Masentunut vai luulosairas?

Liika itkuisuus ja eristäytyminen ovat kyllä merkkejä, että psyykkinen kunto hieman horjuu. Vaadit kyllä itseltäsi kohtuuttomasti, jos et salli itsesi ikinä erehtyvän.

Tärkeä muistaa, että masennusta on lievästä aina psykoottiseen. Netistä löydät kyllä lisää tietoa masennuksesta. Lääkärin arvioitavaksi voi minusta hyvin mennä, jos tuntee, ettei pysty elämään täyspainoista elämää, kuten tilanne vaikuttaa kohdallasi olevan.

Netissä voi tehdä suuntaa antavan Beckin masennustestin: http://www.ahjos.net/masennus/beck.htm

Mä luulen et sä oot viel aika nuori kun kerran käyt koulua. Sun pitää vaan kerätä rohkeutta ja olla ystäväsiesi kanssa jutella ja tutustua uusiin ihmisiin. Se et oot itkuinen ja syrjään vetäytynyt on merkki siitä et kaikki ei oo hyvin, mut sun on otettava itseäsi niskastakiinni ja ryhdistäydyttävä muuten sun elämäs valuu viemäristä alas ja sä tuut katumaan sitä vanhempana. Sä oot kerran vaan nuori älä ajattele mitä muut ajattelevat vaan puske eteen päin. Joskus pieni itkukin on hyväksi se vaan näyttää että sulla on tunteet tallella ja sä elät. Eli anna painua eteen päin tunteella ja voimalla elämä on edessä ja sillä on paljon sulle annettavaa. Kun vaan muistat että jokaisella on tunteet

Joku testikin. Katsele esim. Autismi-palstaa.

Vuosien etsiskely, itsesyytökset ja alkoholin käyttö loppui kun sain AS-dg:n.

Olen nousemassa todella syvältä masennuksen suosta.
Elin-ikäni ei ehkä riitä kokonaan kuiville, mutta kun narunpää aukeaa,
elämänhalu lisääntyy vuosi vuodelta. (m 50 )

ajattelin, että olenko luulosairas, mutta mulla diagnosoitiin työuupumus ja masennus. Lisäksi tuntuu siltä, että sulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Hae netistä tietoa. Esim. googlessa hakusanalla masennusklinikka löytyy kaksi ammattilaistenkin käyttämää masennustestiä.

Ja käy rohkeasti juttelemassa terveydenhoitajalla, joka ohjaa sut sitten eteenpäin. Jos olet yli 15-vuotias, ei periaatteessa vanhemmillesikaan saa antaa tietoja, mutta kehottaisin kyllä pyytämään vanhemmiltakin tukea.

Olen itsekin ollut hyvin vaativa aina, mutta jos jotain asiaa ei tiedä, ei ole sivistymätön! Siitä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta ja masennuksesta pääsee eroon lääkityksellä ja säännöllisellä keskusteluavulla, joka on melkeinpä tärkeämpi kuin lääkkeet, joista kyllä saa myöskin hyvän avun.

Kiitos vastauksista. Olen miettinyt, että puhumisesta voisi olla apua, mutta en oikein tiedä, että kenelle puhuisin. Kavereille en halua avautua tästä, eikä kouluterveydenhoitajakaan ole sellainen tyyppi. En tiedä pystyisinkö sitten kuitenkaan kertomaan kasvotusten omista asioistani. Yleensä pidän kaiken itselläni, pelkään kai että mua loukataan.

yhteyttä mielenterveystoimistoon tai yksityiseen psykiatriin. Varsinkin jos nuo masennustestit ovat antaneet kovastikin siihen suuntaa. Tiedän, muille avautuminen on inhottavaa, mutta ammattilaiset osaavat olla ymmärtäväisiä. Niitten asia ei ole tuomita yms. ainoastaan kuunnella. Ja tapaamani psykiatrit ovat molemmat olleet huipputyyppejä, tosi fiksuja! Masennus kannattaa hoitaa mahd. pian, ettei se tee aivoihin kovin suuria muutoksia :/