Pitääkö tän

olla näin vaikeaa

Ongelmani on, että erosin ex-avomiehestäni pari kuukautta sitten. Olin eron jälkeen melko lailla rikki, vaikka ero yhteinen päätös olikin. Rakastin, ja jollain tavalla tulen varmaan aina rakastamaan, ex-miestäni edelleen, vaikka emme saaneetkaan suhdettamme toimimaan, eikä yhteiselosta tullut mitään.

Nyt kuitenkin olen kutakuinkin päässyt asian yli, tarkoittaen, että vaikka pahalta tuntuu edelleen, olen hyväksynyt asian, että näin vaan saattaa joskus käydä, vaikka kuinka molemmat rakastaisivat ja yrittäisivät. Se rakkauskaan kun ei kuitenkaan aina riitä, jos ei osata elää yhdessä suhteen arkea.

Eron jälkeen tapasin sitten pitkästä aikaa miehen, jonka kanssa minulla on ollut jotain vipinää ennen edellistä suhdettani. Aikanaan meillä oli molemmilla niin omat kuviot ja erilaiset elämäntilanteet, ettei suhteestamme koskaan kehittynyt mitään vakavampaa. Nyt kuitenkin huomaan olevani todella ihastunut tähän mieheen. Toisaalta en kuitenkaan koe olevani valmis tässä vaiheessa alkaa rakentamaan uutta suhdetta, haluaisin alkuun vain tapailla,ilman sen kummempia sitoumuksia, ja katsoa josko tästä joskus voisi tulla jotain. Kyseinen mies kuitenkin haluaisi enemmän ja heti, vaikka sanookin ymmärtävänsä tilanteeni.

En tiedä mitä pitäisi tehdä. Tarvitsen todella aikaa itselleni tällä hetkellä, toisaalta haluaisin tämän miehen elämääni. Ei kai ole kuitenkaan oikein pyytää häntä odottamaan, jos en kuitenkaan mitään varmaa voi hänelle luvata.Hyvältä tuntuu kuitenkin näin eron jälkeen huomata, että voin vielä tuntea näin jotain miestä kohtaan, huomata, että minä selviän ja pystyn kaaduttuani nousemaan, vaikka aluksi tuntui ettei se olisi enää mahdollista, koskaan :)

1

643

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meikä

      Tohon juttuun vaan sä pystyt vastaamaan loppujenlopuksi. Omasta kokemuksesta sanoisin että mieti tarkkaan itteesi. Mä lähdin suhteeseen jossa miehen avoerosta oli vain muutama kuukausi. Vaikka hän uhosi mun kuullen kaverilleen että "sanoin sille (ex) etten enää ikinä haluu nähä sua, mulle riitti) Ja puhui mulle kuinka ei ikinä ottaisi exäänsä takaisin ja juttu on loppuun mietitty ja että rakastaa mua niin paljon ettei tiedä mitä tekisi. Tyrkytti mulle kotiavaintaan ja pisti mut kadottamaan oman kämppäni siinä uskossa että se haluaa oikeasti mun muuttavan sinne, sai mut kiintymään pieniin lapsiinsa ja toisinpäin, esitteli heti perheelleen, kavereilleen ja tutuilleen ja raahasi mua joka paikkaan messiin...Niin. Yht'äkkiä. "En tunne enää mitään" "Täytyy olla yksin". Täysin, salamana päin lärviä ilman sen suurempia ennakkovaroituksia. Tai no näin että se oli ruvennut masentumaan, mutta huh, noiden kaikkien puheiden ja tekojen jälkeen olisi kuvitellut että joku masennuskausi ei hommaa kaataisi.

      Nyt, sillä on ollu paska olo. Kaikki olikin vielä itsensä kanssa kesken. Eron ja perseestä olleen avoliiton jälkipyykkiä. Nyt taas tuntee mua kohtaan jotain mutta ei kuulemma tiedä mitä. Ei uskalla eikä jaksa eikä pysty ja oon ihana mutta ei voi sitoutua. Tykkää ja ei tykkää..blaah. Ja mä oon käyny läpi henkistä ja jopa fyysistä tuskaa niin rankasti että suosittelen miettimään..tai ainakin ottamaan tosi rauhallisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4970
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1069
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1033
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      977
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      940
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      867
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      822
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      55
      742
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      703
    Aihe