Ampumisuhka

Näin pari yötä sitten omituista unta. Oli kesäpäivä, asuin muka samassa kämpässä kuin nyt; silti asunto oli toisessa kerroksessa ja aivan keskustassa, todellisuudessa asun 3. kerroksessa hieman keskustan ulkopuolella.

Unessa katua käveli hymyilevä/naurava, ilmeisesti mielenterveysongelmainen ja harhainen nainen. Hänellä oli jokin kohtuullisen iso ase ja hän ampui sillä miten sattui, ei katsonut kohteita. Minä pelkäsin, halusin piiloutua, tuntui kuin hän olisi halunnut ampua juuri minut. Ajattelin, että on soitettava poliisille; soittaminen jäi, koska ajattelin, että kyllä joku on jo soittanut. Heti tuli syyllisyys ja häpeäntunne kun en pystynyt soittamaan, vaikka tiesin olevani turvassa.

Uni jatkui, mutta asuntoni oli äkkiä rivitalo. Maisemat olivat edelleen asuinkaupunkini seutuja. Psykopaatti käveli katua, joka oli asuntoni toisella puolella; toisella puolella oli ovi. Minun oli pakko päästä asunnosta pois erään ystäväni luo, vaikka tiesin matkan vaaralliseksi. Kiertelin asuntoa, katsoin ikkunoista (yksiö oli muuttunut kimppakämpäksi, jossa minulla oli useampi huone ja kahdella tuntemattomalla naisella omansa; ainakin kylpyhuone oli asunnossa yhteinen, muuta en muista. Naiset olivat n. 30-40-vuotiaita) ja tunteet vaihtelivat pelon ja poispääsyn halun sekä uteliaisuuden välillä. En mennyt ulos.

Jotenkin edelliseen tilanteeseen liittyi eräs tuttavani, joka jollain tavoin antoi minulle luottamusta ja turvallisuudentunnetta.

Äkkiä olin isomman ihmisjoukon kanssa talon käytävässä. Talo oli ilmeisesti omituinen sekoitus rivitaloa ja kerrostaloa, jossa oli erillisiä asuntoja mutta eteiskäytävä. Meidän piti päästä ulos, mutta ovea ei saanut ilman avainta sisältä auki. Taivastelimme tilannetta jonkin aikaa, kunnes eräs pikkupoika meni oven vieressä olevasta pienestä ikkunasta ulos ja avasi oven. Tunsin helpotusta ja ilmeisesti niin kaikki muutkin. Tähän uni päättyi.
1136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Rakennukset kuvaavat aina unennäkijää itseään. Asuntotyypin muutos kielii sinun muuttumisestasi ja hullu nainen aseen kanssa toinen minäsi sikäli, että koet ilmeisesti osan sinussa tapahtuvista muutoksista rajuina ja hulluina.

Pikkupoika on sekin sinun toinen minäsi, joka tuli näyttämään, että vaikeiltakin näyttäviin asioihin voit löytää helpon ratkaisun kunhan vain annat itsesi nähdä sen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veskarityttö kirjoitti:

Näin pari yötä sitten omituista unta. Oli kesäpäivä, asuin muka samassa kämpässä kuin nyt; silti asunto oli toisessa kerroksessa ja aivan keskustassa, todellisuudessa asun 3. kerroksessa hieman keskustan ulkopuolella.

Unessa katua käveli hymyilevä/naurava, ilmeisesti mielenterveysongelmainen ja harhainen nainen. Hänellä oli jokin kohtuullisen iso ase ja hän ampui sillä miten sattui, ei katsonut kohteita. Minä pelkäsin, halusin piiloutua, tuntui kuin hän olisi halunnut ampua juuri minut. Ajattelin, että on soitettava poliisille; soittaminen jäi, koska ajattelin, että kyllä joku on jo soittanut. Heti tuli syyllisyys ja häpeäntunne kun en pystynyt soittamaan, vaikka tiesin olevani turvassa.

Uni jatkui, mutta asuntoni oli äkkiä rivitalo. Maisemat olivat edelleen asuinkaupunkini seutuja. Psykopaatti käveli katua, joka oli asuntoni toisella puolella; toisella puolella oli ovi. Minun oli pakko päästä asunnosta pois erään ystäväni luo, vaikka tiesin matkan vaaralliseksi. Kiertelin asuntoa, katsoin ikkunoista (yksiö oli muuttunut kimppakämpäksi, jossa minulla oli useampi huone ja kahdella tuntemattomalla naisella omansa; ainakin kylpyhuone oli asunnossa yhteinen, muuta en muista. Naiset olivat n. 30-40-vuotiaita) ja tunteet vaihtelivat pelon ja poispääsyn halun sekä uteliaisuuden välillä. En mennyt ulos.

Jotenkin edelliseen tilanteeseen liittyi eräs tuttavani, joka jollain tavoin antoi minulle luottamusta ja turvallisuudentunnetta.

Äkkiä olin isomman ihmisjoukon kanssa talon käytävässä. Talo oli ilmeisesti omituinen sekoitus rivitaloa ja kerrostaloa, jossa oli erillisiä asuntoja mutta eteiskäytävä. Meidän piti päästä ulos, mutta ovea ei saanut ilman avainta sisältä auki. Taivastelimme tilannetta jonkin aikaa, kunnes eräs pikkupoika meni oven vieressä olevasta pienestä ikkunasta ulos ja avasi oven. Tunsin helpotusta ja ilmeisesti niin kaikki muutkin. Tähän uni päättyi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu