Kuusamoon..syntyjään paljasjalkanen kuusamolainen, nyt asustelen muualla...mut lähes joka vuosi tulee siellä käytyä :)
Kaipuu
33
4178
Vastaukset
- parasta
Itte en ole Kuusamosta, mutta kesäisin tulee naiseni kanssa käytyä siellä. Viime kesänäkin tuli kalaa ja marjaa niin paljon, että niitä on riittänyt vieläkin syötäväksi. Pakkasesta ja lumesta en tykkää, olen tottunut näihin rannikon keleihin paremmin. Nytkin meri on avoinna ja aallot liplattavat mukavasti
- muuttanu
Mnäkin oon kotosin sieltä ja käyn lähes joka viikko. Asun pääkaup.seudulla.
- Perintörinssi
Olen muuttanut sieltä 20 vuotta sitten, eikä vieläkään ole mitään kaipuuta sinne.
En kaipaa lestatiolaisuutta, kepulaisuutta, perintökaarta-, perintöoikeutta- ja tasavertaisuutta kunnioittamattomia, toisten asioihin nokkaansa työntäviä ihmisiä.
Oksettaakin ajatus, että pitäisi pakosta joskus siellä käydä.
Kuusamossa luullaan olevan väljää. Niin onkin ulkona, mutta ei ihmisten päässä. Siellä on tiukat paikat.
Maailmalla voi olla rautatieaseman seudulla tungosta, mutta henkilökohtainen vapaus päässä. Luulette olevanne reiluja ja rehtejä, mutta oikeasti olettekin päinvastaista laatua.
Halusitte metsäni, rantatonttini ja kotitalo-osuuteni hinnalla millä hyvällä kunnioittamatta laillisia oikeuksiani ja antamatta arvoa henkilökohtaisille suhteillemme. En kaipaa sellaisilta taloudellisen edun yksisilmäisiltä tavoittelijoilta joulukortteja enkä puhelinsoittoja.
Olen kyrpiintynyt...
Lukekaa tekin perintöoikeutta, tietäisitte, ettei yksi pentu ole perintörinssi. Vanhan kuusamolaisen kyläkolleegion mielestä yksi pentu, se pöljin ja laiskin, perii vanhempansa ja muut saavat nuolla näppejään. - miemeikä
Perintörinssi kirjoitti:
Olen muuttanut sieltä 20 vuotta sitten, eikä vieläkään ole mitään kaipuuta sinne.
En kaipaa lestatiolaisuutta, kepulaisuutta, perintökaarta-, perintöoikeutta- ja tasavertaisuutta kunnioittamattomia, toisten asioihin nokkaansa työntäviä ihmisiä.
Oksettaakin ajatus, että pitäisi pakosta joskus siellä käydä.
Kuusamossa luullaan olevan väljää. Niin onkin ulkona, mutta ei ihmisten päässä. Siellä on tiukat paikat.
Maailmalla voi olla rautatieaseman seudulla tungosta, mutta henkilökohtainen vapaus päässä. Luulette olevanne reiluja ja rehtejä, mutta oikeasti olettekin päinvastaista laatua.
Halusitte metsäni, rantatonttini ja kotitalo-osuuteni hinnalla millä hyvällä kunnioittamatta laillisia oikeuksiani ja antamatta arvoa henkilökohtaisille suhteillemme. En kaipaa sellaisilta taloudellisen edun yksisilmäisiltä tavoittelijoilta joulukortteja enkä puhelinsoittoja.
Olen kyrpiintynyt...
Lukekaa tekin perintöoikeutta, tietäisitte, ettei yksi pentu ole perintörinssi. Vanhan kuusamolaisen kyläkolleegion mielestä yksi pentu, se pöljin ja laiskin, perii vanhempansa ja muut saavat nuolla näppejään.Se kyläkoleegio vissiin uhkaili sua haulikolla tai lynkkaamisellä, kun perintöoikeuden riisti?
- että-nimi-paperiin
miemeikä kirjoitti:
Se kyläkoleegio vissiin uhkaili sua haulikolla tai lynkkaamisellä, kun perintöoikeuden riisti?
sinun kuuluu luovuttaa perintöosuutesi ilman vastiketta Taunolle, joka asuu kotitilalla ja joka tarvihtee koko tilan pilkkomattomana ja joka tarvihtee yhteismetsäossuuven.
Ei siitä riitä jakamista eikä isä ois halunnu, että sitä jaetaan. Eikä Taunolla ole rahaa maksaa kaikille ettäkähän te tarvikaan rahhaa, kun teillä on työt ja omat talot Lovviisassa.
Kirjotahan nimi paperiin, niin ne on muutki sisarukset tehny. Äitisihi on sitä mieltä.
...
Viikon päästä
......
Eikä tarvi tähän talloon tulla eikä tälle kylällekään, kun et voinu panna nimmeäsi paperiin.
Saapi hävetä tuommosta riijan kylyväjää.
Ei ois kannattanu äitisi synnyttää tuommosta paskiaista.
Me kyläläiset ollaan sitä mieltä ja koko lestatiolaisyhteisö on samaa mieltä.
Äitisi itkee, kun et anna omaisuuttasi Taunolle ja isäsi kääntysi hauvassaan, jos tietäsi että ET PAA NIMMEÄSI PAPERIIN, jonka Taunon lakimies on kirjottanu jo ennenku isäsi hauvattiinkaa. - miemeikä
että-nimi-paperiin kirjoitti:
sinun kuuluu luovuttaa perintöosuutesi ilman vastiketta Taunolle, joka asuu kotitilalla ja joka tarvihtee koko tilan pilkkomattomana ja joka tarvihtee yhteismetsäossuuven.
Ei siitä riitä jakamista eikä isä ois halunnu, että sitä jaetaan. Eikä Taunolla ole rahaa maksaa kaikille ettäkähän te tarvikaan rahhaa, kun teillä on työt ja omat talot Lovviisassa.
Kirjotahan nimi paperiin, niin ne on muutki sisarukset tehny. Äitisihi on sitä mieltä.
...
Viikon päästä
......
Eikä tarvi tähän talloon tulla eikä tälle kylällekään, kun et voinu panna nimmeäsi paperiin.
Saapi hävetä tuommosta riijan kylyväjää.
Ei ois kannattanu äitisi synnyttää tuommosta paskiaista.
Me kyläläiset ollaan sitä mieltä ja koko lestatiolaisyhteisö on samaa mieltä.
Äitisi itkee, kun et anna omaisuuttasi Taunolle ja isäsi kääntysi hauvassaan, jos tietäsi että ET PAA NIMMEÄSI PAPERIIN, jonka Taunon lakimies on kirjottanu jo ennenku isäsi hauvattiinkaa.Mikä oikeus sinulal siihen perintöön on? Eiköshän se kotiin asumaan jäänyt veljes ole enemmän sen hyväksi töitä tehnyt. Ja pitänyt vanhemmista huolta.
Paskiainenhan suuttuu, jos sitä sellaiseksi kutsutaan! - Lex catastres
miemeikä kirjoitti:
Mikä oikeus sinulal siihen perintöön on? Eiköshän se kotiin asumaan jäänyt veljes ole enemmän sen hyväksi töitä tehnyt. Ja pitänyt vanhemmista huolta.
Paskiainenhan suuttuu, jos sitä sellaiseksi kutsutaan!Sinunlaisiä pöljiä siellä Kuusamossa asuu.
Kotonatyönteolla ja vanhempien hoitamisella/kuppaamisella ja toisaalta perintöoikeudella ei ole mitään tekemistä keskenään.
Ne on pidettävä erillään kuin omat rahat ja keskustapuolueen puoluetuet.
Mutta eipä se pöljin ja ahnein ymmärrä näin vaikeita asioita. - meikämie
Lex catastres kirjoitti:
Sinunlaisiä pöljiä siellä Kuusamossa asuu.
Kotonatyönteolla ja vanhempien hoitamisella/kuppaamisella ja toisaalta perintöoikeudella ei ole mitään tekemistä keskenään.
Ne on pidettävä erillään kuin omat rahat ja keskustapuolueen puoluetuet.
Mutta eipä se pöljin ja ahnein ymmärrä näin vaikeita asioita.Itse olet pöljä kusipää. Katso sinne peiliin vaan.
Perintöoikeus on mielestäni yleisesti ottaen väärin, jos lapset eivät ole perinnön eteen töitä tehneet .Sinulla on ehkä lain mukaan oikeus perintöösi, mutta ei moraalisesti, eikä minun silmissäni. Saatanan kyrväke. Kuvaavaa on jo se, että haukut omaa varmasti ahkeraa ja sinua viisaampaa, vaikke ehkä älykkäämpää veljeäsi tai siskoasi nuin pahasti. mitäs lähit kotoa, jos halusit perintöä saada nuin kovasti. - meikämie
Lex catastres kirjoitti:
Sinunlaisiä pöljiä siellä Kuusamossa asuu.
Kotonatyönteolla ja vanhempien hoitamisella/kuppaamisella ja toisaalta perintöoikeudella ei ole mitään tekemistä keskenään.
Ne on pidettävä erillään kuin omat rahat ja keskustapuolueen puoluetuet.
Mutta eipä se pöljin ja ahnein ymmärrä näin vaikeita asioita.Ovat yhteydessä toisiinsa.
Se on eri asia, onko sninun veljesi ansainnut perintöä. No, sitä en voi tietää, kun olen kuullut vain toista osapuolta.
joka tapauksessa se ei ole Kuusamon eikä kuusamolaisten vika, jos sulla on vittumaiset välit omaan perheeseesi. - Curves neus
meikämie kirjoitti:
Itse olet pöljä kusipää. Katso sinne peiliin vaan.
Perintöoikeus on mielestäni yleisesti ottaen väärin, jos lapset eivät ole perinnön eteen töitä tehneet .Sinulla on ehkä lain mukaan oikeus perintöösi, mutta ei moraalisesti, eikä minun silmissäni. Saatanan kyrväke. Kuvaavaa on jo se, että haukut omaa varmasti ahkeraa ja sinua viisaampaa, vaikke ehkä älykkäämpää veljeäsi tai siskoasi nuin pahasti. mitäs lähit kotoa, jos halusit perintöä saada nuin kovasti.Siinäpä se tuli. Te kyrväkkeet olette sitä mieltä, että joku dominanttimulkku ja kyläläiset saavat mielivaltaisesti päättää toisten ihmisten laillisesti saadun omaisuuden käytöstä.
Lain mukaan perintöoikeus on olemassa "de facta" eikä se, että joku kuusamolainen toisia sisaruksiaan jyräävä kepulainen rahanahne pöljä on toista mieltä, muuta perinnönsaajan oikeudellista asemaa.
Jonkun kuusamolaisen kyrväkkeen mielipide on aika kevyttä tavaraa lain rinnalla.
Mutta eihän teidän ymmärrys riitä...muuhun kuin että "kaikki mulle".
Ja jos kuusamonkepukyrväke ei saa kaikkea toisten sisarusten laillista omaisuutta ilmaiseksi niin sitten pannaan lakimiehet asialle, ettei kukaan muu kuin lakimiehet saa mitään.
Näin te kyrväkerosvot toimitte moraalittomasti. Siinä yksi lajinsa täydellinen edustaja. - Ethänsinäymmärrä
meikämie kirjoitti:
Ovat yhteydessä toisiinsa.
Se on eri asia, onko sninun veljesi ansainnut perintöä. No, sitä en voi tietää, kun olen kuullut vain toista osapuolta.
joka tapauksessa se ei ole Kuusamon eikä kuusamolaisten vika, jos sulla on vittumaiset välit omaan perheeseesi.Perintöoikeus perustuu lakiin. Kaikki pennut ovat samanarvoisia. KAIKILLE KUULUU SAMA OSUUS. Tämä asia teiltä ahneilta unohtuu aina.
---
Kaikki muut ovat sovittavia asioita, joista voidaan riidellä. Kotityöt, lastenhoito, vanhempien kuppaaminen, halkojen myynti yhteisestä metsästä, kuukautiset, hammaslääkärin mökin avaimien teetättäminen, isän auton kannentiivisteen stefan liiman pitämättömyys ja pakoputken ruostumisen estämisen tarpeellisuus käsitellään sopimalla. Ei niistäkään päätä sinunlainen dominanttisopijapuoli.
----
Pidähän tämä ero mielessä, vaikka kuinka raha kiiltää silmissä. Älä puutu toisen ihmisen omaisuuteen, jos hän ei sitä omasta tahdostaan luovuta. Äläkä ala mestaroimaan yksin SOPIMUKSIA oman MIELIPITEESI ja OMAN ETUSI mukaisesti ja
LAIN VASTAISESTI.
Enää ei saisi huijata tietämättömyydellä. Tätä on harrastettu iät-ajat ja tällä epäoikeudenmukaisuudella on saatu ryövätä omaisuuksia ja taloja.
Pitäkää ihmiset jo omista oikeuksistanne kiinni, mutta älkää ahnehtiko sisaruksienne omaisuutta. - meikämie
Ethänsinäymmärrä kirjoitti:
Perintöoikeus perustuu lakiin. Kaikki pennut ovat samanarvoisia. KAIKILLE KUULUU SAMA OSUUS. Tämä asia teiltä ahneilta unohtuu aina.
---
Kaikki muut ovat sovittavia asioita, joista voidaan riidellä. Kotityöt, lastenhoito, vanhempien kuppaaminen, halkojen myynti yhteisestä metsästä, kuukautiset, hammaslääkärin mökin avaimien teetättäminen, isän auton kannentiivisteen stefan liiman pitämättömyys ja pakoputken ruostumisen estämisen tarpeellisuus käsitellään sopimalla. Ei niistäkään päätä sinunlainen dominanttisopijapuoli.
----
Pidähän tämä ero mielessä, vaikka kuinka raha kiiltää silmissä. Älä puutu toisen ihmisen omaisuuteen, jos hän ei sitä omasta tahdostaan luovuta. Äläkä ala mestaroimaan yksin SOPIMUKSIA oman MIELIPITEESI ja OMAN ETUSI mukaisesti ja
LAIN VASTAISESTI.
Enää ei saisi huijata tietämättömyydellä. Tätä on harrastettu iät-ajat ja tällä epäoikeudenmukaisuudella on saatu ryövätä omaisuuksia ja taloja.
Pitäkää ihmiset jo omista oikeuksistanne kiinni, mutta älkää ahnehtiko sisaruksienne omaisuutta.Lain voi aina muuttaa. Se ei ole herran sanaa. Eikä sitä tarvitse sellaisena kunnioittaa. Kyllä minä lain tiedän, en vain sellaisenaan sitä neile.
Minä en välitä, mitä laki sanoo, minun mielestäni on moraalisesti väärin periä sellaista, minkä eteen ei ole työtäkään tehnyt, varsinkin jos joku toinen on sen työllään ansainnut.
Sillä selvä.
Eikä ole lakien vastaista yritää saada edes sen kyläparlamentin voimin luopumaan perinnöstä, jota ei ole ansainnut. - meikämie
Curves neus kirjoitti:
Siinäpä se tuli. Te kyrväkkeet olette sitä mieltä, että joku dominanttimulkku ja kyläläiset saavat mielivaltaisesti päättää toisten ihmisten laillisesti saadun omaisuuden käytöstä.
Lain mukaan perintöoikeus on olemassa "de facta" eikä se, että joku kuusamolainen toisia sisaruksiaan jyräävä kepulainen rahanahne pöljä on toista mieltä, muuta perinnönsaajan oikeudellista asemaa.
Jonkun kuusamolaisen kyrväkkeen mielipide on aika kevyttä tavaraa lain rinnalla.
Mutta eihän teidän ymmärrys riitä...muuhun kuin että "kaikki mulle".
Ja jos kuusamonkepukyrväke ei saa kaikkea toisten sisarusten laillista omaisuutta ilmaiseksi niin sitten pannaan lakimiehet asialle, ettei kukaan muu kuin lakimiehet saa mitään.
Näin te kyrväkerosvot toimitte moraalittomasti. Siinä yksi lajinsa täydellinen edustaja.Vaikka perintöoikeus olisikin, on ihan jokaisen oma asia, mitä siitä laista ajattelee. ja on ihan jokaisen oma asia, jos pitää kyrväkkeenä ihmistä, joka riistää toiselta tämän omalla työllään ansaitsemansa perinnön.
Vittuako se kuusamolaisia koskee, jos sinä et osaa pitää hyviä välejä omaan perheeseesi? Kyllä minä ainakin antaisin oman osuuteni perintömaista, jos velipoika haluaisi niitä hoitaa ja niillä asua. - Anu52
meikämie kirjoitti:
Vaikka perintöoikeus olisikin, on ihan jokaisen oma asia, mitä siitä laista ajattelee. ja on ihan jokaisen oma asia, jos pitää kyrväkkeenä ihmistä, joka riistää toiselta tämän omalla työllään ansaitsemansa perinnön.
Vittuako se kuusamolaisia koskee, jos sinä et osaa pitää hyviä välejä omaan perheeseesi? Kyllä minä ainakin antaisin oman osuuteni perintömaista, jos velipoika haluaisi niitä hoitaa ja niillä asua.Sekavaa on sun päässäs.
Et ole vaan ainut. Teitä pöljiä riittää.
Turhaa valistaa kuusamolaista kepulia.
Juuri tällaista teidän logiikka on, ei siis mitään logiikkaa.
On se helppoa tuo oikeudenjakaminen teillä sekopäisillä riistäjillä.
Siis te kusipäät astutte lainmukaisten oikeuksien yläpuolelle riistämään toisten laillisia oikeuksia.
Että siis perintökaarta pitäisi muutta perintöprinssiriistäjien hyväksi.
Et kunnioita lakeja. Maksatko työmiehellesi palkkaa. Et tietenkään, koska SUN mielestäs palkkaa ei tarvi maksaa, koska se on SULLE edullista.
Entä jos sun metsästä joku hakee halkoja, siis varastaa. Onko se oikein vai väärin. Arvaan, että se on väärin sun mielestä, koska se on edullista SULLE. Kyllä nyt huudetaan lain nimeen ja vaaditaan käräjille.
Teitä kelluvan logiikan riistäjädominantteja sikiää.
Olet tyhmän lisäksi myös lainrikkoja, siis rikollinen, koska ihannoit lainvastaisuutta.
Älä yllytä muita netissä rikokseen, koska se on kiellettyä ja siitä voi saada rangaistuksen, LAIN mukaan.
Kuusamon lestadiolaisyhteisöissä ja kepupiireissä on omat lait, viidakon lait! - Anu52
meikämie kirjoitti:
Lain voi aina muuttaa. Se ei ole herran sanaa. Eikä sitä tarvitse sellaisena kunnioittaa. Kyllä minä lain tiedän, en vain sellaisenaan sitä neile.
Minä en välitä, mitä laki sanoo, minun mielestäni on moraalisesti väärin periä sellaista, minkä eteen ei ole työtäkään tehnyt, varsinkin jos joku toinen on sen työllään ansainnut.
Sillä selvä.
Eikä ole lakien vastaista yritää saada edes sen kyläparlamentin voimin luopumaan perinnöstä, jota ei ole ansainnut.Siinä tuli kuusamolaisen kepulaisen viidakonlakikirjan ensimmäiset pykälät.
Että tällä logiikalla Kuusamossa...
Tätähän on meidänkin sisarusparven kuusi jäsentä saanut maistaa yhden kyrväkkeen toimiessa viidakonlakimiehenä kepulestadiolaisuusjuntassa. - omalla työllä?
meikämie kirjoitti:
Vaikka perintöoikeus olisikin, on ihan jokaisen oma asia, mitä siitä laista ajattelee. ja on ihan jokaisen oma asia, jos pitää kyrväkkeenä ihmistä, joka riistää toiselta tämän omalla työllään ansaitsemansa perinnön.
Vittuako se kuusamolaisia koskee, jos sinä et osaa pitää hyviä välejä omaan perheeseesi? Kyllä minä ainakin antaisin oman osuuteni perintömaista, jos velipoika haluaisi niitä hoitaa ja niillä asua.Oli viisi lasta pohjoi Kuusamossa.Kaikki asu muualla.Isä kuoli, äiti jäi yksin.
Yksi penikka sai kyläläisten avustuksella ja "meikämie":n kaltaisten kanssa huijattua nimen luovutuspapereihin sillä perusteella, että se meistä juopoin hoitaa äitiä kotona.
Sai nimet meiltä. Ja maat ja mannut.
Sen jälkeen se myi tilan ja osti kirkolta talon.
Nyt sillä korstolla ei ole asuntovelkaa ja on rahaa repullinen.On vielä politiikassa mukana.
Meillä muilla on 15 vuotta asuntolainaa ja rahat tiukilla.
Olen myös katkera paikka kunnalle ja kyläyhteisön painostuksille. Ne huijaavat tietämättömiä oikeita perillisiä.
Nythän se tiijetään, että perintöoikeus syntyy tasan silloin ,kun ihminen syntyy maailmaan. - meikämie
omalla työllä? kirjoitti:
Oli viisi lasta pohjoi Kuusamossa.Kaikki asu muualla.Isä kuoli, äiti jäi yksin.
Yksi penikka sai kyläläisten avustuksella ja "meikämie":n kaltaisten kanssa huijattua nimen luovutuspapereihin sillä perusteella, että se meistä juopoin hoitaa äitiä kotona.
Sai nimet meiltä. Ja maat ja mannut.
Sen jälkeen se myi tilan ja osti kirkolta talon.
Nyt sillä korstolla ei ole asuntovelkaa ja on rahaa repullinen.On vielä politiikassa mukana.
Meillä muilla on 15 vuotta asuntolainaa ja rahat tiukilla.
Olen myös katkera paikka kunnalle ja kyläyhteisön painostuksille. Ne huijaavat tietämättömiä oikeita perillisiä.
Nythän se tiijetään, että perintöoikeus syntyy tasan silloin ,kun ihminen syntyy maailmaan.Tuo on vain sinun kertomuksesi. Minä voisin kertoa monia tapauksia, joissa ne maat on annettu sulassa sovussa ja joissa niitä ei ole muutettu rahaksi, ja jossa se kotiin jäänyt ei todellakaan ole ollut juopoin, vaan kaikin puolin mukava ihminen.
Meidän sisarusparvi ratkaisi asian niin, että kuolinpesää ei jaeta. Riidelkööt sitten lapsenlapset. - meikämie
Anu52 kirjoitti:
Siinä tuli kuusamolaisen kepulaisen viidakonlakikirjan ensimmäiset pykälät.
Että tällä logiikalla Kuusamossa...
Tätähän on meidänkin sisarusparven kuusi jäsentä saanut maistaa yhden kyrväkkeen toimiessa viidakonlakimiehenä kepulestadiolaisuusjuntassa.Mitä sinun perheesi keskinäinen solidaarisuuvenpuute kuusamolaisiin kuuluu?
Kuusamossa on onneksi jäljellä vielä kyläyhteisön sosiaalista kontrollia. Joskus se toimii väärin, mutta monesti myös ihan oikeinkin.
Sitä paitsi samanlaisia ne ihmiset ovat kaikkialla. - meikämie
Curves neus kirjoitti:
Siinäpä se tuli. Te kyrväkkeet olette sitä mieltä, että joku dominanttimulkku ja kyläläiset saavat mielivaltaisesti päättää toisten ihmisten laillisesti saadun omaisuuden käytöstä.
Lain mukaan perintöoikeus on olemassa "de facta" eikä se, että joku kuusamolainen toisia sisaruksiaan jyräävä kepulainen rahanahne pöljä on toista mieltä, muuta perinnönsaajan oikeudellista asemaa.
Jonkun kuusamolaisen kyrväkkeen mielipide on aika kevyttä tavaraa lain rinnalla.
Mutta eihän teidän ymmärrys riitä...muuhun kuin että "kaikki mulle".
Ja jos kuusamonkepukyrväke ei saa kaikkea toisten sisarusten laillista omaisuutta ilmaiseksi niin sitten pannaan lakimiehet asialle, ettei kukaan muu kuin lakimiehet saa mitään.
Näin te kyrväkerosvot toimitte moraalittomasti. Siinä yksi lajinsa täydellinen edustaja.niin, tiedoksi, että se on "de facto".
- meikämie
Anu52 kirjoitti:
Sekavaa on sun päässäs.
Et ole vaan ainut. Teitä pöljiä riittää.
Turhaa valistaa kuusamolaista kepulia.
Juuri tällaista teidän logiikka on, ei siis mitään logiikkaa.
On se helppoa tuo oikeudenjakaminen teillä sekopäisillä riistäjillä.
Siis te kusipäät astutte lainmukaisten oikeuksien yläpuolelle riistämään toisten laillisia oikeuksia.
Että siis perintökaarta pitäisi muutta perintöprinssiriistäjien hyväksi.
Et kunnioita lakeja. Maksatko työmiehellesi palkkaa. Et tietenkään, koska SUN mielestäs palkkaa ei tarvi maksaa, koska se on SULLE edullista.
Entä jos sun metsästä joku hakee halkoja, siis varastaa. Onko se oikein vai väärin. Arvaan, että se on väärin sun mielestä, koska se on edullista SULLE. Kyllä nyt huudetaan lain nimeen ja vaaditaan käräjille.
Teitä kelluvan logiikan riistäjädominantteja sikiää.
Olet tyhmän lisäksi myös lainrikkoja, siis rikollinen, koska ihannoit lainvastaisuutta.
Älä yllytä muita netissä rikokseen, koska se on kiellettyä ja siitä voi saada rangaistuksen, LAIN mukaan.
Kuusamon lestadiolaisyhteisöissä ja kepupiireissä on omat lait, viidakon lait!Metsästäni hakisi halkoja, niin tarjoasin apua. Että niin suhtautuisin.
- de facto
meikämie kirjoitti:
niin, tiedoksi, että se on "de facto".
Ainut asia, jossa olet oikeassa. Se on "de facto".
Sanakirjastako löysit vaiko ihan omasta päästä vetäsit! - Anu
meikämie kirjoitti:
Tuo on vain sinun kertomuksesi. Minä voisin kertoa monia tapauksia, joissa ne maat on annettu sulassa sovussa ja joissa niitä ei ole muutettu rahaksi, ja jossa se kotiin jäänyt ei todellakaan ole ollut juopoin, vaan kaikin puolin mukava ihminen.
Meidän sisarusparvi ratkaisi asian niin, että kuolinpesää ei jaeta. Riidelkööt sitten lapsenlapset.Mikään ei estä antamasta, jos joku oikeasti haluaa antaa vaatteensa päältään. Vain yksi allekirjoitus ja sen jälkeen oikeudet perintöomaisuusmassaan ovat siirtynyt perintöprinssille.
Koko kysymys on siitä, onko moraalisesti tai oikeudellisesti oikein, että kuusamolainen kyläyhteisö tulee mukaan painostamaan oikeuksistaan tietämättömiä tai epävarmoja perintöoikeudenhaltijoita tekemään oman etunsa vastaisia oikeustoimia.
Olet oikeassa, että moni on antanut omaisuutensa pois ilman vastiketta, mutta moni on myös jälkikäteen katunut allekirjoitustaan. Ryöstöpsykologiaan kuuluu, että kuolemantapauksen jälkeen heti pitää toimia, sillon kun ihminen on vielä tavallaan oikeustoimikelvottomassa tilassa. Silloin on helppo saada nimi paperiin, - sehän on vain nimi... - ent.kuusamolainen
meikämie kirjoitti:
Mitä sinun perheesi keskinäinen solidaarisuuvenpuute kuusamolaisiin kuuluu?
Kuusamossa on onneksi jäljellä vielä kyläyhteisön sosiaalista kontrollia. Joskus se toimii väärin, mutta monesti myös ihan oikeinkin.
Sitä paitsi samanlaisia ne ihmiset ovat kaikkialla.Kyllä se meillä kotikylällä oli kyläyhteisön vallan alla saako olla televisiota. Vintissä katottiin salaa matkatv.tä,kun kylän saarnamies kiusasi issää ja äitä siitä.
Olen katkera kuusamolaiskyläläisille,joka oli samanlaista usseammassa kylässä.
Ja kyllä ne ohjasi omaisuuksien kiertoja,kelle perintö ohjataan ilmaiseksi,painostettiin kovasti. Kuka lapsista oli suosittu puolueen ja/tai uskovaistan kanssa.
kuusamolaista,niin kuusamolaista tuo jyrääminen. - Taunon isosisko
meikämie kirjoitti:
Vaikka perintöoikeus olisikin, on ihan jokaisen oma asia, mitä siitä laista ajattelee. ja on ihan jokaisen oma asia, jos pitää kyrväkkeenä ihmistä, joka riistää toiselta tämän omalla työllään ansaitsemansa perinnön.
Vittuako se kuusamolaisia koskee, jos sinä et osaa pitää hyviä välejä omaan perheeseesi? Kyllä minä ainakin antaisin oman osuuteni perintömaista, jos velipoika haluaisi niitä hoitaa ja niillä asua.Taidat olla aika aika itsekeskeinen veijo. Maailmaasi kuuluu :
Minä, minun mielipiteeni, mie, meikäläinen, minäite, valmetti, multaksen maitoauto, meikä, ossuuspankki, mitäsesullekuuluu, minun akka, valmetti, maitotili, muut-ei-oo-mittää, minä-oon-parempi-kun-muut, laki-ei-koske-minnua, muut on renkiä, transitti, mulla-on-iso-kyrpä, postiauto, mie oon paras-panija, mie, kunnantalo, mehtäraha, uusi valmetti, yhteismehtärahat, paskanhaju, mulla-on ja Rovaniemi.
Voin kuvitella, että kun menet kirkolle Kesoilin baariin, parkkeeraat Mazda-pickuppisi törkeästi oven eteen ja baarista kuuluu äänesi ulos: "MINÄ tiijän...!" - meikämie
Anu kirjoitti:
Mikään ei estä antamasta, jos joku oikeasti haluaa antaa vaatteensa päältään. Vain yksi allekirjoitus ja sen jälkeen oikeudet perintöomaisuusmassaan ovat siirtynyt perintöprinssille.
Koko kysymys on siitä, onko moraalisesti tai oikeudellisesti oikein, että kuusamolainen kyläyhteisö tulee mukaan painostamaan oikeuksistaan tietämättömiä tai epävarmoja perintöoikeudenhaltijoita tekemään oman etunsa vastaisia oikeustoimia.
Olet oikeassa, että moni on antanut omaisuutensa pois ilman vastiketta, mutta moni on myös jälkikäteen katunut allekirjoitustaan. Ryöstöpsykologiaan kuuluu, että kuolemantapauksen jälkeen heti pitää toimia, sillon kun ihminen on vielä tavallaan oikeustoimikelvottomassa tilassa. Silloin on helppo saada nimi paperiin, - sehän on vain nimi...Se vaan kuulostaa todella uskomattomalta. En ikinä ole kuullut tai nähnyt moista käytöstä Kuusamossakaan.
Ja toisekseen, ei kai kukaan niin tietämätön ole, että antaa perinnön pois, jos ei halua?
Tiedän tapauksia, joissa muut sisaret ovat luvanneet, jopa kirjallisesti, sille kotiinjäävälle tilan, mutta sitten nostaneet äläkän ja onnistuneet saamaan lupaukset mitätöityä. Isällenikin olisi käynyt niin, mutta ukki itsepäisenä miehenä myi tilan hänelle ja käytti itse rahat mm. uuteen kaupunkitaloon. Isä taisi maksaa osamaksulla. Eipä ollut sisaruksilla nokan koputtamista.
Jos ukki olisi ehtinyt kuolla ennen kuin sisarukset keksivät haluavansakin perinnön, ei isälleni olisi jäänyt kymmenvuotisesta palkattomasta työnteosta käteen yhtään mitään. - meikämie
ent.kuusamolainen kirjoitti:
Kyllä se meillä kotikylällä oli kyläyhteisön vallan alla saako olla televisiota. Vintissä katottiin salaa matkatv.tä,kun kylän saarnamies kiusasi issää ja äitä siitä.
Olen katkera kuusamolaiskyläläisille,joka oli samanlaista usseammassa kylässä.
Ja kyllä ne ohjasi omaisuuksien kiertoja,kelle perintö ohjataan ilmaiseksi,painostettiin kovasti. Kuka lapsista oli suosittu puolueen ja/tai uskovaistan kanssa.
kuusamolaista,niin kuusamolaista tuo jyrääminen.Kun minua ei ole kukkaan ikänä painostanut, vaikka Kuusamossa asuin, enkä ollut edes lestadiolainen.
Sen verran tunsin kuusamolaisia, että tiesin mm. että noista perintöasioista on jokaisella kylänukolla oma mielipiteensä. Eikä se läheskään aina ollut väärä. Tosin painostaminenhan on aina väärin.
Kysytkö minun mielipidettäni vai kuusamolaisten tapoja? Veikkaisin, ettei nuilla lestadiolaissaarnaajilla enää ole edes syrjäkylillä valtaa. - meikämie
de facto kirjoitti:
Ainut asia, jossa olet oikeassa. Se on "de facto".
Sanakirjastako löysit vaiko ihan omasta päästä vetäsit!Ja tiedoksi nuille henkilöteorian kehittelijöille, etten ole mikkään juntti-isäntä, vuan opiskelen yliopistossa ja asunkin nykyään etelän ihmemaassa.
Minulla ei vaan ole sellaista kotiseutuvihaa kuin joillakin, eikä mitään paha sanottavaa kuusamolaisista, muista kuin niistä keskustan pahatapaisista urbaaninulikoista.
- onks siellä
Onko kuusamossa hyvän näköisiä muikkuja?
- on...
katsojan silmissä...tai muikun silmissä...
- Evä(ä)tön
Kävin kerran kuusamohotellissa ja tapasin siellä joitain "muíkkuja" mutta kovin niillä evät riippui! Joten siihen se jäi.
- Onneksi entinen
Ikänään en siihen kylään (kaupunkihan se nykyään)enää muuta. Ainoa asia, mitä sieltä kaipaan, on luonto. Ihmiset on ihan persläpiä, ahneita, kieroilevia, kateellisia, valehtelevia ja omaa etuaan ajavia paskoja.
Itseni oeptettiin ajattelemaan ja auttamaana muita kanssaeläjiä ja muiden omaisuutta piti arvostaa. Kun kasvoin ja vartuin, huomasin, että minunlaisiani vain käytetään hyväksi. Olin ilmainen maataloustyöntekijä, ilmainen lastenhoitaja, mutta auta armias, kun olisin itse tarvinnut apua. Ilmaiseksi ei liikahtanut KENENKÄÄN auto, ilmaiseksi ei kukaan lapsiani hoitanut, olisi kupattu kaikki irti, mikä vain olisi lähtenyt.
Isäni kuoltua naapurit himosivat hänen omaisuuttan, sitä vähäistäkin, vaikka äitini oli veilä elossa ja olihan meitä OIKEITA perillisiäkin. Kaikki olisi kelvannut -tietenkin ilmaiseksi tai olematonta korvausta vastaan.
Kun muutin pois, olisi ilmaiseksi haluttu jopa huonekaluni.
Onneksi pääsin pois. Käyn maksimissaan kerran vuodessa siellä, kun on sukulaisia vielä sielläpäin. Asumaan en muuttaisi enää koskaan niille leveysasteille.- sepi
Totta turiset. Tässä yksi pillun perässä kuusamoon kulkeutunut. Täällä on tosiaan sisäänlämpiävä, omanlaisensa kansakunta, enkä asuisi hetkeäkään täällä jos jostain löytys kymppitonni muuttohommaan.
- paljasvarpainen
Onneksi on netti.
Pidän itse yhteyttä samalla luokalla olleisiin netin avulla, ja tapaamme säännöllisesti.
Pari on tullut isäksi ja pari muuttanut ulkomaille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640