Joskus aiemmin mulla oli ongelmia saada aukeamaan gmailia. Jäi siis ikuisuudeksi lataamaan sivua kirjautumisen jälkeen eikä koskaan päässyt postiin asti. Samoihin aikoihin oli ongelmia siirtää ftp:llä tavaraa koneelta mihin tahansa. *.java-tiedostot esimerkiksi eivät suostuneet kunnolla latautumaan (jos olivat yhtään enempää kuin n. 100 riviä) ja *.class-filet eivät suostuneet siirtymään koulun puolelle lainkaan. Ongelmat lopulta poistuivat, kun koko käyttis asennettiin uudelleen ja F-securen virustorjunnan/palomuurin paikalle vaihdettiin Norton.
Nyt on jälleen ongelmia ollut siitä lähtien kun tyhjensin koneen ja asensin Kerion palomuurin. Jää ikuisuudeksi lataamaan mm. Sotkan sivuja, gmailia ja yahoon postia. Ongelmia on myös etuovi.comissa, kun yritän päästä omiin hakuihini. Selain väittää, että "Sivu on vanhentunut. Sivua ei voida luoda uudestaan, koska sivun luontiin tarvittavat tiedot ovat vanhentuneet. Vältyt tällaisilta ilmoituksilta, kun et käytä selaimen takaisin-painiketta. Käytä takaisin-painikkeen sijaan käyttöliittymässä olevia linkkejä navigointiin."
Töissä tuo toimii aivan hyvin, mutta ei tällä kotikoneella. Mikä hemmetti tämän vetää sekaisin?
Selaimena on tulikettu ja Kerio on nyt otettu pois kokonaan. Sen sijasta tässä näyttäisi olevan Antivir guard ja ZoneAlarm. Menee pikkuhiljaa järki tämän pa*kan kanssa, kun ei voi enää normaalisti surffata kun jotain idioottimaisia ongelmia vaan on.
Siis jokaisessa paikassa etusivu aukeaa kunnolla (Sotka, gmail, yahoo), mutta kun yrittää sivulta jatkaa eteenpäin linkkiä painamalla (posteissa kirjautuessa), jää vaan lataamaan ikiajoiksi. Joskus asiaan auttaa, että katkaisee nettiyhteyden silloin, kun selain tekee tuota ikilataustaan. Silloin sivu tulee näkyviin ja kun yhteyden laittaa takaisin päälle, sivut jälleen aukeavat ongelmitta. Paitsi tuo etuovi. Siihen mikään ei auta. Ei edes, vaikka kokeilisin avata IE:llä.
Apua, kiitos!
Tulikettu temppuilee (tai sitten ongelma on palomuuri?)
8
825
Vastaukset
- asensi
poisti entiset? Eihän sinne jäänyt rähmää entisistä muureista, ja virustorjunnasta?
- Mgdln
Ihan itte asentelin kaikki ja poistin vanhat. Siis tosiaan, Kerion aikoina oli sama juttu, ja nyt kun vaihdoin palomuurin, edelleen tökkii. Kone tyhjeni ennen keriota ihan kokonaan, kun piti osioida levyt. Ennen windowsin uudelleenasennusta kaikki toimi just oikein, mutta nyt ei. Prkl.
- kuitenkin
Mgdln kirjoitti:
Ihan itte asentelin kaikki ja poistin vanhat. Siis tosiaan, Kerion aikoina oli sama juttu, ja nyt kun vaihdoin palomuurin, edelleen tökkii. Kone tyhjeni ennen keriota ihan kokonaan, kun piti osioida levyt. Ennen windowsin uudelleenasennusta kaikki toimi just oikein, mutta nyt ei. Prkl.
kokeilet ensin, mitä tämä näyttää:
http://koti.mbnet.fi/pattaya1/hijackthis.htm
Lataa ja asenna omaan kansioon:
esim: C:\HJT\HijackThis.exe
skannaa sieltä, paina "Do a system scan and save a log", odota tekstitiedoston aukeamista.
Kopioi se, ja lähetä hjt-palstalle
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=4500000000000628&subcat=758
Odota ohjeita, älä fixaa mitään itse. - Mgdln
kuitenkin kirjoitti:
kokeilet ensin, mitä tämä näyttää:
http://koti.mbnet.fi/pattaya1/hijackthis.htm
Lataa ja asenna omaan kansioon:
esim: C:\HJT\HijackThis.exe
skannaa sieltä, paina "Do a system scan and save a log", odota tekstitiedoston aukeamista.
Kopioi se, ja lähetä hjt-palstalle
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=4500000000000628&subcat=758
Odota ohjeita, älä fixaa mitään itse.Sinne laitoin login. Toivottavasti tuosta nyt jotain selviäisi, kun pakko tämä ongelma on jotenkin saada ratkaistua.
- kuitenkaan
Mgdln kirjoitti:
Sinne laitoin login. Toivottavasti tuosta nyt jotain selviäisi, kun pakko tämä ongelma on jotenkin saada ratkaistua.
...mietintämyssy..
- kuitenkin
Mgdln kirjoitti:
Sinne laitoin login. Toivottavasti tuosta nyt jotain selviäisi, kun pakko tämä ongelma on jotenkin saada ratkaistua.
yhteysasetukset, suora vai proxy?
Mikä versio Ff, 1.0.7 vai 1.5, vaihtuiko selainversio muutoksissa mukana, vai pysyikö samana, sen
asetukset?
Laajennuksia, AdBlock, NoScript, teemoja?
IE:n asetukset kunnossa?
..kohta täytyy heittää hanskat tiskiin.. - Mgdln
kuitenkin kirjoitti:
yhteysasetukset, suora vai proxy?
Mikä versio Ff, 1.0.7 vai 1.5, vaihtuiko selainversio muutoksissa mukana, vai pysyikö samana, sen
asetukset?
Laajennuksia, AdBlock, NoScript, teemoja?
IE:n asetukset kunnossa?
..kohta täytyy heittää hanskat tiskiin..Suora yhteys, ei proxya. Tulikettu 1.5. En muista mikä aiemmin oli, mahdollisesti aikaisempi versio. Selaimen asetuksia: evästeet on hyväksytty, java sekä javascript hyväksytty. Teemoja ei ole, enkä ole kyllä tämän selaimen kanssa mitään ylimääräisiä laajennuksiakaan asentanut. Mystinen vika, varsinkin kun hieman tällainen ongelma oli aiemminkin. En tiedä sitäkään, miten tuo ongelma aiemmin ratkesi, kun luulin johtuvan palomuurista. Nyt kuitenkin sama ongelma eri palomuurinkin kanssa.
- sittenkin
Mgdln kirjoitti:
Suora yhteys, ei proxya. Tulikettu 1.5. En muista mikä aiemmin oli, mahdollisesti aikaisempi versio. Selaimen asetuksia: evästeet on hyväksytty, java sekä javascript hyväksytty. Teemoja ei ole, enkä ole kyllä tämän selaimen kanssa mitään ylimääräisiä laajennuksiakaan asentanut. Mystinen vika, varsinkin kun hieman tällainen ongelma oli aiemminkin. En tiedä sitäkään, miten tuo ongelma aiemmin ratkesi, kun luulin johtuvan palomuurista. Nyt kuitenkin sama ongelma eri palomuurinkin kanssa.
poista molemmat, Firefox ja IE ZoneAlarmin Program Control-listalta (valinta, Remove, Yes). Anna uudestaan kulkuluvat, kun avaat seuraavan kerran, kumpikaan ei tarvitse serverin oikeuksia.
Kumpi on oletusselaimena?
Käy sen jälkeen tuolla:
http://www.mozilla.fi/keskustelu/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627