Siis mitä?

Valaiskaahan nyt rakkaat opiskelijakollegat minua.

Haluaisin opiskelemaan luokanopettajaksi, eli kasvatustieteiden maisteriksi.
Minua kiinnostaisi myös psykologia, mutta ajattelen että ensin haluaisin KM-tutkinnon ja katson sitten haluanko jonkun toisen tutkinnon, jatko-opintoja vai työelämään.

Tällä palstalla on joku silloin tällöin väläytellyt, että tutkintouudistuksen myötä uuden maisterin tutkinnon saisi tehdä vanhan kandin tutkinnon päälle.

Eli, jos teen kasv.tiet. kandin ja maisterin tutkinnot, ja haluan myöhemmin psykologiksi,
voin tehdä vanhan kandin työn päälle suoraan psykan maisteriopinnot, jolloin toisen maisteritutkinnon tekeminen kestäisi enää 2 vuotta?
Helpottuuko todella tie tuplamaisteriksi näin paljon? (ketä se edes palvelee..?)
6494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Samaa lopputyötä, oli se sitten kandi tai gradu, ei saa käyttää osana kahta tai useampaa eri tutkintoa. Opintojen osalta muuten sovelletaan normaaleja hyväksilukemisohjeita.

Äänestä
  • No hyvä, ajattelinkin että aika hurjaa jos voi eri alan kandina aloittaa muut opinnot. Kun ajattelee tarkemmin niin eihän siinä ole mitään järkeä. Kuka haluaa lääkärin vastaanotolle jonka 3 tutkinnosta puolet on vaikka kansantaloustiedettä :D

    Mitkä ne muut "normaalit hyväksilukemisohjeet" ovat?
    Jos nyt ajatellaan tätä luoko-psyka- areenaa?

    Äänestä

  • Alkuperäinen. kirjoitti:

    No hyvä, ajattelinkin että aika hurjaa jos voi eri alan kandina aloittaa muut opinnot. Kun ajattelee tarkemmin niin eihän siinä ole mitään järkeä. Kuka haluaa lääkärin vastaanotolle jonka 3 tutkinnosta puolet on vaikka kansantaloustiedettä :D

    Mitkä ne muut "normaalit hyväksilukemisohjeet" ovat?
    Jos nyt ajatellaan tätä luoko-psyka- areenaa?

    Tarkkaan en nyt osaa sanoa miten tuossa tapauksessa hyväksiluku toimii. Periaatteena kai on kuitenkin se, että samoja kursseja ei ole tarvis kahta kertaa käydä. Siinä mielessä siis jos alat ovat hyvin lähellä toisiaan voi periaatteessa saada erittäin hyvät lähtökohdat toiseen maisterintutkintoon. Toisaalta kansantaloustieteen ja lääkärin kandintutkinnoissa on niin vähän samaa, että tässä tapauksessa pitäisi käytännössä tehdä uusi tutkinto alusta asti. Mitä nyt jonkun peruskurssin saisi hyväksiluettua.

    Äänestä

  • Alkuperäinen. kirjoitti:

    No hyvä, ajattelinkin että aika hurjaa jos voi eri alan kandina aloittaa muut opinnot. Kun ajattelee tarkemmin niin eihän siinä ole mitään järkeä. Kuka haluaa lääkärin vastaanotolle jonka 3 tutkinnosta puolet on vaikka kansantaloustiedettä :D

    Mitkä ne muut "normaalit hyväksilukemisohjeet" ovat?
    Jos nyt ajatellaan tätä luoko-psyka- areenaa?

    "No hyvä, ajattelinkin että aika hurjaa jos voi eri alan kandina aloittaa muut opinnot. Kun ajattelee tarkemmin niin eihän siinä ole mitään järkeä."

    (Minun mielestani, subjektiivisia kokemuksia, joo ei mene kaikkien mielesta nain...)

    Esim. historian kandilla on varsin hyvat lahtokohdat tehda maisteri valtio-opista ja toisinpain. Valtio-oppi soveltuu alle, jos haluaa tehda maisterin Eurooppaoikeudesta. Melkein minka tahansa (varsinkin yleissivistavan) aineen kandi on aivan kaypaa kamaa tekemaan tiedotusopin maisteria.

    Tuossa nyt jotain omaa elamaani lahella olevia esimerkkeja. Englannin kielisissa maissa tata kaavaa on kaytetty jo iat ja ajat ja aivan jarkevilta tyypeilta ne vaikuttaa.

    Äänestä

  • Blaahat kirjoitti:

    Juu. Juuri yleissivistävissä humanistisissa ja yhteiskuntatieteellisissä oppiaineissa asia on juuri noin.

    Ongelma tuleekin lähinnä sitten vastaan sellaisten oppiaineiden kohdalla jotka antavat selkeän ammattipätevyyden: psykologin pätevyys lienee eräs tällainen.

    Itse olen opiskellut yliopistossa A pääaineena englantia ja sivuaineena viestintätieteitä lähes valmiin FM tutkinnon ja noiden opintojen perusteella olen myös päässyt yliopistoon B opiskelemaan kulttuurintutkimusta ja kirjallisuustiedettä ilman pääsykoetta. Tein vain aikanaan avoimen hakemuksen laitosta johtavalle proffalle, joka hyväksyi hakemukseni ja tiedekunnan dekaani vielä vahvisti proffan päätöksen. Maisteriohjelmissa nuo valintakriteerit tietysti selkeytyvät vielä entistestään.

    Äänestä

rajoitus tulee ensi syksystä todennäköisesti voimaan, jos se menee läpi eduskunnassa. Ja kuten opintoaikojen rajoitus meni läpi, menee tuokin lakiehdotus läpi!

Kyllä Heinäluoma ja Kalliomäki pitävät siitä huolta ettei kukaan nyt viisastuisi monella tutkinnolla.

Voit unohtaa kaiken!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tutkinnon uudistus kirjoitti:

Valaiskaahan nyt rakkaat opiskelijakollegat minua.

Haluaisin opiskelemaan luokanopettajaksi, eli kasvatustieteiden maisteriksi.
Minua kiinnostaisi myös psykologia, mutta ajattelen että ensin haluaisin KM-tutkinnon ja katson sitten haluanko jonkun toisen tutkinnon, jatko-opintoja vai työelämään.

Tällä palstalla on joku silloin tällöin väläytellyt, että tutkintouudistuksen myötä uuden maisterin tutkinnon saisi tehdä vanhan kandin tutkinnon päälle.

Eli, jos teen kasv.tiet. kandin ja maisterin tutkinnot, ja haluan myöhemmin psykologiksi,
voin tehdä vanhan kandin työn päälle suoraan psykan maisteriopinnot, jolloin toisen maisteritutkinnon tekeminen kestäisi enää 2 vuotta?
Helpottuuko todella tie tuplamaisteriksi näin paljon? (ketä se edes palvelee..?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu