei tarvitse tehdä, mutta se tuskin lienee lasten kannalta oleellisen tärkeää. Itse näkisin, että avioliitto on lasten kannalta hyvä siksi, että vanhempien asema siinä on turvatumpi kuin avoliitossa. Tämä heijastuu tosipaikan tullen myös lapseen, eli minusta vanhemmat tekevät palveluksen lapsilleen omaa selustaansa turvatessaan.
Lisäksi eräs lastensuojeluvalvoja on minulle sanonut, että huoltajuuskistoissa isä jää herkemmin tappiolle jos pari ei ole ollut naimisissa. En tiedä onko tuo yleinen totuus vai ko. henkilön näkemys, mutta jos noin on, niin sekin puoltaa avioliittoa lapsen kannalta parempana vaihtoehtona.
- ^kihloissa^
no hei.Kirjoitit että haluaist mennä jo kihloihin,itse olin vähän aikaa sitten samassa tilanteessa, kunnes menin kihloihin ja nyt kyllä ehkä vähän epäillytää.Jos ei halua olla "kahlittuna" toiseen kannattaa ehkä vielä odottaa koska silloin kun on sormus on myös isot lupaukset tulevaisuuden varalle.Ilman sormuksiakin voi elää parisuhteessa....mutta tämähän on vain oma mielipide.
- huh huh
Ei todellakaan ole merkitystä tolla sun kysymyksellä !
- yhteisöllisyys
Kihlautua ja avioitua voi ilman sormuksiakin. Kihlaushan ei ole virallisestikaan muuta kuin osapuolten välinen sopimus avioitumisesta.
Avioliiton merkitys on minusta siinä, että siinä sitoutuminen tehdään yhteisön (suomalainen yhteiskunta) silmissä myös, eli juuri toisen osapuolen kuoleman ym sattuessa, avoleskellähän, tai edes kihlatulla ei ole virallisesti sananvaltaa hautajaisjärjestelyissä saati hautaustavan tai -paikan valinnassa.
Samoin sairaustapauksissa avopuolisolla ei ole omaisen asemaa, ei virallista sanan valtaa hoitovaihtoehtoja pohdittaessa. Jos kumppani ajaa autokolarin, avopuoliso ei ole lainkaan virallisella omaisten listalla, eli hän saattaa saada tiedon onnettomuudesta vasta sukulaisten kautta - jos on väleissä...
Minusta nimenomaan yhteisten lasten olemassaolo "paikkaa" näitä avosuhteen puutteita. Jos on lapsia, on avopuolisolla yleensä oikeus asua yhteisessä kodissa ja koska lapsi perii vainajan ja elossa oleva vanhempi on todennäköisesti tämän huoltaja (huom! isyys vahvistettava isän eläessä!!!!!!) ja siten en näe oikeastaan lasten takia mitään lisäsyytä sitoutua, ellei sitten ajattele sitä, että voi joutua laskemaan lapsen kanssa kukat vasta anopin jälkeen, anopin valitsemalle arkulle jne... JA NOLOTTA SELITTÄÄ LAPSELLE ETTÄ MIKSI TÄMMÖINEN JÄRJESTELY en näe muuten erotyistä syytä laittaa tätä sitoutumista lasten harteille.
Minusta on aika erikoista, että yksilö vastustaa institutiota, joka on olemassa vain koska yhteisö haluaa tunnustaa yksilön ainoan mahdollisuuden itse valita lähiomaisensa! Järkiperusteilla sitoutumattomuudessa on kysymys sitoutumattomuuden halusta eikä institution vastustamisesta. Mutta tunnesyistähän ne sitoutmiset tapahtuvat pääasiassa.- ......
"Minusta on aika erikoista, että yksilö vastustaa institutiota, joka on olemassa vain koska yhteisö haluaa tunnustaa yksilön ainoan mahdollisuuden itse valita lähiomaisensa! Järkiperusteilla sitoutumattomuudessa on kysymys sitoutumattomuuden halusta eikä institution vastustamisesta. Mutta tunnesyistähän ne sitoutmiset tapahtuvat pääasiassa."
Näin juuri! Naimisiinhan ei ole pakko mennä suuressa häähumussa, omaa nimeä ei tarvitse muuttaa eikä tutuille ole edes pakko kertoa, jos riitit ahistavat. - alkup.
Ymmärsit tekstini väärin, niin kuin moni muukin täällä. Otsikko oli vain johdatteleva, kysymys ei TODELLAKAAN ollut sormuksista vaan kihlauksesta ja lupauksesta. Mutta koska se lupaus usein kiteytyy tuohon symboliin, otsikko vain juolahti mieleen.
Tekstissäni pohdin lyhyesti tätä: Jos kihloihin meno/pääsy tuntuu pakottavalta tarpeelta ja varsinkin jos se tuntuu tärkeältä suhteen onnellisuuden/toimivuuden kannalta, kannattaa mielestäni miettiä, onko suhteen suuret päätökset aika huteralla pohjalla. Ensin pitäisi olla varma riippumatta lupauksista, sopimuksista, niiden symboleista (sormus) tai kavereille kuuluttamisesta. Sitä varmuutta ei pidä hakea noilla rituaaleilla, vaan se varmuus pitää olla ennen niitä.
That was my point. - Oka
Pakko kai jokin "instituutio" olla olemassa. Menee aika hankalaksi muutoin perintö ym. asiat. Tai tietysti voisi tehdä niin, että sekä aviopareja ja avopareja verotettaisiin samalla tavalla. Mutta miten ilman testamenttia avopuolisot perisi toisensa? Vai mihin sen rajan vetää, tarvitsisiko olla edes avopari, riittääkö seurustelu? Miten sen todistaa? Kun sitä ei tarvitse ilmoittaa mihinkään? Joa avoliitto olisi virallisempi niin silloinhan se olisi jo melkein kuin avioliitto?
Onhan niitä muitakin yhteiskunnan sääntöjä yms. kyllä meidän elämää säädellään muutoinkin ja täytellään kaikennäköisiä papereita jne.
- mietin tätäkin
Tuntui olevan niin epäselvä tuo tekstini otsikkoineen, että päätin selventää. Tekstini ei pohdi sormusten merkitystä kihlauksessa eikä avioliiton tai kihlauksen tarvetta osana suhteen kehitystä. Tekstin tarkoitus oli sanoa, että kihlaus tai avioliitto eivät saisi olla niitä tekijöitä, jotka tekevät suhteesta varman, vaan niiden tulee olla sellaisia juttuja, jotka sinetöivät sen jo olemassa olevan varmuuden.
Ei suhdetta saada toimimaan lupauksilla tai toimituksilla. Sen pitää toimia ENNEN sitä, ja siksi kovasti kihlauksesta tai sen ajankohdasta "kinastelevat" parit voisivat katsoa peiliin ja miettiä, mikä tekee siitä suhteesta onnellisen, tasapainoisen ja luotettavan. Kihlaus tai avioliitto ei sitä tee, sen on tultava syvemmältä.
Ajatustani voisi verrata tilanteeseen, jossa pariskunta "hankkii" lapsen suhteensa pelastamiseksi, vaikka siinä tapauksessa tilanne on vakavampi, koska siihen sotketaan kolmas ja puolustuskyvytön osapuoli. Mutta tekstilläni hain sitä, että mikään tuollainen "ulkoinen tekijä", oli se sitten lapsi, oma yhteinen asunto, kihlajaiskahvit tai vihkiminen, ei tee suhteesta kestävämpää. Kestävyys tulisi olla tuolloin jo olemassa. Jos suhteensa kyseenalaistaa vain kihlauksen/vihkimisen viivästymisen vuoksi, eikö se kerro jotain...? Että suhteen kasassa pysymiseen tarvitaan ulkoista vahviketta, näiden kahden ihmisen välinen tunneside ei riitä?
Avioliiton juridinen merkitys on asia erikseen, keskityin nyt täysin tunnepuoleen.- ...........
"Jos suhteensa kyseenalaistaa vain kihlauksen/vihkimisen viivästymisen vuoksi, eikö se kerro jotain...? Että suhteen kasassa pysymiseen tarvitaan ulkoista vahviketta, näiden kahden ihmisen välinen tunneside ei riitä?"
Se voi kertoa, että toinen ei ole valmis sitoutumaan kun taas toinen on (muitakin syitä toki on). Eli kyllä, se kertoo jotain suhteesta ja voi viimekädessä olla syy eroon.
Olet mielestäni aivan oikeassa, suhteen tulee toimia jo ennen avioliittoa, naimisiinmeno ei korjaa mitään. Tuo kuvaamani tilanne on se, jossa tunteet eivät ole kummallakin osapuolella samat. Naimisiin meno ei ole siinä tilanteessa tietenkään järkevää, mutta ero voi olla, jos parisuhteen osapuolten tunnetasot noin ratkaisevasti eroavat. - Miettijä
Ajattelen samalla tavalla. Kihlaus ja avioliitto ei myöskään mielestäni muuta mitään. Se vain symbolisoi sitä jo olemassa olevaa sitoutuneisuutta yms. Jos suhteessa ei mene hyvin, ei ole rakkautta, uskollisuutta tms. niin pelkkä naimisiiin meneminen ei sitä muuksi muuta. Monelle tuntuu olevan kyllä harha, että se muuttaa jotakin. Ja pettyvät kun huomaavat, että ihan samanlaista on kuin ennenkin...
Ehkä se joka haluaa naimisiin voisi olla toisaalta aivan hyvin avoliitossakin. Mutta jos tilanne on se, että hänelle ei ole mitään naimisiin menoa vastaankaan ja menisi mieluummin naimisiin kun olisi avoliitossa, mutta toinen ei halua. Niin hänestä voi tuntua epävarmalta, että mitkä ne toisen tunteet on. Että jos toinen ei ole valmis vielä avioliittoon. Jos ei ole sanonut, ettei koskaan halua mennä naimisiin vaan haluaa mennä joskus, mutta ei vielä.
Samoin on tosiaan ton lapsen kanssa. Asiat pitäisi olla sitä ennen kunnossa suhteessa, ei niitä laiteta kuntoon lapsen avulla. - mietin tätäkin
........... kirjoitti:
"Jos suhteensa kyseenalaistaa vain kihlauksen/vihkimisen viivästymisen vuoksi, eikö se kerro jotain...? Että suhteen kasassa pysymiseen tarvitaan ulkoista vahviketta, näiden kahden ihmisen välinen tunneside ei riitä?"
Se voi kertoa, että toinen ei ole valmis sitoutumaan kun taas toinen on (muitakin syitä toki on). Eli kyllä, se kertoo jotain suhteesta ja voi viimekädessä olla syy eroon.
Olet mielestäni aivan oikeassa, suhteen tulee toimia jo ennen avioliittoa, naimisiinmeno ei korjaa mitään. Tuo kuvaamani tilanne on se, jossa tunteet eivät ole kummallakin osapuolella samat. Naimisiin meno ei ole siinä tilanteessa tietenkään järkevää, mutta ero voi olla, jos parisuhteen osapuolten tunnetasot noin ratkaisevasti eroavat.Ymmärrän sen, että epäröiminen kihlauksen / avioliiton suhteen voidaan monesti tulkita epäröinniksi ihan koko suhdetta ajatellen, ja varmasti se pitää usein myös paikkansa. Mutta edelleen peräänkuulutan sitä, että silloinkaan ongelma ei ole kihlautumattomuus / "aviottomuus" vaan sitoutumattomuus.
Jos sitoutuminen on muuten näytetty ja tehty selväksi, luvattu yhteinen tulevaisuus ja suunniteltu elämää, mutta kieltäydytään lupaamasta AVIOLIITTOA, niin se eron syynä pistää miettimään. Sitä tarkoitan. Kihlauksen/avioliiton ei pitäisi olla itseisarvo, sen on vain yksi tapa osoittaa se, miten vakavissaan on.
Mutta tajusin hyvin pointtisi, useinhan se kihlauksen ja avioliiton hyvin kauan lykkääminen kertoo myös siitä, että kaikki ei ole ihan ok, jos ei olla alusta pitäen tehty selväksi, että ei periaatesyistä halua avioitua (se kyllä usein selviää suhteessa jo kohtuu ajoissa, jos näin on). Silloin pitää miettiä, mieluiten yhdessä. Mutta ei sillä ajatuksella että "mee nyt kihloihin munkaa, mee vaan, eihän siitä mitään haittaakaan ole!" vaan lähinnä olisi aihetta selvitellä MIKSI toista pitää suostutella =) - .........
mietin tätäkin kirjoitti:
Ymmärrän sen, että epäröiminen kihlauksen / avioliiton suhteen voidaan monesti tulkita epäröinniksi ihan koko suhdetta ajatellen, ja varmasti se pitää usein myös paikkansa. Mutta edelleen peräänkuulutan sitä, että silloinkaan ongelma ei ole kihlautumattomuus / "aviottomuus" vaan sitoutumattomuus.
Jos sitoutuminen on muuten näytetty ja tehty selväksi, luvattu yhteinen tulevaisuus ja suunniteltu elämää, mutta kieltäydytään lupaamasta AVIOLIITTOA, niin se eron syynä pistää miettimään. Sitä tarkoitan. Kihlauksen/avioliiton ei pitäisi olla itseisarvo, sen on vain yksi tapa osoittaa se, miten vakavissaan on.
Mutta tajusin hyvin pointtisi, useinhan se kihlauksen ja avioliiton hyvin kauan lykkääminen kertoo myös siitä, että kaikki ei ole ihan ok, jos ei olla alusta pitäen tehty selväksi, että ei periaatesyistä halua avioitua (se kyllä usein selviää suhteessa jo kohtuu ajoissa, jos näin on). Silloin pitää miettiä, mieluiten yhdessä. Mutta ei sillä ajatuksella että "mee nyt kihloihin munkaa, mee vaan, eihän siitä mitään haittaakaan ole!" vaan lähinnä olisi aihetta selvitellä MIKSI toista pitää suostutella =)"Mutta edelleen peräänkuulutan sitä, että silloinkaan ongelma ei ole kihlautumattomuus / "aviottomuus" vaan sitoutumattomuus. "
Olen periaatteessa ihan samaa mieltä.
"Jos sitoutuminen on muuten näytetty ja tehty selväksi, luvattu yhteinen tulevaisuus ja suunniteltu elämää, mutta kieltäydytään lupaamasta AVIOLIITTOA, niin se eron syynä pistää miettimään."
Niinpä, mutta miksi sitten ei voida mennä naimisiin, jos tosiaan on sitouduttu ja se olisi toiselle tärkeää (minulle se on tärkeää oikeudellisista syistä)? Itselle tulee sellainen olo, että monesti (ei varmasti aina) taustalla on kuitenkin halu pitää takaportti avoinna...
Periaatesyistä avioitumisen vastustamista en täysin ymmärrä, vaikka toki jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ankä sitä lainkaan paheksu. kuten joku viisaasti sanoi, avioliitto on ainoa yhteiskunnan tarjoama mahdollisuus valita ITSE yksi lähiomaisistaan. Mutta tosiaan, jos avioliiton vastustaminen tulee esille jo varhaisessa vaiheessa ja se molemmille sopii, niin silloinhan ongelmaa ei ole. - ---
........... kirjoitti:
"Jos suhteensa kyseenalaistaa vain kihlauksen/vihkimisen viivästymisen vuoksi, eikö se kerro jotain...? Että suhteen kasassa pysymiseen tarvitaan ulkoista vahviketta, näiden kahden ihmisen välinen tunneside ei riitä?"
Se voi kertoa, että toinen ei ole valmis sitoutumaan kun taas toinen on (muitakin syitä toki on). Eli kyllä, se kertoo jotain suhteesta ja voi viimekädessä olla syy eroon.
Olet mielestäni aivan oikeassa, suhteen tulee toimia jo ennen avioliittoa, naimisiinmeno ei korjaa mitään. Tuo kuvaamani tilanne on se, jossa tunteet eivät ole kummallakin osapuolella samat. Naimisiin meno ei ole siinä tilanteessa tietenkään järkevää, mutta ero voi olla, jos parisuhteen osapuolten tunnetasot noin ratkaisevasti eroavat.Kannattaako mennä kenenkään kanssa yhteen jos tunnetasot eroavat paljonkin? Tai "roikottaa" toista suhteessa, viedä aikaa, jos ei ole yhtä innostunut kuin toinen? Eikö voisi koittaa valita alunperinkin ihmistä josta välittää. Tietysti joskus asiat ei ole yksinkertaisia, mutta hullua se on olla jos ei aiokaan mitään. Vie kaikkien aikaa vaan jne.
:) :) - ......
--- kirjoitti:
Kannattaako mennä kenenkään kanssa yhteen jos tunnetasot eroavat paljonkin? Tai "roikottaa" toista suhteessa, viedä aikaa, jos ei ole yhtä innostunut kuin toinen? Eikö voisi koittaa valita alunperinkin ihmistä josta välittää. Tietysti joskus asiat ei ole yksinkertaisia, mutta hullua se on olla jos ei aiokaan mitään. Vie kaikkien aikaa vaan jne.
:) :)"Kannattaako mennä kenenkään kanssa yhteen jos tunnetasot eroavat paljonkin?"
Ei. Sitä kun ei vain voi aina alussa ennustaa, kuinka suhde kehittyy. Siksi juuri olen sitä mieltä, että avioitumishaluttomuus voi olla se välittömin syy eroon ja että tietyissä tilanteissa hyvä niin. Eli ei jäädä roikkumaan, jos toiveet eivät kerran ole samat.
Hyvin harva meistä tietää heti tulevan puolisonsa tavattuaan, että tästä ihmisestä tulen välittämään todella ja tämä kanssa haluan naimisiin varmasti. Yleensä nuo tunteet tulevat suhteen edetessä ja joskus ne kehittyvät vain toiselle. Ja se on minusta hyvä syy eroon, usein oireena on tuo "toinen ei halua naimisiin, vaikka muka on valmis sitoutumaan". - Miettijä
...... kirjoitti:
"Kannattaako mennä kenenkään kanssa yhteen jos tunnetasot eroavat paljonkin?"
Ei. Sitä kun ei vain voi aina alussa ennustaa, kuinka suhde kehittyy. Siksi juuri olen sitä mieltä, että avioitumishaluttomuus voi olla se välittömin syy eroon ja että tietyissä tilanteissa hyvä niin. Eli ei jäädä roikkumaan, jos toiveet eivät kerran ole samat.
Hyvin harva meistä tietää heti tulevan puolisonsa tavattuaan, että tästä ihmisestä tulen välittämään todella ja tämä kanssa haluan naimisiin varmasti. Yleensä nuo tunteet tulevat suhteen edetessä ja joskus ne kehittyvät vain toiselle. Ja se on minusta hyvä syy eroon, usein oireena on tuo "toinen ei halua naimisiin, vaikka muka on valmis sitoutumaan".Niin harvoin kai heti suhteen alussa molemmat tai edes toinen tietää, että tämän ihmisen kanssa haluan mennä naimisiin. (sitähän voisi mennä sitten vaikka heti naimisiin) Tietysti jos heti alussa toinen ilmoittaa, että hän ei aio mennä koskaan kenenkään kanssa naimisiin niin se on eri asia. Tai ei halua koskaan lapsia. Mutta muutoinhan rakkaus voi kypsyä vähitellen, ei kaikki esim. rakastu ensisilmäyksellä. Ja muutoinkin jotkut ovat varovaisempia ja hitaampia toimissaan. Ja onhan se iso päätös.
Ja voihan sitoutumisen osoittaa tai luvata muutoinkin kuin naimisiin menemällä, mutta usein on helppo sanoa ja luvata kaikennäköistä. Kyllähän moni joka ei ole vielä valmis menemään naimisiin vannoo toiselle, että rakastan, rakastan ja voi kai sitä olla muutoinkin sitoutunut ja ei naimisiin meno muuta mitään. Miksi jotkut heistä kuitenkin menevät sitten naimisiin myöhemmin tai jonkun muun kanssa...
Jos toinen vain jahkaa ja jahkaa vuodesta toiseen niin miksi ei voisi erota? Jos toinen ei halua lasta, se on kai isompi syy, mutta kai naimisiin menemättömyyskin on ihan ok syy. - Miettijä
Miettijä kirjoitti:
Niin harvoin kai heti suhteen alussa molemmat tai edes toinen tietää, että tämän ihmisen kanssa haluan mennä naimisiin. (sitähän voisi mennä sitten vaikka heti naimisiin) Tietysti jos heti alussa toinen ilmoittaa, että hän ei aio mennä koskaan kenenkään kanssa naimisiin niin se on eri asia. Tai ei halua koskaan lapsia. Mutta muutoinhan rakkaus voi kypsyä vähitellen, ei kaikki esim. rakastu ensisilmäyksellä. Ja muutoinkin jotkut ovat varovaisempia ja hitaampia toimissaan. Ja onhan se iso päätös.
Ja voihan sitoutumisen osoittaa tai luvata muutoinkin kuin naimisiin menemällä, mutta usein on helppo sanoa ja luvata kaikennäköistä. Kyllähän moni joka ei ole vielä valmis menemään naimisiin vannoo toiselle, että rakastan, rakastan ja voi kai sitä olla muutoinkin sitoutunut ja ei naimisiin meno muuta mitään. Miksi jotkut heistä kuitenkin menevät sitten naimisiin myöhemmin tai jonkun muun kanssa...
Jos toinen vain jahkaa ja jahkaa vuodesta toiseen niin miksi ei voisi erota? Jos toinen ei halua lasta, se on kai isompi syy, mutta kai naimisiin menemättömyyskin on ihan ok syy.Joskus eräs tuntemani mies sanoi kavereilleen, että hän ei halua avovaimonsa kanssa naimisiin (nainen halusi ja oli puhunut siitä miehelle useasti), koska ei halua palloa jalkaansa. Heillä oli kuitenkin yhteinen lapsi. Jota nainen olisi voinut jo pitää lupauksena yhteisestä tulevaisuudesta jne. Perheen lisäys mielestäni on isompi askel suhteessa kuin avioliitto, mutta joillekin jostain kumman syystä se avioliitto on isompi juttu. Vaikka lapsikin jo on niin vielä ei olla valmiita avioliittoon, eikä haluta kiirehtiä.
Jotenkin se vain on ristiriidassa jos toinen lupaa yhteistä tulevaisuutta, mutta ei ole vielä valmis menemään naimisiin. (Ja tarkoitan heitä joilla ei yleisesti ottaen ole mitään avioliittoa vastaan). Osahan pitää kihlaustakin eräänlaisena koeaikana. Että katsellaan tässä ensiksi miten sujuu ja sitten ehkä joskus mennään naimisiin, esim. 10 vuoden päästä.
- tytönhupakko69
me on oltu ukon kanssa kohta viis vuotta yhdessä ja ens vuonna tulee 4 vuotta kun on oltu aviossa, alkuaikoina molemmat piti sormuksia, mutta nykyään ei pidetä, ukon sormus on hävinnyt ja minun on kirjahyllyssä koristeena, mä olen sitä mieltä että sormusten kanssa ei olla kihloissa eikä naimisissa vaan sen ihmisen kanssa ja näin olemme ihan tyytyväisiä:-)
- dumbonorsu
Tuo sun viestis nyt ei liittynyt tähän keskusteluun millään lailla..
- Oka
Yksi ystäväni oli n. 12 vuotta miehensä kanssa yhdessä ennen kuin menivät kihloihin. 3 kk kihlauksesta menivät naimisiin. Nyt ovat olleet 2 vuotta naimisissa. Toinen ystäväni meni muutaman kuukauden seurustelun jälkeen kihloihin ja eivät ole vielä menneet naimisiin vaikka ovat olleet yhdessä 14 vuotta. Ja eräät tutut menivät kuukausi sitten kihloihin (häät ensi kesänä) ja olivat olleet yhdessä 6 vuotta.
Ei se aina jää siihen vaikkei pian kihlaudutakkaan. Ja mulla on myös kavereita, jotka ovat pian kihlautuneet, mutta erosivat 1-4 vuoden kuluttua eivätkä menneet naimisiin. (muutama kyllä sellainenkin joka meni naimisiin).
Mutta joskus varmaan käy niin, että jos ei kihloihin ja naimisiin mennä vaikka ollaan oltu vuosia yhdessä niin se on merkki empimisestä ja siitä, että toinen ei ole se oikea. Tai naimisiin meno alkaa tuntua turhalta kun on mennyt hyvin avoliitossakin, ajattelee ettei se muuta mitään.
Onhan suhteenne ollut jollakin tapaa pysyvä, jos olette olleet hyvin kauan yhdessä. Ei kaikki avioliitotkaan kestää montaa vuotta. - seurusteleva
kyllä toteuttaisin sen millä uhkaat, mitä lieneekään...
"Monesti törmää sellaiseen ajatukseen, että jos ei kohta jo kihlauduta, niin sitten se on sillä selvä, tähän se jää, antaa olla. Joskus kauan sitten se lipsahti omiinkin ajatuksiinkin. Mutta noilla ajatuksilla, onko näistä henkilöistä ja siitä suhteesta ainesta niin isoon päätökseen? Jos luottamus ja usko yhteiseen elämään on riippuvainen rituaaleista? "
Minäkin seurustelen enkä taatusti kosi ennen kuin tunnen kumppanini riittävän hyvin. Ehkä tiedän olevani onnellinen ja voisin olla loppuelämäni hänen kanssaan. Jos kuitenkin tietäisin hänen olevan valmis luopumaan suhteestamme sen takia että ei ole sormuksia, niin saisi sitten kyllä luopua. Minä ainakin ajattelin mennä kihloihin vain kerran, lupauksena naimisiin menosta. Kaikki ajallaan. - Nokinenäkäs -73
elämäsi kumppani sulla tällä hetkellä?
Jos tuntuu/luulet että sormukset tekisivät hänestä/suhteesta sen oikean, se ei ole se oikea.
Kuulostaa raa'alta, mutta siirry eteenpäin.
Tunnistat kyllä Tosi Rakkauden kun se tulee.
Silloin ei ole sormuksista väliä.
Itse olin avosuhteessa 6,5 vuotta ennekuin mua kosittiin. Itse olisin voinut olla hepun kanssa hamaan iäisyyteen ilman sormuksiakin, koska se on se tyyppi, jonka kanssa KAIKKI ON VAAN NIIN OIKEIN! Myös huonoina päivinä.
Toivottavasti löydät omasi :-)- Nokinenäkäs -73
piti sanomani, höh.
- mietin tätäkin
Liekköhän löytyy tästä tekstiketjusta yhtä ainoaa henkilöä, joka olisi ymmärtänyt viestini oikein =)
Puhuin imperfektissä, olin tavatessamme 14-vuotias! Silloin kai epäkypsä ajattelu sallitaan, oli nenän edessä herra Oikea tai Väärä? Kirjoitin aiheesta nyt, koska olen huomannut lähipiirissä sellaisen huolestuttavan ilmiön, että ilman "virallista" tai näkyvää lupausta suhteeseen ei uskota, ja silti oltaisiin valmiita antamaan se lupaus.
Olen löytänyt juuri sen mistä puhut, juuri tämän saman henkilön kanssa. Yläasteikäisenä vain ajattelin hieman toisin, ja sen vuoksi olen huomannut saman ajatusmallin ystävissäni, ja minusta se ei ole hyvä merkki. - Nokinenäkäs -73
mietin tätäkin kirjoitti:
Liekköhän löytyy tästä tekstiketjusta yhtä ainoaa henkilöä, joka olisi ymmärtänyt viestini oikein =)
Puhuin imperfektissä, olin tavatessamme 14-vuotias! Silloin kai epäkypsä ajattelu sallitaan, oli nenän edessä herra Oikea tai Väärä? Kirjoitin aiheesta nyt, koska olen huomannut lähipiirissä sellaisen huolestuttavan ilmiön, että ilman "virallista" tai näkyvää lupausta suhteeseen ei uskota, ja silti oltaisiin valmiita antamaan se lupaus.
Olen löytänyt juuri sen mistä puhut, juuri tämän saman henkilön kanssa. Yläasteikäisenä vain ajattelin hieman toisin, ja sen vuoksi olen huomannut saman ajatusmallin ystävissäni, ja minusta se ei ole hyvä merkki.että 14-vuotias...
Kuinkas kauan siitä nyt sitten on?
Ei taida olla kauaa? - mietin tätäkin
Nokinenäkäs -73 kirjoitti:
että 14-vuotias...
Kuinkas kauan siitä nyt sitten on?
Ei taida olla kauaa?"Kauan" on venyvä käsite. Kyllä tässä ollaan jo lähempänä kuutta kuin viittä yhdessä vietettyä vuotta.
Olen vähän yllättynyt tästä suhtautumisesta. Olisi sitten kai pitänyt vain miettiä ajatusta yleisellä tasolla ja jättää mainitsematta, että minäkin olen hyi hyi joskus sortunut epäloogiseen ja lapselliseen ajattelutapaan. - Nokinenäkäs -73
mietin tätäkin kirjoitti:
"Kauan" on venyvä käsite. Kyllä tässä ollaan jo lähempänä kuutta kuin viittä yhdessä vietettyä vuotta.
Olen vähän yllättynyt tästä suhtautumisesta. Olisi sitten kai pitänyt vain miettiä ajatusta yleisellä tasolla ja jättää mainitsematta, että minäkin olen hyi hyi joskus sortunut epäloogiseen ja lapselliseen ajattelutapaan.eikun ajattelin vaan, että kuinkas vanha nyt olet.
Muttet ookaan yhtään vanha ;-)
Ei siinä mitään, tietenkin teit oikein kun et rynninyt silloin 14-vuotiaana kihloihin, koska vaikka oisit ollut kuinka kypsä ikäisekseksi, niin se on kuitenkin niin, että 14-vuotias on lapsi. Eikä lapset mene kihloihin, silleen aikuisten oikeesti. Aina on niitä, jotka menee, mutta sitten niitä 5 vuoden päästä kaduttaa moiset temput. - mietin vain
Nokinenäkäs -73 kirjoitti:
eikun ajattelin vaan, että kuinkas vanha nyt olet.
Muttet ookaan yhtään vanha ;-)
Ei siinä mitään, tietenkin teit oikein kun et rynninyt silloin 14-vuotiaana kihloihin, koska vaikka oisit ollut kuinka kypsä ikäisekseksi, niin se on kuitenkin niin, että 14-vuotias on lapsi. Eikä lapset mene kihloihin, silleen aikuisten oikeesti. Aina on niitä, jotka menee, mutta sitten niitä 5 vuoden päästä kaduttaa moiset temput.Ei tässä vielä vanhaksi ole ehtinyt =) Enkä minä kyllä 14-vuotiaanakaan ihan vakavissaan kihloja tai edes leikki-kihloja ajatellut, ajatus vain tuntui (liian) tärkeältä. Onneksi vastapuoli osasi hyvin pistää jäitä hattuun!
- Nokinenäkäs -73
mietin vain kirjoitti:
Ei tässä vielä vanhaksi ole ehtinyt =) Enkä minä kyllä 14-vuotiaanakaan ihan vakavissaan kihloja tai edes leikki-kihloja ajatellut, ajatus vain tuntui (liian) tärkeältä. Onneksi vastapuoli osasi hyvin pistää jäitä hattuun!
oisi nimittäin saattanut mennä maku koko hommasta: vanhempien hermostuminen moisista sormusleikeistä etc.
Nyt sensijaan olet saanut varttua nuoreksi aikuiseksi tutun ja turvallisen ihmisen kanssa. Onnea matkaan :-))
Nyt lähden tuolle sohvalle oman kultani kainaloon. 9 vuotta yhessä, ja aina vaan paranee. Heippa! - Tiuku
mietin vain kirjoitti:
Ei tässä vielä vanhaksi ole ehtinyt =) Enkä minä kyllä 14-vuotiaanakaan ihan vakavissaan kihloja tai edes leikki-kihloja ajatellut, ajatus vain tuntui (liian) tärkeältä. Onneksi vastapuoli osasi hyvin pistää jäitä hattuun!
Halusitko siis mennä naimisiin miehen kanssa vai saada vaan sen sormuksen sormeen? 14-vuotiailla usein ei ole mielessä avioliitto. Joillekin se kihlaus voi ehkä olla lupaus avioliitosta.
- Nokinenäkäs
Tiuku kirjoitti:
Halusitko siis mennä naimisiin miehen kanssa vai saada vaan sen sormuksen sormeen? 14-vuotiailla usein ei ole mielessä avioliitto. Joillekin se kihlaus voi ehkä olla lupaus avioliitosta.
> Halusitko siis mennä naimisiin miehen kanssa vai saada vaan sen sormuksen sormeen? 14-vuotiailla usein ei ole mielessä avioliitto. Joillekin se kihlaus voi ehkä olla lupaus avioliitosta.
Tämä ei tainnut olla mulle, mutta kihlaus on lupaus avioliitossa. - mietin tätäkin
Tiuku kirjoitti:
Halusitko siis mennä naimisiin miehen kanssa vai saada vaan sen sormuksen sormeen? 14-vuotiailla usein ei ole mielessä avioliitto. Joillekin se kihlaus voi ehkä olla lupaus avioliitosta.
Kyllä, olin jo 14-vuotiaana sitä mieltä että tässä on mies jonka kanssa haluan naimisiin. Perusteeni sille tosin olivat heppoisemmat kuin nykyään, mutta avioliittolupausta kihlaus minulle jo silloin tarkoitti. Nyt tiedän, että olisin silloinkin jo valinnut oikean miehen, mutta sen hetkisen tuntemisen ja oman kypsyyden perusteella olisin voinut päätyä aivan hakoteillekin...
- Miettijä
mietin tätäkin kirjoitti:
Kyllä, olin jo 14-vuotiaana sitä mieltä että tässä on mies jonka kanssa haluan naimisiin. Perusteeni sille tosin olivat heppoisemmat kuin nykyään, mutta avioliittolupausta kihlaus minulle jo silloin tarkoitti. Nyt tiedän, että olisin silloinkin jo valinnut oikean miehen, mutta sen hetkisen tuntemisen ja oman kypsyyden perusteella olisin voinut päätyä aivan hakoteillekin...
Musta jotenkin tuntuu, että sen ikäisellä on vielä ruusunpunaiset ajatukset avioliitosta. Ehkä he eivät nyt sentään ajattele samalla tavalla kuin 7 -vuotiaat jotka haaveilevat menevänsä naimisiin luokkakaverinsa kanssa... tai idolinsa kanssa. Ja miten 14 -vuotiaana vielä tietää millaista toisen kanssa on jakaa elämä, yhteinen arki (yhdessä asuminen). Eiköhän sen ikäisenä se yhdessä hengaaminen ole vielä aika erilaista kuin aikuisena ja se mitä kumppanilta toivoo ja tarvitsee. Ja ihmiset muuttuu huimasti teini-iästä.
Valinta voi osua oikeaan, mutta ehkä kannattaisi olla varmempi asiasta. Ja mihin sitä on kiire. Jos kerta uskoo yhteiseen tulvaisuuteen, niin kyllä se on edessä vaikkei kihloihin vielä muutamaan vuoteen mennä. Ja senhän takia naimisiin menemiseenkin on säädetty ikäraja, koska uskotaan, että sitä nuoremmat eivät ole vielä kypsiä sellaiseen päätökseen ja vastuuseen. - mietin tätäkin
Miettijä kirjoitti:
Musta jotenkin tuntuu, että sen ikäisellä on vielä ruusunpunaiset ajatukset avioliitosta. Ehkä he eivät nyt sentään ajattele samalla tavalla kuin 7 -vuotiaat jotka haaveilevat menevänsä naimisiin luokkakaverinsa kanssa... tai idolinsa kanssa. Ja miten 14 -vuotiaana vielä tietää millaista toisen kanssa on jakaa elämä, yhteinen arki (yhdessä asuminen). Eiköhän sen ikäisenä se yhdessä hengaaminen ole vielä aika erilaista kuin aikuisena ja se mitä kumppanilta toivoo ja tarvitsee. Ja ihmiset muuttuu huimasti teini-iästä.
Valinta voi osua oikeaan, mutta ehkä kannattaisi olla varmempi asiasta. Ja mihin sitä on kiire. Jos kerta uskoo yhteiseen tulvaisuuteen, niin kyllä se on edessä vaikkei kihloihin vielä muutamaan vuoteen mennä. Ja senhän takia naimisiin menemiseenkin on säädetty ikäraja, koska uskotaan, että sitä nuoremmat eivät ole vielä kypsiä sellaiseen päätökseen ja vastuuseen.Niinhän minä juuri sanoin =) Eli vaikka 14-vuotiaana olisikin osunut oikeaan, perusteet ja odotukset olivat vielä erilaisia. Ja varmasti ne ehtivät tästä muuttua, kun en vielä ole edes kahdenkympin rajapyykkiä ihan saavuttanut.
Sitä olen koko tämän viestinketjun ajan toitottanut, että kiire ei ole mihinkään, ja se varmuus pitää hankkia ennen kihlausta. Jos tuntuu, ettei ilman kihlausta voi olla yhdessä, ei voi muutenkaan.
Hassua, että kun erehdyin kertomaan mitä ajattelin viisi vuotta sitten, ihmiset unohtavat lukea sen mitä tässä viestiketjussa tarkoitin, mitä nyt ajattelen.
- ennen kaikkea
Mun mielestä "mietin tätäkin" on oikeassa siinä, että suhteen varmuuden täytyy perustua ihan johonkin muuhun kuin sormuksiin! Haloo, sormuksia voi ostaa kaupasta, mutta aitoa ja pysyvää rakkautta ei.
Mä en ole koskaan perustanut kihloista ja/tai avioliitosta - silti vastasin myöntävästi, kun Elämäni Mies kosi yllättäen. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627