Kulta boikottiin

Kultainen kihlasormus painaa noin 30 grammaa. Tämän kultamäärän saamiseksi täytyy louhia noin 30 tonnia kivimassaa. Louhinnan jälkeen kivimassaan suihkutetaan syanidia, joka irrottaa kivestä pieniä kullanmurusia. Syanidi on erittäin myrkyllinen kemikaali, ja jo teelusikallinen riittää tappamaan ihmisen.

Kullan kiilto on kiehtonut ihmisiä läpi ihmiskunnan historian. Tänä vuonna maailmassa myydään noin 38 miljardin dollarin arvosta kultakoruja, ja kasvava kysyntä Intiassa ja Kiinassa on nostanut kullan hinnan yli 474 dollariin unssilta (28 grammaa). Hinta on korkeimmillaan 17 vuoteen.

70 prosenttia maailman kullasta tulee kehitysmaista. Kullan tuottajien käyttämä syanidi myrkyttää kaloja, lintuja ja muita eläimiä sekä kasveja. Syanidi myös saastuttaa maaperän vesivarastoja.

Euroopassa suurin kullantuotantoon liittynyt ympäristöonnettomuus tapahtui Romaniassa vuonna 2000, kun syanidia sisältävä vesisäiliö murtui Aural-nimisessä kultakaivoksessa ja saastutti Tisza- ja Donovanjoet. Onnettomuus, jota on verrattu Tshernobylin ydinkatastrofiin, tappoi yli 1000 tonnia kaloja ja sekä paljon muita pieneläimiä.

"Kullan kaivaminen on ilman muuta maailman saastuttavin elinkeino", brittiläinen Indepent-lehti siteerasi Earthworks-ympäristöjärjestön aktivistia lokakuussa.

Ympäristön saastumisesta huolimatta Maailmanpankin ja sen liittolaisten mukaan kullan kaivaminen kehitysmaissa tuo investointeja ja luo uusia työpaikkoja sekä infrastruktuuria.

http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2005_12/4605

14

1348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tokkiinsa

      ...painavia noi kihlasormukset?!

      • "mies"

        Nikistäsi poimittua.

        Viisasta miestä ei tunne siitä, että hän ei tee virheitä, vaan siitä että hän ei tee samaa virhettä uudestaan.

        Ihminen on valmis kuolemaan aatteen puolesta edellyttäen että hänellä ei ole täysin selkeää käsitystä tästä aatteesta.

        Kapitalistiseen järjestelmään kuuluu olennaisesti taipumus itsetuhoon.

        Isänmaallisuus on pelkurin viimeinen pakopaikka.

        _________________________________________________

        Varsinkin tuo viimeinen kertoo itsestäsi kaiken,joten onneksi sinua ei pidä ottaa vakavasti.
        Lapissakin on kullankaivajia mutta tuota syanidia he tuskin käytävät,josseivat sitten itsensä lopettamiseen.
        Nytpä olisi oiva tilaisuus mennä ja sitoa itsensä kettinkillä tuollaisen elinkautisen vaskooliin.
        Siinähän se menisi samalla kun suojellaan noita harvinaisia poroja jotka tikapuita apunakäyttäen syövät tuota vielä harvinaisempaa luppoa.

      • paikkaan
        "mies" kirjoitti:

        Oli tarkoitettu tuolla yläpulella olevalle hipille,eli viestinavaajalle.

      • kihlat

        On juu raskasta olla kihloissa. 4 kahden euron kolikkoa tai puolikas isosta kananmunasta on 30g.
        Mutta kihloissa ja kännissä on kiva olla.
        No voihan sitä tuon verran liioitella hyvän asian vuoksi.

      • "mies" kirjoitti:

        Nikistäsi poimittua.

        Viisasta miestä ei tunne siitä, että hän ei tee virheitä, vaan siitä että hän ei tee samaa virhettä uudestaan.

        Ihminen on valmis kuolemaan aatteen puolesta edellyttäen että hänellä ei ole täysin selkeää käsitystä tästä aatteesta.

        Kapitalistiseen järjestelmään kuuluu olennaisesti taipumus itsetuhoon.

        Isänmaallisuus on pelkurin viimeinen pakopaikka.

        _________________________________________________

        Varsinkin tuo viimeinen kertoo itsestäsi kaiken,joten onneksi sinua ei pidä ottaa vakavasti.
        Lapissakin on kullankaivajia mutta tuota syanidia he tuskin käytävät,josseivat sitten itsensä lopettamiseen.
        Nytpä olisi oiva tilaisuus mennä ja sitoa itsensä kettinkillä tuollaisen elinkautisen vaskooliin.
        Siinähän se menisi samalla kun suojellaan noita harvinaisia poroja jotka tikapuita apunakäyttäen syövät tuota vielä harvinaisempaa luppoa.

        Mitä ihmeellistä näissä profiilistani poimituissa lauseissa sitten oli?

        Itse olen päättänyt boikotoida kultatuotteita koska niiden kaivaminen saastuttaa luontoa ja on kaikin tavoin haitaksi monille eläimille, lisäksi rikkaat suuryhtiöt tuottavat tietenkin kaikkein eniten voittoa kullankaivuullaan.

        Monilla on myös hyvin tiedossa miten nämä porvareiden suuryhtiöt suhtautuvat luonnonsuojeluun ja eläinten oikeuksien parantamiseen. Voin sanoa että nämä asiat eivät juurikaan kiinnosta suuryhtiöiden rikkaita johtajia, koska heille se bisnes ja raha on kaikkein tärkeimmät asiat.

    • vaihtoehto

      "Kullan kaivaminen on ilman muuta maailman saastuttavin elinkeino".

      En ole aivan varma, mutta jos sanon samat sanat alumiinista, niin en taida olla kovin väärässä?

    • 357

      mitä myrkkyjä ja kuinka paljon käytetään kemikaaleja
      ja teollista sauhuttamista koruihin, joita
      sinä itse käytät koristeluusi?

      Tuskin nekään patarautaa ovat.
      Eiköhän ne sinunkin korukievesi ja renkaasi ole
      jotakuinkin kirurgiterästä.
      Eikä sitä tehdä maasepän pajassa takomalla.

      Vaikka niissä ei käytettäisi kirugiterästä,
      ne on kromattava, ja kromiliuos on myrkkyä.

      Pata kattilaa soimaa!

      • Ainakin monien tutkimuksien mukaan kullan kaivaminen on se kaikkein saastuttavin ja luonnon kannalta haitallisin vaihtoehto. Tietenkin myös muiden metallien kaivamisessa on omat haittansa, mutta ne tuskin ovat yhtä suuret kun kullan kaivamisessa.

        Itse suosin pääasiassa hopeakoruja, sekä erilaista rihkamaa joka on myös edullisempaa kun kalliit kultakorut joiden valmistamisessa on tuhottu luontoa sekä aiheutettu myös haittaa eläimille.

      • 357
        DarkFear kirjoitti:

        Ainakin monien tutkimuksien mukaan kullan kaivaminen on se kaikkein saastuttavin ja luonnon kannalta haitallisin vaihtoehto. Tietenkin myös muiden metallien kaivamisessa on omat haittansa, mutta ne tuskin ovat yhtä suuret kun kullan kaivamisessa.

        Itse suosin pääasiassa hopeakoruja, sekä erilaista rihkamaa joka on myös edullisempaa kun kalliit kultakorut joiden valmistamisessa on tuhottu luontoa sekä aiheutettu myös haittaa eläimille.

        Jo useita vuosia sitten varoiteltiin, että hopea vähenee maailmassa.
        Siksi piti (ja pitää) palauttaa kehitekemikaalit
        (käytetyt) pulloissa tai
        pöntöissä hopean erottelua varten.
        Sitä se on vieläkin.
        Tarkoitan niitä, jotka kehittävät ja vedostavat
        itse valokuvansa.

        Filmiä valmistetaan yhä, käyttäen hopeaa, ja
        se vaikuttaa vähän helevetisti.
        Jenkit ei tee elokuvia videoilla, ja Intiassa
        taitaa olla suurin filmin kulutus.

        Joskus oli juttu lehdissä, että Intiassa tehtiin
        600 elokuvaa vuodessa.
        Liki kaksi elokuvaa vuorokaudessa.
        Älytön määrä filmiä ja siinä palaa hopeaa,
        Eikä filminkulutus ole poistumassa kokonaan valokuvauksessakaan.

        Tämä ei ole moite, eikä vastaveto kullankaivun
        saastutukselle, vaan
        oma mielipide luonnonvarojen hiipuvuudesta.

        PS.
        Unhdit vallan erään saastuttavan vaikutuksen nykyisesä kullankaivussa.
        Tokihan sen jokainen oivaltaa, mutta...
        Meinaan, ne koneet!
        Valuvat öljy ja pakokaasut sun muut...

      • filmi
        357 kirjoitti:

        käytetään mustavalkofilmissä ja Kodachrome diafilmeissä. Ei muissa.

        Tavanomaisten värifilmien kemia on aivan muuta kuin hopeanitraattiin perustuvaa - mutta kelpo myrkkyjä nekin.

    • Nimetön

      Oot tainu olla hereillä mantsan tunneilla, mut ois kannattanu olla vielä tarkkaavaisempi. Tuo on väärää tietoa 2 kultasormuksen tuottamiseen syntyy vain 6000kg jätettä. ja rikastuksessa käytetään myös syanidin lisäksi elohopeaa ja rikkihappoa.

    • kaivuri

      Hyvä herätellä tolkun ihmisiä kullan vaaroista. Välinpitämättömät eivät tietysti välitä tästäkään.

      Lemmenjoen kullankaivuutuhot ovat käsittämätön ilmiö keskellä kansallispuistoa. Myllerrys olisi syytä lopettaa välittömästi ja maisemoida hävitys.

      Minä en onneksi ole syyllistynyt kuin yhden kultasormuksen ostoon. Sekin homma meni aikonaan pieleen. Nykyistä projektia ei ole sormuksin sinetöity ja hyvin menee.

      • Kultaa on mullakin ja paljon.

        sanotaan jotenkin tähän tapaan: Minä tuohesta kultaisen sormuksen tein..... jonka mä annoin kullallein......sillä tuohinen sormus ja lempesi vaan, kestää yhden illan kerrallaan.

        Olisiko tästä ratkaisuksi?

        Ei tulisi niin kalliksikaan,heh,heh

    • Amazon

      Kullanhuuhdonnassa käytetään elohopeaa (jopa hammaspaikka-amalgaamista saatua) ja se tekee isoja tuhoja Amazonasilla. Ravintoketjut ja huuhtojien päänupit tuhotaan. Siinäkin hyvä syy boikotoida kultaa - ja amalgaamia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe