Ensi kauden lopussa Nicolla on enemmän pisteitä kuin Kimillä.
Nico lyö Räikkösen
9
630
Vastaukset
- F1-fani
Mikäs siinä, onhan Nicokin tavallaan suomalainen. Häneltähän löytyy myös Suomen passi. Ei ainakaan mulla ois mitään sitä vastaan, jos Nico Rosberg voittaisi mestaruuden ja Kimi Räikkönen olisi MM-sarjassa toinen.
Todennäköisemmin Kimi kuitenkin voittaa sen mestaruuden ensi vuonna. Nicon ja myös Heikki Kovalaisen aika koittaa sitten myöhemmin. - mutta en usko
tuskin nico saa sellaista autoa millä kimin löisi kun pitäisi olla mäkkiä nopeampi ja vielä kun kimi ajaa luultavasti aika paljon paremmin kuin nico niin pari sekuntia nopeampi pitäisi olla nicon auto.
- 08k
Se että nicolla olisi enemmän pisteitä kauden lopussa selittyisi vain sillä että kimi esim. loukkaantuisi ja hänen kilpailemisensa estyisi.
tätä ei todellakaan soisi kimin kokevan kun ottaa huomioon hänen nopeutensa. koska tällöin joku saa mestaruuden lähes lahjaksi. - Kooma
Uusi moottorisääntö on suuressa roolissa. Jos Cossu on niin "valmis" kuin on joiltain tahoilta annettu ymmärtää niin se voi kantaa pitkälle. Jos luotettavuus ei nouse ratkaisijaksi niin Kimi kerää selkeästi enemmän pisteitä kuin Nico. Nico voi ajaa suht varman päälle virheitä vältellen ja jäädä hiukan Webberin jalkoihinkin tai sitten saamme nähdä virheitä ja kuulla "tästä on vain otettava opiksi"-juttuja. Webberillä ei ole varaa jäädä Nicon jalkoihin koska silloin Webberin osakkeet romahtavat kautta -07 ajatellen. Kaudella -07 uskon Nicon olevan yksi nopeimmista kuskeista sarjassa.
- Kommentaattori
Vaikka toivonkin Nicolle menestystä, niin Kimin pisteisiin pääseminen on varsin utopistinen ennustus (ilman Räikkösen loukkaantumista).
Olosuhteet ovat ennustusta vastaan:
-McLarenilla on paremmat resurssit kuin Williamsilla
-Mercedeksellä on paremmat resurssit kuin Cosworthilla
-Williams ajaa Bridgestonella, McLaren Michelinillä
-Nicolla on vähemmän kokemusta ykkösistä kuin Kimillä
Nico on onnekas, jos selviää loppupisteissä kymmenen parhaan joukkoon, sillä vähintään 5 tallia tulee olemaan parempia kuin Williams. - mika..
williams on ollut aina voittaja auto , tietenki joku kausi menny vähä huonommin niiku kaikilla huippu talleilla,90 luvulla williams voitti
mestaruuden 92-93-96 ja 97 ja 80 luvulla
ja on voittaja veikkauksessa aina korkealla.
mutt kysymys on että nico isän poika rosberg
joka ei välttämättä tarvis tehä yhtikäs mitään , mietin vaan että mikä on niinku menestymisen
tai voiton nälkä kun tosi on nytt kyseessä makeaan elämään tottunut poika pannaan mark webberin,
pariksi ja webber on formula 1 kuljettajista yks parhainpia ellei paras se on vaan hankala verrata
huonoa tuuria osiltain webberillä, mutt mietin vaan että laitetaan 20v poika talli kaveriksi
ja heti kerralla huippu talliin se on aika uhkarohkeaa peliä, siinä voi mennä ura vähä niinku pizzonialla meni vituksi pääsi webberin talli kaveriksi jaguarille ja sai kenkää ja mielestäni mitä oon tutkinut pizzonian uraa niin
hyvin on ajanut mutt pilas vaan uransa kun ei heti menestynyt ootettiin liikaa meinas käydä massalle samalla tavalla mutt peter sauber luotti nuoreenmieheen ja nytt menee ferralille, mutt onhan se isä kekellä jotain vaikutus valtaa
mutt toivottavasti ei kuse hommaa ei tuu vaan mahdollisuuksia kovin montaa kertaa koska formula ykkösiin on tungosta on kovalaista montagnya , bourdaista ym jotak ovat valmiimpia kuin niko..saapa nähä..- Kommentaattori
Pisteet ja isot alkukirjaimet on oikeasti hyvä keksintö. Suosittelen.
Eiköhän Nico jo menneellä kaudella osoittanut, että nälkää riittää. Ei rikas isä automaattisesti sitä tarkoita, että pojasta tulee lusmu. Mitä voittajatalleihin tulee, niin Ferrarillakin oli 20 vuoden kuiva kausi ennen vuoden 2000 mestaruutta. Menestys tulee ja menee, eikä vanhoilla meriiteillä pitkälle pötkitä.
Ja Webber ei todellakaan ole paras kuski (kuinka monta sitten lasketaan "parhaimpiin"?). Kaveri jäi tallikaverilleen Heidfeldille. Aikaisemmat tallikaverit eivät ole juuri vastusta antaneet (Yoong, Pizzonia, Wilson ja Klien, joka kyllä sittemmin on parantanut suorituksiaan hieman).
- HÖPÖNLÖPÖ234234
Ei muuten ole!
- kenny
Voittaa ens kaudella kisan...
Jos ei nyt kuitenkaan.. räikkönen on yksi parhaista kuskeista, ehkä nopeimman auton ratissa, tosin ei luotettavimman. Macci on ollut laatuongelmissa moni vuosia. Luulen, että sama tahti jatkuu, menetykset suunnittelu osastolta ei helpota asiaa.
Nico on ongelmissa olevan tiimin keltanokka kuski, tiimi, joka joutuu ajamaan moottorilla, jonka kehitystyö on varmasti hitaampaa kuin muilla. Jos poika pärjää webberille, eikä sählää, nii nico on yksi halutuimmisa kuskeista ykkösissä, ja frank saa määrätä hinnan jos esim. ferrari haluaa nicon shumin tilalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770