Arvostelu: Jälkeen vedenpaisumuksen

Kirjoitin seuraavan arvostelun äskettäin lukion äidinkielen kurssin osaksi.

Ankeutta Ruotsista
Laivan miehistö hylkää kapteenin kullanmuruna toimineen Edvinin globaalin ydinsodan jälkeiselle Itämeren saarelle. Siellä hän joutuu selviämään ilman ruokaa ja juomaa, hän haavoittuu ja joutuu lopulta vanhanmiehen orjaksi. Edvin on silti onnellinen sillä orjana hän pysyy sentään hengissä.
Kirjan kirjoittaja ruotsalaisen Per Christian Jersild tuskin on ollut kovin onnellinen kirjoittaessaan tätä teosta nimeltä Jälkeen vedenpaisumuksen (v.1982). Se ammentaa apokalyptisen skenaarionsa suoraan 80-luvun alun kiihtyneestä kylmästä sodasta. Tuolloin R Reaganista tuli USA:n presidentti ja hän esitti kuuluisan tähtien sota –ohjelman ja samaan aikaan neuvostojoukot marssivat Afganistaniin ja keskimatkan ydinohjuksia sijoiteltiin Itä- ja Länsi-Eurooppaan. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää miksi Jersild kirjoitti tämän teoksen, lisäksi hän oli jo aikaisemmassa tuotannossaan ottanut kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin - erityisesti Ruotsista.
Tarina alkaa kolmekymmentä vuotta ydinsodan jälkeen Ruotsin saaristosta. Edvin on kolmikymppisenä nuorimpia hengissä olevia ihmisiä, sillä lapsia ei enää synny tai ne syntyvät epämuodostuneina. Orjaksi jouduttuaan hän tapaa parantaja Petsamon, jolta oppii hieman lääketiedettä. Edvinin aseman parannuttua hän rakastuu suomalaiseen tyttöön, jonka kanssa Edvin yrittää selviytyä raa’assa maailmassa.
Aluksi odotin kirjan muistuttavan War Dayta, joka on yhdysvaltalaisten W. Strieberin ja J.W Kunetkan yhteistyössä tekemä kirja ydinsodan jälkeisestä USA:sta. Teos oli hyvin kurinalainen ja osaltaan jopa tieteellinen analyysi ydinsodan jälkeisestä tilasta, mutta eräänlainen periamerikkalainen tunteellisuus ja liika keskittyminen juonen dramatisointiin veivät vakavuutta pois. Jälkeen vedenpaisumuksen osoittautui joksikin aivan muuksi. Ensiksikin tuho Jälkeen vedenpaisumuksessa on totaalinen, edes kasveja ei enää kasva. Toiseksi kirjoitus tyylit ovat valovuosien päässä toisistaan. Jersild kirjoittaa todella vähäeleisesti ja yksinkertaista tekstiä Edvinin näkökulmasta, mikä on totta kai oikea ratkaisu sillä pommisuojassa syntynyt Edvin ei ole käynyt päivääkään koulua, joten verbaaliakrobatia tästä kirjasta on turha hakea.
Tämän takia kirja saattaa vaikuttaa kuivalta ja tapahtumien verkkainen eteneminen saattaa motivoida jättämään kirjan kesken. Siksi en todellakaan suosittele tätä teosta romantikoille, vaikka eräänlainen rakkaustarinan kyhäelmä kirjaan kätkeytyy.
Rakkaustarina ei saa tuulta siipiensä alle, koska kirjan kaikki henkilöhahmot ovat tunteettomia, heillä ei ole mitään muuta menetettävää kuin henkensä ja siksi kaikki ovat ajautuneet darvinistiseen eloonjäämiskamppailuun. Sivilisaatiota, sivistystä, moraalia ja rakkautta ei tunneta enää edes sanoina. On vaikea sanoa miksi Edvin on suomalaisen kanssa. Suhde on koko ajan ilmeisen seksuaalinen, mutta uskon että hänellä on silti jonkinlainen vastuuntunto, vaikka empatiaan hän ei kykenisikään. Jersild ei silti ole sortunut kristilliseen ”rakkauden-voitto” tarinaan, vaan jopa kurjistaa ja vakavoittaa kirjan loppua, mikä on tietysti oikea ratkaisu.
P.C. Jersild on halunnut luoda kirjan ydinsodan seurauksista, mutta myös ihmismielen pimeistä puolista. Ne hän on onnistunut nivomaan taidokkaasti teoksen teemaksi. Oman lajityyppinsä kirjana Jälkeen vedenpaisumuksen on erilainen ja onnistunut. Se kertoo mitä voisi tapahtua, jos ydinsota syttyisi. Enää maailma ei ole polarisoitunut, mutta seuraavat ydinpommit saatetaankin räjäyttää uskonnon nimissä.