Asiaa

Herra Gf ei taida kuulua Suomen älymystön
kirkkaimpaan kärkeen, mutta hänen kanssaan
nahistelevat ovat täällä nähdyn perusteella
vieläkin surkeampia idiootteja.

Gf:n väitteitä on vaikea tai jopa mahdoton
osoittaa oikeiksi. Toisaalta niitä on myös yhtä
vaikea osoittaa vääriksi. Siitä pitää huolen
vedonlyöntiuhkailun taakse piiloutuminen.
Jääkööt siis jokaisen uskon ja omantunnon
asiaksi mitä mieltä on herra Gf:stä. Osa
valitsee turhan vastaaninttämisen ja toiset
siirtyvät niin sanotusti "Goldin leiriin". Loput
kyllästyvät.:)

Gf on kieltämättä varsin taitaitava vittuilija
ja ihmisten manipuloija, jos vähän liioitteleva
sana sallitaan. Ehkä hänellä on 30 vuoden
kokemus autokaupasta.:)

Gf:n kanssa hermonsa menettäneet voisivat
miettiä mikä pistää heidät inttämään vastaan?

Toisaalta voisi myös miettiä mikä
pistää "monimiljonäärin" jauhamaan paskaa tälle
palstalle? Jos hän saa nautintoa tästä, niin
outo on tapaus. Varsinkin kun tätä menoa on
jatkunut jo yli vuoden. Ja tämä palsta ei
tosiaan ole mitenkään merkittävä. Miettikääpä
sitä.

Hauskaa viikonloppua.
5349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olet harvinaisen oikeassa siinä, että GF on
saanut eräät heikommin eväin varustetut
hyppimään seinille ja menettämään malttinsa.
GF ei vain uhkaile vedonlyönneillä, vaan myös
toteuttaa ne tarvittaessa, olen siitä
suhteellisen vakuuttunut. Vastaan inttäjillä ei
ole ollut rohkeutta ottaa vetoja vastaan, niinpä
he joutuvat ns. kyykkimään, eli häviämään
väittelyn.

Onhan se aivan järkeenkäypää, että jos inttäjä on
täysin varma jostain asiasta, niin silloin hänen
on oltava valmis myös taloudellisiin panostuksiin
asiansa puolesta, tai sitten hänen on toisena
vaihtoehtona myönnettävä rehdisti, ettei hän ole
varma asiastaan, josta väittelee. Asia on hyvin
yksinkertainen loogisesti ajateltuna.

Määrätynlaisissa piireissä vedonlyönnit ovat
jokapäiväistä ja vetoja lyödään suuriakin summia.
Tätä tapahtuu erityisesti golf piireissä, joissa
GF:n viihtyy. Eikös se Kojokin hävinnyt
golffissa kalliin auton yhdessä
golfkierroksessa. Asia oli esillä eräässä
mediassa.

Siitä, puhuuko GF täällä paskaa vai, voidaan olla
montaakin mieltä, mutta kertomusten
johdonmukaisuus ja ristiriidattomuus puhuvat
niiden oikeuden puolesta. Täysin varma ei voi
tietysti olla mistään kun puhutaan netissä
kirjoittelusta.

Äänestä
  • "GF ei vain uhkaile vedonlyönneillä, vaan myös
    toteuttaa ne tarvittaessa, olen siitä
    suhteellisen vakuuttunut." Paino
    sanalla "suhteellisen".

    "Siitä, puhuuko GF täällä paskaa vai, voidaan
    olla
    montaakin mieltä, mutta kertomusten
    johdonmukaisuus ja ristiriidattomuus puhuvat
    niiden oikeuden puolesta." Mitä jos vedonlyönti
    on vain uhkailua, jonka avulla voidaan katkaista
    ikävät keskustelut? Gf hyökkää aina voimakkaasti
    henkilöä vastaan, yrittäen näin lopettaa
    asiallisen keskustelun.

    "Täysin varma ei voi
    tietysti olla mistään kun puhutaan netissä
    kirjoittelusta." Siinäpä se.

    Vastaahan nyt fiksuna miehenä kysymykseen: Mikä
    pistää mestariampujan ja rallivoittajan,
    miljonäärin ja kaikin puolin luksuselämää
    viettävän miehen kirjoittelemaan TÄLLE palstalle?
    Miksi tätä on jatkunut jo yli vuoden? Millaista
    hupia tai tyydytystä herra Gf voi saada tästä?
    Herra Gf voi myös itse vastata. Tänne kirjoittelu
    ei varmastikkkaan ole sellainen meriitti, jolla
    leuhkitaan miesten kesken.:) Ja jos täällä ei ole
    vastusta, niin tuskin tämä on edes mikään suuri
    älyllinen haaste Gf:lle.

    Äänestä

  • Määrätynlaisissa piireissä vedonlyönnit ovat
    jokapäiväisiä. Nämä piirit ovat hiekkalaatikot ja
    leikkikentien laidat. Siellä vetoja lyödään
    isoistakin summista. Myös vetojen toteutuminen ja
    maksu tapahtuu samalla tavalla kuin GF:n kanssa
    täällä. Hyvin on poika oppinut.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Määrätynlaisissa piireissä vedonlyönnit ovat
    jokapäiväisiä. Nämä piirit ovat hiekkalaatikot ja
    leikkikentien laidat. Siellä vetoja lyödään
    isoistakin summista. Myös vetojen toteutuminen ja
    maksu tapahtuu samalla tavalla kuin GF:n kanssa
    täällä. Hyvin on poika oppinut.

    Todella sairas

    Äänestä

  • Todella sairas kirjoitti:

    Todella sairas

    Niin en mä voi lyödä vetoa, kun ei vetokaan lyö
    minua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Myö kirjoitti:

Herra Gf ei taida kuulua Suomen älymystön
kirkkaimpaan kärkeen, mutta hänen kanssaan
nahistelevat ovat täällä nähdyn perusteella
vieläkin surkeampia idiootteja.

Gf:n väitteitä on vaikea tai jopa mahdoton
osoittaa oikeiksi. Toisaalta niitä on myös yhtä
vaikea osoittaa vääriksi. Siitä pitää huolen
vedonlyöntiuhkailun taakse piiloutuminen.
Jääkööt siis jokaisen uskon ja omantunnon
asiaksi mitä mieltä on herra Gf:stä. Osa
valitsee turhan vastaaninttämisen ja toiset
siirtyvät niin sanotusti "Goldin leiriin". Loput
kyllästyvät.:)

Gf on kieltämättä varsin taitaitava vittuilija
ja ihmisten manipuloija, jos vähän liioitteleva
sana sallitaan. Ehkä hänellä on 30 vuoden
kokemus autokaupasta.:)

Gf:n kanssa hermonsa menettäneet voisivat
miettiä mikä pistää heidät inttämään vastaan?

Toisaalta voisi myös miettiä mikä
pistää "monimiljonäärin" jauhamaan paskaa tälle
palstalle? Jos hän saa nautintoa tästä, niin
outo on tapaus. Varsinkin kun tätä menoa on
jatkunut jo yli vuoden. Ja tämä palsta ei
tosiaan ole mitenkään merkittävä. Miettikääpä
sitä.

Hauskaa viikonloppua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu