Abortti epäonnistui lääkkeillä! Kokemuksia?

EiKoskaanEnää!

Minulle tehtiin raskauden keskeytys lääkkeillä, raskausviikkoja 8, tuskat oli valtavat eikä särkylääkkeet vaikuttaneet lainkaan. Helpotusta kipuihin sain vasta parin tunnin supistelujen jälkeen kun antoivat piikin suoraan lihakseen.

Koko homma kesti noin seitsemän ja puoli tuntia, josta viimeisen tunnin olin osastolla seurannassa. Muistikuva samea koko päivältä, osaksi kivun ja osaksi lääkkeiden vaikutuksesta.

Sanoivat että jälkivuoto kestää noin kymmenen päivää ja jälkitarkastus (raskaustesti) noin kuukauden kuluttua.

Pari ekaa viikkoa oli vatsa kipeä, verrattavissa normaaliin kuukautiskipuun (tietenkin suhteellien käsite..). Vuoto vain ei suostunut loppumaan, väheni kyllä pariin otteeseen, mutta alkoi aina uudestaan huomattavasti runsaampana. Mahaa ei aristanut, ei mitään kipuja.

Neljän vuotoviikon jälkeen otin yhteyttä naistentautien polille, käskivät käymään päivystävällä verikokeissa tarkistamassa CRP:n ja pienen verenkuvan. Kaikki oli täysin normaalisti. Kotona illan päätteeksi verenvuoto alkoi yhtä runsaana kuin keskeytys päivänäkin, terveyssiteet, ei normaali- eikä yösiteet, pitäneet vuotoa vaan kaikki tuli läpi.

Seuraavaksi olinkin menossa ambulanssilla sairaalaan, vuoto vain jatkui. Laittoivat tipan ja antoivat tipan kautta myös jotain lääkettä mikä hillitsi vuotoa ettei Hb pääsisi rajusti romahtamaan. Yö sairaalassa, aamulla gynelle, nukutus ja kaavinta.

Toimenpide kesti noin viisi minuuttia jonka lisäksi nukuin noin puoli tuntia. Ei kipuja, ainoastaan sekava olo lääkkeistä ja nukutuksesta. Kotia pääsi siinä vaiheessa kun pystyi yksin käymään WC:ssä. Huomattavasti helpompi vaihtoehto!!!

Nyt päivä kaavinnasta, vuoto lähes olematonta. Lääkkeellinen oli lääkärin mukaan epäonnistunut, kaikki ei ollut tullut ulos niinkuin oli alunperin pitänyt ja vuoto johtui siitä. Pahimmassa tapauksessa olisi voinut aiheuttaa ulkosynnyttimien tulehduksen josta seurauksena mahdollisesti jopa lapsettomuus!

Kun ekakertaa kävin sairaalassa ja ilmoitin haluavani tehdä abortin, ei minulta edes kysytty kumman toimenpiteen olisin halunnut. Laitettiin suoraan lääkkeelliseen vaikka toinenkin vaihtoehto olisi pitänyt ilmaista. Taatusti olisin valinnut suoraan kaavinnan!

9

11849

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..jysäys

      """Pahimmassa tapauksessa olisi voinut aiheuttaa ulkosynnyttimien tulehduksen josta seurauksena mahdollisesti jopa lapsettomuus!"""

      toivottavasti ei nyt niin hullusti kävisi että ihan lapsettomuuden joutuisit kokemaan...huh huh

    • vaan

      Toivonpa todella, että kaikki on nyt paremmin.
      Ilmeisesti Sinulta ei sen vuoksi kysytty kumpi keskeytys tulisi kysymykseen, koska yleensä abortti tehdään viikolle 8 tai 9 lääkkeellisenä ja sen jälkeen kaavintana.

      • EiKoskaanEnää!

        Varmaanki niin, mut toivompa et oisin itse ollut viisaampi ja kysynyt molemmista vaihtoehdoista.. Tiedä vaik ois toinen operaatio jäänyt käymättä.

        Mut nyt on kaikinpuolin hyvä olo ja kaikki on kunnos, ei mitään jälkioireita enää havaittavissa.

        Olkoon tämä nyt neuvona kaikille keillä on "reissuun" lähtö tiedossa, tai harkinnassa. Ottakaa molemmat vaihtoehdot itse esille jos teille ei niitä kerrota.


      • minä olin
        EiKoskaanEnää! kirjoitti:

        Varmaanki niin, mut toivompa et oisin itse ollut viisaampi ja kysynyt molemmista vaihtoehdoista.. Tiedä vaik ois toinen operaatio jäänyt käymättä.

        Mut nyt on kaikinpuolin hyvä olo ja kaikki on kunnos, ei mitään jälkioireita enää havaittavissa.

        Olkoon tämä nyt neuvona kaikille keillä on "reissuun" lähtö tiedossa, tai harkinnassa. Ottakaa molemmat vaihtoehdot itse esille jos teille ei niitä kerrota.

        itse kaavinnassa keskenmenon jälkeen. Olisi pitänyt olla rv12, mutta sikiö vastasi viikkoja rv8, eli en tiedä kumman mukaan se oltaisiin määritelty. Joka tapauksessa sain itse valita tyhjennystavan eikä lääkäri varsinaisesti suositellut kumpaakaan, kertoi vaan yleisesti molemmista.

        Olin jotenkin niin sekaisin että tuntui etten olisi jaksanut mitään. Olin juuri kuullut kaveriltani kommenteita lääkkellisestä tyhjennyksestä, kuinka valtavan kipeää teki ja vuoto kesti kauan. Laiskana ajattelin että pääsen kuitenkin helpommalla kun valitsen kaavinnan. Varmaan piti paikkansa, mitää negatiivista kokemuksesta ei mieleen jäänyt, muutaman tunnin päästtä pääsi jo sairaalasta kotiin. Kipuja ei ollut lainkaan ja jälkivuotokin taisi kestää nelisen päivää.

        Tietty kaavinnassa on omat riskinsä, niin kuin missä tahansa operatiossa. Mutta luulen että jos joskus vielä samaan tilanteeseen joudun (toivottavasti en!), valitsisin taas kaavinnan. ja kyllä, olen tämän kokemukseni kertonut niille jotka jälkeeni ovat näitä asioita joutuneet harkitsemaan.

        Mutta hyvä juttu että voit paremmin ja mukavaa joulun odotusta sinulle!


    • Minä vain

      Menin 10.12.07 keskeytykseen, suositeltiin lääkkellistä, olin sairaalassa sen päivän. Kivut oli ihan sairaat ja vuotoa tuli. Jälkitarkastus kolmen viikon kuluttua. Jouluaattoyönä aloin vuotaa kuin seula, sitä vaan tuli ihan lorisemalla, heti sairaalaan. Jouluaattoaamuna tehtiin kaavinta, kohdussa oli vielä 8 vkon ikäinen kuollut sikiö, olin korkeariskipotilas, koska verta oli huvennut paljon ja yksi hätäsektio aiemmin. Kaavittiin aattona ja iltapäivällä kotiin. Nyt eilen 11.1. kävin jälkitarkastuksessa, kohtu on tulehtunut, siellä on vielä istukan rippeitä= maanantaina kaavitaan jälleen; vaarana on että poistavat koko kohdun! Hieman pelottaa, mutta selviän kuulma kuitenkin hengissä.

    • keskeytystä odottava

      Mitä ilmeisemmin, et ole tietoinen kaavintaan liittyvistä riskeistä. Lääkkeellinen keskeytys on noista kahdesta kuitenkin tilastollisesti turvallisempi. Kaavinnan epäonnistuminen kun voi pahimmillaan tarkoittaa puhjennutta kohtua tai jopa sen menettämistä kokonaan. Itse en epäile hetkeäkään, kun valitsen noista kahdesta ensi viikolla lääkkeellisen version kuolleen lapsenalkuni poistamiseksi. Jos raskaus on edennyt yli 9 viikon, valinta ei ole enää mahdollista, vaan keskeytys tehdään aina kaavinnalla.

      • Kohtaloa?

        Lääkkeellinen keskeytys tehtiin minulle, rv 10. Viikko sitten kuulin että olen edelleen raskaana, ja ultran perusteella kaikki niin kuin 17viikolla kuuluukin olla. Aion pitää lapsen, sen verran sitkeä kaveri siellä vatsassa nyt potkii. Yksi tapaus n. 10vuodessa tapahtuu kuulemma ettei raskauden keskeytys onnistukaan ja raskaus jatkuu normaalina. On tässä ollu hiukan käsittelemistä. Mutta nyt vain toivon ja odotan rakenne ultraa kolme viikkoa, koska siellä kaikki selviää jokseenkin kunnolla. Ehkä sitten voin hengähtää ja olla jopa onnellinen tästä.


      • lääkkeet vs kaavinta

        ite olen nyt koenut molemmat keskeytys tavat ja haluan jakaa omat kokemukesni.
        ensimmäinen keskeytys oli kaavinta noin 10 vuotta sitten. kohtuni puhkesin kahdesta kohtaa ja ohutsuoli vaurioitui. keskeytystä tehnyt kandi ei saanut kaavintaa suoritettua alateitse ja seuraavaksi yrittivät tähystyksessä navankautta siis tyhjentää kohtua, ei onnistunut. sitten tehtiin 'keisarin leikkauksella' kohdun tyhjennys . nyt minulla on iso arpi muistona asiasta, noin 12cm. ja teito siitä että meinasin kuolla ohutsuolen repeämiin, ja että kolme lääkäsiä olivat operoineet minua 2,5h. sitten olin sairaalassa 3 vuorokautta ja sen jälkeen vuoden levossa kovien kipujen kanssa 2 viikkoa. kävely oli tuskaa. sen jälkeen olen saanut kaksi lasta ja raskausksi on pitänyt tarkkailla ja tarkoin harkita alatei synnytys. molemmat menivät kuitenkin oikein hyvin, raskaudet ja normaalit tynnytykset. nyt alku viikosta tein raksuden keskeytyksen lääkkeillä ja kaikki näyttää menneen hyvin, viikkoja oli 5 . kipuja oli noin 1,5h ja verta ei tullut mitenkään siteiden yli jne. oikein helppo juttu. särky lääkettä ei tarvittu. että mulla nää kokemukset näin päin


    • :-)

      Sama tapahtui minulle.

      Tein lääkkeillä abortin viikossa 5. Kaikki meni helposti ja hyvin. 3 viikkoa vuodin vähäsen, sit vuoto tuli enemmän. Gyn poli oli sitä mieltä että kuukautiset oli tullut.

      4 viikkoa abortista tein raskaustestin ja se oli negatiivinen. Mutta päivä sen jälkeen vuodot alkoi KUNNOLLA! Vuosin läpi kaiken ja isoja hyytymiä tuli.

      Suoraan sairaalaan ja kaavintaan. Pieni pala oli jäänyt! Kaavinta oli helppo ja nopea toiminto ja sen jälkeen vuodot loppui kun seinään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      834
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      787
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      258
      717
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      698
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      669
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      653
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      633
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      633
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      626
    Aihe