Bangkokiin menijät, muistakaa tämä: kaupungissa liikkuu paljon huijareita etenkin nähtävyyksien ja hotellien liepeillä. Esim. Grand Palacen liepeillä homma toimii näin; thaimaalainen hlö tulee ystävällisesti "neuvomaan" ensikertalaisen näköistä turistia ja kertoo klo 11.00 aamulla, että tänään on "public holiday" ja että palatsiin pääsee vasta klo 14.00. Hlö kertoo iloisesti, että ei hätää, sillä välin voi käydä katsomassa muita nähtävyyksiä tuktukilla 20 thb -hintaan. Nämä ajelut ovat vielä "goverment ruled", eli todella "luotettavia". Ensin mennään katsomaan budhaa, jonka jälkeen Thai Centeriin.. Tämä tarkoittaa siis sitä, että turistit viedään "pakko-ostoksille" huijarimyymälöihin, yl. ainakin jalokiviliikeisiin, joissa myynnissä on kyllä jalokiviä, mutta huomattavasti huonolaatuisempia, kuin mitä turistille kerrotaan ja mitä hintalappu osoittaisi. Sen jälkeen mennään "tax free" -kauppaan, jossa myynnissä on esim. "aitoja" laukkuja by Fendi, Luis Vuitton, Prada jne - tai pakistanilaisia "huippusilkkimattoja". Kuulemma "Finnish people never leave the store without a matto". Totuushan on, että laukut ovat feikkejä, vaikka hinta on 500 eur luokkaa. Matot ovat mattoja, mutta laatu taas huomattavasti huonompaa kuin hintalapun mukaan voisi olettaa. Tuomalla turistit näihin pimeisiin liikkeisiin tuktuk-kuski saa mopoonsa bensarahat, sekä tietyn prosenttiosuuden tekemistäsi ostoksista. Älkää siis lähtekö näille kierroksille, ja jos lähdette niin älkää ainakaan rahojanne tuhlatko! Itse hölmönä, auringonpistoksen saaneena varmaan mentiin lankaan. Tajusin kuitenkin ensimmäisen oikean nähtävyyden jälkeen mistä oli kysymys. Kävimme yhdessä paikassa, jonka jälkeen vaadimme kuskia viemään meidät takaisin lähtöviivalle.. Pääsimme sinne, mutta kyyti oli aikamoista!
Edelleen, hotellista kun lähdet aamulla ulos ennen klo 10, vierellesi ilmaantuu thaimaalainen mies, sanoo ystävällisesti "good morning madam". Sen jälkeen hän kertoo "ystävällisesti", että kaupat aukeavat vasta klo 11 tänään, mutta että "thai center" on auki..
No, tulipa ajeltua tuktukilla ja naurettua tyhmyydellemme jälkeenpäin, no harm done. En kuitenkaan suosittele tätä sightseeingia!!
Onkohan muita vastaavia kokemuksia, tai lähinnä muita mielenkiintoisia variaatioita?
Varoitus Bangkokin
28
4805
Vastaukset
- Bang Phet
There's a special clothes sale nearby...
These people will buy the jewelry from you with double price when you get back in Finland... oikeasti näytettävä nimilista on lista aikaisemmin huijatuista ihmisistä!
Ei pidä koskaan lähteä kenenkään kanssa mihinkään. Oikeat kaupat ovat siellä missä ovat ja auki aina normaaliaikoihin.
Jos lähdet jonkun mukaan niin pyydät päästä huijatuksi! Useimmiten toiveesi myös toteutetaan, omalla kustannuksellasi! - Nimeni on Erkki
Olen suorastaan hämmentynyt, että joku vielä viitsii kirjoittaa tänne "Suomi24 hauku asiallisen ja sivistyneen rasistisesti Thaimaata, thaimaalaisia ja (etenkin) Pattayan matkaajia forumille" näin pitkän ja asiallisen viestin.
Jokainen sana ja varoitus on totta. Kannattaa todellakin lukea tuo viesti kahteenkin kertaan vaikkei ekalla reissulla olisi vastaavaa vielä kokenutkaan. - Nimeni on Erkki
Vastaavia variaatioita on vaikka kuinka paljon.
Joskus olen oikein tarkoituksella lähtenyt hakemaan vähän X-streemiä... ja voi niitä variaatioita ja tirehtöörejä... miten milloinkin koettavat vedättää.
Nyt on hieman alkanut tuntua siltä, että samat naamat eri valepukuihin naamioituen koettavat näitä vedätyksiä pääturistikohteiden kulmilla... ja alkavat jo muistaa minut ja aiemmat vedätykseni. Minusta sinänsä hauskaa peliä aletaan ilmeisesti heidän puoleltaan pelaamaan, jo liiankin kovilla panoksilla.
Thaimaassa, muuten, on juuri nyt käynnissä maan sisäinen kamppanja jolla näitä turisteja ärsyttäviä ilmiöitä koetetaan vähentää. Myös esim. Phuketissa ja Chiang Maissa liikkuu kaduilla siviilipukuisia henkilöitä, joiden ainoa tarkoitus on kartoittaa näitä turisteja häiritseviä yrittäjiä, kuten "yli-innokkaita" intialaisia pukuliikkeiden sisäänheittäjiä.
Nyt onkin hyvä aika vaikuttaa lomakohteesi miellyttävänä pysymiseen. Jos tapaat näitä epämiellyttäviä yrittäjiä lomallasi, niin kannattaa tehdä heistä ilmoitus matkanjärjestäsi tiedoista löytyvään paikallisen turistipoliisin numeroon.- alkup. kirjoittaja
Lonely Planetin mukaan näitä paikkoja suojelevat korkea-arvoisetkin valtion virkamiehet, joten poliisi ei letkauta korviaan. Kun ajattelee miten yleistä ko. huijaaminen on, olisi ihme ellei näistäkin em. paikoista olisi joku ilmoittanut poliisille. Todennäköisesti on, mutta mikäli näitä johdetaan/tuetaan, tai vain "katsotaan läpi sormien" virkamiesten taholta niin paljon ei liene tehtävissä. Parasta olisi levittää sanaa niin, että näiltä suhareilta business loppuisi. Vaikka todennäköisesti keksivät uusia huijaamiskeinoja äkkiä.
- muuten?
Olen lähdössä Bangkokiin ja Kaukoitään ensimmäistä kertaa. Osaatteko sanoa onko Bangkok turvallinen kaupunki yksin matkalla olevalle vaalealle eurooppalaisnaiselle?
- alkup. kirjoittaja
On turvallinen, ei tarvitse pelätä, mutta tietysti aina pitää olla järkeä ja todellakin extra annos skeptisyyttä mukana.. Yhtälö; nainen, vaalea, yksin matkalla, näyttää ensikertalaiselta jne, huijarin "herkkupala". Älä jää juttelemaan tuntemattomien roikkujien kanssa. Jos on kysyttävää, pysäytä joku ohikulkija tai kysy opaspisteestä neuvoa, esim. MBK-tavaratalon edessä. Taksiin kun menet, vaadi että mittari laitetaan päälle. Tuk-tuk -kyytiin jos haluat niin tulee tod.näk. kalliimaksi, kuumemmaksi, pölyisemmäksi ja vaarallisemmaksi kuin taksi. Onhan niissä viehätyksensä, mutta neuvottele hinta etukäteen.
Sellainen vinkki vielä, joka myös Lonely Planetissa mainittiin; jos taksit esim. kysyy, oletko ensimmäistä kertaa Bangkokissa tai Thaimaassa, vastaa aina, että olet käynyt "many times" tms. Jos kerrot olevasi ensimmäistä kertaa, saatat taas joutua huijareiden syliin ovelasti :-) Kuulostaa pahalta, mutta ei siellä tarvitse pelätä oikeeesti, pitää osata näiden kanssa pelata sitä samaa peliä.. Tietenkään missään ei kannata naisen yksin pimeillä kujilla kulkea.
Oltiin muuten Pathumwan Princess -hotellissa, MBK-tavaratalon vieressä, pääsee hotellista suoraan shoppaamaamankin ;-) Todella hyvä hotelli ja hyvä palvelu, voi suositella. N. 3000 thb/yö/huone. - blondie..
alkup. kirjoittaja kirjoitti:
On turvallinen, ei tarvitse pelätä, mutta tietysti aina pitää olla järkeä ja todellakin extra annos skeptisyyttä mukana.. Yhtälö; nainen, vaalea, yksin matkalla, näyttää ensikertalaiselta jne, huijarin "herkkupala". Älä jää juttelemaan tuntemattomien roikkujien kanssa. Jos on kysyttävää, pysäytä joku ohikulkija tai kysy opaspisteestä neuvoa, esim. MBK-tavaratalon edessä. Taksiin kun menet, vaadi että mittari laitetaan päälle. Tuk-tuk -kyytiin jos haluat niin tulee tod.näk. kalliimaksi, kuumemmaksi, pölyisemmäksi ja vaarallisemmaksi kuin taksi. Onhan niissä viehätyksensä, mutta neuvottele hinta etukäteen.
Sellainen vinkki vielä, joka myös Lonely Planetissa mainittiin; jos taksit esim. kysyy, oletko ensimmäistä kertaa Bangkokissa tai Thaimaassa, vastaa aina, että olet käynyt "many times" tms. Jos kerrot olevasi ensimmäistä kertaa, saatat taas joutua huijareiden syliin ovelasti :-) Kuulostaa pahalta, mutta ei siellä tarvitse pelätä oikeeesti, pitää osata näiden kanssa pelata sitä samaa peliä.. Tietenkään missään ei kannata naisen yksin pimeillä kujilla kulkea.
Oltiin muuten Pathumwan Princess -hotellissa, MBK-tavaratalon vieressä, pääsee hotellista suoraan shoppaamaamankin ;-) Todella hyvä hotelli ja hyvä palvelu, voi suositella. N. 3000 thb/yö/huone.Nuohan on vanhoja juttuja..aina on "public holidays" :) No joo, kai niihin aina joku juntti lankeaa jos homma vaan pyörii ja pyörii. Tuktukin kyytiin vain jos on tiukat hermot, jaksaa tingata ja "leikkimieltä" heh. Mutta miksipä vaivautua kun taksit on luotettavia, ilmastoituja ja luvattoman edullisia.
- kokemusta on
On ihan turvallista kunhan muistaa tietyt asiat ts käyttää omaa järkeään minne mennä tai olla menemättä ja mihin aikaan ja miten pukeutuu.
Olen itse matkustellut Bangkokissa useaan kertaan ja yksin, olen vaalea nainen.
- tuk-tuk veijari
Nuorina vuonna 1993 Lähdimme kuninkaanpalatsilta tuk-tukilla kohti kesäpalatsia. Sain tingattua matkan halvaksi. Halpuus sitten johtui muka siitä, että kuskin piti hakea ns. bensiinikuponki välillä toimistosta. Kuski lykkäsi meidät "odottamaan" kupongin hakua timanttikauppaan. Prameassa kaupassa lykättiin heti coca-colat käteen ja esiteltiin niin perustellisesti jalokivituotteita. Kun emme oikein olleet kiinnostuneita ostamaan. Sitten alettiinkin puhuttiin koruista hyvinä sijoituksina, joilla tekisi voittoa, jos veisimme ne Eurooppaan. Kun emme vieläkään osoittaneet kiinnostusta asiaan, täti alkoi jo hieman hiiltyä ja kävi lähes töykeäksi. No silloin hipsimme ulos liikkeestä ja ulkona odottelikin kuskimme, joka kiltisti vei meidät alkuperäiseen tavoitteeseen. jälkeen päin meille selvisi tämä tavanomainen huijausyrityskuvio, johon emme haksahtaneet. Eli yleisneuvona kai voi sanoa, että osta silloin kun olet mennyt itse ostamaan äläkä silloin kun joku tulee erityisesti jotain tyrkyttämään, jota et ollut aikonutkaan ostaa.
- eleven
Ette haksahtaneet?! ja tuktuk kärrää teidät jalokivikauppaan vaikka ihan muualle olitte menossa.. onnistunut huijaus, sanoisin maa
- ..se oli
eleven kirjoitti:
Ette haksahtaneet?! ja tuktuk kärrää teidät jalokivikauppaan vaikka ihan muualle olitte menossa.. onnistunut huijaus, sanoisin maa
Meitä vain nauratti koko juttu. Saatiin ilmaiset Colat ja halpa tuk-tuk kyyti. Viivytys oli noin 15 min. Eli jos tämä oli onnistunut huijaus, että saimme ilmaista hyötyä, niin suosittelen kaikille samanlaista kokemusta "onnistuneesta" huijauksesta.
- suunnaton
..se oli kirjoitti:
Meitä vain nauratti koko juttu. Saatiin ilmaiset Colat ja halpa tuk-tuk kyyti. Viivytys oli noin 15 min. Eli jos tämä oli onnistunut huijaus, että saimme ilmaista hyötyä, niin suosittelen kaikille samanlaista kokemusta "onnistuneesta" huijauksesta.
ei voi muutakun nauraa. Ootte tosiaan vetänyt taksikuskia nenästä, 2kertaa kokakola =24b=50 centtiä taidatte olla suuremman luokan huijareita.Ja onhan tuo kokemuksenakin varsin hauska.No saitte ilmaiset juomat.ilman että matkakassa hupeni tuolla 50centillä. ei huono juttu ollenkaan
- ..vaan
suunnaton kirjoitti:
ei voi muutakun nauraa. Ootte tosiaan vetänyt taksikuskia nenästä, 2kertaa kokakola =24b=50 centtiä taidatte olla suuremman luokan huijareita.Ja onhan tuo kokemuksenakin varsin hauska.No saitte ilmaiset juomat.ilman että matkakassa hupeni tuolla 50centillä. ei huono juttu ollenkaan
Älä nyt ota tätä vakavasti, mutta meistä juttu oli vain hauska lisä matkaamme silloin joskus. Tuskinpa tässä oli kyse mistään muusta vakavammasta, joten lopetetaanpa tämä tähän ja kirjoitetaan jostain joka tuo lisäarvoa muille matkailijoille. Minä ainakin lopetan tämän ketjun tähän vaikka sinä jatkaisitkin.
- Johtajataso
Kyllähän sen näkee, jos kaupat ovat auki. Sitä paitsi en ota kuuleviin korviinkaan näitä helppoheikkejä.
- Suomiporukka
Mennään kiltisti sedän mukaan ja pyydetään jollain tekosyyllä kurvaamaan sivukujalle. Siellä sitten annetaan oikein isän kädestä. Kyllä varmasti 50-kiloinen ukkeli on hätää kärsimässä, kun ympärillä on neljä 100-kiloista jässikkää... :D
- hui, hui
Hommaa nyt seutulippu ekaks ja kokeile vaikka sillä fantasiamatkailua.
Olisi hauska kuulla miten ja millä kielellä kerrot "tekosyyn" taksikuskille.
Ja voipi olla että "isän kädet" jää 'soille' yksikseen sätkimään...
- heguli
kaksi nyrkkisääntöä älä astu tuk tukiin ja sovi tax meter kyltin omaavan ta xin kanssa hinta ulkopuolella autoa.näytä kartasta mihin olet menossa.
- hintaa
Tuo on tosi asia, että älä ota tuk-tukia, säästyt monilta murheilta.
Mutta Taxi Meterin kanssa jos sovit etukäteen hinnan, tulet varmasti huijatuksi! Mittari päälle, lähtötaksa on 35 THB ja siitä se hitaasti nousee 2 THB:n sykäyksissä. Yleensä kaupunkialueella liikkuminen maksaa mittarilla korkeintaan 100 THB.
Harva thaimaalainen osaa lukea karttaa, joten määränpään osoite on hyvä olla kirjoitettuna thaikuksi.
Ilmajuna on näppärin tapa liikkua Bangkokissa.
Ja kaikki tavaratalot ovat avoinna myös viikonloppuisin ja "Public Holiday" -päivinä, yleensä n. klo 10.00-22.00. - kehitysmaalaiset
Eikö teillä siellä Suomessa ole (enää) mittareita takseissa, kun aina ulkomailla pitää olla matkan hintaa erikseen sopimassa?
Jos ette tienneet, niin ulkomailla takseissa on mittarit ja niitä käytetään! - Havuja!
Tavallisissa takseissa on sinetöidyt mittarit eikä mitään hintoja voida sopia. Voit seurata taksan paikkaansapitävyyttä taksissa olevasta hintataulukosta.
- blondie
Havuja! kirjoitti:
Tavallisissa takseissa on sinetöidyt mittarit eikä mitään hintoja voida sopia. Voit seurata taksan paikkaansapitävyyttä taksissa olevasta hintataulukosta.
Thaimaassa taksit luotettavia ja kuskit yleensä ihan "lupsakoita". Kielitaitoa pääsee treenaamaan puolin ja toisin, muutamakin thai-sana vie jo pitkälle :)
Mutta..onhan noita maita joissa hinnat on melkein pakko sopia etukäteen. Tällöin tulee luultavasti vähemmän huijatuksi kuin antaa viritetyn mittarin tikittää turbovauhtia. Mutta Thaimaa ei onneksi kuulu tähän kategoriaan... - BKKBKK
blondie kirjoitti:
Thaimaassa taksit luotettavia ja kuskit yleensä ihan "lupsakoita". Kielitaitoa pääsee treenaamaan puolin ja toisin, muutamakin thai-sana vie jo pitkälle :)
Mutta..onhan noita maita joissa hinnat on melkein pakko sopia etukäteen. Tällöin tulee luultavasti vähemmän huijatuksi kuin antaa viritetyn mittarin tikittää turbovauhtia. Mutta Thaimaa ei onneksi kuulu tähän kategoriaan...Mittaritaksi on ihan hyvä kulkuväline, jos on aikaa istuskella ja ihmetellä. Itse olen huomannut sellaisen asian, että mittaritaksit ajelevat mielellään jonkinlaisen ylimääräisen lenkin, jos turisti on tietämättömän näköinen istuessaan taksiin. Aina kuskit eivät myöskään tiedä osoitteita kovin hyvin, eivätkä puhu sanaakaan englantia, eivätkä oikein ymmärrä karttojakaan, eli kyytiin vasta kun määränpää on ymmärretty. Myös ruuhkiin juuttuminen ei taksisuharia haittaa, koska mittari raksuttaa..
Sen sijaan nopein ja hauskin, joskin hieman vaarallinenkin tapa, liikkua bkk:ssa on Tuk tuk. Idea on vaan sopia kiinteä hinta reissulle, ja sitten mennään. Tuk tuk -miehet vetävät matkat vauhdikkaasti, kun liikkeellä ollaan urakkapalkalla. Välillä pujotellaan ruuhkissa seisovia takseja, välillä painetaan 70km/h pikkukujia pitkin, ja vauhdin hurma on mahtavan pelottavaa. Tuktukilla matkustamien on helvetin hauskaa, vähän kuin kaartelisi jollain tivolivehkeellä trooppisen lämpimässä suurkaupungissa. Pakokaasut yskityttää, mutta homma toimii. - hurmaa
BKKBKK kirjoitti:
Mittaritaksi on ihan hyvä kulkuväline, jos on aikaa istuskella ja ihmetellä. Itse olen huomannut sellaisen asian, että mittaritaksit ajelevat mielellään jonkinlaisen ylimääräisen lenkin, jos turisti on tietämättömän näköinen istuessaan taksiin. Aina kuskit eivät myöskään tiedä osoitteita kovin hyvin, eivätkä puhu sanaakaan englantia, eivätkä oikein ymmärrä karttojakaan, eli kyytiin vasta kun määränpää on ymmärretty. Myös ruuhkiin juuttuminen ei taksisuharia haittaa, koska mittari raksuttaa..
Sen sijaan nopein ja hauskin, joskin hieman vaarallinenkin tapa, liikkua bkk:ssa on Tuk tuk. Idea on vaan sopia kiinteä hinta reissulle, ja sitten mennään. Tuk tuk -miehet vetävät matkat vauhdikkaasti, kun liikkeellä ollaan urakkapalkalla. Välillä pujotellaan ruuhkissa seisovia takseja, välillä painetaan 70km/h pikkukujia pitkin, ja vauhdin hurma on mahtavan pelottavaa. Tuktukilla matkustamien on helvetin hauskaa, vähän kuin kaartelisi jollain tivolivehkeellä trooppisen lämpimässä suurkaupungissa. Pakokaasut yskityttää, mutta homma toimii."Sen sijaan nopein..."
Vai olisko se nopein sittenkin moottoripyörätaksi?
(myös ainoa millä voi "pujotella")
"välillä painetaan 70km/h pikkukujia pitkin..."
Ootpas nopeen Tuk-Tuk'n löytäny!
Mutta onhan se tietellisesti todistettukin että Samsong sumentaa arvostelukyvyn - fgdfgdfdfdfd
Havuja! kirjoitti:
Tavallisissa takseissa on sinetöidyt mittarit eikä mitään hintoja voida sopia. Voit seurata taksan paikkaansapitävyyttä taksissa olevasta hintataulukosta.
Niin seuraat vain mittaria ja kiertelet ympäri kaupunkia.Perille pääset aina,usein jopa pitemmän kautta.Mutta niinkuin nimimerkki havuja jo totesi seuraa sinä sitä mittaria
- mittareista
fgdfgdfdfdfd kirjoitti:
Niin seuraat vain mittaria ja kiertelet ympäri kaupunkia.Perille pääset aina,usein jopa pitemmän kautta.Mutta niinkuin nimimerkki havuja jo totesi seuraa sinä sitä mittaria
Kun täällä paikalla asuu, niin tietää jo aika paljon liikenteestä. Välillä tuntuisi tosiaan, että sinua viedään pidemmän kautta, mutta kyllä yleensä on kyse siitä, että kertakaikkiaan muuta reittiä ei ole, koska monet kadut ovat yksisuuntaisia, kääntyminen oikealle tai vasemmalle, tai u-käännös on kielletty jne. Lisäksi Bangkok on niin laaja kaupunki, että voitte kuvitella, ettei sitä kukaan taksikuskikaan hallitse.
Käytännön vinkkinä vielä, että aina sanotte määränpään osoitteen kuskille, ennenkuin istutte autoon. Hän sitten kieltäytyy kyydistä, jos ei tiedä paikkaa/ tietää, että sieltä on hankala tulla takaisin päin.
Esimerkkinä tuosta etukäteen sovitusta hinnasta: monet taksit lentokentällä pyytävät 500-800 bahtia kyydistä keskustaan. Mittarin mukaan selviät siitä tietulleineen ja lentokenttälisineen n. 250-300 bahtilla. - ...
mittareista kirjoitti:
Kun täällä paikalla asuu, niin tietää jo aika paljon liikenteestä. Välillä tuntuisi tosiaan, että sinua viedään pidemmän kautta, mutta kyllä yleensä on kyse siitä, että kertakaikkiaan muuta reittiä ei ole, koska monet kadut ovat yksisuuntaisia, kääntyminen oikealle tai vasemmalle, tai u-käännös on kielletty jne. Lisäksi Bangkok on niin laaja kaupunki, että voitte kuvitella, ettei sitä kukaan taksikuskikaan hallitse.
Käytännön vinkkinä vielä, että aina sanotte määränpään osoitteen kuskille, ennenkuin istutte autoon. Hän sitten kieltäytyy kyydistä, jos ei tiedä paikkaa/ tietää, että sieltä on hankala tulla takaisin päin.
Esimerkkinä tuosta etukäteen sovitusta hinnasta: monet taksit lentokentällä pyytävät 500-800 bahtia kyydistä keskustaan. Mittarin mukaan selviät siitä tietulleineen ja lentokenttälisineen n. 250-300 bahtilla."Kun täällä paikalla asuu, niin tietää jo aika paljon liikenteestä. Välillä tuntuisi tosiaan, että sinua viedään pidemmän kautta, mutta kyllä yleensä on kyse siitä, että kertakaikkiaan muuta reittiä ei ole"
Tai toinen syy on yksinkertaisesti se että lyhyempi reitti on ruuhkainen ja siten hitaampi. Esim. keskustan läpi ajaminen voi olla ihan hyvin hitaampi vaihtoehto kuin keskustan kiertäminen.
- Erkki
Toi oli toi perushuijaus jota yrittivät meihinkin Wat Po-temppelialueelle mennessä.Väittivät että avataan iltapäivällä. Opas varoitti niistä. On ne tosi vakuuttavia. Semmonen pikkuvilppihän se on.
- lykästääkin
No satuinpa itse oikeasti "public holiday" päivänä palatsille. Mutta vielä vielä, sen sijaan että olisi ollut suljettu niin mestaan oli vielä vapaa pääsy. Ja kansaa kuin pipoa, olivathan kaikki tulleet kuningasperhettä katsomaan. Itse temppelit oli tosin suljettu mutta meininki oli hulvaton, thai-lippuja ja kynttilävirityksiä kaikkialla. Ja sellaista ilotulitusta kuin sinä iltana en ole eläissäni nähnyt..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245