Essolla valmista!

Yleismies

Esson baarissa kaikki alkaa olla valmista Itsenäisyyspäivän illallisia varten. Pöydät on järjestelty uudelleen, ja uudet puhtaat pöytäliinatkin on hankittu. Minun ja Suhinan tuolit ovat lähimpänä kabinetin ovea, jotta voimme sitten mahdollisimman huomaamattomasti poistua jatkoille.

Kalu-Kallen kanssa pystytimme joulukuusenkin Esson avaralle pihalle. Kuusi on vielä vähän alaston, joten olisi oikein mukavaa, jos sihteerimme Suhina L joutaisi koristelemaan kuusen ennen juhlaa. Jos ei Lempillä ole aikaa, niin kai opposition edustajatkin saavat homman hoitaa?

Huomenna sitten kaikki isänmaalliset essolaiset joukolla juhlimaan Itsenäisyyspäivää!

Yleismies
puheenjohtaja

32

1567

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sihteerikin

      kutsutaan mukaan juhlanviettoon?
      Hui, en ole ehtinyt hankkia uutta mekkoa,
      kun tuli niin äkkiä.
      No, voinhan tekaista verhoista jonkun kietaisuluomuksen paljeteilla ja jos niitä
      ei satu löytämään, otetaan linnan....eikun
      Esson kattokruunusta.

    • osuvasti

      Sopisikohan meidän maineikkaaan tiernapoikaryhmämme tulla ilahduttamaan kynttilänpätkillään joskus illan mittaan?

      Kaikella kunnioituksella
      Nesteen Optimistit

      • haamujengi

        Täällä ollaan!
        Muistattehan, rakkaat tienapoikamme (nesteessä optioituneet), ilman meitä ei olisi koskaan tullut teitä.
        Oikein juhlavaa itsenäisyyspäivää toivotamme!
        Sekoil, gluf, finn-oili, ZZzzz....

      • Nesteen Optimistit
        haamujengi kirjoitti:

        Täällä ollaan!
        Muistattehan, rakkaat tienapoikamme (nesteessä optioituneet), ilman meitä ei olisi koskaan tullut teitä.
        Oikein juhlavaa itsenäisyyspäivää toivotamme!
        Sekoil, gluf, finn-oili, ZZzzz....

        Kyllä me teitä sankarivainajia muistamme monen miljoonan edestä. Kynttilänpätkämme varaamme tosin paremmin ansait...antaville!

      • Tukevat mitä tukevat
        Nesteen Optimistit kirjoitti:

        Kyllä me teitä sankarivainajia muistamme monen miljoonan edestä. Kynttilänpätkämme varaamme tosin paremmin ansait...antaville!

        Sovimme oikein hyvin kalukallejen ym. sakkiin. Meillähän on luontaiset geenit, Kylmä-kallein A24:t! (eihän sitä yhdellä korilla)
        Yrittävät vain essolaiset olla muka huomaamatta, vaikka taitaapi pikkuisen alkaa lämpö nousta, jos vaikka suhinat alkaiskin käydä tänne päin.

    • rosalii

      tuli pikku tappelukset tuolla
      valepukuisten prinssien kanssa
      KOKKIPOJAT vielä kehtaavat esiintyä
      prinsseinä !
      ja itsenäisyyspäivän aattona
      että ja hyi!
      nyt täytyy alkaa orientoitumaan vähän arvokkaampiin tilaisuuteen ja tehtäviin.
      Täällä on niiiin ihanaa ja seeesteistä...ettää

      Jaa että kuusen koristelu
      Oksille voisi laittaa vähän
      uskoa, toivoa ja rakkautta,
      rakkautta vähän enemmän ja toivoakin voisi lisätä , ehkä siihen kuitenkin mahtuisi vielä
      uskoakin lisää
      ja Suomen lippuja PALJON

    • siitenne

      sitä Suomen laulua, sen molempia värssyjä:

      1) Kuule kuinka soitto kaikuu..
      2) Kaikkialla ääni kaikuu..

    • Suhija L

      hankkimasta ja samalla myös ohjelmaan täydennystä. Jokaisissa pikkujouluissahan on perinteinen tonttuleikkiesitys...siis se......"hei tonttuukot hyppikää jne....
      Löysin parhaat mahdolliset ohjelman suorittajat, Teboilin pojat.
      Koska kaikessa kannattaa säästää, niin tarjouskilpailun voittivat teboililaiset.
      Heille ei tarvitse hankkia tonttulakkeja, sillä hehän ovat tunnetusti tonttuja lakeittakin. Sekä luonnonpunainen nenä säästää minun huulipunaani, millä olemme tähän asti maalanneet tonttuleikissä pyöriven ja hyppelvien nenät.
      Palkkioksi riittää kanistirillinen kotipolttoista, jota Metsäminna on luvannut tuoda niin paljon kuin Zetorin peräkärryyn mahtuu.
      Kuusi koristellaan kauniisti.Enimmäkseen minun striptease kuviani ja Suomen lippuja.Huomenna siis yhdistetty pikkujoulu/itsenäisyyspäiväjuhlamme alkaa aamuisella lipunnostolla ja jatkuu pitkin päivää, lauluin ,puhein ja virvokkeiden tarjoilun metkeissä.Tarjoiluhan on kohteliasta ja tehokasta itsepalvelua, eli jokainen voi käydä kanisterilla aina silloin kun tahtoo.
      Nyt mietin vielä Yleismiehen ja minun Lauludueton sanoja. Laulammeko sen pikkujouluklasikoksi tulleen ..."mä tahdon viihdyttää ja sua kiihdyttää jne", vai ajan trendiä noudattaen jonkun rohkeamman laulun.

      • Suhina L

        tuo !liikematka' ja siitä syystä kirjoitusvirheet. Es. nimeni kirjoitin pikkuisen väärin. Olin koemaistellut huomisia tarjoiltavia ja ajatellut samalla Yleismiestä. Siksi "Suhija." Ajattelin siis sutijaa ja minun piti kirjoitta Suhina - tuli vähän siltä väliltä.

      • Suhina L kirjoitti:

        ota ennää...;)

      • Suhina L
        mii-su kirjoitti:

        ota ennää...;)

        enää.
        Kaikki juhlavieraat on valittu ja kiintiö on täynnä.
        Muistimmeko muuten lähettää sinulle kutsun?

      • Suhina L kirjoitti:

        enää.
        Kaikki juhlavieraat on valittu ja kiintiö on täynnä.
        Muistimmeko muuten lähettää sinulle kutsun?

        ole kuule kutsua tullu...:( kaiket yöt ja päivät oon istunu postiluukun vieressä ja oottanu millon se kutsu sieltä tipahtaa..;))

      • Suhina L
        mii-su kirjoitti:

        ole kuule kutsua tullu...:( kaiket yöt ja päivät oon istunu postiluukun vieressä ja oottanu millon se kutsu sieltä tipahtaa..;))

        Tervetuloa, Tervetuloa!
        Asu vapaa, eikä edes pakollinen!

        Ymärräthän, että inhimillisiä virheitä ja erheitä sattuu ja se sinulle lähetetty kutsu hukkui jonnekin , joten anteeksipyyntömme ja nyt tuplatut tervetulotoivotukset!

        Haluaisitko esittää jotain ohjelmaa? Korvaukseski viimehetken kutsusta juhliin, saat valita mitä esität ja jos olet lauluihmisiä, niinkuin Essolla yleensä ollan, ainakin loppuillasta, niin valitse esiintymiskumppanisikin aivan vapaasti. Ainoastan Yleismies on estynyt, sillä hänellä on
        jo oma "numeronsa".

        kutsusta...tuun vaatteet päällä ja ainaski alussa ne pysyyki päällä mut uskon että ku ilta vanhenee nii voi tulla "kuuma" ;))

        Kantsiskoha mun olleskaa laulaa...meinaan vaa että voipi väki vähentyä...;))))Jos mä sit esittäisin vaa sellasen pienen tanssiesityksen jonkun tosi kuuman musan kanssa..;))))nii,saahan siinä mukana olla sit hyörimässä joku muukin hot miäs...;)

      • Metsäminna

        En ikinä ole luvannut tuoda juomiani teidän kapakkajuhliinne. On näköjään tehnyt seura: savun ja kaljan seassa touhuilevat jäbät, sinutkin kaltaisekseen, katteettomien puheiden puhujaksi.
        Heh, minä tulin itsenäisyyspäivän reissultani ja nautin juomani, joka ei ollut pontikkaa, omassa seurassani.

      • Suhina L
        Metsäminna kirjoitti:

        mutta kuka sen todistaa, että omassa seurassasi;D
        Kyllä sinä täällä norkoilit, vaikka emme tietenkään voineet kutsua sisälle,koska olit maistellut kuormasi antimia ja olit aika tööt kunnossa.
        Niin, että sikäli omassa seurassasi:D
        Sinne metsään lähdit köröttelemään ja laulaa loilotit mennessäsi. "Sitten leikitellään kuusen alla.." Joku tontuista istua tönötti peräkärryssäsi, että katteettomista puheista puheen ollen - et aivan pötyä puhunut kun omasta seurastasi mainitsit, vaikka oikeampi ilmaisu olisikin ollut: "Kaltaisessani seurassa."

      • Metsäminna
        Suhina L kirjoitti:

        Sinullakin... Et saanut sitä yleiskeskarikundia vierellesi, hän kun kertoi humalassa rönöttäneen jossain. Alkaako tähtesi sammua.. ei sitä enää joulukoristeilla peitetä selluliittien peittämää vyötärön seutua, saati yläpuolta...
        Kun olin muualla niin olin muualla, olen nimittäin niitä pääkaupunkiseudun kokoomuspunikkinaisia mitäpä siis turhaan yrität inttää minua joukkoonne! Vai oliko niin iso kuusenkäpy silmässäsi että näkyjä näit...:)?

      • Esson kantakundi

        siellä oven suussa höpöttelee?
        Eihän meillä kuusenkäpyjä täällä ole.
        Tulitko kaupittelemaan?
        Mihin niitä käytetään?
        Sinä varmaan mökkiäsi niillä lämmittelet;)))))

      • Esson tilapäisasiakas
        Metsäminna kirjoitti:

        Sinullakin... Et saanut sitä yleiskeskarikundia vierellesi, hän kun kertoi humalassa rönöttäneen jossain. Alkaako tähtesi sammua.. ei sitä enää joulukoristeilla peitetä selluliittien peittämää vyötärön seutua, saati yläpuolta...
        Kun olin muualla niin olin muualla, olen nimittäin niitä pääkaupunkiseudun kokoomuspunikkinaisia mitäpä siis turhaan yrität inttää minua joukkoonne! Vai oliko niin iso kuusenkäpy silmässäsi että näkyjä näit...:)?

        Tänne joukkoon eivät meitä kykypuolueen ihmisiä saa, vaikka kuinka houkuttelevat.
        Sinäkin vain käväisit sen sanomassa.
        Ei tulla enää.
        Paitsi sinä ehkä bisnestäsi harjoittamaan, eli tuomaan jouluksi uutta pontikkalastia.
        Sitäkö kävit tiedustelemassa, että vieläkö kelpaisi?
        Kuulin, että eivät olleet oikein tyytyväisiä edelliseen satsiisi. Oli epäpuhtaasti valmistettu. Huh! Mitä sinä olit siihen sekoittanut?

    • ...tulossa ollaan...

      Onkos minulle varattu tuolin ränkkänää...? Minä en tule alasti, vaikka kuusi onkin. Yritän löytää jotain päälle ja allekin.

      Isänmaalaisuudestanikaan en ole varma, maalainen kyllä olen, Uusimaalainen... Juhlia osaan itsenäisyyttä, myös omaani ja maani.

      Nähdään huomenna

      t. Yleisnainen

    • rosalii

      Kröhömmm,,,,
      vaikka puheeni ei tule kenenkään toimeksiannosta
      PUHUN KUITENKIN
      kRÖHÖM ..
      Arrrvoisat Essolaiset herrrat ,rouvat ja Suhinat, Teboilin porukka ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä Shellin pojat!!

      TERVETULOA !
      tähän essomieliseen juhlaan. Iloiten saamme todeta Yleismiehen, puuhamiehenä onnistuneen
      luomaan nämä juhlalliset puitteet
      pöytäliinoineen ja booleineen
      ja varmaan jotain yllätyksiä tai ... yllärivieraita vielä nähdään illan kuluessa.
      Mutta, vaikka on juhlapäivä
      muistuttaisin teitä KAIKKIEN asemien edustajia YHTEISTYÖN TÄRKEYDESTÄ jota ei pidä juhlapäivänäkään unohtaa
      etsikää, löytäkää YHTEINEN SÄVEL
      sillä yhteisyöllä saamme parhaan sihteerin
      essollekin!
      ( voisin vihjaista vielä vähän, että kalliit oh niin kalliit on laulajan lunnaat)
      Aivan,,,herkistyn,,,voi itkukin tulla....nyyh...nyyh (= Viscotears)
      Mutta nyt jo huomaan kurkkuanne kuivaavan, että pitemmittä puheitta
      esitänkin että siirtyisitte juomienne pariin.
      Minä lähden nukkumaan!
      Ja muistakaa ääääänestääää!

      • Suhina L

        mutta käytit Suhinasta monikkomuotoa.
        Kuulehan, on vain yksi Suhina ja se olen minä.

        Yhteisestä sävelestä puhuessasi, kyllä meillä on Yleismiehen kanssa laulummekin kaksiääninen (meinasin sanoa kaksimielinen)

        Hyvä ystävä, eihän tässä nyt mitään fuusiota olla suunnittelemassa.

        Esson väki on Esson väkeä ja muut ovat muita.

        Emmehän me yhteistyökyvyttömiä olekaan. Sen todisaa jo sekin että teboililaiset saavat esittää tänä jouluna tonttulekin.

        Sinulle ajattelin keijukaisen osaa joulukuvaelmassa, mutta ....mutta..nuo silikoonit;)

        Mutta rakas SUHINA
        Sinä et nyt ole ollenkaan ajan tasalla.
        Sinulla taitaa punamulta alkaa varisemaan, jos tulen ja vähän pu..pu.. puistelen Sinua!
        Entä ne sillat?
        Oot kyllä ollu kehumassa että te Yleismiehen kanssa rakentelette kaiken maailman siltoja
        eri sosiaalirymien välille
        taitaaki olla KUUNSILTOJA
        Niin ne sillat ja muut hyvät aikeet katoavat...

        ööö ....sallittaneen vertaus?

        Et sitten heltynyt vaikka itkin?!!
        No pitänee lähteä Amerikkaan opiskelemaan?
        Hym... siellä voi minulle aueta vaikka minkälaisia mahdollisuuksien ovia ja vaikka TYÖREFORMEJA!
        sellaisesta Sinulla ei ole aavistustakaan.
        JAA,,, että sitä vain keijun virkaa olisi tarjottu, eihän siinä ole mitään kunnon kulukorvauksiakaan.

      • Yleismies
        rosalii kirjoitti:

        Suhina tosiaan oli ajatellut Sinulle keijukaisen osaa joulukuvaelmassa, mutta Esson tontut ovat niin AY-henkisiä, että he eivät suostu yhteistyöhön silikonikeijukaisten kanssa. Esson tontut suhtautuvat hyvin vastuuntuntoisesti työhönsä ja vaativat itseltäänkin aina parasta mahdollista laatua.

        Roolisi teki mahdotomaksi sekin, että kerhomme sääntöjen mukaan silikonien käytöstä ei voida maksaa edes "työkalukorvausta". Esiintymisesi Esson joulukuvaelmassa olisi siten johtanut kirjanpidollisiin vaikeuksiin.

      • rosalii
        Yleismies kirjoitti:

        ;))) ..ei tästä nyt tule mitään...
        ...luova tauko

        entäs jos keiju sanan eteen lisättäisiin
        sana -tonni?
        ja ka... kulukorvauksiin lisättäisiin muutama -tonni?

        valitettavasti Sinun taskusi ovat tyhjät, että eihän tästä nyt päästä yhteisymmärrykseen millään

        ja minun täytyy lähteä valiokuntaan kuuntelemaan, että vieläkö siellä eukotellaan..

        palataanko vielä asiaan,,,vaikka huomen aamulla?
        mietin strategiani uudelleen ja silikonit!

        Kerroin tuossa aiemmin, että aamulla herätessäni taskuni olivat tyhjät, mutta kyllä minulla taas rahaa on. Pankit ovat nyt auki, joten kävin lataamassa lompakkoni uudelleen. Nyt voin taas rauhassa mennä Essolle neuvottelemaan kaikista kaupallisistakin asioista.

        Vai on Sinulla nyt kaikki taas hyvin...
        Onhan se mukava asia..mutta,mitenkähän se on joulujuhlista selviäminen, sen vanhan sanonnan mukaan "joulujuhlista jaloin"?
        Kallen kyytiin ei sitten ole turvautumista!

        Kyllä minua vähän säälikin pisti, kun ajattelin Sinua siellä kylmässä maasturissa, taskut tyhjennettynä, eikä Suhinasta tietoakaan.
        Miten se Kallekin nyt sillä tavalla KAIKISTA JUHLISTA tullessaan tekee saman tempun?
        Vaikka en minä sitä toisaalta ihmettelekään, on hän sen verran ...ööö... suoraviivaisesti ajatteleva...että ei se maasturinkaan ratti helpolla käänny... eikä pysähdy muilla pysäkeillä ..

        Mitä siellä Essolla ollaan seuraavasta liikeideastani mieltä:
        Ollaan Lenitan kanssa samoilla linjoilla oltu jo jonkin aikaa. Ja nyt ollaan kehittelemässä parannettua versiota kotiapulaisista.
        Eli jos "kaupallisesti orientoituneet" naiset palkattaisiin ( entisillä taksoilla) kotia hoitamaan niin, että vaimot voisivat lähteä miestensä kanssa romanttiselle lomalle.
        Eikös tällainen olisi "perhepoliittiseltakin" kannalta hyvä ratkaisu?
        Miehet maksaisivat..tietenkin,

      • rosalii
        Yleismies kirjoitti:

        Suhina tosiaan oli ajatellut Sinulle keijukaisen osaa joulukuvaelmassa, mutta Esson tontut ovat niin AY-henkisiä, että he eivät suostu yhteistyöhön silikonikeijukaisten kanssa. Esson tontut suhtautuvat hyvin vastuuntuntoisesti työhönsä ja vaativat itseltäänkin aina parasta mahdollista laatua.

        Roolisi teki mahdotomaksi sekin, että kerhomme sääntöjen mukaan silikonien käytöstä ei voida maksaa edes "työkalukorvausta". Esiintymisesi Esson joulukuvaelmassa olisi siten johtanut kirjanpidollisiin vaikeuksiin.

        Kysynpä vain Sinultakin, että eikös ne olekin luokseen kutusuvat,,,siis öööö.. silikonihuulet?
        Kuinka iiiihanaaa on painaa suudelma...ja..
        HERÄTYS!!

        Tästä asiasta on nyt tullut tosi kiperä kysymys
        esson parlamentin ja allekirjoittaneen välille.

        Mutta jos aloitettaisiin aivan uudesta näkökulmasta...
        kävisin lisäämässä vähän toppauksia...
        sellainen "miseliini-ukko malli"...ja siitä kehiteltäis essonkin maskotti???

        Esitänkin tällaista sinne valiokuntaan mietittäväksi ja laitat varmaan sen lausuntokierrokselle. Ethän sinä sentään yksin siellä asioista päättele???

      • Yleismies
        rosalii kirjoitti:

        Vai on Sinulla nyt kaikki taas hyvin...
        Onhan se mukava asia..mutta,mitenkähän se on joulujuhlista selviäminen, sen vanhan sanonnan mukaan "joulujuhlista jaloin"?
        Kallen kyytiin ei sitten ole turvautumista!

        Kyllä minua vähän säälikin pisti, kun ajattelin Sinua siellä kylmässä maasturissa, taskut tyhjennettynä, eikä Suhinasta tietoakaan.
        Miten se Kallekin nyt sillä tavalla KAIKISTA JUHLISTA tullessaan tekee saman tempun?
        Vaikka en minä sitä toisaalta ihmettelekään, on hän sen verran ...ööö... suoraviivaisesti ajatteleva...että ei se maasturinkaan ratti helpolla käänny... eikä pysähdy muilla pysäkeillä ..

        Mitä siellä Essolla ollaan seuraavasta liikeideastani mieltä:
        Ollaan Lenitan kanssa samoilla linjoilla oltu jo jonkin aikaa. Ja nyt ollaan kehittelemässä parannettua versiota kotiapulaisista.
        Eli jos "kaupallisesti orientoituneet" naiset palkattaisiin ( entisillä taksoilla) kotia hoitamaan niin, että vaimot voisivat lähteä miestensä kanssa romanttiselle lomalle.
        Eikös tällainen olisi "perhepoliittiseltakin" kannalta hyvä ratkaisu?
        Miehet maksaisivat..tietenkin,

        Kyllähän tuo ajatuksesi Lenitan tuomiseksi Essolle luennoimaan kotiapulaisista on ihan mielenkiintoinen, mutta uskon vahvasti, etteivät raatilaisemme Lenitasta erityisemmin tykkää. Hän edustaa sellaista liian laihaa naistyyppiä, jota ei jaksa kauaa katsella. Kun hänen puheensakin ovat usein aika ikäviä ja meitä perinteisiä essolaisia miehiä halventavia, niin ei hänen vierailunsa mitenkään toivottavaa ole.

        Nämä virkistysreissutkin me essolaiset miehet olemme järjestäneet aina paljon "edistyksellisemmin" kuin Sinä ehdotit. Olemme aina jättäneet "kotitöihin orientoituneet" vaimomme kotiin ja lähteneet "näiden kaupallisesti orientoituneiden" vieraiden naisten kanssa vähän hurvittelemaan.

        Tämä romanttinen huvittelutapa on osoittautunut taloudelliseksi ja tehokkaaksi. Pätevät vaimot pitävät täysin ilmaiseksi kodin hyvässä kunnossa, eikä näistä "kaupallisesti orientoituneista" naisistakaan tarvitse maksaa kohtuuttomasti, jos tyytyy "edelliseen saapumiserään" ( armeijan käyneille miehille tuttu termi). Essolla ostataan laskea, miten mahdollisimman vähällä rahalla saadaan mahdollisimman paljon hyvia ja hyötyä.

        Siis ei MITÄÄN UUTTA ??

        Hyväähän minä vain ajattelin;

        "kaksi kärpästä samalla rahalla" !

    • siitenne

      Jo päättyi yö, aamu saa, uusi päivä nyt kirkkaana koittaa. Sulle oi kotimaa, sävel kaunehin tuulessa soittaa..

      taitaa laulaakin, et onpa meillä itsepäinen kansa, varsinkin Essolla.

      Juhlallista itsepäisyyspäivää!

    • Bill Clinton

      juttuja jaksa lueskella ees. Teil on tota samaa kokoajan. Olettekohan edes eri henkilöitä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30893
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4215
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2735
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1901
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      591
      1670
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1596
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1570
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1506
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1250
    Aihe