Hei !
Onko kellään kokemusta, että sijaislapsi olisi siirretty sijaisperheestä vaikeahoitoisuuden vuoksi perhekotiin tai toiseen sijaisperheeseen. Jos on niin millainen lapsi on ollut ja mitkä ovat olleet syyt?
sijaisperheestä perhekotiin
3
625
Vastaukset
- kun kukaan sijaisperhe
ei ole jaksanut lasta ja lapsen biologista äitiä.
Lapsen parhaaksi on etsitty perhe joka oli siihen sopiva. perheessä ei saanut olla muita lapsia ja koulu lähellä sekä kohtalaisen pieni koulu 1-9 luokkaan. Terapiassa käynnit lähellä. Mieluiten kaupungin syrjäseudulla tai -lähiössä. Mahdollisimman kaukana bioäidistä.- eristetään täysin muusta
maailmasta syrjäseudulle,jossa sijari perhe voi touhuta täysin omiaan nuoren,tai lapsen kanssa,ja ettei voi kertoa omalle äidilleenkään mitään.Muu syrjäseudun porukka kyllä vaikenee,koska ovat jo muutoinkin niin sisäsiittoista jengiä,jokaonen kytköksissä toisiinsa tavalla,tai toisella.
- Ent.sioitettu myös
Oma veljeni siirrettiin perhekotiin, kun sijaisperhe ei soveltunutkaan. Ensimmäisessä perheessä vanhemmille tuli ongelmia ja sijoitus purkaantui siellä. Toinen perhe oli täydellinen katastroofi ja heiltä otettiin käsittääkseni kaikki lapset pois. Tarkkaan en tiedä miksi päädyttiin perhekotiin, mutta päätös oli ihan oikea. Olisi ollut ehkä luojanlykky, mikäli toinenkin veljistäni olisi ko. perheeseen päässyt. Hänen kanssaan oli kuitenkin ilmeisesti niin paljon ongelmia, että sijoitettiin laitokseen, jossa ongelmallisia nuoria enemmän ja siellä veljeni koki sitten seksuaalista väkivaltaa toisten nuorten harjoittamana. Ja sen jälkeen ei muuta ollutkaan, kuin ongelmia. Tosin kaikki ongelmat eivät sijoituksista johtuneet. Mutta surullista, olisin toivonut veljelleni onnellisemman elämän, mitä sai ja mihin sitten lopulta väsyi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1317160Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1244952L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664306TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153473Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242281Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2911741Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221496- 671475
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581438Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581394