Kaksi kuukautta sitten tehtiin oikeaan silmääni
kaihileikkaus, jälkitarkastuksessa kaiken todettiin olevan ok. Kaukonäkö parani huomattavasti ja nyt odotan toisen silmän leikkausta.
Ainoa miinus leikatussa silmässä on sen
valonarkuus ja vetistely, joka on todella
ikävää. Vaikka ulkona ei paista edes aurinko niin aurinkolasit pitää olla päässä. Samoin
tietokonenäyttö itkettää ja häikäisee.
Kuuluuko tämä asiaan leikkauksen jälkeen.
Tarvitaanko lisäleikkausta tai jotain lisälääkitystä ? Leikkauksen jälkeen käytin
kuukauden Ofta Dexa-Chlora tippoja.
Kysymys Silmälääkärille
1
608
Vastaukset
- silmälääkäri
Valonarkuus voi johtua siitä, että tekomykiön läpi pääsee enemmän valoa silmään sekä siitä, että joissakin tapauksissa mustuainen voi jäädä suuremmaksi leikkauksen jälkeen, mikäli värikalvoon on tullut leikkauksen yhteydessä vauriota (riski etenkin kaihin ollessa pitkälle edennyt, huonosti laajentunut mustuainen ja/tai eturauhaslääkkeiden käyttö jolloin mustuainen usein supistelee leikkauksen aikana).
Vetistely voi johtua kuivasilmäisyydestä tai kyynelnesteen koostumuksen muutoksesta, jota usein esiintyy vanhemmilla ihmisillä. Tähän saattavat kostutustipat (reseptivapaasti esim. apteekista) ainakin jonkun verran tuoda lyhytaikaista helpotusta.
Oireet saattavat myös jonkin verran hellittää toisen silmän leikkauksen myötä, jolloin silmät (toivottavasti) näkevät yhtä hyvin ja mustuainen ehkä hieman pienenee kirkkaassa kun toinenkin silmä aistii valon kirkkaampana. Luvata tätä en kuitenkaan voi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626107Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813676Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242761- 212259
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol412201Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85129281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281195