Tämä tarina
on kuin pieni Divina Comedia
vaan oppaana on Kuolema
tuo runoilija mustanpuhuva...
Jos helvetti on jokaisen oman pään sisällä, kai se on joskus pakko kohdata? Itse olin tuntenut näin jo pitkän aikaa ja lisäksi samalla viikolla sain intuition: itsetuntoni makaa kahlehdittuna mieleni helvetin alimpaan kerrokeen! Päätin siis tehdä matkan sen luo.
Olen "hypnoosivirtuoosi", siis kuulun siihen muutamaan prosenttiin ihmisistä, jotka kykenevät vaipumaan syvään transsiin ja vieläpä tekemään sen itsesuggestiolla. Aloitin tarkentamalla aistejani, näköä, kuuloa ja tuntoa. Äärimmäisen keskitetyn ajattelun jälkeen suljin silmäni ja aloitin rentouttavat suggestiot. Mieleeni tuli niin voimakkaita ajatuksia, että minun oli kolmeen otteeseen vielä avattava silmäni ja kirjoitettava ne ylös huteralla käsialalla. Ensimmäinen oli "kuolemalla on monet kasvot", toinen "elämä on hauras" ja kolmas "passiivista valon vastarintaa". Myöhemmin tunnistin kaksi ensimmäistä Ismo Alangon sanoituksiksi.
Vaivuin hypnoosiin, ja näin edessäni helvetin portin. Portin sisäpuolella minua oli odottamassa vanha tuttavuuteni Viikatemies. Lähdin kulkemaan dantemaista rakennelmaa alaspäin, yhteensä seitsemät portaat, ja Viikatemies seurasi minua uskollisesti selkäni takana. Jos kuolema kulkee selän takana, mitä pelättävää ihmisellä enää voi olla?
Kohtasin helvetin kerroksissa kaikki pelkoni: elämäni aikana vastaan tulleet ilkeät ihmiset, demonit, painajaisunet, psykoosit... Alimmassa kerroksessa olivat jäljellä vain kaikkein primitiivisimmät pelot, pimeys ja yksinäisyys. Siellä näin itsetuntoni kahlehdittuna homeisen sellin seinään ja tunsin sääliä.
Lähtiessäni tälle erikoiselle matkalle tiesin, että minulla olisi kaksi vaihtoehtoa: joko voisin pelastaa itsetuntoni tai - tappaa sen. Nähtyäni tuon kurjan ja nälkiintyneen olennon vedin viittani taskusta veitsen ja hakkasin sen laihan ruumiin kappaleiksi, ja kuolema seisoi koko ajan selkäni takana.
Yhtäkkiä täydelliseen pimeyteen ilmestyi yksi ainoa valonsäde, joka poltti ruumiin tuhkaksi, ja tuuli levitti tuhkan ympäriinsä. Tiesin tehneeni oikean ratkaisun, ja mieleni oli helpottunut. Palasin seitsemät portaat ylöspäin ja poistuin helvetistä. Kuolema kulki mukanani ja jäi helvetin porteille odottamaan seuraavaa jälleennäkemistä, jota en pelkäisi.
-the bmw
on kuin pieni Divina Comedia
vaan oppaana on Kuolema
tuo runoilija mustanpuhuva...
Jos helvetti on jokaisen oman pään sisällä, kai se on joskus pakko kohdata? Itse olin tuntenut näin jo pitkän aikaa ja lisäksi samalla viikolla sain intuition: itsetuntoni makaa kahlehdittuna mieleni helvetin alimpaan kerrokeen! Päätin siis tehdä matkan sen luo.
Olen "hypnoosivirtuoosi", siis kuulun siihen muutamaan prosenttiin ihmisistä, jotka kykenevät vaipumaan syvään transsiin ja vieläpä tekemään sen itsesuggestiolla. Aloitin tarkentamalla aistejani, näköä, kuuloa ja tuntoa. Äärimmäisen keskitetyn ajattelun jälkeen suljin silmäni ja aloitin rentouttavat suggestiot. Mieleeni tuli niin voimakkaita ajatuksia, että minun oli kolmeen otteeseen vielä avattava silmäni ja kirjoitettava ne ylös huteralla käsialalla. Ensimmäinen oli "kuolemalla on monet kasvot", toinen "elämä on hauras" ja kolmas "passiivista valon vastarintaa". Myöhemmin tunnistin kaksi ensimmäistä Ismo Alangon sanoituksiksi.
Vaivuin hypnoosiin, ja näin edessäni helvetin portin. Portin sisäpuolella minua oli odottamassa vanha tuttavuuteni Viikatemies. Lähdin kulkemaan dantemaista rakennelmaa alaspäin, yhteensä seitsemät portaat, ja Viikatemies seurasi minua uskollisesti selkäni takana. Jos kuolema kulkee selän takana, mitä pelättävää ihmisellä enää voi olla?
Kohtasin helvetin kerroksissa kaikki pelkoni: elämäni aikana vastaan tulleet ilkeät ihmiset, demonit, painajaisunet, psykoosit... Alimmassa kerroksessa olivat jäljellä vain kaikkein primitiivisimmät pelot, pimeys ja yksinäisyys. Siellä näin itsetuntoni kahlehdittuna homeisen sellin seinään ja tunsin sääliä.
Lähtiessäni tälle erikoiselle matkalle tiesin, että minulla olisi kaksi vaihtoehtoa: joko voisin pelastaa itsetuntoni tai - tappaa sen. Nähtyäni tuon kurjan ja nälkiintyneen olennon vedin viittani taskusta veitsen ja hakkasin sen laihan ruumiin kappaleiksi, ja kuolema seisoi koko ajan selkäni takana.
Yhtäkkiä täydelliseen pimeyteen ilmestyi yksi ainoa valonsäde, joka poltti ruumiin tuhkaksi, ja tuuli levitti tuhkan ympäriinsä. Tiesin tehneeni oikean ratkaisun, ja mieleni oli helpottunut. Palasin seitsemät portaat ylöspäin ja poistuin helvetistä. Kuolema kulki mukanani ja jäi helvetin porteille odottamaan seuraavaa jälleennäkemistä, jota en pelkäisi.
-the bmw
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.