timo soini

Nyt maanantai aamuna Timo Soinia katsoo Kouvolan
kylille. Tehdään Timosta eka kierroksella pressa, loppuu EU.kolhoosi. Kolhoosi se on, meitä määrätään.
Venäjä määräsi aikoinaan, nyt Saksa. Olemme selkä rangaton lammas lauma.Timo yrittää tulla kuulluksi Nato vie poikamme rintamalle. Köyhät kyykyyn ja vanhukset heitteille tätä on saatu valtapuolueiden politiikalla aikaan.JA SALARAKKAITA . VOI helvetti mitä menoa. TIMO olet hyvä juntti
14684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

kun suomalaiset äänestävät aina vaikka Iivana Julmaa, jos ovat jonkin -ismi-tartunnan saaneet.
Se maailmanparantajaeukkohan se menee läpi, että helähtää. Parantaisi sukupuoli- yms. vähemmistöjen aseman lisäksi esim. nuorten, vanhuksien, köyhien ja työttömien asemaa, mutta ei, hän hoitaa maailman asioita.
Soinilla on kyllä paljon terveitä ajatuksia.

Äänestä
  • Mieluummin äänestän silti Timo Soinia kun Aku Ankkaa...

    Äänestä

  • akuankka kirjoitti:

    Mieluummin äänestän silti Timo Soinia kun Aku Ankkaa...

    Lapset, eivät saa äänestää, mutta hyvä kun suunnittelet jo isona äänestäväsi Soinin Timoa.
    Siitä se lähtee pääsee irti valtapuolueista, ja verenperinnöstä..HYVÄ

    Äänestä

  • Ainut vaihtoehto kirjoitti:

    Lapset, eivät saa äänestää, mutta hyvä kun suunnittelet jo isona äänestäväsi Soinin Timoa.
    Siitä se lähtee pääsee irti valtapuolueista, ja verenperinnöstä..HYVÄ

    Olen kyllä ollut ihan täysi-ikäinen jo pidemmän aikaa. Silti näissä vaaleissa tekisi mieli äänestää Aku Ankkaa... Timo Soini on ainut vaihtoehto. Hänellä on sentään omia ajatuksia.

    Käykääpä muut "lapset" testaamassa iloksenne, kuka on teille sopivin ehdokas.

    HS:n vaalikone:
    http://www.vaalikone.fi/presidentti2006/kysymyslomake.jsp?VP=1007

    MTV3:n vaalikone:
    http://www.mtv3.fi/vaalikone/

    Äänestä

  • akuankkaa kirjoitti:

    Tuli mulle vastaukseksi. En olis uskonut.
    Hyvästi verenperintö ja kolhoosi. Kiitos oli kiva kone.

    Äänestä

  • akuankkaa kirjoitti:

    Olen kyllä ollut ihan täysi-ikäinen jo pidemmän aikaa. Silti näissä vaaleissa tekisi mieli äänestää Aku Ankkaa... Timo Soini on ainut vaihtoehto. Hänellä on sentään omia ajatuksia.

    Käykääpä muut "lapset" testaamassa iloksenne, kuka on teille sopivin ehdokas.

    HS:n vaalikone:
    http://www.vaalikone.fi/presidentti2006/kysymyslomake.jsp?VP=1007

    MTV3:n vaalikone:
    http://www.mtv3.fi/vaalikone/

    Mie sain vastauksillani eniten pinnoja Henrik Laxille, no se kai johtuu siit että myö ollaa kumpikin kovasti Nato-myönteisii, no natoo vaa vaik heti em mie sit vastusta ,mie olen kova nato mies ittekkin.
    No nyt mie otan hiukkasen iltapalaa, sit mie vetäsen kätee ja käyn nukkumaa.

    Ps. aika järkky homma tuossa lastiikkakirurgisarjas , kun rupes sahaa tota mimmii palasiks, no sehä n on vaa viktioo, no hyvää yötä kaikille henkka Laxin kannattajille,
    Äänestetää Henkka pressaks ja suomi natoo eiks YEAH

    Äänestä

  • Mie sain kirjoitti:

    NATO ON ASIOISTA TIETÄMÄTTÖMIEN POIKAIN HOHOTUSTA.
    TIMO SAI MUN ÄÄNEN OLEMME SAMAA MIELTÄ TÄMÄ OLI HYVÄ TIETO

    Äänestä

vasta 43 vuotias?? Enpä olisi uskonut! Se näyttää ihan 60-vuotiaalta.

Äänestä
  • Mitä sitten minä olen 35 ja raittiina vasta 8 vuotta mutta mulla kuten muilla juoneilla yleensä 108 vuotiaan aivot.
    Mutta pyöritän 52 ihmisen yritystä. Ulkonäöllä ei ole merkitystä kunhan ei vain ole sossu- EU-kolhoosi sopii Sulle pysy siinä..

    Äänestä

  • raitis mies kirjoitti:

    Mitä sitten minä olen 35 ja raittiina vasta 8 vuotta mutta mulla kuten muilla juoneilla yleensä 108 vuotiaan aivot.
    Mutta pyöritän 52 ihmisen yritystä. Ulkonäöllä ei ole merkitystä kunhan ei vain ole sossu- EU-kolhoosi sopii Sulle pysy siinä..

    mutta paljonkos SULLA on elopainoa? Alaisten määrä ei kiinnosta. Läski vaan tekee vanhan näköseksi.

    Äänestä

  • kyssssäri kirjoitti:

    Tärkeintä on sanoma. Saan toivoa Suomen oloihin Timolta

    Äänestä

  • kyssssäri kirjoitti:

    mutta paljonkos SULLA on elopainoa? Alaisten määrä ei kiinnosta. Läski vaan tekee vanhan näköseksi.

    JOO MIE KÄSITIN, ET SOINI OLIS LIHANSYÖJÄ, HETERO.
    PERUSJUNTTI. SOPII MULLE MIE OLEN JUNTTI KANS AKKA SANOO PASKIAINEN. TÄYTYY USKOA OMIA AIVOJA MIE OLEN HYVÄ TYYPPI JUNTTI, ÄÄNESTÄN LAJITOVERIA SOININ TIMOA.

    Äänestä

  • VAALIKONEELTA SYNTYNYT JUURI kirjoitti:

    JOO MIE KÄSITIN, ET SOINI OLIS LIHANSYÖJÄ, HETERO.
    PERUSJUNTTI. SOPII MULLE MIE OLEN JUNTTI KANS AKKA SANOO PASKIAINEN. TÄYTYY USKOA OMIA AIVOJA MIE OLEN HYVÄ TYYPPI JUNTTI, ÄÄNESTÄN LAJITOVERIA SOININ TIMOA.

    Soini on espoolainen, siellä syntynyt ja asuu vieläkin, siel ei voi ola juntteja, se on juppi, kouluja käynny, on olevinaan vaan juntti, se on TEKOJUNTTI.
    SE on vaan löytäny hyvän markkinaraon tostan junttiudesta, sillä se myy itteään, mut ei se oo aoto rehellimem juntti, mie oon aito rehellinen juntti, äänestä minuu.

    Äänestä

  • Se on kirjoitti:

    Sä et oo ehdokas. Timo Soini on. :p

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ma Kouvolas kirjoitti:

Nyt maanantai aamuna Timo Soinia katsoo Kouvolan
kylille. Tehdään Timosta eka kierroksella pressa, loppuu EU.kolhoosi. Kolhoosi se on, meitä määrätään.
Venäjä määräsi aikoinaan, nyt Saksa. Olemme selkä rangaton lammas lauma.Timo yrittää tulla kuulluksi Nato vie poikamme rintamalle. Köyhät kyykyyn ja vanhukset heitteille tätä on saatu valtapuolueiden politiikalla aikaan.JA SALARAKKAITA . VOI helvetti mitä menoa. TIMO olet hyvä juntti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu