Muutos odotettavissa

VL-isä

V-lestadiolaisuudessa on parastaikaa menossa jonkinlainen murros.
Varsinkin nuoret naiset haluavat eroon vanhoista ns. säännöistä. He kokevat meidän tiukan tapakulttuurin säännöt ahdistavaksi.
Nämä säännöt ovat peräisin 70-luvulta. Silloin eräät lakihenkiset VL-johtajat saivat säännöillään paljon tuhoja aikaan.
Nyt on vaan menossa sellainen murros, että vapaammat tuulet puhaltelevat meidän kristillisyydessä yhä enemmän. Tämän murroksen aikaansaavat nuoret. Heillä ei ole taakkanaan 70-luvun ahdistusta. Heille on tärkeintä puhdas sydämen usko, ei tietyllä tavalla säännöissä eläminen.

66

16076

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä

      Minun nenään

      • Oulun salpietari

        haisee?

    • JanHus

      En ole kyllä minkäänlaisia sääntöjä havainnut tai tiukkaa tapakulttuuria. Mitä ajattelet, kuinkahan moni kävisi viikoittain tai useita kertoja seuroissa viikon aikana, jos olisi sääntöjä ?

      • sivuutus

        Huonostipa olet tällä etusivulla olevia kirjoituksia lukenut, kun et ole omiesi piiristäkään tulleita seurakunnan neuvojen ja tapakulttuurin kyseenalaistamista huomannut. :(

        Ainahan tuntuu näitä laskureita löytyvän, vai.

      • pakkula

        Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä säännöt ovat 1970 -luvulta. Muistini kantaa paljon kaukaisempaan aikaan,ainakin 1950 -luvulle, osittain 1940-luvullekin. Silloin pitivät joitakin asioita sopimatttomina uskovaiselle, muutkin piirit, ei vain vanhoillislestadiolaiset.

        Sääntöjä ne eivät kuitenkaan olleet, vaikka sopimattomiksi sanottiinkin. Osa sellaisista ohjeista on toki aikaan sidottuja, ei ole katsottu hyväksi juosta kaikkien muodin oikkujen etujonossa. Sopivalla viiveellä on jotakin niistä omaksuttu, kuitenkin ottaen huomioon tietyn häveliäisyyden. Se hävéliäisyys on nykyisin paljon harvinaisempaa, kuin ennen. Sen vuoksi meitä katsotaankin jotenkin kierosilmäisesti. Jos joku uskaltaa jotakin uudempaa omaksua, on ulkopuolisissa enemmän ilkkujia, kuin omien joukossa. Ainakin tällä palstalla. Kysellään: miten tuo ja miten se, haluanmme kuitenkin elää ihmisten elämää. Jos jostakin on katsottu aiheellisesti kieltäytyä, ei selittelyt tunnu ulkopuolisille riittävän. Aina löytyy joku uusi tölvijä, kun yhdelle on asiaa selittänyt.

        No, mitäpä siitä, jospa me jaksaisimme. *Toivossa on hyvä elää ja elämässa on hyvä toivoa.

      • JanHus
        sivuutus kirjoitti:

        Huonostipa olet tällä etusivulla olevia kirjoituksia lukenut, kun et ole omiesi piiristäkään tulleita seurakunnan neuvojen ja tapakulttuurin kyseenalaistamista huomannut. :(

        Ainahan tuntuu näitä laskureita löytyvän, vai.

        elää omaa maailmaansa. Täällä ei olla "Jumalan Sanan kuulossa" sanojen varsinaisessa merkityksessä ammentamassa sielulle ravintoa. Täällä ei kohdata toisia uskovaisia kasvoista kasvoihin.

        Täällä voi kuka tahansa kirjoittaa mitä vain ja kyseenalaistaa asioita. Vahinko vain, että jotkut ammentavat ravintoa näiltä palstoilta.

      • olekin hyvä
        JanHus kirjoitti:

        Eikös olekaan hyvä asia saada kasvottomana puhua asioista, jotka askarruttavat?

        Ei kai tänne monikaan ravinnon tähden kirjoittele, mutta monille tänne kirjoitteleville tämä palsta tuntuu olevan ainoa henkireikä, johon uskaltaa nimettömänä mieltä vaivaavista asioista kirjoitella.

      • VL-isä
        JanHus kirjoitti:

        elää omaa maailmaansa. Täällä ei olla "Jumalan Sanan kuulossa" sanojen varsinaisessa merkityksessä ammentamassa sielulle ravintoa. Täällä ei kohdata toisia uskovaisia kasvoista kasvoihin.

        Täällä voi kuka tahansa kirjoittaa mitä vain ja kyseenalaistaa asioita. Vahinko vain, että jotkut ammentavat ravintoa näiltä palstoilta.

        Avaukseni ei perustu näihin netti-keskustelupalstan juttuihin vaan tosielämän keskusteluihin toisten uskovaisten kanssa sekä havaintoihin meikäläisten pukeutumisesta ym.
        Muutamia esimerkkejä:

        Videoiden katselu: 70-80 luvulla kaikki videoiden katselu oli syntiä. Siitä piti tehdä parannusta, jos erehtyi jäämään seuraamaan esim. koulussa pidettyä opetusvideota.
        Nykyään monissa VL-kodeissa katsellaan videoita. Tietääkseni kukaan meikäläinen ei pahennu moisesta.
        Naisten meikkaus:
        Ennen oli syntiä jopa hiusten kiharrus. Nykyään meikäläiset naiset käyttävät melkein kaikkia muita ehostusjuttuja paitsi hiusten värjäystä.
        Pyhäpäivän pyhitys:
        Ennen ei ollut asiaa pyhäpäivänä harrastuksiin eritoten Jumalanpalveluksen tai seurojen aikana.
        Nykyään kukaan ei pahennu vaikka on esim. kelkkailemassa sunnuntai-iltana seurojen aikaan.

      • Oulunsalo

        moni vl purkaa sisäisiä tuntojaan, koska vl-reaalielämässä tämä olisi usein sula mahdottomuus.
        Siellä tulisi vakiovastaus: "Usko vain syntisi anteeksi".

      • hah
        Oulunsalo kirjoitti:

        ja hah

      • sääntö

        ai ei ole sääntöjä???siksihän seuroissa käydään ja uskovaisina pysytään, että on ne tiukat ns. säännöt, olkoon sitten pelkkää elämäntapaa tai ei, mutta ilman niitä lestadiolaisuus ei kerta kaikkiaan pysyisi kasassa. Ja tiukat säännöt puolestaan olla siksi, että saadaan aikaan pelote: "jos et usko näin ja elä näin niin joudut helvettiin". Ilman sitä kukaan ei viitsisi uskoa ja elää niin kuin vl:t. Tämä pelote seuraa, vaikka kyseenalaistaisikin vanhoillislestadiolaisuuden opit ja vaikka luopuisikin siitä. Aina jää jonnekin syvälle kaivertamaan ajatus: mitä jos ne sittenkin ovat oikeassa... Se pelote pitää useimmat uskomassa, ei omakohtainen usko tai mikään muu!!!

      • Uskovainen, ei vl
        sääntö kirjoitti:

        taivaan oven heilahtavan aikanaan kohdallasi, että olet vanhoillislestadiolainen ja noudatat kaikkia korvakoru- ym. vl-sääntöjä?

        Väärin luulet.

      • Asiaan perehtynyt

        Vanhoillislestadiolaisuuden selviytymisen kannalta säännöt ovat vain väline. Ainoa keino vl uskon selviämiseen on se, että luodaan selvä raja ja ero muuhun maailmaan.

        Uskonnollinen yhteisö kuten vl muotoutuu erityisesti siitä, mitä ihmiset eivät halua olla - ei niinkään siitä, mitä he haluavat olla (tätä tuskin tunnustetaan). Erityisesti vahvoilla uskonnollisilla suunnilla ja kulttuureilla on aina ollut tapana tehdä tällaisia rajanvetoja. Tätä on tutkittu paljon esim. erilaisten heimojen uskomusten ja tapojen kautta ja yhtäläisyyksiä löytyy nykyisiin uskontoihin.

        Eli lestadiolaisuus säilyy parhaiten, kun ero muuhun maailmaan pidetään tarpeeksi suurena. Tässä tulevat mukaan säännöt - ei kuljeta samoissa porukoissa, missä maailman ihmiset kulkevat, koska silloin rajanveto olisi vaikeampaa. Toki mukana on myös ihmisen omat pelot.

        Yksi syy, miksi vl herättää niin voimakkaita tunteita on juuri tuo selkeä erottautuminen muusta ympäristöstä. Mutta se on ainoa tapa selviytyä. Niin kauan kuin lestadiolaisia haukutaan ja pilkataan, niin kauan he pystyvät toimimaan voimakkaasti. Heti kun maailma on valmis heidät hyväksymään, liike alkaa kutistua.

      • JanHus
        VL-isä kirjoitti:

        Avaukseni ei perustu näihin netti-keskustelupalstan juttuihin vaan tosielämän keskusteluihin toisten uskovaisten kanssa sekä havaintoihin meikäläisten pukeutumisesta ym.
        Muutamia esimerkkejä:

        Videoiden katselu: 70-80 luvulla kaikki videoiden katselu oli syntiä. Siitä piti tehdä parannusta, jos erehtyi jäämään seuraamaan esim. koulussa pidettyä opetusvideota.
        Nykyään monissa VL-kodeissa katsellaan videoita. Tietääkseni kukaan meikäläinen ei pahennu moisesta.
        Naisten meikkaus:
        Ennen oli syntiä jopa hiusten kiharrus. Nykyään meikäläiset naiset käyttävät melkein kaikkia muita ehostusjuttuja paitsi hiusten värjäystä.
        Pyhäpäivän pyhitys:
        Ennen ei ollut asiaa pyhäpäivänä harrastuksiin eritoten Jumalanpalveluksen tai seurojen aikana.
        Nykyään kukaan ei pahennu vaikka on esim. kelkkailemassa sunnuntai-iltana seurojen aikaan.

        Videoiden katselu 70-80-luvulla ei ollut syntiä. Muistan selkeästi kuinka videoista silloin keskusteltiin ja opetushallitus muistaakseni aintoi kouluille suosituksen siitä kuinka opettaja tutustuisivat videoiden sisältöön ja tarvittaessa antaisivat sitten vapautuksen uskovaisten kotien lapsille sopimattomista ohjelmista. Heille järjestettiin silloin korvaavaa ohjelmaa. Pitää myös muistaa, että silloin videot eivät olleet läheskään niin yleisiä kuin nykyään.

        Kodeissa katsottavista videoista olet varmaankin jo kuullut kristillisyyden kannan.

        Meikkeä ei vielä nykyäänkään käytetä.

        Kyllä me vain teimme laskettelu yms. matkoja esi. Pääsiäisenä kauas pohjoiseen, eikä tullut mieleenkään että joku pahentuisi sellaiseen.

        Aina ei pääse seuroihin. Joskus on vieraita, lapset sairaita jne. Kukapa meistä vahtaisi toistemme tekemisiä. Ei silloinkaan vahdattu.

        Mitä tulee sitten kristillisyyden "tapojen muuttumiseen" niin ne tapahtuvat niin hitaasti aikojen saatossa ettei niihin pahennuta. Näin minä asian ymmärrän. Ja tosiasia on se, että yhteiskunta ympärillä muuttuu ja silloin tavatkin muuttuvat ja asioiden painotukset.

      • sinä
        sääntö kirjoitti:

        ai ei ole sääntöjä???siksihän seuroissa käydään ja uskovaisina pysytään, että on ne tiukat ns. säännöt, olkoon sitten pelkkää elämäntapaa tai ei, mutta ilman niitä lestadiolaisuus ei kerta kaikkiaan pysyisi kasassa. Ja tiukat säännöt puolestaan olla siksi, että saadaan aikaan pelote: "jos et usko näin ja elä näin niin joudut helvettiin". Ilman sitä kukaan ei viitsisi uskoa ja elää niin kuin vl:t. Tämä pelote seuraa, vaikka kyseenalaistaisikin vanhoillislestadiolaisuuden opit ja vaikka luopuisikin siitä. Aina jää jonnekin syvälle kaivertamaan ajatus: mitä jos ne sittenkin ovat oikeassa... Se pelote pitää useimmat uskomassa, ei omakohtainen usko tai mikään muu!!!

        vaan missään tapauksessa pysy kasassa, jos noin ahistaa!

      • asiallinen viesti
        sinä kirjoitti:

        vaan missään tapauksessa pysy kasassa, jos noin ahistaa!

        Ehkä voisin sanoa Sinulle, että ehkä tämä ei ole oikea paikka Sinulle käydä keskustelua. No kaikki lähtevät tasoltaan.

        Luulin, että täällä voisi saada jotain asiallistakin keskustelua aikaiseksi.

      • mutta...
        Uskovainen, ei vl kirjoitti:

        taivaan oven heilahtavan aikanaan kohdallasi, että olet vanhoillislestadiolainen ja noudatat kaikkia korvakoru- ym. vl-sääntöjä?

        Väärin luulet.

        En luulekaan, kun järkevästi ajattelen eli useimpina hetkinä (olen entinen vl) mutta vieläkin, monta vuotta sen jälkeen kun olen tehnyt päätöksen olla seuraamatta vl-liikettä, heikkoina hetkinä tulee mieleen noita kamalia tunteita, että mitä jos sittenkin he ovat oikeassa...Se on sellainen asia, että sitä ei saa pyyhittyä varmaan ikinä mielestä täysin pois, kun siihen on lapsesta asti kasvanut. (aivopesua, jos suoraan sanotaan) Sitä tässä yritin selittää, että lestadiolaisuus pysyy koossa ja ihmiset seuraavat hankalia sääntöjä sen vuoksi, että on mukana tämä pelote. Useimmilla todellinen usko on ihan hukassa, seurataan vaan sitä mitä on lapsesta asti kuullut eli että ei saa tehdä sitä tai tätä, ja jos teet, niin usko menee ja taivaspaikka siinä samalla. Eikä siinä pelossa auta, vaikka joku, kuten vaikka sinä, yrittää puhua järkeä ja selittää mitä oikea usko on, eli ei tekoja tai tekemästä jättämistä vaan se että on rauha Jumalan kanssa ja usko armoon, sillä lestadiolaisuudessa opetetaan, että kaikki, mikä sotii sen oppeja vastaan, on saatanan puhetta ja sielunvihollisen houkutusta.

      • Uskovainen, ei vl
        mutta... kirjoitti:

        Nyt kirjoitit täyttä asiaa. Kun aivan pienestä lapsesta alkaen aletaan ihmistä aivopestä ja suggeroida noihin vl-valheoppeihin, niin ne painuvat todella kovaan ihmisen selkäytimeen ja takaraivoon.

        Kuten kirjoitit niin ei vl-liikkeessä varmaan ensisijaisesti korosteta elävää uskoa vaan vl-herätysliikkeen jäsenyyttä. Ja kun eroamisen uhkaa tehostetaan voimakkaalla helvetillä pelottelulla, niin oravanpyörä on valmis.

        Kaiken kaikkiaan valheeseen perustuva pirullinen systeemi.

        Sinulle asiat ovat valjenneet oikealla tavalla. Hyvää jatkoa elämääsi!

      • Kysyvä ei eksy

        *En ole kyllä minkäänlaisia sääntöjä havainnut tai tiukkaa tapakulttuuria.*

        Valehteletko vai etkö tunne lainkaan vl-herätysliikettä?

      • opettajat eivät
        JanHus kirjoitti:

        Videoiden katselu 70-80-luvulla ei ollut syntiä. Muistan selkeästi kuinka videoista silloin keskusteltiin ja opetushallitus muistaakseni aintoi kouluille suosituksen siitä kuinka opettaja tutustuisivat videoiden sisältöön ja tarvittaessa antaisivat sitten vapautuksen uskovaisten kotien lapsille sopimattomista ohjelmista. Heille järjestettiin silloin korvaavaa ohjelmaa. Pitää myös muistaa, että silloin videot eivät olleet läheskään niin yleisiä kuin nykyään.

        Kodeissa katsottavista videoista olet varmaankin jo kuullut kristillisyyden kannan.

        Meikkeä ei vielä nykyäänkään käytetä.

        Kyllä me vain teimme laskettelu yms. matkoja esi. Pääsiäisenä kauas pohjoiseen, eikä tullut mieleenkään että joku pahentuisi sellaiseen.

        Aina ei pääse seuroihin. Joskus on vieraita, lapset sairaita jne. Kukapa meistä vahtaisi toistemme tekemisiä. Ei silloinkaan vahdattu.

        Mitä tulee sitten kristillisyyden "tapojen muuttumiseen" niin ne tapahtuvat niin hitaasti aikojen saatossa ettei niihin pahennuta. Näin minä asian ymmärrän. Ja tosiasia on se, että yhteiskunta ympärillä muuttuu ja silloin tavatkin muuttuvat ja asioiden painotukset.

        ole saaneet mitään VL-kehoituksia hallitukselta, nyt kyllä puhut puuta heinää.
        On täysin opettajan oman harkinnan mukaista, sanooko hän lapselle jotain videon sisällöstä vai ei, sillä lapsenhan tulisi itse päättää mitä sopii katsoa ja mitä ei.
        Toki luokkahuoneesta voi olla hankala kesken lähteä herättämättä huomiota, mutta ei sekään ole hyvä että opettaja on aina enne opetusvideoita häätämässä VL:iä johonkin muualle.

        KOuluissa on OPETUSvideoita, joskus huviksi voidaan katsoa jotain muuta videota, mutta silloin on joku vapaapäivä ja oppilas tietää kyllä tasan, että se ei ole opetusvideo.

        Ei ne opettajat koulussa mitään pornoa opeta oppilaille, muistakaa se!

        Ne opettajat, jotka etukäteen lapselle vinkkaavat että nyt tulee video, ovat vaan kilttejä ja omaa ystävällisyyttään näin toimivat.

      • "Vain he"
        opettajat eivät kirjoitti:

        taitaa lämpimikseen kirjoitella pelkkiä läpiä päähänsä tällä palstalla. Munaskuita myöten vl-aivopesty tyyppi.

      • Oulunsalo
        hah kirjoitti:

        ja hah

        monipuolinen ja hyvin perusteltu kommentti.

      • Onko niin monta mieltä kuin...

        Voiskohan olla sellainen tilanne ainakin tässä ketjussa, että kaikki olis yhtä paljon oikeassa ja väärässä..?

        Oliksohan oikea asenne sellainen, että ihminen kokee myös uskovaisena eri asiat eri tavalla. Ja myös siihen annettais vapaus. Koska olemme myös uskovaisina erilaisia.

        Jos ei jotain ole huomannut, ...tai on, niin eihän se tarvi silti tarkoittaa, että asia on niin.

        Minusta tällaisista asioista ei kannattais kiistellä,,,

        Yritän olla niin paljon kuin mahdollista olla sanomatta mitään täällä ja kaiken ulkopuolella. Ja olen päättänytkin jo, että en enää vastaa mihinkään. Mutta taas sorruin :(

      • on tullut vaan väärin käsit...
        Onko niin monta mieltä kuin... kirjoitti:

        Voiskohan olla sellainen tilanne ainakin tässä ketjussa, että kaikki olis yhtä paljon oikeassa ja väärässä..?

        Oliksohan oikea asenne sellainen, että ihminen kokee myös uskovaisena eri asiat eri tavalla. Ja myös siihen annettais vapaus. Koska olemme myös uskovaisina erilaisia.

        Jos ei jotain ole huomannut, ...tai on, niin eihän se tarvi silti tarkoittaa, että asia on niin.

        Minusta tällaisista asioista ei kannattais kiistellä,,,

        Yritän olla niin paljon kuin mahdollista olla sanomatta mitään täällä ja kaiken ulkopuolella. Ja olen päättänytkin jo, että en enää vastaa mihinkään. Mutta taas sorruin :(

        sinun visetisi suhteen. Näistä kaikista vastauksista lukeneena niin epäilen.
        Täällä netissä niin helposti tulee kärjistettyjä tilanteita.

        Sen vuoksi yritänkin olla näistä niin paljon erossa kuin mahdollista.

        Uskon että oikeaa asiaa tarkoitit, minä ainakin halusin sen oikein ymmärtää,,,

        Jrt

        Eräs vl

      • Julia
        VL-isä kirjoitti:

        Avaukseni ei perustu näihin netti-keskustelupalstan juttuihin vaan tosielämän keskusteluihin toisten uskovaisten kanssa sekä havaintoihin meikäläisten pukeutumisesta ym.
        Muutamia esimerkkejä:

        Videoiden katselu: 70-80 luvulla kaikki videoiden katselu oli syntiä. Siitä piti tehdä parannusta, jos erehtyi jäämään seuraamaan esim. koulussa pidettyä opetusvideota.
        Nykyään monissa VL-kodeissa katsellaan videoita. Tietääkseni kukaan meikäläinen ei pahennu moisesta.
        Naisten meikkaus:
        Ennen oli syntiä jopa hiusten kiharrus. Nykyään meikäläiset naiset käyttävät melkein kaikkia muita ehostusjuttuja paitsi hiusten värjäystä.
        Pyhäpäivän pyhitys:
        Ennen ei ollut asiaa pyhäpäivänä harrastuksiin eritoten Jumalanpalveluksen tai seurojen aikana.
        Nykyään kukaan ei pahennu vaikka on esim. kelkkailemassa sunnuntai-iltana seurojen aikaan.

        "Nykyään monissa VL-kodeissa katsellaan videoita. Tietääkseni kukaan meikäläinen ei pahennu moisesta."

        Perheessäni ei ole koskaan opittu tuota. Turhaa touhua.

        "Naisten meikkaus:"
        Sydämestään uskovainen nainen ei meikkaa.

        "Nykyään kukaan ei pahennu vaikka on esim. kelkkailemassa sunnuntai-iltana seurojen aikaan."

        Pahennun.

        Ja yllätys: olen nuori uskovainen nainen.

      • Oulunsalo
        Julia kirjoitti:

        "Sydämestään uskovainen nainen ei meikkaa."

        ilmeisesti perustuu huulipunaan, puuteriin, hiusväriin, korvakoruihin yms.

        Jos näitä käyttää = ei ole uskovainen

        Jos näitä ei käytä = uskovainen

      • Julia
        Oulunsalo kirjoitti:

        "Sydämestään uskovainen nainen ei meikkaa."

        ilmeisesti perustuu huulipunaan, puuteriin, hiusväriin, korvakoruihin yms.

        Jos näitä käyttää = ei ole uskovainen

        Jos näitä ei käytä = uskovainen

        "Jos näitä käyttää = ei ole uskovainen

        Jos näitä ei käytä = uskovainen"

        Ei ihan niinkään. Jotkut ei-vl:t ei meikkaa, eikä se tee heistä uskovaisia. Mutta sydämestään uskova vl ei käytä mainitsemiasi tehosteita. Hän tuntee sydämessään, mikä on oikein ja jos ei tunne, toivottavasti hänellä on tiennäyttäjiä. Valintansa hän toki tekee itse.

        "Mutta sydämestään uskova vl ei käytä mainitsemiasi tehosteita."

        Opetat siis edelleen, että sydämestään uskova vl ei käytä meikkiä. Käänteisesti siis meikkiä kasvoillaan pitävä vl ei ole sinun mielestäsi oikea uskovainen. Jos ei ole oikea uskovainen, niin silloin on kadotuksen lapsi. Sinä ohjaat huulipunaa, poskipunaa ja puuteria hillitysti käyttävän vl-naisen helvettiin.

        Sinä siis asetat vl-naisen elävän uskon edellytykseksi sen, että hän noudattaa vl-herätysliikkeen keksimää ihmissääntöä olla meikkaamatta.

        Peilaahan teologiaasi Raamatun valossa ja tutki, mitä siellä sanotaan elävän uskon edellytykseksi.

      • Uskovainen nainen

        Ihmettelen käsitystäsi kristillisestä uskosta, jonka ydin on lähimmisenrakkaus ja armo.

        Sellaisella historiallisesti muuttuvalla, tapakulttuuriin liittyvällä seikalla kuin henkilökohtainen ulkonäöstä huolehtiminen ja ehostus ei ole kerrassaan mitään tekemistä sielun autuuden kanssa.

        Mistä tällaiset virheelliset ja alkeelliset, Raamatun vastaiset käsitykset kumpuavat?

      • J.K.
        Oulunsalo kirjoitti:

        "Mutta sydämestään uskova vl ei käytä mainitsemiasi tehosteita."

        Opetat siis edelleen, että sydämestään uskova vl ei käytä meikkiä. Käänteisesti siis meikkiä kasvoillaan pitävä vl ei ole sinun mielestäsi oikea uskovainen. Jos ei ole oikea uskovainen, niin silloin on kadotuksen lapsi. Sinä ohjaat huulipunaa, poskipunaa ja puuteria hillitysti käyttävän vl-naisen helvettiin.

        Sinä siis asetat vl-naisen elävän uskon edellytykseksi sen, että hän noudattaa vl-herätysliikkeen keksimää ihmissääntöä olla meikkaamatta.

        Peilaahan teologiaasi Raamatun valossa ja tutki, mitä siellä sanotaan elävän uskon edellytykseksi.

        "noudattaa vl-herätysliikkeen keksimää ihmissääntöä olla meikkaamatta."

        Juu. En muuten ole opettaja:)

        Houkutusta voi kyllä olla meikkaamiseen, paineet tulevat ulkoa päin.

        En minä ohjaa ketään helvettiin, vaikka sanonkin, ettei sydämestään uskovaisella naisella ole tarvetta meikata. Se on ajatukseni, uskosta kumpuava käytäntöön liittyvä ajatus. Kukin saa uskoa tavallaan.

        Jos jokin asia nousee uskomisen esteeksi, niin että kritiikki on tämän tyylistä: "vl-herätysliikkeen keksimää ihmissääntöä"... olisin huolestunut.

        Kyllä tässä ajassa (ainakin tätä palstaa lukiessa) on eriseuran ajan merkit...

        Ei tarvitsisi kuitenkaan provosoitua (sanon tämän lähinnä itselleni) näistä kirjoituksista. Tien valinta on henkilökohtainen.

        Hyvää joulun odotusta-

      • Oulunsalo
        J.K. kirjoitti:

        Ken? = suomeksi yhtä kuin "kuka?"

        Ken = hepreaksi "kyllä"

        Laitoin tuon varulta, jos et ymmärtänyt otsikkoa.

        Et siis katso, että korvakorukielto, hiusvärikielto, meikkaamiskielto, TV-kielto, kilpaurheilukielto, kuorolaulukielto jne. ovat vl-herätysliikkeessä voimassa olevia ihmissääntöjä. Sinun mielestä ne ovat herätysliikkeen "yhteisen omantunnon" sanelemia asioita.

        Käytät kirjoituksessasi myös ilmaisua "eriseura".

        Kaikki edellä mainittu viittaa siihen, että olet erittäin vahvasti vl-herätysliikkeen, sen tiettyjen väärien oppien ja ihmissääntöjen pauloissa.

        Luetko lainkaan Raamattua vai rakentuuko hengellinen elämäsi yksinomaan rauhanyhdistyksen saarnojen varaan?

        Hyvää Joulun odotusta!

      • keksi
        JanHus kirjoitti:

        Videoiden katselu 70-80-luvulla ei ollut syntiä. Muistan selkeästi kuinka videoista silloin keskusteltiin ja opetushallitus muistaakseni aintoi kouluille suosituksen siitä kuinka opettaja tutustuisivat videoiden sisältöön ja tarvittaessa antaisivat sitten vapautuksen uskovaisten kotien lapsille sopimattomista ohjelmista. Heille järjestettiin silloin korvaavaa ohjelmaa. Pitää myös muistaa, että silloin videot eivät olleet läheskään niin yleisiä kuin nykyään.

        Kodeissa katsottavista videoista olet varmaankin jo kuullut kristillisyyden kannan.

        Meikkeä ei vielä nykyäänkään käytetä.

        Kyllä me vain teimme laskettelu yms. matkoja esi. Pääsiäisenä kauas pohjoiseen, eikä tullut mieleenkään että joku pahentuisi sellaiseen.

        Aina ei pääse seuroihin. Joskus on vieraita, lapset sairaita jne. Kukapa meistä vahtaisi toistemme tekemisiä. Ei silloinkaan vahdattu.

        Mitä tulee sitten kristillisyyden "tapojen muuttumiseen" niin ne tapahtuvat niin hitaasti aikojen saatossa ettei niihin pahennuta. Näin minä asian ymmärrän. Ja tosiasia on se, että yhteiskunta ympärillä muuttuu ja silloin tavatkin muuttuvat ja asioiden painotukset.

        Minäpä muistan toisin. Jäin 80-l alussa omaan luokkaan yksikseni tekemään opettajan antamia tehtäviä sillä aikaa kun muut lapset menivät liikuntatunnille katsomaan opetusvideota auringosta.

        Muutama vuosi myöhemmin asiassa löystyttin hiukan. Sain katsoa urheilukisoja oppitunnin aikana. Välituneilla en saanut katsoa urheilukisoja. Siis oppitunnin aikana jos oli esim MM-hiihtokista, sain katsoa, mutta välitunnin ajaksi piti poistua ulos.

        Muista yksityiskohdista muistan mm. saksien käyttökiellon sunnuntaina, samoin onkimis- ja kalastuskiellon.

        JanHus, älä viitsi tuhaan peitellä häpeällistä ja epäRaamatullista 70-lukua. On Jumalan ihme, että saamme vielä tänään olla uskomassa.

      • Julia
        Oulunsalo kirjoitti:

        Ken? = suomeksi yhtä kuin "kuka?"

        Ken = hepreaksi "kyllä"

        Laitoin tuon varulta, jos et ymmärtänyt otsikkoa.

        Et siis katso, että korvakorukielto, hiusvärikielto, meikkaamiskielto, TV-kielto, kilpaurheilukielto, kuorolaulukielto jne. ovat vl-herätysliikkeessä voimassa olevia ihmissääntöjä. Sinun mielestä ne ovat herätysliikkeen "yhteisen omantunnon" sanelemia asioita.

        Käytät kirjoituksessasi myös ilmaisua "eriseura".

        Kaikki edellä mainittu viittaa siihen, että olet erittäin vahvasti vl-herätysliikkeen, sen tiettyjen väärien oppien ja ihmissääntöjen pauloissa.

        Luetko lainkaan Raamattua vai rakentuuko hengellinen elämäsi yksinomaan rauhanyhdistyksen saarnojen varaan?

        Hyvää Joulun odotusta!

        Hyvää joulun odotusta sinullekin "Oulunsalo".

        Olen onnellinen uskossani,
        toivon sitä samaa sinulle.

    • Keski-ikäinen.

      Kun nykyiset homeparrat TV-kieltoineen, korvakorukieltoineen yms. aikanaan poistuvat luonnollisen kiertokulun kautta pois kuvioista, niin vl-herätysliikkeessä alkavat melko varmasti puhaltaa uudet raikkaat tuulet.

      • Nuori kaveri ry-ltä

        Sitä toivon, mutta vielä on pientä fiilaamista... :-)
        Tuuppa kuunteleen seurapuheita, luepa Päivämiestä - suunnaton on se kuilu mikä on niiden ja meidän nuorten arkielämän välillä.

      • Ripaus
        Nuori kaveri ry-ltä kirjoitti:

        Kyllä esikoislestadiolaisuudessa pystyy tunnistamaan samoja merkkejä, joista täällä on kirjoitettu. Ja kuilu nuoren ja vanhemman, valtaapitävän sukupolven välillä on iso. Toki nuoresta polvesta löytyy myös paljon vanhemman väen selkääntaputtelijoita, mutta tosiasiassa yhtenäistä joukkoa ei enää ole. Enkä tiedä kaipaanko sitä edes. Meitähän erottaa pääasiassa käytännön asiat ja tavat, ehkä säännötkin, mutta usko yhdistää. Ja usko on vapaa töistä ja tavoista. Se on vain Kristus ja minä.

    • THAT IN ONE DAY

      saan uskoa Jeesukseen Kristukseen VAPAASTI vailla yhtäkään noudatettavaksi vaadittua ihmissääntöä

    • isä...

      toitottaisi sitä täällä

      • marde

        Jaa niistä säännöistä ja niiden puutteista.
        Muistanpa 80-luvun alussa kun Rovaniemen suunnalla
        mahtoi olla Pisan kylän tienoilla
        ry:n aktiivit
        menivät ja särkivät kirveellä
        erään eksyneen jäsenen telkkarin
        ja
        joutuivat
        käräjille teostansa
        ja
        tuomion saivat
        ja
        hyvä niin.
        että on niitä sääntöjä joo.

      • aivan kuin
        marde kirjoitti:

        saagaa, tai modernia runoa...

      • rovaniemeläinen
        marde kirjoitti:

        Jaa niistä säännöistä ja niiden puutteista.
        Muistanpa 80-luvun alussa kun Rovaniemen suunnalla
        mahtoi olla Pisan kylän tienoilla
        ry:n aktiivit
        menivät ja särkivät kirveellä
        erään eksyneen jäsenen telkkarin
        ja
        joutuivat
        käräjille teostansa
        ja
        tuomion saivat
        ja
        hyvä niin.
        että on niitä sääntöjä joo.

        se toiminta silloin osin oli. Oli intoa, muttei suinkaan taidon ja viisauden jälkeen. Asiasta on kuitenkin otettu opiksi.

    • ope

      Kirjoititko tuon yllä olevan vakavalla mielellä vai olilo se tarkoitettu vitsiksi ? Vitsiksi minä ainakin sen ymmärsin. Niin kaukana on puhdas sydämen usko ja rajojen hakeminen toisistaan.Ihan tuli tippa silmään kun on vielä noin hurskaita nuoria.

      • VL-isä

        Vitsailla vakavista asioista. Puhdas sydämmen usko ei ole rajojen hakemista. Se ei ole myöskään tiettyjen sääntöjen noudattamista. Se ei ole toisen "vikomista"
        Se on parhaimmillaan vanhurskautta iloa ja rauhaa pyhässä hengessä.
        On se myös monesti raskaana ristinä täällä maailman ihmisten keskellä.

      • Lassi

        sinun uskonelämäsi ensisijaisesti TV-kiellon, korvakorukiellon, puuterikiellon, huulipunakiellon, hiusvärikiellon yms. varaan?

        Silloin on ymmärrettävää, että puhdas sydämen usko ilman näitä tuntuu vieraalta.

      • kirjoitat

        Usko raskaana ristinä??? Minkälainen usko se semmoinen on että ristinä? Onkohan sulla mennyt joitain käsityksiä sekaisin??? Vai kirjoitiko kiireessä, kun muutenkin viestisi vähän hassusti sanot? Jos uskon koet ristinä, miten sitä jaksaa?Yritä jutella jonkun kanssa, on varmaan väärinkäsitys.

      • Larssi
        Lassi kirjoitti:

        sinun uskonelämäsi ensisijaisesti TV-kiellon, korvakorukiellon, puuterikiellon, huulipunakiellon, hiusvärikiellon yms. varaan?

        Silloin on ymmärrettävää, että puhdas sydämen usko ilman näitä tuntuu vieraalta.

        se nyt voi minkään muun varaan rakentua, kuin Vapahtajan, mutta vaikka olemme maailmassa, emme halua elää niinkuin maailma elää...tämähän on kaikki uskon seurausta.

      • Uskossa
        kirjoitat kirjoitti:

        Usko raskaana ristinä??? Minkälainen usko se semmoinen on että ristinä? Onkohan sulla mennyt joitain käsityksiä sekaisin??? Vai kirjoitiko kiireessä, kun muutenkin viestisi vähän hassusti sanot? Jos uskon koet ristinä, miten sitä jaksaa?Yritä jutella jonkun kanssa, on varmaan väärinkäsitys.

        Kyllä uskovan elämä on ristin kantamista. Ei opetuslapsi ole opettajaansa parempi. Liha on naulittava ristille. Pilkkaa ja syrjintää tulee maailman ihmisten taholta mutta henkemme iloitsee ja riumuitsee vapaana Pyhässä Hengessä.

    • Veli

      Olen ihmetellyt samaa, että nuoriso alkaa olla vapautuneempaa kuin minun nuoruudessni. Jos minun aikaan olisi elänyt noin vapaasti, olis ollut puhuttelussa . Ei ollut soveliasta matkustella ulkomailla, kuin uskovaisten retkillä jne. Mut nyt ei kukaan kysele kenen järjestämä seuramatka on. Ei siis seuramatka seuroihin vaan..

      • Nuori kaveri ry-ltä

        Miksi meillä tämän päivän nuorilla uskovaisilla pitäisi olla yhtä ahdistavaa kuin teillä on aikoinanne ollut?
        Eikö uskominen teekään teistä vapaita?

      • VL-isä
        Nuori kaveri ry-ltä kirjoitti:

        Miksi meillä tämän päivän nuorilla uskovaisilla pitäisi olla yhtä ahdistavaa kuin teillä on aikoinanne ollut?
        Eikö uskominen teekään teistä vapaita?

        Olen siitä hyvin iloinen, että nykynuoret voivat uskoa vapaasti hyvän omantunnon säilyttäen.
        70-luvun hoitokokousajoista on jäänyt meille ahdistus, jotka olimme silloin nuoria.

      • vapaa
        Nuori kaveri ry-ltä kirjoitti:

        Miksi meillä tämän päivän nuorilla uskovaisilla pitäisi olla yhtä ahdistavaa kuin teillä on aikoinanne ollut?
        Eikö uskominen teekään teistä vapaita?

        Luulisin, että alkuperäinen VL-liitteen eteensä laittanut isä ei ole vanhoillislestadiolainen!

      • Kysyvä ei eksy
        vapaa kirjoitti:

        Luulisin, että alkuperäinen VL-liitteen eteensä laittanut isä ei ole vanhoillislestadiolainen!

        perustelet päätelmäsi?

      • näkyy
        vapaa kirjoitti:

        Luulisin, että alkuperäinen VL-liitteen eteensä laittanut isä ei ole vanhoillislestadiolainen!

        ne oikean hengen hedelmät.

      • mieltä
        näkyy kirjoitti:

        ne oikean hengen hedelmät.

        avauksesta.

    • 'VL-isä' llä

      Valittuja sanoja tekstistäsi ..

      '.. murros.'
      '.. haluavat eroon..'
      '.. säänöistä.'
      '.. tiukan..'
      '.. tapakulttuurin..'
      '.. säännöt..'
      '.. ahdistavaksi.'
      '.. säännöt..'
      '.. 70-luvulta.'
      '.. lakihenkiset..'
      '.. VL-johtajat..'
      '.. säännöillään..'
      '.. sellainen murros..'
      '.. vapaammat tuulet..'
      '.. 70-luvun ahdistusta..'
      '.. säännöissä eläminen.'

      .. joka eivät vastaa oikean hengen hedelmiltä.

      Hyvä puu tuottaa vain hyviä hedelmiä ja huono sekä pilaantunut puu mädänneitä hedelmiä.

      • Jallu

        70-luvun hoitomiehiä?

      • yksi kuuntelijan
        Jallu kirjoitti:

        70-luvun hoitomiehiä?

        paikalta 70-luvulla armon omistajaksi päässyt.

    • vlm

      ...on luonnoton tila.

      Ihmiset muuttuu, maailma muuttuu, ympäristö muuttuu, tavat muuttuvat, tottumukset muuttuvat...jne.

      Murros on väärä sana, mutta muutos on oikea, joka on käynnissä koko ajan, näkeehän sen, jos vilkasee viimeiset 100 vuotta taaksepäin ja oletettavaa on, ettei muutos pysähdy koskaan.

      Murros tarkoittaa nopeaa muutosta, jossa ei tahdo kukaan pysyä mukana, mutta muutos on luonnollisempaa ja siinä kasvaa ihmiset muutoksen tahdissa. Totta muutos voi olla jollekin myös murros.

      Sehän on kaikista hankalinta, koska ihminen odottaa näkevänsä kaikki tapahtuvan parissa viikossa, mutta eip eip asiat niin nopeaa kuitenkaan muutu. Puhutaan sukupolven ajoista, joissa tapahtuu muutosta luonnollisesti uuden sukupolven kasvun myötä.

      En ehkä käyttäisi sanaa "vapaammat tuulet", vaan nykyään nuoret suhtautuvat asioihin huomattavasti luonnollisemmin, eikä se tarkoita, että parrikadeille noustaisiin. Kyllä se on totta, että nuoret toisinaan ihmettelevät, kun mummut sanovat omia mielipiteitään Onlyn farkuista yms, joihin heilläkin on oikeus.

      Puhdas sydämen usko on tärkein ja uusimmassa Päivämiehessä oli erittäin hyvä kirjoitus omakohtaisesta uskosta ja valvomisesta.

      Yksi asia ei muutu ja se on Kristuksen oppi.

      • pakkula

        Myllyt jauhavat hitaasti, mutta ne jauhavat varmasti, ne Jumalan myllyt. Siihen asti, kun vaikenevat.

    • Pajatsojaska

      Eikö noita vanhoisjuttuja vois poistaa täältä. Mikähän se koko homma edes on. Uskonto pilaa monen elämän, ei edistetä sitä netin kautta.

    • Kalliolle rakennettu

      Niinhän se on että muutos on uhka, silloin kun oma usko on rakennettu ajallisen yhteisön erehtymättömyyden ja muuttumattomuuden varaan.

      Mutta jos usko on rakennettu Jumalan Sanan, armoevankeliumin varaan, silloin eivät mitkään kuttuuriin, perinteisiin tai ihmisten luuloihin perustuvat muuttumiset uskovaisen turvallisuutta uhkaa.

      Silloin kaikista asioista voidaan myös vapaasti ja avoimesti keskustella.

      • Oulunsalo

        ja vl-saarnaajat pelkäävät sitä muutosta, että vl-kenttäväki heittää roskakoriin nykyiset vl-opit sekä ihmissäännöt ja aloittavat Raamatun oppien mukaisen vaelluksen.

      • maailman napa?
        Oulunsalo kirjoitti:

        ja vl-saarnaajat pelkäävät sitä muutosta, että vl-kenttäväki heittää roskakoriin nykyiset vl-opit sekä ihmissäännöt ja aloittavat Raamatun oppien mukaisen vaelluksen.

        Kirjoituksiasi ja kommenttejasi lukiessa naurattaa sinun "sydämelliset ja rauhaa rakentavat" jutut.
        Onko ne sinulta pois jos me haluamme uskoa niinkuin uskomme. Sinulta ei kukaan ole vaatimassa mitään, mutta meiltä haluaisit ottaa kalliin uskon kruunun pois!
        Mutta uskoa ei voi kukaan muu ottaa paitsi Jumala.
        Toivottavasti Jumala avaa sinutkin näkemään elävän Jumalan valtakunnan.

      • Oulunsalo
        maailman napa? kirjoitti:

        En ole.

        Jos ihmisten uskonelämä perustuu Raamatun vastaisiin harhaoppeihin - mm. "vain me" ynnä muut rauhanyhdistyksellä opetettavat harhat - sekä ihmissääntöihin, joilla ei ole mitään tekemistä uskomisen kanssa, niin todella huono on hengellisen elämän perustus.

        Totuus tekee joskus kipeää.

      • Parhaat perustelut
        maailman napa? kirjoitti:

        Kirjoituksiasi ja kommenttejasi lukiessa naurattaa sinun "sydämelliset ja rauhaa rakentavat" jutut.
        Onko ne sinulta pois jos me haluamme uskoa niinkuin uskomme. Sinulta ei kukaan ole vaatimassa mitään, mutta meiltä haluaisit ottaa kalliin uskon kruunun pois!
        Mutta uskoa ei voi kukaan muu ottaa paitsi Jumala.
        Toivottavasti Jumala avaa sinutkin näkemään elävän Jumalan valtakunnan.

        Kyse on asiallisesta keskustelusta. Paras perustelu voittakoon. Kun on kirkas ja itse oivallettu uskonkäsity eikä papukaijamaisesti ulkoaopittu, sen varassa voi uskaltautua asialliseen ja toista kantaa edustavia kunnioittavaan keskusteluun ilman että tarvitsee alkaa leimata heitä epäilyttäviksi tai pahoiksi.

      • VL-isä

        Sanoit sen asian juuri oikein. Armosta me ollaan uskomassa, ainakin minä.
        Ja lisäksi haluan olla pahentamatta uskonsisaria ja -veljiä. Monesti vain pahentaa jonkun tahtomattaan..
        Rauhallista Joulua kaikille..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      834
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      787
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      258
      717
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      698
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      669
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      653
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      633
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      633
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      626
    Aihe