saksa-inka

anneli

mitä teille kuuluu....onko pääoireet hallinnassa...

13

2396

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saksa

      Minun osalta ainakin edetään, sain eilen taas uuden diagnoosin. Kävin ortopedillä ja kerroin kärsineeni viikkotolkulla päänsäryistä eikä neurologi löytänyt mitään. Lääkäri pisti minun kaularankaröntgeniin. Totesi sitten että normaalisti kaularanka kaareutuu ulospäin tai on suora, minulla se kaareutuu sisäänpäin. Tästä johtuen minulla on 4. ja 5. nikamassa toimintahäiriö. Iski 5 pistosta niskaan, määräsi särkylääkkeitä ja pyysi tulemaan viikon päästä uudestaan. Sain myös pyydettyä hierontaa. Ehkäpä tässä syy viimeaikaisiin särkyihin.

      Alapaine on vieläkin aivan liian korkea, en vain löydä aikaa käydä lääkärillä selvittämässä sitä enempää. Neurologi epäili sen johtuvan hormooneista, joko kilpirauhas- tai muista.

      Miten sinulla? Odottavan aika on pitkä..

      • anneli

        aamulla heti alkoi ...soitin töölöön jononhoitajalle,ei ainakaan tänävuonna leikkaukseen,ylilääkäri lomilla joka katsoo tilanteet.piste.maulasuoni joka vaivaa eniten leikataan vasta kun töölö on hoitanut oman osuutensa eli aneurysman.autolla ajo alkaa olla hankalaa nopeat päänliikkeet,taivutukset...uskallankohan kertoa..verenpaine ei sais nousta,mutta kun näitä kaikkia asioita miettii niin minkäs voit.sairasloma loppuu vuodenvaihteessa,mitäs sitten,olin jo varma että pääsisinkin pian,minulla on niin hankalaa kun on 2-asiaa ja 2-sairaalaa hoitaa,toinen ei tiedä mitä toinen tekee,olis tekemässä.lääkärit on varmasti huippu osaajia,olihan tästä eräästä kirurgista kirjoitus lehdessäkin saanut kunniamainintaa.fiksu ja asiallinen lääkäri onkin.mutta nämä jonot ja odottaminen,ei se ei mahdu minun kärsivällisyyteeni.jokapäivä odottaa vain ja ainoastaan iltaa että tulis uusi päivä,vai tuleeko,joskus tuntuu että pää räjähtää.

    • Inka

      Inka täällä potee mustaa kautta pään sisällä. Vetää kuitenkin verhot auki kymmeneltä ja sulkee kolmelta :(

      • on yleensä

        kurjaa aikaa! Inkalle oikein paljon voimia, onneksi kohta on joulu ja taas vaihtuu vuosi ja sehän tietää uutta kevättä ja kesää. Ja toivottavasti Saksa saat oikeanlaista hoitoa. Ei se ole sinullakaan helppoa! Toivottavasti Anneli saat mahdollisimman pikaisesti leikkausajankohdan selville. Tiedätkö, kuka sut leikkaa? Hernesniemi? Ja olipa se kuka hyvänsä, Töölössä olet hyvissä käsissä.

        Susu

      • anneli
        on yleensä kirjoitti:

        niinpä..hernesniemi leikkaa.on kuulemma hyvä lääkäri,ystävättereni on ollut 3kk seuraamassa leikkauksia siellä,tällä tohtorilla on ihka omat työkalutkin.leikattiinko sinut siellä,mitä oli,olen jostain lukenut sinusta tällä palstalla ,mutta kerrothan viellä.kiva kun vastailette olittekin hiljaa jonkun aikaa.kiitos.minulla alkaa olla niin rauhaton olo tämän asian kanssa,se epätietoisuus,kävelen pitkiä lenkkejä,mutta välillä pelottaa kun huimaus tulee,yhtenä päivänä marketissa meni toisesta silmästä näkö hetkeksi,se on sitä kaulasuonta mikä tekee sitä,mutta ei voi korjata ennenkun on aneurysma korjattu,olenkohan jo monesti kertonut,kohta taas tämä opastaja-neuvoja huomauttaa minulle miten tällä palstalla käyttäydytään....

      • Anneli
        anneli kirjoitti:

        Joo, mut leikkasi Hernesniemi 4 vuotta sitten. Mulla oli 5 kpl aneurysmia, joista muistaakseni 3 klipsattiin ja 2 koilattiin. Olin viikon verran sairaalassa. Muistona oikein "näppärän näköinen" arpi vasemmalla puolella otsaa. Tutustuin Töölössä kahteen tosi mukavaan henkilöön, joiden kanssa vieläkin olen yhteydessä ja olen saanut heiltä aivan upeaa vertaistukea, jolla on ollut suuri merkitys mulle. Toipuminen vei oman aikansa. Mä sain kiusallisen kolmoishermosäryn kaupan päälle, joka hoidettiin Neurontinilla pois. Sairaslomaa sain muistaakseni vähän yli 2 kuukautta, joka silloin tuntui liian lyhyeltä ajalta.

        Sulla on jännät paikat edessä ja on ihan normaalia, että pikkasen pelottaa ja ajatukset pyörii asian ympärillä. On tosi kiusallista, että pitää odottaa pitkiä aikoja, että asiat alkavat rullata. Mä pääsin muistaakseni 3:ssa viikossa diagnoosista leikkaukseen. Mutta ajat ovat muuttuneet siitä ja odotusajat pidentyneet. Lohdutuksena voin sanoa, että olet todella hyvissä käsissä kun olet päässyt Hernesniemen potilaaksi. Hernesniemen tapaa työskennellä kuvaa se, että hän soitti leikkauksen mun aviomiehelle ja kertoi, että homma hanskassa ja kaikki hyvin. Ymmärtääkseni näin hän toimii kaikkien potilaiden kanssa.

        Kaikkea hyvää jatkossa ja toivottavasti saisit mahdollisimman nopeasti tiedon leikkausajankohdasta. Odottavan aika on pitkä.

        Susu

      • Bostik
        on yleensä kirjoitti:

        kurjaa aikaa! Inkalle oikein paljon voimia, onneksi kohta on joulu ja taas vaihtuu vuosi ja sehän tietää uutta kevättä ja kesää. Ja toivottavasti Saksa saat oikeanlaista hoitoa. Ei se ole sinullakaan helppoa! Toivottavasti Anneli saat mahdollisimman pikaisesti leikkausajankohdan selville. Tiedätkö, kuka sut leikkaa? Hernesniemi? Ja olipa se kuka hyvänsä, Töölössä olet hyvissä käsissä.

        Susu

        Kun nyt sitten kirurgeista tuli puheeksi, niin mainittakoon että hän se oli joka minun kuuppani aikanaan aukaisi. Elettiin vuotta -83 ja tekniikka oli mitä oli. Hernesniemi oli silloin KYKS:n kirurgeja.
        Taitaa olla mies parhainpia tässä maassa mitä tulee malformaatioiden leikkaushoitoihin.
        Nyt jälkeen päin empolisaatiohoidoissa KYS:ssä käydessä neurokirurgian henkilökunnan "vanhoilta parroilta" kuulin että ilmeisesti tämä lehdistäkin tuttu Anitta Niemen tapaus oli Hernesniemen heiniä.
        Onhan se tietysti niin että ei siellä ilmeisesti ihan surkeita puoskareita leikkauksia ole yleensäkään tekemässä. mutta jotkut nimet ne kuitenkin nousee esille.

      • Saksa

        Kaikki paikat hajoaa, yksityiselämä on yhtä hel... kuten aina, töissä on stressistä, vaikkakin mielenkiintoista. Asioita ei paranna että mm. töissä kirjoittelen väärille henkilöille enkä pysty pitämään "lankoja" käsissäni.

        Työstän sanontaa "jokainen saa juuri niin paljon kannettavakseen kuin jaksaa" yhä enemmän. En nimittäin jaksa enää. Ilman elämänvaloani poikaani en jaksaisi enää välittää pätkääkään mistään.

        En varmaankaan kirjoittele enää tänä vuonna. Jouluaattona lennämme viikoksi Suomeen ja sitten onkin jo uusi vuosi. Siispä toivotan jo nyt teille kaikille oikein lämpöistä joulun aikaa ja terveyttä, iloa, onnistumista ja onnellisuutta Uudelle Vuodelle 2006!

      • Inka
        Saksa kirjoitti:

        Saksa pieni,
        lakataan jaksamasta. Mulla on kanssa koko elämä sekaisin. Tekisi mieli mennä kävelemään pahimpaan myrskyyn ja sateeseen ja kävellä kunnes lyyhistyisi.

        Olin kirkossa kuuntelemassa Kauneimpia joululauluja, kun tyttärentyttären kuoro esiintyi. Kun tulin kirkkoon pari kuorolaista juoksi vastaan ja kysyi, missä Eve on. Että sellainen äiti minun tyttäreni. Evellä oli ollut pieni solistinen osuus jo edellisessä esiintymisessä, mutta äiti ei ollut koko esiintymistä muistanut. Kuitenkin kuoro on ollut se, mistä Eve on saanut paljon itseluottamusta ja elämäniloa.

        Itkettää.

        Haluaisin jonnekin pakoon jouluksi. En jaksa tehdä edes viikkosiivousta.

        Mitähän tässä nyt uskaltaisi toivotella. Ainakin kaikille lapsille iloa jouluun ja vanhemmille ja isovanhemmille voimia katsoa lasten iloa!

      • anneli
        Inka kirjoitti:

        tuo oli kuin ajatukseni...lähdin tässä vihapäissäni eräs ilta lenkille,oli kaunis ilma ajattelin että mitäpä jos kävelisikin niin pitkälle kun jalat kantaa suoraan vaan,jospa pääsisi nopeammin leikkaukseen,taitaa meillä kaikilla olla päät sekaisin ajatuksista nimittäin,ei tässä osaa jouluakaan ajatella kaikki on tööt...joulu onkin nykyään niin kaupallista kuin olla ja voi,meilläkin 12v-kertoo paljon mitä toiset saa-toivoo-mitä kelläkin on.eli pitäisi pysähtyä nauttimaan mitä jo on.mutta lastenhan joulu enemmänkin on,mutta kyllä nautinkin siitä aattoillan hiljaisesta rauhasta,kuusesta ja joululauluista,sitten kun se lahjahössäkkä on ohi.minulla nyt menee tunteet vuoristorataa tämän leikkausrumban odotuksen kanssa,välillä hautaan itseäni-ostan ja suunittelen huonekaluja-tai teen pihasuunitelmaa ens kesäksi,sitten taas muistan että enhän minä varmaan olekkaan enää silloin,että näin meillä mennään,tämä 12v-suuttui jostain ja annoin tulla tuutin täydellä takasin vastaus oli:sinulla taitaa olla mielenterveysongelma,no huusin viellä kovempaa,varmistin välillä että ikkunat oli kiinni ettei kuulu naapuritontille.kyllä se koko perhe kärsii kun yksi on sairas.mutta ei auta .

      • Inkalle ja Annelille

        Voin myös allekirjoittaa täysin kokemanne tunteet. Mullakin on takana varsin ikävä vuosi. Kaikkein pahin juttu kohdallani on ollut äitini sairastuminen imusolmukesyöpään, joka on rassanut meitä kaikkia melkein 1,5 vuotta. Mutta peruspessimistiluonteena olen opetellut etsimään elämästäni niitä hyviä asioita ja juttuja. Ja onneksi niitäkin tuntuu löytyvän. Niiden vuoksi tai takia jaksaa, välillä huonommin, välillä paremmin.

        Rutkasti voimia ja jaksamista teille kaikille.

        Susu

      • anneli
        Inkalle ja Annelille kirjoitti:

        soitin äsken jononhoitajalle jälleen,oli hyvin ystävällinen nainen?ylilääkäri-hernesniemi on lomalla eivät tiedä koska tulee,hän katsoo paperini,kerroin melkein elämänitarinan "varmuudella"enkä itkenytkään yhtään...vitsi...hoitaja lupasi selvittää asiaa,se kun tämä kaula rupesi niin oireilee,on pakko tehdä jotain,sanoin että jos ei olisi tuota äksyä nuorempaa,en niin välittäskään istuisin ja odottasin ja ei varmaan tapahtuisi mitään edistystä,kysyin siitä yksityisesti leikkauttamisestakin(uteliaisuuttanikin)mutta näitä ei edes yksityisesti leikatakkaan,jälkihoito on niin vaativaa kuulemma.aikanaan lapsettomuus tutkimukset ja hoidot meni niin nopeasti felicitasklinikalla.mutta enköhän ole veroja maksanut,meilahdessa verisuonilääkäri sanoi että kyllä hoidetaan kunnallisesti,siellä nimittäin eräs nais neurologi sanoi että jos en halua mennä yksityisesti,verisuonilääkäri taas sanoi että ihme että noin oli sanonut,jos on kosmeettinen haitta silloin sanotaan että voi mennä yksityisesti,senhän jokainen ymmärtääkin.no taas odotellaan,tänään soittaa omalääkäri tervaristakin joka aikanaan lähetti lisätutkimuksiin ,tosi ihana naislääkäri,ottaa todella asiakseen ja soittaa aina jos jättää soittopyynnön.minä olenkin nyt riesana kaikille.mutta joulu tulla jolkuttaa kuitenkin vaikka kuinka valitan,kun perhe kotiutuu äidin pitää olla taas ok.aiknkin teeskennellä olevansa niin....

      • anneli
        Anneli kirjoitti:

        Joo, mut leikkasi Hernesniemi 4 vuotta sitten. Mulla oli 5 kpl aneurysmia, joista muistaakseni 3 klipsattiin ja 2 koilattiin. Olin viikon verran sairaalassa. Muistona oikein "näppärän näköinen" arpi vasemmalla puolella otsaa. Tutustuin Töölössä kahteen tosi mukavaan henkilöön, joiden kanssa vieläkin olen yhteydessä ja olen saanut heiltä aivan upeaa vertaistukea, jolla on ollut suuri merkitys mulle. Toipuminen vei oman aikansa. Mä sain kiusallisen kolmoishermosäryn kaupan päälle, joka hoidettiin Neurontinilla pois. Sairaslomaa sain muistaakseni vähän yli 2 kuukautta, joka silloin tuntui liian lyhyeltä ajalta.

        Sulla on jännät paikat edessä ja on ihan normaalia, että pikkasen pelottaa ja ajatukset pyörii asian ympärillä. On tosi kiusallista, että pitää odottaa pitkiä aikoja, että asiat alkavat rullata. Mä pääsin muistaakseni 3:ssa viikossa diagnoosista leikkaukseen. Mutta ajat ovat muuttuneet siitä ja odotusajat pidentyneet. Lohdutuksena voin sanoa, että olet todella hyvissä käsissä kun olet päässyt Hernesniemen potilaaksi. Hernesniemen tapaa työskennellä kuvaa se, että hän soitti leikkauksen mun aviomiehelle ja kertoi, että homma hanskassa ja kaikki hyvin. Ymmärtääkseni näin hän toimii kaikkien potilaiden kanssa.

        Kaikkea hyvää jatkossa ja toivottavasti saisit mahdollisimman nopeasti tiedon leikkausajankohdasta. Odottavan aika on pitkä.

        Susu

        niin...tiedote:maanantaina soitin jälleen jononhoitajalle,kysyin voinko itse soittaa ylilääkärille,no hän on ollut ulkomailla ja nyt vaan poissa eivät tiedä koska tulee,eli Hernesniemi,hoitaja oli todella ystävällinen lupasi hoitaa asiaa,ja jos ei keskiviikkoon mennessä kuulu hänellä alkaa silloin vuosiloma,sitten jää ensivuoteen.eilen tiistaina soi aamulla puh.hoitaja oli aamulla lääkäripalaverissa ottanut asiani puheeksi ja Mika Niemelä oli sanonut että otetaan rouva leikkaukseen,maanantaina 18pv sisään ja tiistaina leikkaus,kysyin leikkaajasta on Niemelä ja jos Hernesniemi on paikalla niin voi olla leikkauksessa mukana.tämä Niemelä leikkasi heinäkuussa työkaveriltani kasvaimen päästä sekin oli sattuma löydös.kaikki meni ok.otsasta korvaan saakka arpi.hoitaja sanoi viellä että ei näitä tehdäkkään yksityisesti,-lohdutukseksi-koska jälkiseuranta on niin tarkkaa.no nyt en tiedä mitenpäin olisin jännittää.siivosin äsken koko vaatehuoneen,kassillinen roskiin.ja sitten olen rottajahdissa...uskomatonta mutta totta,eilen juttelin tyttömme kanssa puh.katselin ikkunasta ulos,lintulauta on pihalla kepinpäässä,siinnä katolla oli ROTTA ISO,huusin kun leijona,rotta meni pihalla huvimajan alle,se kun on harkkojen päällä,kauppaan illalla ja ostin pyydyksen,viritimme sen illalla,,,tyttö 12v,meni jo klo7 aamulla katsomaan onko mitään ,ei ollut viellä.enpä ennen moista ole nähnyt,tämäkin on asutusaluetta ei mitään korpimaisemaa,ei ruokakompostia meillä ainakaan,lehtikompostia on parikin ,että on nyt miettimistä,jotenkin välillä pelottaakin miten käy,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30820
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4186
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2725
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1892
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1657
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1593
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1565
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1500
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1245
    Aihe