Olipa mukavaa...

huomata, että sama tuttu tappotahti jatkuu
täällä. Goldfinger jyrää ja nöösit roikkuu
punteissa itkemässä ja kadehtimassa. Yli vuosi
on kulunut ja Goldfingerin maine senkun kasvaa.
Goldfingerhän oli tarkoitus vaientaa kuoliaaksi.
Joku "viisas" antoi täällä aikoinaan sellaisen
neuvon.
Eipä ole tämän "viisaan" neuvo auttanut
pätkääkään. En ole moista menoa nähnyt millään
saitilla aiemmin ja niitä on tullut sentään
kahlattua melkoisesi vuosien saatossa.
191064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Hienoa nähdä että, sinäkään et ole minua
unohtanut. Sama meno on siis jatkunut jo yli
vuoden. Minä kyykytän ja nuoleskelijat nuolee. On
ilo huomata että, teillä riittää energiaa tähän
alhaiseen tehtävään, siis palvomiseeni. Maineeni
kasvaa tällä Suomen suurimmalla saitilla. Nicini
on kohta maailmankuulu kun, vielä aikani
kyykytän. Sinun kohtalosi tulee olemaan
palvelijan osa mutta, ole siitä ylpeä, koska
kaikki eivät pääse edes siihen.

Äänestä
  • Koitahan olla vaihteeksi feikkaamatta Goldia.
    Mikset pärjää omalla nicilläsi? Pelottaako
    mahdollinen KYYKYTYS?

    Äänestä

  • Joonakse... eiku jollakin on taas itsetunto kohonnut aallonharjalle ---- mutta kyllä se silmukka siitä alkaa kirystyä, kun oikein jaksaa veivata. Älä nyt ihmeessä tällä kertaa mene reetuumaan ylläpidolle "epäasiallisista viesteistä", joissa saat maistaa omaa lääkettäs. Se joka leikkiin ryhtyy, sen kestäköön kahdenkin vuoden kokemuksella

    Äänestä

  • Kulta-Katriina kirjoitti:

    Joonakse... eiku jollakin on taas itsetunto kohonnut aallonharjalle ---- mutta kyllä se silmukka siitä alkaa kirystyä, kun oikein jaksaa veivata. Älä nyt ihmeessä tällä kertaa mene reetuumaan ylläpidolle "epäasiallisista viesteistä", joissa saat maistaa omaa lääkettäs. Se joka leikkiin ryhtyy, sen kestäköön kahdenkin vuoden kokemuksella

    Esinnäkin minun on sanottava, että vastasit
    feikin viestiin. Heh, heh. Olet niin juntti,
    ettet erota voittajaa luuserista. Hyh, hyh.
    Tyhmyys onkin sinussa eittämättä sisäsyntyistä
    ja perinnöllistä, joten se siitä.

    En ole myöskään Joonas, joten TAAS meni pahoin
    pieleen. Omaa lääkettäni en tule ikinä näissä
    ympyröissä maistamaan, joten se siitä.

    Voittajan on aina helppo hymyillä ja siitä syystä
    joudunkin jatkuvasti nauramaan teille kepoisesti
    kyykytettäville junteille.
    :-D :-D :-D

    Äänestä

  • Stoneman kirjoitti:

    Koitahan olla vaihteeksi feikkaamatta Goldia.
    Mikset pärjää omalla nicilläsi? Pelottaako
    mahdollinen KYYKYTYS?

    Pysy vain polvillasi ja nuole minua. Sinulla ei
    ole mitään todisteita että, feikki uskaltaisi
    kirjoittaa nimimerkilläni. Tämä on FAKTA, josta
    pannaan vaikka heti 500000 mk:n veto. Jos pystyt
    esittämään yhdenkään todisteen moisesta niin,
    hyvä. Muuten pysy hiljaa ja NUOLE.

    Äänestä

  • Goldfinger kirjoitti:

    Esinnäkin minun on sanottava, että vastasit
    feikin viestiin. Heh, heh. Olet niin juntti,
    ettet erota voittajaa luuserista. Hyh, hyh.
    Tyhmyys onkin sinussa eittämättä sisäsyntyistä
    ja perinnöllistä, joten se siitä.

    En ole myöskään Joonas, joten TAAS meni pahoin
    pieleen. Omaa lääkettäni en tule ikinä näissä
    ympyröissä maistamaan, joten se siitä.

    Voittajan on aina helppo hymyillä ja siitä syystä
    joudunkin jatkuvasti nauramaan teille kepoisesti
    kyykytettäville junteille.
    :-D :-D :-D

    Ensinnäkin ihmettelen että, vastaat täällä
    kaikkien feikkien viesteihin. AIDOLLLA ja
    alkuperäisellä Goldfingerillä ei riitä aika
    moiseen tyhjänpäiväiseen touhuun. Näin
    kuuluisalla nicillä on parempaakin tekemistä
    kuin, kirjoitella täällä kaiket päivät.
    Suosittelen sinullekkin golfffamista.:))

    Junttius on sisäsyntyistä ja perinnöllistä
    mutta, en enää syytä siitä isääni.:))

    Ps. Pistähän Speden spelit vetämään.

    Äänestä

  • Goldfinger kirjoitti:

    Esinnäkin minun on sanottava, että vastasit
    feikin viestiin. Heh, heh. Olet niin juntti,
    ettet erota voittajaa luuserista. Hyh, hyh.
    Tyhmyys onkin sinussa eittämättä sisäsyntyistä
    ja perinnöllistä, joten se siitä.

    En ole myöskään Joonas, joten TAAS meni pahoin
    pieleen. Omaa lääkettäni en tule ikinä näissä
    ympyröissä maistamaan, joten se siitä.

    Voittajan on aina helppo hymyillä ja siitä syystä
    joudunkin jatkuvasti nauramaan teille kepoisesti
    kyykytettäville junteille.
    :-D :-D :-D

    My friend; eihän feikkejä ole olemassakaan, sillä
    kaikki voivat olla sisäisiä sankareita (by
    Sarasvuo)eli goldfingereitä ---- meissä kaikissa
    asuu pieni goldfinger!

    Äänestä

Noh, noh,Poijat älkääpäs nyt sentään vielä alkako
nuoleskelemaam toistenenne peppuja. Kattokaa
salkkarit ensin ja sit vasta, Linguaali juttui

Äänestä

GF on erittäin mielenkiintoinen ilmiö tällaisilla
vapailla palstoilla. Vaikka samanlaista näkee jo
sen kummemmin katsomatta myös muilla
keskusteluareenoilla, on GF-ilmiö omassa
luokassaan Suomen mittakaavassa.

Mutta haluaisin kiinnittää hieman huomiota myös
täällä muuten piilossa tai ainakin taustalla
pysyviin asioihin:

1. Mistä GF saat voimasi, mikä on motivaatio
tähän kirjoitteluun?

2. Miten GF koet kehittyneesi kuluneen vuoden
aikana tässä keskusteluryhmässä?

3. Mikä nyt on toisin kuin vuoden alussa?
Paremmin vai huonommin?

4. Miten koette tämän keskusteluryhmän
kehittyneen GF-ilmiön aikana? Keskusteluryhmällä
tarkoitan tässä yhteydessä nimen omaan niitä
henkilöitä tai nimimerkkejä, jotka kätkeytyvät
kirjoittajien taakse.

5. Kun kyse on keskusteluryhmästä, miten koette
keskustelun edistyvän, päästäänkö keskustelemalla
toivottuihin tuloksiin?

6. Minkälaisia tulevaisuuden odotuksia
keskusteluryhmän jäsenillä on keskustelun ja
keskusteluryhmän suhteen?

Vastauksia en halua tässä vaiheessa mitenkään
rajata, vastatkaa omantuntonne mukaan; minä
poimin sitten vastauksista tarvitsemani. Kiitos.

Äänestä
  • En minä mikään ilimiö ole. Olen vaatimaton
    miljonääri ojentamassa älykääpiöitä. Sitten
    vastauksiin.

    1. Jos oikeassa elämässä kertoisin tämmösiä
    juttuja kukaan ei uskoisi minua, koska olen vasta
    12-vuotias. Itseasiaasa isommat vetivät minua
    ennen aina turpaan. Nyt eivät pysty, kun eivät
    tiedä kuka olen.

    2. Taso on vähän laskenut. Alkuperäinen GF oli
    teekkari ja tosi fiksu MIES. Ihailin häntä niin
    paljon, että alin kirjottelemaan hänen
    nmimerkillä kun hän lopetti.

    3. Katso edellinen vastaus.

    4. On kivaa katsoa kuinka aikuiset laskeutuvat
    samalle tasolle kanssani. Monet jopa vajoavat
    alemmas käyttäen nimimerkkiäni.

    5. Eihän tämä voi edistyä mihinkään kun tarkoitus
    on vain ärsyttää. Jos ei vähään aikaan kukaan
    tartu kiinni, kehun itseäni muilla nimimerkeillä
    ja johan taas kulkee.

    6. Minä kyykytän jo kaikkia ja olen koko maailman
    kingi. En kaipaa mitään muutoksia.

    Äänestä

  • Goldfinger kirjoitti:

    En minä mikään ilimiö ole. Olen vaatimaton

    Hienoa että, joku on huomannut että, olen Suomen
    ylivoimaisesti suurin ilmiö tällä piskuisella
    Mese-palstalla. Nicini on maankuulu kysy, vaikka
    keneltä.

    Sinulle Christine sanoisin että, tapanani ei ole
    vastata asiallisiin kysymyksiin. Tapani ei ole
    yleensäkään jutella naisille, koska vain kaadan
    heitä. Jos tulet luokseni (sauna on
    lämpiämässä), niin lisään sinut 1000
    epäonnistuneen ruinauksen listalle.

    Äänestä

  • Goldfinger kirjoitti:

    En minä mikään ilimiö ole. Olen vaatimaton
    miljonääri ojentamassa älykääpiöitä. Sitten
    vastauksiin.

    1. Jos oikeassa elämässä kertoisin tämmösiä
    juttuja kukaan ei uskoisi minua, koska olen vasta
    12-vuotias. Itseasiaasa isommat vetivät minua
    ennen aina turpaan. Nyt eivät pysty, kun eivät
    tiedä kuka olen.

    2. Taso on vähän laskenut. Alkuperäinen GF oli
    teekkari ja tosi fiksu MIES. Ihailin häntä niin
    paljon, että alin kirjottelemaan hänen
    nmimerkillä kun hän lopetti.

    3. Katso edellinen vastaus.

    4. On kivaa katsoa kuinka aikuiset laskeutuvat
    samalle tasolle kanssani. Monet jopa vajoavat
    alemmas käyttäen nimimerkkiäni.

    5. Eihän tämä voi edistyä mihinkään kun tarkoitus
    on vain ärsyttää. Jos ei vähään aikaan kukaan
    tartu kiinni, kehun itseäni muilla nimimerkeillä
    ja johan taas kulkee.

    6. Minä kyykytän jo kaikkia ja olen koko maailman
    kingi. En kaipaa mitään muutoksia.

    Ahdistaako ylivoimani täällä? Entäs ne banaanit?
    Joko tulivat syödyiksi?

    Äänestä

  • 1.
    Tähän kirjoitteluun en tarvitse laikaan
    voimaa. Myönnän, että typerysten ja vähän
    fiksumpienkin kyykyttäminen saa minussa aikaan
    nautintoa ja siinä on aivan riittämiin
    motivaatiota.

    Lisäksi tämä käy hauskasta ajanvietteestä näin
    kesän jälkeen. Rahaa ja aikaa minulla on
    riittämiin. Nämä kyykyttämäni ovat varmaankin
    masokisteja, koska haluavat saada jatkuvasti
    sanan ruoskaa ja tulla aina lopulta nolatuksi.

    2.
    Olen aina ollut ikäisiäni kehittyneempi. Täällä
    en koe mitenkään kehittyneeni, ennemminkin olen
    taantunut ja se taas johtuu kunnon vastuksen
    puutteesta. Onneksi on muita saitteja, joissa saa
    edes jonkinasteista vastusta.

    3.
    Vuoden alusta tähän päivään mennessä ovat feikit
    lisääntyneet. Se taas johtuu siitä, että paukut
    omalla nicillä kirjoitteluun ovat loppuneet
    feikeiltä täysin.

    4.
    Luulen ja myös tiedän, että olen aiheuutanut
    traumoja joillekin täällä. Osalla ovat pasmat
    seonneet täysin. Kateus ja katkeruus on täällä
    selvästi aistittavissa. Omaisuuteni, kokemukseni
    ja menestys elämässäni ovat joillekin
    taatelintallajille aivan liikaa.

    5.
    Muista en tiedä. Minä pääsen täällä aina
    toivomiini tuloksiin. Olen kyykyttänyt kaikki
    vastustajani järjestään, sillä tietoni ja taitoni
    ovat ylivoimaiset muihin nähden.

    6.
    Tulevaisuudesta en sano mitään. Koen kuitenkin
    pienoista turhatuneisuutta, joka taas johtuu
    vastuksen puutteesta ja yksinkertaisista ja
    kokemattomista vastapelureista. Olen muilla
    saiteilla tottunut tiukempiin tyyppehin, jotka
    vastaavat vaikka kukkarollaan vastaväitteistään.

    Täällä on vain ns. tikkunekku miehiä, jotka
    esittävät väitteitä, vaikkeivat ole pystyneen
    vastaamaa puheistaan kukkarollaan. Minä taas
    vastaa omista puheistani ja niiden
    totuudenperäisyydestä myös kukkarollani, jos se
    vain on käytänössä mahdollista.

    Äänestä

  • GOLDFINGER kirjoitti:

    1.

    Näytit taas noille taatelintallejille ja
    tikkunekku miehille ! Huomaa että, olet ikäistäsi
    kehittyneempi. Vaikutat melkein kuusikymppiseltä,
    mitä ei kyllä uskoisi noin päällepäin katsomalla.
    Sen verran nuorelta näytät. Et tosiaan ole
    kehittynyt tällä saitilla. Olet jauhanut samaa
    paskaa jo liki kaksi vuotta. Ja samat virheet
    toistuvat. Mutta hyvin me sinua ymmärretään !

    Kyllä nyt feikkejä harmittaa ! Toivottavasti
    voimme ihailla armotonta kyykytys työtäsi vielä
    vuodenkin kuluttua ja saamme hyvät naurut !

    Äänestä

  • GOLDFINGER kirjoitti:

    1.
    Tähän kirjoitteluun en tarvitse laikaan
    voimaa. Myönnän, että typerysten ja vähän
    fiksumpienkin kyykyttäminen saa minussa aikaan
    nautintoa ja siinä on aivan riittämiin
    motivaatiota.

    Lisäksi tämä käy hauskasta ajanvietteestä näin
    kesän jälkeen. Rahaa ja aikaa minulla on
    riittämiin. Nämä kyykyttämäni ovat varmaankin
    masokisteja, koska haluavat saada jatkuvasti
    sanan ruoskaa ja tulla aina lopulta nolatuksi.

    2.
    Olen aina ollut ikäisiäni kehittyneempi. Täällä
    en koe mitenkään kehittyneeni, ennemminkin olen
    taantunut ja se taas johtuu kunnon vastuksen
    puutteesta. Onneksi on muita saitteja, joissa saa
    edes jonkinasteista vastusta.

    3.
    Vuoden alusta tähän päivään mennessä ovat feikit
    lisääntyneet. Se taas johtuu siitä, että paukut
    omalla nicillä kirjoitteluun ovat loppuneet
    feikeiltä täysin.

    4.
    Luulen ja myös tiedän, että olen aiheuutanut
    traumoja joillekin täällä. Osalla ovat pasmat
    seonneet täysin. Kateus ja katkeruus on täällä
    selvästi aistittavissa. Omaisuuteni, kokemukseni
    ja menestys elämässäni ovat joillekin
    taatelintallajille aivan liikaa.

    5.
    Muista en tiedä. Minä pääsen täällä aina
    toivomiini tuloksiin. Olen kyykyttänyt kaikki
    vastustajani järjestään, sillä tietoni ja taitoni
    ovat ylivoimaiset muihin nähden.

    6.
    Tulevaisuudesta en sano mitään. Koen kuitenkin
    pienoista turhatuneisuutta, joka taas johtuu
    vastuksen puutteesta ja yksinkertaisista ja
    kokemattomista vastapelureista. Olen muilla
    saiteilla tottunut tiukempiin tyyppehin, jotka
    vastaavat vaikka kukkarollaan vastaväitteistään.

    Täällä on vain ns. tikkunekku miehiä, jotka
    esittävät väitteitä, vaikkeivat ole pystyneen
    vastaamaa puheistaan kukkarollaan. Minä taas
    vastaa omista puheistani ja niiden
    totuudenperäisyydestä myös kukkarollani, jos se
    vain on käytänössä mahdollista.

    Salli mun nauraa. Et vastannut yhden
    edellisenkään keskustelun kysymykseeni tanssista
    pelkuri? Joten esitän sen uudestaan, jos vaikka
    nyt uskaltaisit vastata:

    "Kerroit olevasi mestariluokan tanssija. Mikä
    mahtaa olla tasosi tällä hetkellä
    kilpatanssiluokissa 1 - 5 asteikolla ja miten
    kymppitanssikuviosi nykyään sujuvat? Kerro myös
    miksi Slowfoxia ja foxtrottia ei voi tanssia
    samoilla askeleilla samantyyppisten kappaleiden
    aikana?"

    Odotan innolla omalaatuista selitysräpellystäsi
    tai kehnoa yritystä vaihtaa puheenaihetta...

    Äänestä

  • Dancemaster kirjoitti:

    Oleko jossain kertonut olevani kilpatanssija?
    Älä hölise joutavia. Minusta kilpatanssi on
    NAURETTAVAA ja miltei naismaista, kuten
    balettikin.

    Hyvän tanssijan ei tietekään tarvitse olla
    kilpatanssija. Kapakassa ko. kukkoilutanssi
    näyttää lähinnä koomiselta. Koomiselta
    kilpatanssi näyttää tosin muutenkin. Jatkuva
    väkinäinen tekohymy naamalla, pää keikkuu
    takakenossa ja perse vatkaa kuin viimeistä
    päivää. Huvittavaa sanon minä.

    Luuletko sinä URPO, että naisten iskemisessä
    lavoilla ja kapakoissa tarvitsee olla
    kilpatanssijan taidot?

    Älä unta näe. Riittää kun osaa viedä naista
    rennosti ja musiikin tahdissa siten, että
    molemmat tuntevat kaiken sujuvan kuin rasvattu.
    Naista pitää viedä intiimisti ja
    seksuaalisviritteisesti, se on taito, jota harva
    hallitsee. Esim. puhua hölöttäminen tanssin
    aikana on junttimaista, sillä siitä tunnelma
    kärsii.

    Ellei osaa tanssia kunnolla, niin silloin kyllä
    kannattaa puhua ja höpistä. Kompurajalka
    parketilla on kompurajalka myös sägyssä. Jäykkä
    ja huonosti tanssiva nainen on ani harvoin hyvä
    sängyssä. Sama pätee useimpien miesten suhteen.

    En ole koskaan kuullut yhtäkään moitetta
    tansitaidostani, päivastoin pelkkiä kehuja.
    En ole käynyt myöskään tanssikurseilla, sillä
    tanssi sujuu moitteetta muutoinkin.

    Jos tanssiessa alkaa liikaa miettiä
    tansikuvioita ja askelien oikeellisuutta, niin se
    varmin tae saada ajatukset pois naisesta, eli
    kohteesta.

    Kai sinä Untamo tajuat, että kilpatanssitaito on
    aivan eri asia kuin lava-ja kapakkatanssitaito.

    Kilpatanssi on kilpailulaji, jossa tarkoituksena
    on saada mainetta ja palkintoja. Lava-ja
    kapakkatanssissa on taas tarkoitus saada
    isketyksi nainen ja siinä on aivat omat ja
    maukkaammat "palkinnot", joista sinä vain
    haaveilet kun rehkit, kukkoilet ja hikoilet
    kuin päätön kana parketilla.

    Meni vihdoin jakeluun, kenopää kukko?

    Äänestä

Oletko pelkuripaska vai etkö pysty todistamaan
sanojasi idiootti. Vastaa Dancemasterin
kysymykseen.
Vai etkö sittenkään tiedä? Me kyllä tiedämme mitä
hiljaisuus tarkoittaa...

Äänestä
  • Älä anna näiden pellejen pitää sua pilkkanaan
    Goldi...Kyykytä jo...

    Äänestä

  • Älä anna näiden pellejen pitää sua pilkkanaan
    Goldi...Kyykytä jo...Lips...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Stoneman kirjoitti:

huomata, että sama tuttu tappotahti jatkuu
täällä. Goldfinger jyrää ja nöösit roikkuu
punteissa itkemässä ja kadehtimassa. Yli vuosi
on kulunut ja Goldfingerin maine senkun kasvaa.
Goldfingerhän oli tarkoitus vaientaa kuoliaaksi.
Joku "viisas" antoi täällä aikoinaan sellaisen
neuvon.
Eipä ole tämän "viisaan" neuvo auttanut
pätkääkään. En ole moista menoa nähnyt millään
saitilla aiemmin ja niitä on tullut sentään
kahlattua melkoisesi vuosien saatossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu