Kurkku- ja kieliongelmani

nainen74

Minulle tuli omituisia oireita elokuussa -03. Palantunnetta kurkussa, nielemisoireita ja pahanhajuinen hengitys. Pääsin tutkimuksiin (kilpiruhasen uä ja varjoainekuvaus niellessä) ja jälkimäisessä todettiinkin jotain olevan esteenä niellessä. Pääsin leikkaukseen, jossa minulta poistettiin oikealta sekä vasemmalta puolelta kieliluut. Oikealla puolella oleva havaittiin kuvauksissa ja se oli peukalonpään kokoinen mutta vasemman puoleinen liikakasvu huomattiin vasta leikkauksen yhteydessä. Kumpikin siis poistettiin. Kirurgi oli sitä mieltä ettei nämä enää kasva. Enkä näin ollen ole päässyt takaisin tutkimuksiin.
Kuitenkin olen kärsinyt näistä samoista oireista leikkauksen jälkeenkin (paitsi pahanhajuisesta hengityksestä).
Nyt on tullut pahanhajuinen hengitys takaisin ja lisänä vielä kielen kipeytyminen. Kieleni on kipeänä sen keskiosasta ja siinä on valkeita alueita. Kipeys jatkuu vasemmalle sivuun saakka. Siellä en kuitenkaan ole huomannut muutoksia. Käytän alkoholittomia suuvesiä hampaiden harjausten jälkeen ja kirvely on silti sietämätön. Ja tiedän, pitäisi lopettaa tupakan poltto..... No kuitenkin, silloin kun vetää savut, niin silloin myös käy kipeää juuri kielen keski- ja ulkoreunaan. Se myös erittäin kivuliasta.
Nielemisestä sen verran, että juodessa ei ole ongelmia, mutta syödessä selvästi tunnen kuinka ruoka juuttuu kurkun tiettyyn osaan ja joudun monta kertaa nielemään, jotta saisin ne menemään alas. Ja siltikään ne ei välttämättä mene, vaan tuntuisi kuin ne luiskaihtaisivat vasta silloin kun jotenkin sulavat tai muuta vastaavaa....
Siispä, onko kenelläkään vastaavaa ongelmaa ja siihen hoitoa? Voiko tämä olla jotain syöpää? Miten pääsisin takaisin esim.tähystykseen (ei ole koskaan tähystetty)? Mieluummin nielisin jonku putken, kuin jatkaisin tätä hermoja raastavaa nielemisongelmaa ja kielen kipeyttä. Ja kumpaan ottaisin yhteyttä hammaslääkäriin vai lääkäriin? Olen hoidattanut nyt kesän aikana kaikki hampaani kuntoon.

3

5963

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sairaalaan

      kyllä sinun varmaan kannattaa ottaa yhteyttä sinne samaan paikkaan, jossa sinut pari vuotta sitten leikattiin.
      Eli se oli varmaan sairaala, korva- nenä- kurkkutautipoli tai suupoli.
      Heillä on ne sinun paperit siellä, soitat sinne ja kerrot oireistasi hoitajalle. Tai menet käymään ja kerrot henk.koht. nykyisistä oireistasi.

      Mitä hammaslääkärisi mahtoi sanoa vaivoistasi, puhuit varmaan hänen kanssaan kun olit kesällä hammashoidossa? Kuitenkin, minusta et tarvi sinne poliklinikalle lähetettä, kun olet vasta äskettäin ollut siellä.

      Rohkeasti vaan oireittesi tutkimista järjestelemään!

      • Kokenut

        Vaadi että asia tutkitaan ja että kielesi / kurkkusi tähystetään kunnolla. Kielisyövän oireet voivat olla juuri valkea läiskä kielessä ja lievä kipu. SYöpä voi olla myös kielen tyvessä so. sen juuressa, jolloin sitä ei näe, vain tuntee palan tunteena tms.

        Kielisyöpä on harvinainen sairaus, ja on useita todennäköisempiä mahdollisuuksia, mutta älä lykkää lääkäriin menoa yhtään päivää! Se leviää nopeasti.

        t. omakohtaisesti kokenut


    • Paljon kärsinyt

      Minulla on vuosikymmeniä ollut erilaisia vaivoja ja
      kipuja, jotka eivät hellittäneet.
      Nyt, parin halvautumiskohtauksen jälkeen, lääkä-
      rit ovat vihdoin antaneet diagnoosin siitä, että
      kieliluuni ovat n. 6 cm pitkät eli selvästi normaa
      lia pitemmät.
      Suurin ongelmani on muodostunut siitä, etten ole
      pystynyt 40 vuoteen nukkumaan kunnolla; enkä mis-
      sään tapauksessa vatsallani. Kieliluista johtuneen
      kuorsaamisen seurauksena näen jatkuvasti painajais
      unia, jotka estävät todellisen levon.
      Mahdollisesta leikkauksesta oli puhetta joidenkin
      lääkäreiden kanssa runsas puoli vuotta sit-
      ten, mutta sen jälkeen ei yhteyttä ole siltä taholta otettu! Ehkä muualta Suomesta löytyy lää-
      käreitä, joilla on kokemusta kieliluitten kirur-
      gisesta parantamisesta?
      Hyvä "nainen 74", itse emme ongelmaamme pysty rat-
      kaisemaan, mutta toivon että voisimme pitää yhteyt
      tä keskenämme tämän asian tiimoilta.Ilman asian-
      tuntija-apua emme selviä, ja ainakin omalta osal-
      tani teen kaikkeni, jotta saisin yhteyttä todella
      asiantunteviin lääkäreihin, asuvat he millä kolkal
      la tahansa maailmassa!
      Terveisin, Paljon kärsinyt, via dolorosan kulkija

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe