kanssa,edes välttävästi?Palstoja,kun lukee,niin saa käsityksen,ettei yksi ainutkaan?Minä en tule.Alusta lähtien emme ole edes puheväleissä noin 5 v.Se on todella raskasta.Lapsen tapaamisessa vaihdamme muutämän paköllisen sanan,ja sekin on sijarin puolista"vittuilua"
Kysymys biovanhemmille:
32
2298
Vastaukset
- ..........
tulen toimeen sijaivanhempien kanssa...
- ent.sioitettu myös
Perhe, jossa itse asuin, niin sen perheen äidin kanssa en tullut toimeen. Ne pakolliset mitä piti, kun veljet jäivät sinne asumaan. Kävinkins iellä kerran ja jestas, että pelkäsinkin sinne menoa. Joka toisaaltaan oli aika tyhmää. Mutta tämä koski ainoastaan äitiä. Sinäänsä harmi, että en uskalla, vaikak monesti tekisi mieli, ottaa yhteyttää heidän lapsiinsa ja kysellä kuulumisia. He olivat todella kivoja ja ihania ihmisiä. Isä on jo nukkunut ajasta ikuisuuteen.
Toinen perhe, jonne veljeni menivät, niin kerran puhuin perheen äidin kanssa puhelimessa. Se oli aika outo puhelu. Perheen toiminta kyllä loppui aika äkkiä, sillä siellä ei ollut mikään ok.
Sitten yksi veljistäni muutti perhekotiin. Minusta vanhemat olivat mukavia. Mutta ilmeisesti sitten ei. He erosivat tehtävistä ja tilalle tuli uusi perhe. Joiden kanssa minä sitten tein yhteistyötä. En tiedä miten hyvin heidän mielestään, mutta itse ainakin yritin. Veljenihän lopulta oli vain minun luonani lomilla, kun kukaan ei katsonut perään äidin luona ja isän luokse ei päässyt lomille, koska itse suosittelin niin. Perustuen siihen, että isä antoi toiselle veljelle huumeita ja opetti käyttämään lääkkeitä sekaisin viinan kansaa.
Tämä perhe oli todella ihana, jämäkkä ja tiukka ja myös välittävä. Parempaa perhettä veljeni ei olisi voinut saada. Ja he pitävät viellä yhteyttäm vaikka veljeni onkin jo lentänyt omilleen. - tuoda
ent.sioitettu myös kirjoitti:
Perhe, jossa itse asuin, niin sen perheen äidin kanssa en tullut toimeen. Ne pakolliset mitä piti, kun veljet jäivät sinne asumaan. Kävinkins iellä kerran ja jestas, että pelkäsinkin sinne menoa. Joka toisaaltaan oli aika tyhmää. Mutta tämä koski ainoastaan äitiä. Sinäänsä harmi, että en uskalla, vaikak monesti tekisi mieli, ottaa yhteyttää heidän lapsiinsa ja kysellä kuulumisia. He olivat todella kivoja ja ihania ihmisiä. Isä on jo nukkunut ajasta ikuisuuteen.
Toinen perhe, jonne veljeni menivät, niin kerran puhuin perheen äidin kanssa puhelimessa. Se oli aika outo puhelu. Perheen toiminta kyllä loppui aika äkkiä, sillä siellä ei ollut mikään ok.
Sitten yksi veljistäni muutti perhekotiin. Minusta vanhemat olivat mukavia. Mutta ilmeisesti sitten ei. He erosivat tehtävistä ja tilalle tuli uusi perhe. Joiden kanssa minä sitten tein yhteistyötä. En tiedä miten hyvin heidän mielestään, mutta itse ainakin yritin. Veljenihän lopulta oli vain minun luonani lomilla, kun kukaan ei katsonut perään äidin luona ja isän luokse ei päässyt lomille, koska itse suosittelin niin. Perustuen siihen, että isä antoi toiselle veljelle huumeita ja opetti käyttämään lääkkeitä sekaisin viinan kansaa.
Tämä perhe oli todella ihana, jämäkkä ja tiukka ja myös välittävä. Parempaa perhettä veljeni ei olisi voinut saada. Ja he pitävät viellä yhteyttäm vaikka veljeni onkin jo lentänyt omilleen.tuonkin puolen esille. Kovan koulun olet joutunut käymään. Tai ei voi puhua koulusta, vaan tosi rankkaa sinulla.
Koita jaksaa. Sinusta kuitenkin huokuu rakkaus ja välittäminen ihmisiin!
- hyvää tarkoittava
Ymmärrätkö, että sinä herjaat ihmisiä julkisesti ja siitä voi koitua sekä sinulle että lapsillesi hankaluuksia. Ymmärrän, että olette kokeneet vääryyttä ja koet vihaa näitä ihmisiä kohtaan. Sinun täytyy kuitenkin kyetä kirjoittamaan tänne ilman nimiä.
Tämä palsta on tarkkailussa epäasiallisen kirjoittelun takia joten emmehän halua, että tämä palsta lakkautetaan?- kirjoittaa oikeikka nimillä,
mitäs niissä salaamista,kun ovat totta,osaavat toiset ihmiset sitten varoa kyseisiä henjilöitä.
- se on rikos
kirjoittaa oikeikka nimillä, kirjoitti:
mitäs niissä salaamista,kun ovat totta,osaavat toiset ihmiset sitten varoa kyseisiä henjilöitä.
Netissä halventava kirjoittelu toisten henkilöllisyydet paljastaen on rikollista. Vaikka Pirjo P. kuinka kokisi tulleensa väärin kohdelluksi, niin hänellä ei ole lain mukaan oikeutta kirjoittaa siitä täällä. Tämä voidaan tulkita häntä itseään vastaan vielä joskus, jos esimerkiksi lasten huostaanottojen kanssa on vielä ongelmia.
Teidän itsenne ja lastenne takia teidän kannattaa noudattaa lakia. Jos esimerkiksi pyritte huostaanoton purkamiseen, niin ei se tilannetta paranna, että teistä on tehty rikosilmoituksia. Miettikää!
Perustakaa yhdistys, jonka kautta ajatte asioitanne laillisin keinoin. Tehkää mielenosoituksia. Kerätkää nimilistoja ja kirjoittajaa päättäjille. Voitte myös kerätä näitä "epämääräisten" sosiaalityöntekijöiden, perhekotien ja sijaisvanhempien nimiä jossain suljetulla keskustelupalstalla tai sähköpostilistalla. Täällä niiden julkaiseminen on laitonta ja suomi24:n sääntöjen vastaista. Tämmöisellä kirjoittelulla saatte ikävyyksiä koko biovanhempien porukalle.
Näistä nimiä sisältävistä kirjoitteluista voidaan tehdä rikosilmoituksia näillä nimikkeillä:
Herjaus
Herjaus, ei vastoin par. Tietoa
Julkinen herjaus
Solvaus
Solvaus, julkinen
Yksityiselämän loukkaaminen
Olkaa siis varovaisempia. Minä ja moni muukin ammattilainen on teidän puolellanne, mutta teidän täytyy itsennekin käyttäytyä lakien mukaan. Näillä laittomilla keinoilla saatte meidätkin väsymään teidän puolella olemiseen, vaikka olemme samaa mieltä mielettömästä huostaanottobuumista. - ja siitä
se on rikos kirjoitti:
Netissä halventava kirjoittelu toisten henkilöllisyydet paljastaen on rikollista. Vaikka Pirjo P. kuinka kokisi tulleensa väärin kohdelluksi, niin hänellä ei ole lain mukaan oikeutta kirjoittaa siitä täällä. Tämä voidaan tulkita häntä itseään vastaan vielä joskus, jos esimerkiksi lasten huostaanottojen kanssa on vielä ongelmia.
Teidän itsenne ja lastenne takia teidän kannattaa noudattaa lakia. Jos esimerkiksi pyritte huostaanoton purkamiseen, niin ei se tilannetta paranna, että teistä on tehty rikosilmoituksia. Miettikää!
Perustakaa yhdistys, jonka kautta ajatte asioitanne laillisin keinoin. Tehkää mielenosoituksia. Kerätkää nimilistoja ja kirjoittajaa päättäjille. Voitte myös kerätä näitä "epämääräisten" sosiaalityöntekijöiden, perhekotien ja sijaisvanhempien nimiä jossain suljetulla keskustelupalstalla tai sähköpostilistalla. Täällä niiden julkaiseminen on laitonta ja suomi24:n sääntöjen vastaista. Tämmöisellä kirjoittelulla saatte ikävyyksiä koko biovanhempien porukalle.
Näistä nimiä sisältävistä kirjoitteluista voidaan tehdä rikosilmoituksia näillä nimikkeillä:
Herjaus
Herjaus, ei vastoin par. Tietoa
Julkinen herjaus
Solvaus
Solvaus, julkinen
Yksityiselämän loukkaaminen
Olkaa siis varovaisempia. Minä ja moni muukin ammattilainen on teidän puolellanne, mutta teidän täytyy itsennekin käyttäytyä lakien mukaan. Näillä laittomilla keinoilla saatte meidätkin väsymään teidän puolella olemiseen, vaikka olemme samaa mieltä mielettömästä huostaanottobuumista.voit saada tuomion. Kun on väärin kohdeltu, minkä ihmeen takia se pitäisi salata. Onko tuota mainitsemaasi herjausta enää ollenkaan laissa. Taidat olla kusi sukassa itse ja uhkailet täällä. Asia on toisinpäin, mikäli sosiaalityöntekijät antavat perättömät lausumat tuomioistuimissa, (rikoslaki 15. luku) on rikos. Todennusvelvoite on myös sosiaalityöntekijöillä.
Jos sossu on vienyt lapset joltakin eikä ole perusteitaan todentanut, sossu on se joka solvaa. Sossu syyllistyy myös virkarikokseen ellei esitä todennuksia perusteilleen, eikä sossun näkemykset ei ole todennus.
Kyllä sossujen tekemisiä saa arvostella ja kertoa tekemisistään ihan nimellä. - kuules nyt
ja siitä kirjoitti:
voit saada tuomion. Kun on väärin kohdeltu, minkä ihmeen takia se pitäisi salata. Onko tuota mainitsemaasi herjausta enää ollenkaan laissa. Taidat olla kusi sukassa itse ja uhkailet täällä. Asia on toisinpäin, mikäli sosiaalityöntekijät antavat perättömät lausumat tuomioistuimissa, (rikoslaki 15. luku) on rikos. Todennusvelvoite on myös sosiaalityöntekijöillä.
Jos sossu on vienyt lapset joltakin eikä ole perusteitaan todentanut, sossu on se joka solvaa. Sossu syyllistyy myös virkarikokseen ellei esitä todennuksia perusteilleen, eikä sossun näkemykset ei ole todennus.
Kyllä sossujen tekemisiä saa arvostella ja kertoa tekemisistään ihan nimellä.Minulle tämä palsta on ollut henkireikä, enkä halua että se lakkautetaan. Lakkaa käyttämästä meitä muita bioäitejä henkilökohtaisen kostosi välineenä!
Tämä oli hyvä palsta josta sai paljon apua ja ainakin ymmärtämystä, ennen kuin sinä tulit tänne kirjoittelemaan. Mene helvettiin, sinne sinä kuulut! - vastasit, et
kuules nyt kirjoitti:
Minulle tämä palsta on ollut henkireikä, enkä halua että se lakkautetaan. Lakkaa käyttämästä meitä muita bioäitejä henkilökohtaisen kostosi välineenä!
Tämä oli hyvä palsta josta sai paljon apua ja ainakin ymmärtämystä, ennen kuin sinä tulit tänne kirjoittelemaan. Mene helvettiin, sinne sinä kuulut!ainakaan minulle. Ja helvettini alkoi silloin siitä, kun sosiaalityöntekijä passitti minut Jorviin ja on kirjoittanut, että olen skitsofreenikko.
Tovoittavasti henkilö, jolle kirjoitit, ei tarvitse kokea samaa!
Terveisin Pirjo Pietilä - sinne
vastasit, et kirjoitti:
ainakaan minulle. Ja helvettini alkoi silloin siitä, kun sosiaalityöntekijä passitti minut Jorviin ja on kirjoittanut, että olen skitsofreenikko.
Tovoittavasti henkilö, jolle kirjoitit, ei tarvitse kokea samaa!
Terveisin Pirjo Pietilälämpimään toivotti. En ole kovinkaa uskovainen, joten minua on huono pelotella millään helvetillä. Sen sijaan uskon, että julkisella keskustelulla on myönteinen merkitys, koska peittelemällä nämä asiat eivät muutu. Joten terve menoa hänelle itselleen sinne helvettiinsä.
- eikä kusi sukassa
ja siitä kirjoitti:
voit saada tuomion. Kun on väärin kohdeltu, minkä ihmeen takia se pitäisi salata. Onko tuota mainitsemaasi herjausta enää ollenkaan laissa. Taidat olla kusi sukassa itse ja uhkailet täällä. Asia on toisinpäin, mikäli sosiaalityöntekijät antavat perättömät lausumat tuomioistuimissa, (rikoslaki 15. luku) on rikos. Todennusvelvoite on myös sosiaalityöntekijöillä.
Jos sossu on vienyt lapset joltakin eikä ole perusteitaan todentanut, sossu on se joka solvaa. Sossu syyllistyy myös virkarikokseen ellei esitä todennuksia perusteilleen, eikä sossun näkemykset ei ole todennus.
Kyllä sossujen tekemisiä saa arvostella ja kertoa tekemisistään ihan nimellä.En ole sosiaalityöntekijä, mutta olen työssäni nähnyt näitä tapauksia, kun lasta ei mielestäni ollenkaan kuulu huostaanottaa. Olen nähnyt sosiaalityöntekijöiden tuovan vanhempia psykiatriseen sairaalaan, jonne nämä eivät lainkaan kuulu, kun heillä ei ole semmoista ongelmaa.
Jos sossut on tehneet vääriä lausuntoja, niin heidän pitää niistä vastata. Sinä voit käyttää kaikkia mahdollisia keinoja saadaksesi oikeutta niihen asioihin, mutta yritä pysyä lain sisällä. Siitä on lopulta sinulle ja lapsillesi eniten hyötyä. Eikö sinulla ollut yksi pieni kotonakin?
Pidetään tämä palsta pystyssä. Vertaistuki on tosi tärkeää, kun ihmiset ovat tämmöisen asian kanssa ihan yksin. Täällä on mahdollista vaihtaa kokemuksia ja tietoa, mutta yritetään tehdä se sääntöjen puitteissa. Usein ottaa päähän ja %(¤/%=, mutta silti pitäisi vaan yrittää jaksaa. Jos te sähköpostittelette luotettavasti keskenänne tai keskustelette jossain suljetulla sivustolla, niin siellä voi _hieman turvallisemmin_ purkaa tunteitaan.
Muistakaa, että kaikkea kirjoittamaanne voidaan käyttää teitä vastaan. Esimerkiksi eräs adoptiolasta hakenut perhe joutui vastaamaan nettikirjoituksistaan. Heidän adoptioprosessi pistettiin täysin jäihin siksi ajaksi, kun sossut selvittivät niitä kirjoituksia. - Jokainen tietää
vastasit, et kirjoitti:
ainakaan minulle. Ja helvettini alkoi silloin siitä, kun sosiaalityöntekijä passitti minut Jorviin ja on kirjoittanut, että olen skitsofreenikko.
Tovoittavasti henkilö, jolle kirjoitit, ei tarvitse kokea samaa!
Terveisin Pirjo Pietiläkyllä, kuka täällä niitä viestejä kirjoittelee, joissa paljastetaan nimet. Älä yhtään yritä esittää, että "kelleköjän se viesti oli tarkoitettu". Idiootti. Ja lisäksi minä olen sen sinulle kirjoittaneen kanssa aivan samaa mieltä siinä, että voisit painua jo suolle tältä palstalta.
- esitän!
Jokainen tietää kirjoitti:
kyllä, kuka täällä niitä viestejä kirjoittelee, joissa paljastetaan nimet. Älä yhtään yritä esittää, että "kelleköjän se viesti oli tarkoitettu". Idiootti. Ja lisäksi minä olen sen sinulle kirjoittaneen kanssa aivan samaa mieltä siinä, että voisit painua jo suolle tältä palstalta.
Pelottaako, että toisten lasten kustannuksella loisena eläminen saa lopun. Suolle en viitsi lähteä, ennen kuin ensi loppu kesänä kunnes valokit ovat kypsiä.
Täältä sitä yhdenlaista suota ja tutkittavaa löytyy:
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=378 - sama edelleen
esitän! kirjoitti:
Pelottaako, että toisten lasten kustannuksella loisena eläminen saa lopun. Suolle en viitsi lähteä, ennen kuin ensi loppu kesänä kunnes valokit ovat kypsiä.
Täältä sitä yhdenlaista suota ja tutkittavaa löytyy:
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=378enkä minä siitä asiasta kirjoittanutkaan. En ole sijari enkä muutenkaan elä loisena. Minua vain raivostuttaa, kun sinunlaisesi pilaavat kaikkien biojen maineen. Vaikka mitäs se sinua liikuttaa. Sinähän olet Maailman Napa. Turha sinulle on edes yrittää puhua järkeä, näemmä.
- tarkoitat
sama edelleen kirjoitti:
enkä minä siitä asiasta kirjoittanutkaan. En ole sijari enkä muutenkaan elä loisena. Minua vain raivostuttaa, kun sinunlaisesi pilaavat kaikkien biojen maineen. Vaikka mitäs se sinua liikuttaa. Sinähän olet Maailman Napa. Turha sinulle on edes yrittää puhua järkeä, näemmä.
juoppoja, narkkareita, lapsistaan vähät välittäviä. Näinhän tämä keskustelu meni syksyllä. Jokainen, joka kertoi olevansa bio, sai tämän kohtelun. Nyt tähän keskusteluun on tullut muutakin ulottuvuutta. On todella uskallettu kritisoida sosiaalityöntekijöiden, lastensuojelun ja sijaisperheiden toimintaa.
Sitä paitsi. Minä en edes kaikkea tänne kirjoita, joita laitetaan minun piikkiini. - tultuasi
tarkoitat kirjoitti:
juoppoja, narkkareita, lapsistaan vähät välittäviä. Näinhän tämä keskustelu meni syksyllä. Jokainen, joka kertoi olevansa bio, sai tämän kohtelun. Nyt tähän keskusteluun on tullut muutakin ulottuvuutta. On todella uskallettu kritisoida sosiaalityöntekijöiden, lastensuojelun ja sijaisperheiden toimintaa.
Sitä paitsi. Minä en edes kaikkea tänne kirjoita, joita laitetaan minun piikkiini.tämä leimaaminen vasta onkin alkanut. Oli ennenkin niitä haukkujia, valitettavasti oli tosiaankin. Mutta nyt vielä on tullut se ulottuvuus, että ihan kaikki ei-juopot ja kaikki, leimataan täysin yhteistyökyvyttömiksi, sosiaalisesti rajoittuneiksi jne. Omasta mielestäsi olet kai tuonut vain hyvää tänne. Sinähän olet Maailman Napa.
Biojen maineella minä en tarkoittanut huonoa mainetta. Sinä sen sanoit. - ent.sioitettu myös
Tällä palstalla on niitä vanhempia, joiden lapset ovat joutuneet väärin kohdelluiksi (sekä myös vanhemmat) ja että täällä on äitejä joiden lapset ovat tarvinneet huostaanottoa tavalla ja toisella.
Ja itse näkisin, että Biojen ajtustenvaihto on tärkeää, se on myös lapsille tärkeää, vaikka ei välillisesti näykkään.
Jos nimien ilmaiseminen uhkaa tätä palstaa, niin olkaa hyvät ja jättäkää kirjoittamatta! Teissä varmasti on voimaa, jotka olette kaltoinkohdeltuja, kunhan yhdistätte sen, mutta älkää pilatko tätä foorumia, koska itse ainakin löydän myös täältä paljon apua omaan menneisyyteeni, sekä ajatuksia.
Ja kaikki te entiset alkoholistit/bistit, jotka olette parantuneet, olkaahyvät ja tuokaa kokemuksianne julki! Me tarvitsemme sitä (sijoitetut lapset, jotka tästö syystä ovat) - mitään muuta
tultuasi kirjoitti:
tämä leimaaminen vasta onkin alkanut. Oli ennenkin niitä haukkujia, valitettavasti oli tosiaankin. Mutta nyt vielä on tullut se ulottuvuus, että ihan kaikki ei-juopot ja kaikki, leimataan täysin yhteistyökyvyttömiksi, sosiaalisesti rajoittuneiksi jne. Omasta mielestäsi olet kai tuonut vain hyvää tänne. Sinähän olet Maailman Napa.
Biojen maineella minä en tarkoittanut huonoa mainetta. Sinä sen sanoit.kuin haukkuja biojen suhteen. Kuinka holtittomia, juoppoja jne biot ovat. Nyt täällä on paljon muutakin.
Jos olen sinulle Maailaman napa, se n sinun aisasi.
Kaitpa ihmiset tietävät kuka on yhteistyötkykyinen ja kuka ei. minä en heidän käsitystään ja yhteistyökykyä voi muuttaa.
Sitten tuosta yhteistyökyvystä. Kun minä valitin lasteni huonosta kohtelusta, ja ennen kaikkea siitä, että lapseilleni ei ole vaatteita tai kenkiä ostettu, minä en ollut yhteistyökykyinen.
Yhteistyökyvyttömyys tulee sossujen ja sijareitten mielestä silloin kun bio vaatii lasten oikeuksia. Luulen, että sosiaalityöntekijät ja sijaisvanhemmat eivät ole yhteistyökykyisiä ja eivätkä edes tehtäviensä tasalla. Heidän pitäisi hoitaa hoitaa huostaanotetut lapset niin, ettei kukaan valita. - sosiaalinen tarkoita
tultuasi kirjoitti:
tämä leimaaminen vasta onkin alkanut. Oli ennenkin niitä haukkujia, valitettavasti oli tosiaankin. Mutta nyt vielä on tullut se ulottuvuus, että ihan kaikki ei-juopot ja kaikki, leimataan täysin yhteistyökyvyttömiksi, sosiaalisesti rajoittuneiksi jne. Omasta mielestäsi olet kai tuonut vain hyvää tänne. Sinähän olet Maailman Napa.
Biojen maineella minä en tarkoittanut huonoa mainetta. Sinä sen sanoit.kuitenkaan sitä, mitä minä olen joutunut kokemaan. En minä voi hyväksyä sos.työntekijä Irma Pitkäsen valehtelut, hänen tuhoamisvimman tuhota sekä perheeni että lasteni elämän, sijaisvanhempien Hilkka ja Toivo Kirvesojien lasten kulukorvausten viemisen, niin että lapsilleni ei ostettu vaatteita eikä kenkiä. Sos.työntekijä Sirpa Heikkilän täysin piittaamattomuuden lapsiini kohdistuvasta kohtelusta ja johtavan sos.työntekijän Mervi Sjöbergin toivotukset luopua lapsistani.
Annan kasvot tälle täysin häikäilemättömälle ja saatanalliselle touhulle. Viekööt nämä ihmiset minut oikeuteen. Tuskinpa vievät. Ehkäpä niillä sen verran inhimillisyyttä on, että tajuavat edes vähän hävetä. Hyvä tietää kaikkien huostaanotettujen vanhempien, että minkälaista toimintaa lasten huostaanotto on ja kuinka alhaisia keinoja sosiaalityönekijät käyttävät masentaaakseen ja sitten lopulta syrjäyttääkseen vanhemmatn.
Sosiaalisuudella siinä ei ole kysymys. Toivomushan näillä on, että ihminen, vanhempi tappaisi itsensä, että he voivat häpeämättä ja häikäilettömästi jatkaa ihmisten elämän tuhoamista. Ettei heidän valheensa tulisi yleiseen tietoisuuteen. Ei nämä ihmiset ajattele mitään muuta kuin omaa persettä ja vanhempien ja lasten tuhoamista. - Olen käynyt läpi saman
sosiaalinen tarkoita kirjoitti:
kuitenkaan sitä, mitä minä olen joutunut kokemaan. En minä voi hyväksyä sos.työntekijä Irma Pitkäsen valehtelut, hänen tuhoamisvimman tuhota sekä perheeni että lasteni elämän, sijaisvanhempien Hilkka ja Toivo Kirvesojien lasten kulukorvausten viemisen, niin että lapsilleni ei ostettu vaatteita eikä kenkiä. Sos.työntekijä Sirpa Heikkilän täysin piittaamattomuuden lapsiini kohdistuvasta kohtelusta ja johtavan sos.työntekijän Mervi Sjöbergin toivotukset luopua lapsistani.
Annan kasvot tälle täysin häikäilemättömälle ja saatanalliselle touhulle. Viekööt nämä ihmiset minut oikeuteen. Tuskinpa vievät. Ehkäpä niillä sen verran inhimillisyyttä on, että tajuavat edes vähän hävetä. Hyvä tietää kaikkien huostaanotettujen vanhempien, että minkälaista toimintaa lasten huostaanotto on ja kuinka alhaisia keinoja sosiaalityönekijät käyttävät masentaaakseen ja sitten lopulta syrjäyttääkseen vanhemmatn.
Sosiaalisuudella siinä ei ole kysymys. Toivomushan näillä on, että ihminen, vanhempi tappaisi itsensä, että he voivat häpeämättä ja häikäilettömästi jatkaa ihmisten elämän tuhoamista. Ettei heidän valheensa tulisi yleiseen tietoisuuteen. Ei nämä ihmiset ajattele mitään muuta kuin omaa persettä ja vanhempien ja lasten tuhoamista.helvetin.Soskujen,ja sijarin taholta.Valehtelivat ins.syytöstä 3 vuotta,ennenkuin asianajajalleni myönsivät jutun olevan täyttä paskaa.Tapaamiset otettiin pois.He saivat Mikkelin sairaalasta jo v.2002 tietää ettei heidän valheilleen ole minkäänlaista näyttöä,mutteivät minulle antaneet papereita lukuisista pyynnöistäni huolimatta.Tiedän mitä paskaa he syöttävät koko ajan.Sijari osti lapselleni talvitakin 4 vuotiaana,jota lapseni vieläkin 8 vuotiaana käyttää,kukukorvauksilla,kai ostetaan hänen omalle pojalleen vaatteita?Niin paljon paskaa,valheita,ja suoranaista nöyryytystä olen nähnyt,ettei mitään rajaa.Soskujohtaja sanoi,että minä en ole yhteistyökykyinen mikäli hommaan itselleni asianajajan,niin kuin tein.He soskut olisivat iäisyyksiin jatkaneet,että saan tavata tytärtäni,vain 1pvä/kk,mutta asianajajani vaati välitöntä huostaanoton purkua,tai yhtäkin syytä miksi sitä jatkettaisiin.Sellaista syytä ei löytynyt ainuttakaan. Nyt yrittävät taas vepuloida uusia juonia,siis kyllä tämä on sarja suoraan HELVETISTÄ ja kuinka moni tällaisessa pyörityksessä joutuu olemaan vuodesta toiseen.Me olemme Helsingistä,lapsi sijoitettu Savoon Mikkelin lähelle syrjäseudulle.Tapaamismatka jo yli 500 km.
- mutta eikö
eikä kusi sukassa kirjoitti:
En ole sosiaalityöntekijä, mutta olen työssäni nähnyt näitä tapauksia, kun lasta ei mielestäni ollenkaan kuulu huostaanottaa. Olen nähnyt sosiaalityöntekijöiden tuovan vanhempia psykiatriseen sairaalaan, jonne nämä eivät lainkaan kuulu, kun heillä ei ole semmoista ongelmaa.
Jos sossut on tehneet vääriä lausuntoja, niin heidän pitää niistä vastata. Sinä voit käyttää kaikkia mahdollisia keinoja saadaksesi oikeutta niihen asioihin, mutta yritä pysyä lain sisällä. Siitä on lopulta sinulle ja lapsillesi eniten hyötyä. Eikö sinulla ollut yksi pieni kotonakin?
Pidetään tämä palsta pystyssä. Vertaistuki on tosi tärkeää, kun ihmiset ovat tämmöisen asian kanssa ihan yksin. Täällä on mahdollista vaihtaa kokemuksia ja tietoa, mutta yritetään tehdä se sääntöjen puitteissa. Usein ottaa päähän ja %(¤/%=, mutta silti pitäisi vaan yrittää jaksaa. Jos te sähköpostittelette luotettavasti keskenänne tai keskustelette jossain suljetulla sivustolla, niin siellä voi _hieman turvallisemmin_ purkaa tunteitaan.
Muistakaa, että kaikkea kirjoittamaanne voidaan käyttää teitä vastaan. Esimerkiksi eräs adoptiolasta hakenut perhe joutui vastaamaan nettikirjoituksistaan. Heidän adoptioprosessi pistettiin täysin jäihin siksi ajaksi, kun sossut selvittivät niitä kirjoituksia.tuo loppu kerro siitä, että ei ole kysymys mistään lastenedusta vaan sosiaalityöntekijöiden vallan halusta tai halusta tuhota perhe ja lapset. Se että sosiaalityöntekijät kostavat jollekkin, niin on erittäin sairasta.
En kyllä tiedä siitä adobtiotapauksesta. Mutta puhun yleisesti.
Ei kai se ole tarkoitus, että ihmiset vaikenevat sosiaalityöntekijöiden koston pelossa. Luulisi, että siinäkin koneistossa olisi myös niitä hyviä ja auttamishaluisia sosiaalityöntekijöitä, jotka eivät hyväksy ammattitovereidensa sairasta touhua. Luulisi, että siellä koneistossa edes muutama IHMINEN löytyy. Kuka jaksaa elää valheiden verkossa tuhoten perheitä ja monien lasten elämän. Voisitko sinä hyvillä mielin ostaa lahjoja lapsillesi tai sukulaisillesi tietäen, että ne rahat olet hankkinut tuhomalla ihmisten elämän. Eikö se ole likaista ja saastaista rahaa.
Ja tietääkseni sosiaalitoimi on perustettu auttaakseen ihmisä ei tuhotakseen. Vai kuinka.
Mielestäni on oikein, että epäkohdat tuodaan esille ja henkisesti sairaat ihmiset saadaan ainakin paljastettua, jotta ihmiset tietävät varoa näitä ihmisiä! - ammatissa
mutta eikö kirjoitti:
tuo loppu kerro siitä, että ei ole kysymys mistään lastenedusta vaan sosiaalityöntekijöiden vallan halusta tai halusta tuhota perhe ja lapset. Se että sosiaalityöntekijät kostavat jollekkin, niin on erittäin sairasta.
En kyllä tiedä siitä adobtiotapauksesta. Mutta puhun yleisesti.
Ei kai se ole tarkoitus, että ihmiset vaikenevat sosiaalityöntekijöiden koston pelossa. Luulisi, että siinäkin koneistossa olisi myös niitä hyviä ja auttamishaluisia sosiaalityöntekijöitä, jotka eivät hyväksy ammattitovereidensa sairasta touhua. Luulisi, että siellä koneistossa edes muutama IHMINEN löytyy. Kuka jaksaa elää valheiden verkossa tuhoten perheitä ja monien lasten elämän. Voisitko sinä hyvillä mielin ostaa lahjoja lapsillesi tai sukulaisillesi tietäen, että ne rahat olet hankkinut tuhomalla ihmisten elämän. Eikö se ole likaista ja saastaista rahaa.
Ja tietääkseni sosiaalitoimi on perustettu auttaakseen ihmisä ei tuhotakseen. Vai kuinka.
Mielestäni on oikein, että epäkohdat tuodaan esille ja henkisesti sairaat ihmiset saadaan ainakin paljastettua, jotta ihmiset tietävät varoa näitä ihmisiä!On totta, että perheitä erotetaan monissa tapauksissa ihan väärin perustein. On myös niitä perheitä, joissa lapset ihan oikeasti elää oloissa, joissa lapset eivät kuuluisi. Tämä johtuu monesta syystä.
Ensinnäkin kunnilla on ihan erilaiset taloudelliset tilanteet. Eri alueilla on myös erilaisia ongelmia (esim. työttömyys tietyissä osissa Suomea), jotka rasittavat perheitä. Näissä paikoissa on usein enemmän köyhyyttä, perheongelmia ja sitten myös huostaanottoja. Toisissa paikoissa on haluja sekä resursseja tukea tukitoimilla, toisissa ei ole kumpiakaan. Kuntien välillä on todella paljon eroja.
Sitten ovat nämä työntekijät. Joissain paikoissa on esimerkiksi johtavana sosiaalityöntekijänä joku ihminen, joka suosii huostaanottoja. Ei siellä alaiset niin vaan sitä suuntaa muuta. Esimerkiksi nuoremman ihmisen on ihan mahdoton väittää vastaan tai jopa kieltäytyä tekemästä semmoisia tehtäviä, joita hän ei halua tehdä. Erimieliset työntekijät joko sopeutuvat ko. käytäntöihin tai vaihtavat toisenlaiseen työpaikkaan. Sosiaalityöntekijöiden virkoja on auki todella paljon ympäri Suomea.
Sitten on vielä se, että vanhemmat sosiaalityöntekijät opettavat nuorempia. Tätä tapahtuu jo yliopistossa, mutta se vaan vahvistuu työpaikoilla. Siellä vanhemmat sosiaalityöntekijät saattavat todeta, että ei niillä kirjatiedoilla siellä tee mitään, vaan he opettavat omat juttunsa, jotka voivat olla mitä tahansa.
En ole työssä sosiaalityössä, vaan aikuisten psykiatriassa. Työkavereinani on ollut useita sosiaalityöntekijöitä, jotka ovat siirtyneet pois lastensuojelusta. Mutta eivät hekään uskalla näistä asioista puhua. He ovat vaihtaneet semmoisiin tehtäviin, jotka sopivat heille paremmin. Meillä on asiakkaina aika paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet huostaanoton tai sen uhka on päällä. Olen kyllä nähnyt, mitä ne ihmisille aiheuttavat ja kurjalta tuntuu. Kun itsekin tietää jotain näiden ihmisten elämistä ja on tavannut lapsia sekä tietää miten perhettä on yritetty "auttaa", niin kummallisilta nämä ratkaisut monesti tuntuu. Samoin asiakkainani on ollut hirvittävän paljon sijoitettuina jossain vaiheessa olleita nuoria. Jos sijoitus on hyvä ratkaisu lapsille/nuorille, niin kummallisen paljon traumaattisia kokemuksia näille ihmisille on sijoituksista jäänyt. Ei minun kohdalla ole voinut osua kaikki muutamat poikkeustapaukset.
Sosiaali- ja terveysmaailmassa uskotaan vankasti, että lapsen erottaminen huonoista vanhemmista pelastaa lapsen elämän. Tälle ei ole edes tutkimustuloksia, mutta silti siihen uskotaan kuin vuoreen. Siksi tämä asia tulee saada julkisuuteen kyseenalaistettavaksi.
Tuokaa tätä asiaa edelleen esiin. Tänä syksynä on ollut kiitettävän paljon ohjelmia aiheesta. Myös sijoitettujen lasten ja aikuistuneiden sijoitettujen näkökulmaa kaivatataan. Perustakaa oma yhdistys! Järjestäkää paikallisia tapaamisia, jotta jaksatte paremmin ja voitte tukea toisianne. Pitäkää mielenosoituksia. Laatikaa yhdessä mielipidekirjoituksia. Yrittäkää saada puolellenne myös niitä, joilla on koulutuksen puolesta kykyä ja valtaa etsiä tietoa sekä julkaista sitä. Yhdistys ja sen nettisivut olisi tosi tärkeä aloitus tälle asialle. - puhe
eikä kusi sukassa kirjoitti:
En ole sosiaalityöntekijä, mutta olen työssäni nähnyt näitä tapauksia, kun lasta ei mielestäni ollenkaan kuulu huostaanottaa. Olen nähnyt sosiaalityöntekijöiden tuovan vanhempia psykiatriseen sairaalaan, jonne nämä eivät lainkaan kuulu, kun heillä ei ole semmoista ongelmaa.
Jos sossut on tehneet vääriä lausuntoja, niin heidän pitää niistä vastata. Sinä voit käyttää kaikkia mahdollisia keinoja saadaksesi oikeutta niihen asioihin, mutta yritä pysyä lain sisällä. Siitä on lopulta sinulle ja lapsillesi eniten hyötyä. Eikö sinulla ollut yksi pieni kotonakin?
Pidetään tämä palsta pystyssä. Vertaistuki on tosi tärkeää, kun ihmiset ovat tämmöisen asian kanssa ihan yksin. Täällä on mahdollista vaihtaa kokemuksia ja tietoa, mutta yritetään tehdä se sääntöjen puitteissa. Usein ottaa päähän ja %(¤/%=, mutta silti pitäisi vaan yrittää jaksaa. Jos te sähköpostittelette luotettavasti keskenänne tai keskustelette jossain suljetulla sivustolla, niin siellä voi _hieman turvallisemmin_ purkaa tunteitaan.
Muistakaa, että kaikkea kirjoittamaanne voidaan käyttää teitä vastaan. Esimerkiksi eräs adoptiolasta hakenut perhe joutui vastaamaan nettikirjoituksistaan. Heidän adoptioprosessi pistettiin täysin jäihin siksi ajaksi, kun sossut selvittivät niitä kirjoituksia.tästä arasta, mutta todellakin monia perheitä koskevasta asiasta, lastensuojelusta ja huostaanotoista, on tärkeää.
Kuntien sosiaaliviranomaiset ovat virkamiehiä, joiden toimia ohjaavat monet eduskunnassa säädetyt Suomen lait ja säädökset, esim. hyvät hallintomenettelytavat.
Koko Suomessa, vaikka on sama sosiaalilain säädäntö, asioita tutkitaan, tulkitaan ja toteutetaan todella yhtä monella tavalla kuin on kuntaa ja sosiaalityöntekijää näissä kunnassa.
Varsinkin lastensuojelussa, jossa on kirjattu todella "epämääräisesti" lasta koskevat terveydelliset ja kehitykselliset vaarat ja uhat.
Tämän lainkohdan voi tulkita jokainen virkamies/sosiaalityöntekijä aivan omalta tunnepohjaiselta periaatteeltaan ja viedä koko lastensuojeluprosessin alusta loppuun (niin halutessaan ja toimiessaan), nin etteivät vanhemmat ehdi tyrmistykseltään ja kauhultaan (lapsen huostaanotto virkamiehne avulla, jolla on rajaton valta perheeseen) suutansa aukaista. - hautaan saakka,en milloinkaan
puhe kirjoitti:
tästä arasta, mutta todellakin monia perheitä koskevasta asiasta, lastensuojelusta ja huostaanotoista, on tärkeää.
Kuntien sosiaaliviranomaiset ovat virkamiehiä, joiden toimia ohjaavat monet eduskunnassa säädetyt Suomen lait ja säädökset, esim. hyvät hallintomenettelytavat.
Koko Suomessa, vaikka on sama sosiaalilain säädäntö, asioita tutkitaan, tulkitaan ja toteutetaan todella yhtä monella tavalla kuin on kuntaa ja sosiaalityöntekijää näissä kunnassa.
Varsinkin lastensuojelussa, jossa on kirjattu todella "epämääräisesti" lasta koskevat terveydelliset ja kehitykselliset vaarat ja uhat.
Tämän lainkohdan voi tulkita jokainen virkamies/sosiaalityöntekijä aivan omalta tunnepohjaiselta periaatteeltaan ja viedä koko lastensuojeluprosessin alusta loppuun (niin halutessaan ja toimiessaan), nin etteivät vanhemmat ehdi tyrmistykseltään ja kauhultaan (lapsen huostaanotto virkamiehne avulla, jolla on rajaton valta perheeseen) suutansa aukaista.luovuta,niin paljon laittomuuksia,ja kieroutta lapseni huostaanoton takana on.Joht,soskukin myöntää,ettei yhtään syytä huostaanoton jatkamiselle ole olemassa,silti vain vitkuillaan.Olen valmis vaikka menemään nälkälakkoon,ja istumaan niin kauan kuin tarvis eduskuntatalon rappusilla.Toivon,että saan sinne kohtalotovereitani,joilta lasta kieroudella,ja valheilla pois kotoa pidetään.Tämä kaikki vielä tapahtuu Helsingin sosiaalitoimen ansiosta,ja pohjoisen,nimiä vielä en viitsi julkaista,mutta siihenkin olen valmis.Toimistossa on vaihtunut 5 vuoden aikana 3 joht,soskus,ja sos,työntekijöitä yli 15 jotka asiaamme ovat veivanneet,vaikkeivat edes papereita ole kerenneet lukemaan,eivätkä edes tiedä,että lapsella 2 aikuista sisarusta jotka molemmat työelämässä.
- pyörityksessä
Olen käynyt läpi saman kirjoitti:
helvetin.Soskujen,ja sijarin taholta.Valehtelivat ins.syytöstä 3 vuotta,ennenkuin asianajajalleni myönsivät jutun olevan täyttä paskaa.Tapaamiset otettiin pois.He saivat Mikkelin sairaalasta jo v.2002 tietää ettei heidän valheilleen ole minkäänlaista näyttöä,mutteivät minulle antaneet papereita lukuisista pyynnöistäni huolimatta.Tiedän mitä paskaa he syöttävät koko ajan.Sijari osti lapselleni talvitakin 4 vuotiaana,jota lapseni vieläkin 8 vuotiaana käyttää,kukukorvauksilla,kai ostetaan hänen omalle pojalleen vaatteita?Niin paljon paskaa,valheita,ja suoranaista nöyryytystä olen nähnyt,ettei mitään rajaa.Soskujohtaja sanoi,että minä en ole yhteistyökykyinen mikäli hommaan itselleni asianajajan,niin kuin tein.He soskut olisivat iäisyyksiin jatkaneet,että saan tavata tytärtäni,vain 1pvä/kk,mutta asianajajani vaati välitöntä huostaanoton purkua,tai yhtäkin syytä miksi sitä jatkettaisiin.Sellaista syytä ei löytynyt ainuttakaan. Nyt yrittävät taas vepuloida uusia juonia,siis kyllä tämä on sarja suoraan HELVETISTÄ ja kuinka moni tällaisessa pyörityksessä joutuu olemaan vuodesta toiseen.Me olemme Helsingistä,lapsi sijoitettu Savoon Mikkelin lähelle syrjäseudulle.Tapaamismatka jo yli 500 km.
minäkin jo useita vuosia. Lastani on kidutettu sossun ja sijarien yhteistyönä. Sossu laittoi lapseni pahoinpideltäväksi Jukola-kotiin Mäntyharjulle Isto ja Marjo Hokkaselle. Pahoinpitelyistä on mustaa valkoisella, kuin myös siitä, että että sossu antoi kaiken jatkua tietoisesti. Sossu kirjoitti eri selityksiä kun kysyin, miksi lapsen pitää asua noiden sijareitten makuukammarissa. Kai jokin syy on että viranomaiset vaikenee täysin, vaikka teoista on kirjalliset dokumentit. Asiat vain sivuutetaan ja hiljaisuus on laskeutunut tekojen ylle.
- Tyrmistys ja kauhu!
puhe kirjoitti:
tästä arasta, mutta todellakin monia perheitä koskevasta asiasta, lastensuojelusta ja huostaanotoista, on tärkeää.
Kuntien sosiaaliviranomaiset ovat virkamiehiä, joiden toimia ohjaavat monet eduskunnassa säädetyt Suomen lait ja säädökset, esim. hyvät hallintomenettelytavat.
Koko Suomessa, vaikka on sama sosiaalilain säädäntö, asioita tutkitaan, tulkitaan ja toteutetaan todella yhtä monella tavalla kuin on kuntaa ja sosiaalityöntekijää näissä kunnassa.
Varsinkin lastensuojelussa, jossa on kirjattu todella "epämääräisesti" lasta koskevat terveydelliset ja kehitykselliset vaarat ja uhat.
Tämän lainkohdan voi tulkita jokainen virkamies/sosiaalityöntekijä aivan omalta tunnepohjaiselta periaatteeltaan ja viedä koko lastensuojeluprosessin alusta loppuun (niin halutessaan ja toimiessaan), nin etteivät vanhemmat ehdi tyrmistykseltään ja kauhultaan (lapsen huostaanotto virkamiehne avulla, jolla on rajaton valta perheeseen) suutansa aukaista.Ei todellakaan ehdi suutaan aukaista. Ja jossain palaverissa sosiaalityöntekijä päästelee suustaan sellaisia asioita, että ei voi muuta kuin päätään pyörittää.
Laitanpa tässä vielä oikein nimillä asioita, joita jouduin surukseni kohtaamaan parissa palaverissa. Ja lastenvalvojien, joiden pitäisi ajaa lapsen etua, suusta.
Kun lapseni olivat olleet kuukauden sijoitettuna Äänekoskelle, meillä oli palaveri Espoon keskustassa sosiaalityöntekijä Irma Pitkänen ja hänen esimiehensä, lastenvalvoja Ulla Laurila. Kerroin, että lapseni itkevät ikäväänsä sijaisperheessä ja sijaisäiti oli sanonut, että "älä itke, muuten sinusta tulee yhtä mielisairas kuin äitisi on".
LASTENVALVOJA Ulla Laurila sanoi minulle, että "Vi. Vuoden kuluttua ne ievät edes muista sinua."
Toinen palaveri oli joskus myöhemmin. Siinä oli lasteni huostaanottanut sosiaalityöntekijä Irma Pitkänen ja perhehoidon sosiaaltyöntekij Sirpa Heikkilä. Tämä Irma Pitkänen sanoi minulle, että "mikset jo häivy. Eivät edes lapsesi halua olla tekemisissä sinun kanssasi." Sirpa Heikkilä, joka oli saanut kopiot lukuisista lasteni kirjoittamista kaipausta ja ikävää täynnä olevista kirjeistä sanoi Irmalle, että "Irma. Tiedät itsekkin, kuinka tytöt kaipaavat Pirjoa." Tämä oli hyvinkin positiivista. Sirpa Heikkilä tiesi, että lapseni kaipaavat minuaja joskus hän tuki minua henkisesti. Kun huusin tuskaani hänelle, joskus hän sanoi, ettei sääli minua yhtään.
Nyt syksyllä oli palaveri Espoon perhehoidon päällikön Merja Nikitin ja Espoon perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Marja-Leena Remeksen kanssa. Merja Nikitin sanoi minulle, että "saat olla kiitollinen, että tyttösi edes haluaa tavata sinua".
Näin nämä lastensuojeluviranomaiset ja päälliköt ja valvojat kohtelevat äitejä! - tuollaiset mokomat
Tyrmistys ja kauhu! kirjoitti:
Ei todellakaan ehdi suutaan aukaista. Ja jossain palaverissa sosiaalityöntekijä päästelee suustaan sellaisia asioita, että ei voi muuta kuin päätään pyörittää.
Laitanpa tässä vielä oikein nimillä asioita, joita jouduin surukseni kohtaamaan parissa palaverissa. Ja lastenvalvojien, joiden pitäisi ajaa lapsen etua, suusta.
Kun lapseni olivat olleet kuukauden sijoitettuna Äänekoskelle, meillä oli palaveri Espoon keskustassa sosiaalityöntekijä Irma Pitkänen ja hänen esimiehensä, lastenvalvoja Ulla Laurila. Kerroin, että lapseni itkevät ikäväänsä sijaisperheessä ja sijaisäiti oli sanonut, että "älä itke, muuten sinusta tulee yhtä mielisairas kuin äitisi on".
LASTENVALVOJA Ulla Laurila sanoi minulle, että "Vi. Vuoden kuluttua ne ievät edes muista sinua."
Toinen palaveri oli joskus myöhemmin. Siinä oli lasteni huostaanottanut sosiaalityöntekijä Irma Pitkänen ja perhehoidon sosiaaltyöntekij Sirpa Heikkilä. Tämä Irma Pitkänen sanoi minulle, että "mikset jo häivy. Eivät edes lapsesi halua olla tekemisissä sinun kanssasi." Sirpa Heikkilä, joka oli saanut kopiot lukuisista lasteni kirjoittamista kaipausta ja ikävää täynnä olevista kirjeistä sanoi Irmalle, että "Irma. Tiedät itsekkin, kuinka tytöt kaipaavat Pirjoa." Tämä oli hyvinkin positiivista. Sirpa Heikkilä tiesi, että lapseni kaipaavat minuaja joskus hän tuki minua henkisesti. Kun huusin tuskaani hänelle, joskus hän sanoi, ettei sääli minua yhtään.
Nyt syksyllä oli palaveri Espoon perhehoidon päällikön Merja Nikitin ja Espoon perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Marja-Leena Remeksen kanssa. Merja Nikitin sanoi minulle, että "saat olla kiitollinen, että tyttösi edes haluaa tavata sinua".
Näin nämä lastensuojeluviranomaiset ja päälliköt ja valvojat kohtelevat äitejä!saavat päättää muiden lasten elämästä ! Jos kohdalleni sattuu, vien saunan taakse ja niks, naks, loppuu ryöstelyt.
- tieto0o
eikä kusi sukassa kirjoitti:
En ole sosiaalityöntekijä, mutta olen työssäni nähnyt näitä tapauksia, kun lasta ei mielestäni ollenkaan kuulu huostaanottaa. Olen nähnyt sosiaalityöntekijöiden tuovan vanhempia psykiatriseen sairaalaan, jonne nämä eivät lainkaan kuulu, kun heillä ei ole semmoista ongelmaa.
Jos sossut on tehneet vääriä lausuntoja, niin heidän pitää niistä vastata. Sinä voit käyttää kaikkia mahdollisia keinoja saadaksesi oikeutta niihen asioihin, mutta yritä pysyä lain sisällä. Siitä on lopulta sinulle ja lapsillesi eniten hyötyä. Eikö sinulla ollut yksi pieni kotonakin?
Pidetään tämä palsta pystyssä. Vertaistuki on tosi tärkeää, kun ihmiset ovat tämmöisen asian kanssa ihan yksin. Täällä on mahdollista vaihtaa kokemuksia ja tietoa, mutta yritetään tehdä se sääntöjen puitteissa. Usein ottaa päähän ja %(¤/%=, mutta silti pitäisi vaan yrittää jaksaa. Jos te sähköpostittelette luotettavasti keskenänne tai keskustelette jossain suljetulla sivustolla, niin siellä voi _hieman turvallisemmin_ purkaa tunteitaan.
Muistakaa, että kaikkea kirjoittamaanne voidaan käyttää teitä vastaan. Esimerkiksi eräs adoptiolasta hakenut perhe joutui vastaamaan nettikirjoituksistaan. Heidän adoptioprosessi pistettiin täysin jäihin siksi ajaksi, kun sossut selvittivät niitä kirjoituksia.kyllä sossut osaavat itsensä puolustaa... nyt tarvittaisiin lapsille puolustusasianajat sossuja vastaan...kun kysyt lakimihehltä neuvoa hän vastaa:sossut eivät anna periksi" siis kenen edun mukaista toiminta olikaan? ei lapsen vaan sossun kunnian puolustaminen, eihän virheitä saa tehdä parempi heidän mielestään vaikka valehdella!ettei vaan joku luulisi että ovat erehtyväisiä kuten tavalliset kuolevaiset
- asia oa,sekä
tieto0o kirjoitti:
kyllä sossut osaavat itsensä puolustaa... nyt tarvittaisiin lapsille puolustusasianajat sossuja vastaan...kun kysyt lakimihehltä neuvoa hän vastaa:sossut eivät anna periksi" siis kenen edun mukaista toiminta olikaan? ei lapsen vaan sossun kunnian puolustaminen, eihän virheitä saa tehdä parempi heidän mielestään vaikka valehdella!ettei vaan joku luulisi että ovat erehtyväisiä kuten tavalliset kuolevaiset
sijareita puolustellaan.
- ulla
Tulen toimeen sijaisvanhempien kanssa erittäin hyvin. Kaikista asioista voin puhua. Mielipide-eroja keskenämme on, mutta niistäkin voidaan puhua ja sopuun ollaan päästy kaikesta.
- bioäiti
Tulen toimeen lapseni sijaisvanhempien kanssa, olemme kaikki sitä mieltä että työskentelemme nuoren parhaaksi.
Juuri palasin kotiin, vietin pitkän viikonlopun sijaisperheessä, perjantaista tiistaihin.
Meillä oli nuoreni kanssa tosi mukavaa. Lauantaina kävimme lattari tanssikilpailuissa sekä jouluostoksilla Mikkelissä.
Sunnuntain vietimme perheen parissa saunoen ja jutellen.
Maanantaina olin katsomassa kun nuori oli esteratsastus valmennuksessa.
Nuori on ollut sijoitettuna kaksi vuotta, ja molemmat olemme tyytyväisiä siitä että nuoreni sai paikan ennen kuin ajautui "syvälle" ja huumeisiin, vauhti oli jo kova siihen suuntaan.
En ole vastustanut huostaanottoa ja se on varmasti se syy että meillä sijaisperheen kanssa menee hyvin, ei tarvitse kumminkaan puolin syyttää tai syyllistää toista mistään.
Toivon että muutkin vanhemmat ymmärtäisivät että sijoitus on aina niin kova juttu ettei Suomessa ketään sijoiteta jotta saataisiin sijareille rahaa. Uskon että oikeita avuntarvitsijoita on yllin kyllin ei niitä tarvitse tehdä.- sinä
ymmärtää, että meitä on sellaisiakin vanhempia, joiden lapsi on turhaan huostaanotettu ja mielellämme hoitaisimme lapsemme itse. Se olisi yhteiskunnallekin halvempaa lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä. Minä kyllä ymmärrän sinun helpotustasi, koska et ole ollut kykeneväinen lastasi hoitamaan ja olet tyytyväinen siitä että joku hänet yhteiskunnan antaman rahan edestä hoitaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238