toimintaterapeutiksi?

Emilia

Yliopisto tutkinto humanistiselta alasta taskussa, mutta töitä ei löydy ja mieli halajaa johonkin ihan muualle. Eniten kiinnostaisi toimintaterapeutin opinnot ja haluaisinkin kuulla ihmisten ajatuksia/kokemuksia ko. opinnoista. Olen ymmärtänyt, että opiskelu on aika "koulumaista", joten vähän mietityttää miten akateemiseen vapauteen tottuneena opin ja totun siihen.. Toisaalta runsas käytännön harjoittelu kuulostaa mahtavalta! Ja olenko ainut kummajainen, joka siirtyy yo:sta amk:uun?

2

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jouluna valmistuva

      Hei!
      Sen neuvon antaisin, että käy oikeasti tutustumassa toimintaterapeuttien työhön tai edes kouluun ja opiskelijoihin, näin et "hukkaa" 3,5 vuotta aikaa, ellei työ tunnukaan omalta.

      Omasta puolesta voin sanoa sen, että toimintaterapia on minun juttuni, mutta perheellisenä olisin ehkä valinnut jonkin muun koulutuksen, sillä tämä 3,5 uurastus on ollut todella rankka (ja raastava koko perheelle) Nyt ollaan kuitenkin voiton puolella, ja työtilannehan meillä on aivan loistava joten sen puoleen hyvä valinta!

      tsemppiä!!

    • 210 op kasassa : )

      Et ole ensimmäinen akateeminen, joka opiskelee amk:ssa tai juuri esim. toimintaterapeutiksi! :) Juuri humanistisen puolelta helposti siirrytään, kun työllisyydessä ei ole hurraamista. Koulumaisuudessa olet kyllä oikeassa; oman luokan kanssa kuljetaan koko aika kurssista toiseen ja lukkarit tulee "ylhäältä päin". Lähes kaikkia kursseja on tarjolla vain kerran vuodessa. Opiskelu on sillä lailla sitovaa että jos haluaa normiajassa valmistua, sooloiluun ei juuri ole varaa. Verkko-opetus tai tenttimis mahdollisuuksia ei ainakaan meidän koulussa ja etenkään tällaisessa pienessä koulutusohjelmassa ole tarjolla.

      Opinnoista sen verran, että omalta kohdaltani alku oli takkuista: ei oikein tiennyt että mitä tämä toimintaterapia oikeastaan on ja mikä tarkalleen on työnkuva. Kahden vuoden jälkeen alkoi selkiytyä ja nyt en enää mene paniikkiin, jos esim. joku muu hoitohenkilökunnasta kyseenalaistaa ammattiani. Omat mielenkiinnot voi ottaa hyvin huomioon opinnoissa, toisaalta avoimuus esim. joihinkin itselle vieraampiin asiakasryhmiin voi osoittautua hedelmälliseksi.

      Kannatan edellisen vastaajan ideaa toimintaterapeutin tapaamisesta; toisaalta on vaara että kuva ammatista jää yhden henkilön varaan. Olethan tutustunut toimintaterapeuttiliiton sivuihin, ja siellä erityisesti forumiin? Näet ammatin kirjoa.

      Tsemppiä mietintään :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe