voisko sellaset ihmiset joilla on skitsofrenia,tai mania kertoo vähän infoa tosta sairaudesta?minkä laisii oireita,minkälainen lääkitys?miten siihen voi hakea hoitoa yms...
SKITSOFRENIA
31
10614
Vastaukset
- dfg5
Skitsofrenia on sitä, ettei näkökannat, elämänkokemukset ja mielipiteet kohtaa potilaan ja hallitsevan ympäristön välillä. Potilaan ja lääkärin tai hoitoa vaativan ympäristön välillä on mitä varmemmin kitkaa. Papereissa tämä ilmenee paperin luojan asenteella. Joissakin tapauksissa viha hoitoa kohtaan voidaan kirjata mm. vainon tunteena. Skitsofrenia olemassaollessaan on vain erimielisyyden tuomaa oiretta. Hyvinvointi ei tunne henkistä painostusta.
- tiivistys
dfg5 tietää mistä puhuu!
Tätä vihantunnetta hoitoa kohtaan on yritetty käyttää aseena perhettä kohtaan. Kun ei saa vihantunnetta perheestä irti kirveelläkään, syytetään vinoutuneesta vuorovaikutuksesta.
Mutta missä on vinoutunut vuorovaikutus. Miksi hoidossa sanotaan, että potilas elää kauhujen maailmassa?
Miksi kotona kauhuista ei ole tietoakaan?
Asia alkoi selviämään "perheneuvottelussa". Sen sijaan että olisi neuvoteltu, tai ohjattu syytettiin omaisia. Tiukkaa tuijotusta ja kysymyksiä: "Miksi vihaatte hoitoa ja hoitajia?" Alaikäisillä lapsilla sai heihin kohdistetut ankarat katseet ja agressivinen kysymyksen asettelu polvet tutisemaan. Nuorimmalta lapselta meni pelottavassa tilanteessa paskat housuun!
Niin ei uskottu, kun lapset sanoivat, etteivät osaa vihata ketään ja uskovat että täällä annetaan asianmukaista hoitoa. Tosin esittivät, että kotona ei hoidossa olevalla omaisella ole pelkoja eikä harhoja kuten täällä väitetään.
Silloin sanottiin, miksi esitätte, ette koe vihaa. Viha on luonnollinen tunne. Teillä taitaa olla muita syitä, joista emme tiedä, miksi esitätte, että ette tunnusta vihaa. Epäilemme, että kysymyksessä onkin perheen vinoutunut vuorovaikutus. Haluamme panna teidät videoitavaan vuorovaikutustesiin!
Miksi testata omaisia, jos pelot ja harhat ovat syntyneet hoidossa. Alunperin potilas tuli vapaaehtoisesti hoitoon stressioireiden vuoksi. Jos oireet muuttuvat skitsofreniaksi hoidossa, eikö silloi olisi testi tehtävä potilaan ja hoitajien välisestä vuorovaikutuksesta? - hoitajista.
tiivistys kirjoitti:
dfg5 tietää mistä puhuu!
Tätä vihantunnetta hoitoa kohtaan on yritetty käyttää aseena perhettä kohtaan. Kun ei saa vihantunnetta perheestä irti kirveelläkään, syytetään vinoutuneesta vuorovaikutuksesta.
Mutta missä on vinoutunut vuorovaikutus. Miksi hoidossa sanotaan, että potilas elää kauhujen maailmassa?
Miksi kotona kauhuista ei ole tietoakaan?
Asia alkoi selviämään "perheneuvottelussa". Sen sijaan että olisi neuvoteltu, tai ohjattu syytettiin omaisia. Tiukkaa tuijotusta ja kysymyksiä: "Miksi vihaatte hoitoa ja hoitajia?" Alaikäisillä lapsilla sai heihin kohdistetut ankarat katseet ja agressivinen kysymyksen asettelu polvet tutisemaan. Nuorimmalta lapselta meni pelottavassa tilanteessa paskat housuun!
Niin ei uskottu, kun lapset sanoivat, etteivät osaa vihata ketään ja uskovat että täällä annetaan asianmukaista hoitoa. Tosin esittivät, että kotona ei hoidossa olevalla omaisella ole pelkoja eikä harhoja kuten täällä väitetään.
Silloin sanottiin, miksi esitätte, ette koe vihaa. Viha on luonnollinen tunne. Teillä taitaa olla muita syitä, joista emme tiedä, miksi esitätte, että ette tunnusta vihaa. Epäilemme, että kysymyksessä onkin perheen vinoutunut vuorovaikutus. Haluamme panna teidät videoitavaan vuorovaikutustesiin!
Miksi testata omaisia, jos pelot ja harhat ovat syntyneet hoidossa. Alunperin potilas tuli vapaaehtoisesti hoitoon stressioireiden vuoksi. Jos oireet muuttuvat skitsofreniaksi hoidossa, eikö silloi olisi testi tehtävä potilaan ja hoitajien välisestä vuorovaikutuksesta?Tuohan on ihan sairasta touhua! Ne ihmiset ovat sairaita, ei lapsi tai vanhemmat.
- minä vihaan
tiivistys kirjoitti:
dfg5 tietää mistä puhuu!
Tätä vihantunnetta hoitoa kohtaan on yritetty käyttää aseena perhettä kohtaan. Kun ei saa vihantunnetta perheestä irti kirveelläkään, syytetään vinoutuneesta vuorovaikutuksesta.
Mutta missä on vinoutunut vuorovaikutus. Miksi hoidossa sanotaan, että potilas elää kauhujen maailmassa?
Miksi kotona kauhuista ei ole tietoakaan?
Asia alkoi selviämään "perheneuvottelussa". Sen sijaan että olisi neuvoteltu, tai ohjattu syytettiin omaisia. Tiukkaa tuijotusta ja kysymyksiä: "Miksi vihaatte hoitoa ja hoitajia?" Alaikäisillä lapsilla sai heihin kohdistetut ankarat katseet ja agressivinen kysymyksen asettelu polvet tutisemaan. Nuorimmalta lapselta meni pelottavassa tilanteessa paskat housuun!
Niin ei uskottu, kun lapset sanoivat, etteivät osaa vihata ketään ja uskovat että täällä annetaan asianmukaista hoitoa. Tosin esittivät, että kotona ei hoidossa olevalla omaisella ole pelkoja eikä harhoja kuten täällä väitetään.
Silloin sanottiin, miksi esitätte, ette koe vihaa. Viha on luonnollinen tunne. Teillä taitaa olla muita syitä, joista emme tiedä, miksi esitätte, että ette tunnusta vihaa. Epäilemme, että kysymyksessä onkin perheen vinoutunut vuorovaikutus. Haluamme panna teidät videoitavaan vuorovaikutustesiin!
Miksi testata omaisia, jos pelot ja harhat ovat syntyneet hoidossa. Alunperin potilas tuli vapaaehtoisesti hoitoon stressioireiden vuoksi. Jos oireet muuttuvat skitsofreniaksi hoidossa, eikö silloi olisi testi tehtävä potilaan ja hoitajien välisestä vuorovaikutuksesta?Kauan sitten sossu painosti minua niin kauan että laitoin nimeni paperiin,
vanhempani ei nimeään suostunut laittamaan, joten sossu kävi heikoimman lenkin kimppuun (lapsi on perheen heikoin lenkki).
Tuolla allekirjoituksellani menin hullujenhuoneeseen, josta palasin hullunpapereiden kera (skitsofrenia). Siihen aikaan kuulemma lääkärit kirjoitti sen diagnoosiksi lähes jokaiselle, nykyään ei kai enää pelkällä nimenkirjoituksella saa.
Hullujenhuoneelta päästyäni jouduin kärsimään nälkää, kylmää, en saanut töitä tietenkään koska olin ollut hullujenhuoneessa.
Sossu ei antanut ruokaa, sanoivat, mene kotiisi, kyllä isäsi ja äitisi sinut ruokkii. Silloin lähdin kiertelemään, asuin ulkona, söin roskiksista.
Sillain meni 9 vuotta.
Älkää hyvät vanhemmat uskoko muihin kuin itseenne, älkää antako lapsianne sosiaali-ihmisten armoille,jos sen teette, lapsillanne ei ole tulevaisuutta, sillä ei kukaan muu kuin vanhemmat hoida lastaan niin kuin lasta pitää hoitaa. - dfg5
minä vihaan kirjoitti:
Kauan sitten sossu painosti minua niin kauan että laitoin nimeni paperiin,
vanhempani ei nimeään suostunut laittamaan, joten sossu kävi heikoimman lenkin kimppuun (lapsi on perheen heikoin lenkki).
Tuolla allekirjoituksellani menin hullujenhuoneeseen, josta palasin hullunpapereiden kera (skitsofrenia). Siihen aikaan kuulemma lääkärit kirjoitti sen diagnoosiksi lähes jokaiselle, nykyään ei kai enää pelkällä nimenkirjoituksella saa.
Hullujenhuoneelta päästyäni jouduin kärsimään nälkää, kylmää, en saanut töitä tietenkään koska olin ollut hullujenhuoneessa.
Sossu ei antanut ruokaa, sanoivat, mene kotiisi, kyllä isäsi ja äitisi sinut ruokkii. Silloin lähdin kiertelemään, asuin ulkona, söin roskiksista.
Sillain meni 9 vuotta.
Älkää hyvät vanhemmat uskoko muihin kuin itseenne, älkää antako lapsianne sosiaali-ihmisten armoille,jos sen teette, lapsillanne ei ole tulevaisuutta, sillä ei kukaan muu kuin vanhemmat hoida lastaan niin kuin lasta pitää hoitaa.Vielä yllätävempää pitkäänkö olemme lapsia. Minäkin olin asunut pois kotoa likimain kymmenen vuotta, työelämää takana runsaat 7-vuotta ja 9,5-kuukautta armeijaa ja 6-päivää kertauksia ja asuin yksityisomistuksissa olevassa asuunnossa ja nautin ansiosidonaista päivärahaa kun jokin lanttumaakari päätti rinnallistaa minua 17-vuotiaaseen huumaongelmaiseen lukiolaistyttöön. Juuri-ikään sain kuulla, että 10-vuotta sitten omaksi hankitun autoni rahoituksessa olisi jotakin vikaa ja että autoni mystisesti kuuluisikin vanhemmilleni ja koska auto kuluu vanhemmilleni, niin katsastusremontointi maksaa tuplaten muihin verranollistaen. Olen nähtävästi siis turhaan myös kerännyt vakuutusboonuksia ja keskittämisalennuksia kun hinnalla ei kerta ole väliä ja kun kerta en koskaan mitään ole tienannut taikka tehnyt.
- dfg5
dfg5 kirjoitti:
Vielä yllätävempää pitkäänkö olemme lapsia. Minäkin olin asunut pois kotoa likimain kymmenen vuotta, työelämää takana runsaat 7-vuotta ja 9,5-kuukautta armeijaa ja 6-päivää kertauksia ja asuin yksityisomistuksissa olevassa asuunnossa ja nautin ansiosidonaista päivärahaa kun jokin lanttumaakari päätti rinnallistaa minua 17-vuotiaaseen huumaongelmaiseen lukiolaistyttöön. Juuri-ikään sain kuulla, että 10-vuotta sitten omaksi hankitun autoni rahoituksessa olisi jotakin vikaa ja että autoni mystisesti kuuluisikin vanhemmilleni ja koska auto kuluu vanhemmilleni, niin katsastusremontointi maksaa tuplaten muihin verranollistaen. Olen nähtävästi siis turhaan myös kerännyt vakuutusboonuksia ja keskittämisalennuksia kun hinnalla ei kerta ole väliä ja kun kerta en koskaan mitään ole tienannut taikka tehnyt.
Se mitä tulee huumeisiin ja sotimiseen, niin on niin kiva kuulla, että tarkastaja Eversti Sipikin tietää mitä hassiksen jälkihöyryissä sotilaspoliisin päässä liikkuu. Sipin mukaan saattavat kokea harhoja ja harjoitusammunnoissa ammuskella mitä tahansa. Olisikohan tarkastajan tiedoissa jotakin tarkastamista? Ei sitä sitten muutoin Eversitkisi pääsisikään!?
- Matti.W
tiivistys kirjoitti:
dfg5 tietää mistä puhuu!
Tätä vihantunnetta hoitoa kohtaan on yritetty käyttää aseena perhettä kohtaan. Kun ei saa vihantunnetta perheestä irti kirveelläkään, syytetään vinoutuneesta vuorovaikutuksesta.
Mutta missä on vinoutunut vuorovaikutus. Miksi hoidossa sanotaan, että potilas elää kauhujen maailmassa?
Miksi kotona kauhuista ei ole tietoakaan?
Asia alkoi selviämään "perheneuvottelussa". Sen sijaan että olisi neuvoteltu, tai ohjattu syytettiin omaisia. Tiukkaa tuijotusta ja kysymyksiä: "Miksi vihaatte hoitoa ja hoitajia?" Alaikäisillä lapsilla sai heihin kohdistetut ankarat katseet ja agressivinen kysymyksen asettelu polvet tutisemaan. Nuorimmalta lapselta meni pelottavassa tilanteessa paskat housuun!
Niin ei uskottu, kun lapset sanoivat, etteivät osaa vihata ketään ja uskovat että täällä annetaan asianmukaista hoitoa. Tosin esittivät, että kotona ei hoidossa olevalla omaisella ole pelkoja eikä harhoja kuten täällä väitetään.
Silloin sanottiin, miksi esitätte, ette koe vihaa. Viha on luonnollinen tunne. Teillä taitaa olla muita syitä, joista emme tiedä, miksi esitätte, että ette tunnusta vihaa. Epäilemme, että kysymyksessä onkin perheen vinoutunut vuorovaikutus. Haluamme panna teidät videoitavaan vuorovaikutustesiin!
Miksi testata omaisia, jos pelot ja harhat ovat syntyneet hoidossa. Alunperin potilas tuli vapaaehtoisesti hoitoon stressioireiden vuoksi. Jos oireet muuttuvat skitsofreniaksi hoidossa, eikö silloi olisi testi tehtävä potilaan ja hoitajien välisestä vuorovaikutuksesta?"Mutta missä on vinoutunut vuorovaikutus. Miksi hoidossa sanotaan, että potilas elää kauhujen maailmassa?"
Vuorovaikutus tarkoitaa kahden ihmisen välisiä tekoja jotka näkyvät ulospäin. Sairaalan mielestä lapsesi pitäisi olla kiitollinen saamastaan "lapsen edun mukaisesta kohtelusta" (=huonosta kohtelusta). Koin 8-vuotiaana että psykologian mukaan hullu ei ole eläimenkään arvoinen. Psykologian mukaan Kuttula-tyyppiset kasvatusmenetelmät ovat ihan OK, jos lapsi pelkää niitä, hän on hullu. Psykologian mukaan mielisairaaloissa ei voi koskaan mitään olla vikaa. Tekeekö pelkkä psykologiaan uskominen ihmisestä erehtymättömän?
Tuo nyt vain paljastaa mistä psykiatriassa on pohjimmiltaan kyse: ihmisten kyykyttämisestä.
"Alunperin potilas tuli vapaaehtoisesti hoitoon stressioireiden vuoksi."
Älä puhu paskaa. Alakouluikäisellä ei ole omia mielipiteitä koska sen ikäinen ei vielä pysty itsenäiseen ajatteluun. Laitoit vain omat sanasi lapsesi suuhun. Uskot siis että lapsesi oli "oireittensa" vuoksi mielisairaalahoidon tarpeessa. Uskot siis psykologiaan jonka mukaan ihminen voi olla hullu. Taidat vielä itsekin olla kyvytön itsenäiseen ajatteluun koska yhä vaan sitkeästi uskot psykologiaan.
Ajattele lastasi, avaa silmäsi ja tunnusta tosiasiat; tee psykiatriaa koskevat johtopäätöksesi näkemäsi ja kokemasi perusteella, ei suinkaan mt-alan levittämän propagandan mukaan. Psykiatrian mukaan tämä on kerettiläistä ja se voi sen vuoksi tuntua sinusta vastenmieliseltä.
Minusta psykologiaan uskominen ja väärinkäytöksiä vastaan taisteleminen on kaksi erilaista toisensa poissulkevaa näkemystä. - vähä-älyisyys
Matti.W kirjoitti:
"Mutta missä on vinoutunut vuorovaikutus. Miksi hoidossa sanotaan, että potilas elää kauhujen maailmassa?"
Vuorovaikutus tarkoitaa kahden ihmisen välisiä tekoja jotka näkyvät ulospäin. Sairaalan mielestä lapsesi pitäisi olla kiitollinen saamastaan "lapsen edun mukaisesta kohtelusta" (=huonosta kohtelusta). Koin 8-vuotiaana että psykologian mukaan hullu ei ole eläimenkään arvoinen. Psykologian mukaan Kuttula-tyyppiset kasvatusmenetelmät ovat ihan OK, jos lapsi pelkää niitä, hän on hullu. Psykologian mukaan mielisairaaloissa ei voi koskaan mitään olla vikaa. Tekeekö pelkkä psykologiaan uskominen ihmisestä erehtymättömän?
Tuo nyt vain paljastaa mistä psykiatriassa on pohjimmiltaan kyse: ihmisten kyykyttämisestä.
"Alunperin potilas tuli vapaaehtoisesti hoitoon stressioireiden vuoksi."
Älä puhu paskaa. Alakouluikäisellä ei ole omia mielipiteitä koska sen ikäinen ei vielä pysty itsenäiseen ajatteluun. Laitoit vain omat sanasi lapsesi suuhun. Uskot siis että lapsesi oli "oireittensa" vuoksi mielisairaalahoidon tarpeessa. Uskot siis psykologiaan jonka mukaan ihminen voi olla hullu. Taidat vielä itsekin olla kyvytön itsenäiseen ajatteluun koska yhä vaan sitkeästi uskot psykologiaan.
Ajattele lastasi, avaa silmäsi ja tunnusta tosiasiat; tee psykiatriaa koskevat johtopäätöksesi näkemäsi ja kokemasi perusteella, ei suinkaan mt-alan levittämän propagandan mukaan. Psykiatrian mukaan tämä on kerettiläistä ja se voi sen vuoksi tuntua sinusta vastenmieliseltä.
Minusta psykologiaan uskominen ja väärinkäytöksiä vastaan taisteleminen on kaksi erilaista toisensa poissulkevaa näkemystä.Olet Matti oikeassa
Se "vapaaehtoisuus" ei ollut lapsen vapaaehtoisuutta. Ei hän sitä ymmärtänyt, mistä vanhemmat ja opettaja olivat huolissaan. Etsimme lapsellemme apua ykstyiseltä neurologilta, kun koulussa lapsi haaveksi, eikä ymmärretty mikä oli ongelma. Oli vaihdettu kolmannelle luokalle. Lapsi tuntui olevan paljon omissa maailmoissaan.
Lähetti keskussairaalaan tutkimuksiin. Ei löydetty neurologista vikaa ja ohjattiin psykiatrian osastolle. Siellä pantiin heti pillerit suuhun. Täälläkään ei lasta ymmärretty. Diagnoosiksi tuli psykoosi ja vähä-älyisyys. Psykoosin syyksi sanottiin "lapsen stressi". Tämä oli shokki.
Lapsi oli oppinut lukemaan 5 vuotiaana ja soittamaan 4 vuotiaana. Matematiikassa, lukemisessa ja kirjoittamisessa ei ollut koskaan muuta ongelmaa, kuin että läksyjen teko oli ollut hidasta - mutta lapsi oppi kaikki asiat. Emme voineet hyväksyä diagnoosia. Psykiatri vaan totesi, isät etsivät syytä koneistosta, mutta kyllä se ongelma on mielen sairaus. Hänen mukaansa se on sairaus siinä kuin muutkin sairaudet oli sitten kyseessä vaikka syöpä. Diagnoosi on yhtä pätevä. Kun sitten tuli vieläkin epäiltyä arvostetun professorin lausuntoa - vastaus oli: "Pidättekö minua hulluna. Kyllä se nyt joku muu täällä se hullu on!"
Siitä sitten lapsi passitettiin vanhempien epäilyistä välittämättä psykodynaamiseen osastohoitoon. Kysyimme vielä eikö todellakaan ole muita vaihtoehtoja. Ei ole - vastattiin. Se oli ensimmäinen kerta, kun hoito alkoi tuntua pakolta. Ja sitä se sitten on tämän jälkeen ollutkin.
Osastolla lapsi on saanut kokea kaikki kauheudet. Aistiherkkä lapsi on pakotettu syömään ruokaa, johon ei ole vieläkään tottunut. On pakotettu kuuntelemaan musiikkia jota soitetaan on liian kovaa herkille korville. On syytetty valehtelijaksi, kun ei ole tunnustanut rikkeitä, joista on epäilty. On joutunut kiinnipitoon ja murjottu mustelmille. Kuttulasta on todellakin tämä "hoito". Koulua ei ole annettu "stressin" takia käydä. Liikunta ja musiikki ovat olleet kokonaan kiellettyjen listalla. Lapsen läksyjä ei saa vanhemmat korjata. Lapsi sanoi, ettei opettajakaan neuvo. Syynä on se ettei diagnoosia voi tehdä, jos last auttaa kun on ei vielä puolentoista vuoden jälkeen sitä vähä-älyisyyttä ole saatu todistettua.
Kun lapsi on yritetty saada pois tästä "hoidosta" on perhettä uhattu poliisilla ja lastensuojeluviranomaisilla. Tässä tuli esiin avoin pakko - mistään neuivottelusta ei ollut puhettakaan. Kun haimme rinnakkaisdiagnoosia, vedottiin lapsen "huonoon" kuntoon, eikä päästetty edes saman sairaalan toiselle osastolle puhumattakaan yksityisestä diagnoosista.
Nyt kun autismi diagnoosi on kuitenkin monen mutkan jälkeen saatu, ei pakkohoidosta ja Kuttulan menetelmisä luovuta, vaikka autismilääkäri on sanonut, että pakko ei autistin hoidoksi sovi. - Tuomiopäivä
vähä-älyisyys kirjoitti:
Olet Matti oikeassa
Se "vapaaehtoisuus" ei ollut lapsen vapaaehtoisuutta. Ei hän sitä ymmärtänyt, mistä vanhemmat ja opettaja olivat huolissaan. Etsimme lapsellemme apua ykstyiseltä neurologilta, kun koulussa lapsi haaveksi, eikä ymmärretty mikä oli ongelma. Oli vaihdettu kolmannelle luokalle. Lapsi tuntui olevan paljon omissa maailmoissaan.
Lähetti keskussairaalaan tutkimuksiin. Ei löydetty neurologista vikaa ja ohjattiin psykiatrian osastolle. Siellä pantiin heti pillerit suuhun. Täälläkään ei lasta ymmärretty. Diagnoosiksi tuli psykoosi ja vähä-älyisyys. Psykoosin syyksi sanottiin "lapsen stressi". Tämä oli shokki.
Lapsi oli oppinut lukemaan 5 vuotiaana ja soittamaan 4 vuotiaana. Matematiikassa, lukemisessa ja kirjoittamisessa ei ollut koskaan muuta ongelmaa, kuin että läksyjen teko oli ollut hidasta - mutta lapsi oppi kaikki asiat. Emme voineet hyväksyä diagnoosia. Psykiatri vaan totesi, isät etsivät syytä koneistosta, mutta kyllä se ongelma on mielen sairaus. Hänen mukaansa se on sairaus siinä kuin muutkin sairaudet oli sitten kyseessä vaikka syöpä. Diagnoosi on yhtä pätevä. Kun sitten tuli vieläkin epäiltyä arvostetun professorin lausuntoa - vastaus oli: "Pidättekö minua hulluna. Kyllä se nyt joku muu täällä se hullu on!"
Siitä sitten lapsi passitettiin vanhempien epäilyistä välittämättä psykodynaamiseen osastohoitoon. Kysyimme vielä eikö todellakaan ole muita vaihtoehtoja. Ei ole - vastattiin. Se oli ensimmäinen kerta, kun hoito alkoi tuntua pakolta. Ja sitä se sitten on tämän jälkeen ollutkin.
Osastolla lapsi on saanut kokea kaikki kauheudet. Aistiherkkä lapsi on pakotettu syömään ruokaa, johon ei ole vieläkään tottunut. On pakotettu kuuntelemaan musiikkia jota soitetaan on liian kovaa herkille korville. On syytetty valehtelijaksi, kun ei ole tunnustanut rikkeitä, joista on epäilty. On joutunut kiinnipitoon ja murjottu mustelmille. Kuttulasta on todellakin tämä "hoito". Koulua ei ole annettu "stressin" takia käydä. Liikunta ja musiikki ovat olleet kokonaan kiellettyjen listalla. Lapsen läksyjä ei saa vanhemmat korjata. Lapsi sanoi, ettei opettajakaan neuvo. Syynä on se ettei diagnoosia voi tehdä, jos last auttaa kun on ei vielä puolentoista vuoden jälkeen sitä vähä-älyisyyttä ole saatu todistettua.
Kun lapsi on yritetty saada pois tästä "hoidosta" on perhettä uhattu poliisilla ja lastensuojeluviranomaisilla. Tässä tuli esiin avoin pakko - mistään neuivottelusta ei ollut puhettakaan. Kun haimme rinnakkaisdiagnoosia, vedottiin lapsen "huonoon" kuntoon, eikä päästetty edes saman sairaalan toiselle osastolle puhumattakaan yksityisestä diagnoosista.
Nyt kun autismi diagnoosi on kuitenkin monen mutkan jälkeen saatu, ei pakkohoidosta ja Kuttulan menetelmisä luovuta, vaikka autismilääkäri on sanonut, että pakko ei autistin hoidoksi sovi.Olen sitä mieltä, että aseellisen vastarinnan kynnys on ylitetty. Lapsen elämää tuhoava hoitohenkilökunta tietää, että se voi kaikessa rauhassa rääkätä pientä lasta ilman pelkoa viranomaisten puuttumisesta asiaan. Olen vakaasti sitä mieltä, että lääkäreitä voisi ojentaa lyijyllä, ja aloittaa esim. polvista. Jos minun lapseni lähetettäisiin kuvaamallesi ojennussiirtolalle, niin tarttuisin aseeseen! Ne sadistit pitäisi tappaa!
- Matti.W
vähä-älyisyys kirjoitti:
Olet Matti oikeassa
Se "vapaaehtoisuus" ei ollut lapsen vapaaehtoisuutta. Ei hän sitä ymmärtänyt, mistä vanhemmat ja opettaja olivat huolissaan. Etsimme lapsellemme apua ykstyiseltä neurologilta, kun koulussa lapsi haaveksi, eikä ymmärretty mikä oli ongelma. Oli vaihdettu kolmannelle luokalle. Lapsi tuntui olevan paljon omissa maailmoissaan.
Lähetti keskussairaalaan tutkimuksiin. Ei löydetty neurologista vikaa ja ohjattiin psykiatrian osastolle. Siellä pantiin heti pillerit suuhun. Täälläkään ei lasta ymmärretty. Diagnoosiksi tuli psykoosi ja vähä-älyisyys. Psykoosin syyksi sanottiin "lapsen stressi". Tämä oli shokki.
Lapsi oli oppinut lukemaan 5 vuotiaana ja soittamaan 4 vuotiaana. Matematiikassa, lukemisessa ja kirjoittamisessa ei ollut koskaan muuta ongelmaa, kuin että läksyjen teko oli ollut hidasta - mutta lapsi oppi kaikki asiat. Emme voineet hyväksyä diagnoosia. Psykiatri vaan totesi, isät etsivät syytä koneistosta, mutta kyllä se ongelma on mielen sairaus. Hänen mukaansa se on sairaus siinä kuin muutkin sairaudet oli sitten kyseessä vaikka syöpä. Diagnoosi on yhtä pätevä. Kun sitten tuli vieläkin epäiltyä arvostetun professorin lausuntoa - vastaus oli: "Pidättekö minua hulluna. Kyllä se nyt joku muu täällä se hullu on!"
Siitä sitten lapsi passitettiin vanhempien epäilyistä välittämättä psykodynaamiseen osastohoitoon. Kysyimme vielä eikö todellakaan ole muita vaihtoehtoja. Ei ole - vastattiin. Se oli ensimmäinen kerta, kun hoito alkoi tuntua pakolta. Ja sitä se sitten on tämän jälkeen ollutkin.
Osastolla lapsi on saanut kokea kaikki kauheudet. Aistiherkkä lapsi on pakotettu syömään ruokaa, johon ei ole vieläkään tottunut. On pakotettu kuuntelemaan musiikkia jota soitetaan on liian kovaa herkille korville. On syytetty valehtelijaksi, kun ei ole tunnustanut rikkeitä, joista on epäilty. On joutunut kiinnipitoon ja murjottu mustelmille. Kuttulasta on todellakin tämä "hoito". Koulua ei ole annettu "stressin" takia käydä. Liikunta ja musiikki ovat olleet kokonaan kiellettyjen listalla. Lapsen läksyjä ei saa vanhemmat korjata. Lapsi sanoi, ettei opettajakaan neuvo. Syynä on se ettei diagnoosia voi tehdä, jos last auttaa kun on ei vielä puolentoista vuoden jälkeen sitä vähä-älyisyyttä ole saatu todistettua.
Kun lapsi on yritetty saada pois tästä "hoidosta" on perhettä uhattu poliisilla ja lastensuojeluviranomaisilla. Tässä tuli esiin avoin pakko - mistään neuivottelusta ei ollut puhettakaan. Kun haimme rinnakkaisdiagnoosia, vedottiin lapsen "huonoon" kuntoon, eikä päästetty edes saman sairaalan toiselle osastolle puhumattakaan yksityisestä diagnoosista.
Nyt kun autismi diagnoosi on kuitenkin monen mutkan jälkeen saatu, ei pakkohoidosta ja Kuttulan menetelmisä luovuta, vaikka autismilääkäri on sanonut, että pakko ei autistin hoidoksi sovi."Kun lapsi on yritetty saada pois tästä "hoidosta" on perhettä uhattu poliisilla ja lastensuojeluviranomaisilla."
Valitettavasti täytyy todeta että yksittäisen virkavirheen peittelyyn ja puolusteluun saattaa osallistua jopa koko virallinen systeemi, tavoilla joka ei välttämättä kestä päivänvaloa.
Onko kukaan merkittävä politiikko, korkea virkamies tai politiikkoehdokas sanoutunut irti Kuttula-tyyppisistä kasvatusmenetelmistä? Valitettavasti eduskuntaa näyttää kiinnostavan vain jatkuvat lisämäärärahat lastenpsykiatriaan.
Tuosta lapsen mielipiteistä vielä: laissa puhutaan lapsen kuulemisesta häntä koskevissa asioissa. Tämä on vain hämäystä. Virallinen systeemi, varsinkaan sosiaalisysteemi, ei kuuntele lasta. Lapsi ei voi ollakkaan samassa asemassa lain edessä täysi-ikäisen kanssa, koska lapsi ei siihen pysty. Tämän pitäisi olla kaikille selvää.
- avohoitopotilas
Minun diagnoosini on tällä hetkellä paranoidinen skitsofreenikko. Ennen sairastumistani psykoosiin kärsin vuosia kausittaisesta masennuksesta. Otin masentuneena lopputilin, kun en enää jaksanut käydä työmaalla. Koitin opiskella uudelleenkoulutuksesta, mutta ei siitäkään mitään tullut. Vähitellen vielä töissä käydessäni ajatuksissani alkoi pyöriä, että eräät läheiseni koittavat kiusata minua ja vihjailla, että olisin jotenkin kieroutunut ja paha ihminen.
Vetäydyin sitten vähitellen vallan omiin oloihin. Luin lehtiä ja kuuntelin ratioo. Alkoi tuntua, että lehdissä kirjoitettiin juttuja elämästäni ja kuvittelin radiossakin puhuttavan minusta eri kanavilla. Olin tällöin sairastunut psykoosiin eli todellisuudentaju oli mennyttä. Telkkarissakin kuvittelin puhuttavan minun asioita. Olinkin varma, että läheiseni ja naapurini olivat välittäneet tietojani mediaan. Jutut mediassa olivat aluksi myönteisiä, mutta muuttuivat vähitellen halveksivaan ja syytelevään suuntaan. Lopulta ajattelinkin, että läheiset koittavat ajavan minua median avulla itsemurhaan. Etsin epätoivoisesti kämpästäni kuuntelulaitteita väliseinästä jota hajoitin ja vakoilukameroita mm. jääkaapista, kun olin nähnyt mainoksen, jossa jääkaapissa oli ollut kamera. Kuvittelin, että naapurini välittivät kaikki tiedot kulkemisistani radiokanavalle, kun kuuntelin autossa radioo sain asialle vahvistusta.
Luin Raamattuakin ja samastuin kovasti Psalmien teksteihin etenkin Psalmi 109 kuvasi hyvin tuntojani. Sen verran Raamatun lukeminen vaikutti muutenkin, että kuvittelin omaavani jumallalisia kykyjä. Esimerkiksi kotitalon naapurin vihaiset koirat karkoitin pelkällä käden heilautuksella. Eräs henkilö johon jollain lailla luotin kehoitti menemään hoitoon, kun juttelin hänen kanssa ohimennen. Mietin asiaa ja päätin mennä mielenterveystoimistolle, kun minulle oli varattu aika sinne. Kriisityöryhmän hoitajakin aina välillä soitteli minulle ja sanoin suoraan, että omaiseni koittavat ajaa minua itsemurhaan. Mielenterveystoimistolla kerroin avoimesti ajatuksistani, että telkkarissa ja radiossa puhutaan asioitani. Sovittiin sitten seuraava aika mielenterveystoimistolle ja lupasin pyytää palveriin pari läheistäni. Toinen tapaaminen mielenterveystoimistolla oli pettymys, kun omahoitaja julisti minut paranoidiseksi henkilöksi. Olin vihainen ja jälleen eristäydyin kämppääni.
Kuuntelin edelleen radioo, jossa puhuttiin minusta edelleen entistäkin pilkallisempaan sävyyn. Epäilin välillä itsekkin, että olen sairastunut psyykkisesti, joka käy ilmi jäähyväiskirjeestänikin. Lainasin kirjastosta kirjankin skitsofreniasta, kun minulla ei silloin ollut nettiä kämpilläni. Tunsin yhä pahempaa painostusta ja ajattelin, että pakko päästä pois tästä helvetistä. Itsemurha tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta. Menin kiskoille makaamaan, mutta kanttini ei riittänyt, kun veturi tuli tarpeeksi lähelle. Kolmannella kerralla mennessäni radalle toivoin jääväni junan alle vaikka vahingossa. Kävelin junarataa pitkin ja vastaani tuli tavarajuna. Vähän matkaa käveltyäni huomasin valoa edessäpäin. Ajattelin, että se on varmaan joku lenkkeilijä. No se olikin sitten kumminkin poliisi. En tehnyt vastarintaa poliisia kohtaan ja minua odotti jo koppiauto tien vieressä. Vietin seuraavan yön poliisin putkassa ja aamulla minut vietiin terveysasemalle lääkärin arvioitavaksi, jonka jälkeen ambulanssikyydillä mielisairaalaan.
Sairaalaan mennessä kuvittelin, että olin tullut Yksi lensi yli käenpesä elokuvan kaltaiseen paikkaan, mikä ei sitten kumminkaan pitänyt paikkaansa. Sairaalan tulohaastattelussa mukana ollut hoitaja sanoi jälkeenpäin, ettei ollut ikinä nähnyt niin masentunutta miestä kuin minä. Sairaalassa ollessani minulla oli edelleen harha-ajatuksia. Luin esimerkiksi kanttiinilla lööppejä ja kuvittenin niiden liittyvän elämääni. Joidenkin hoitajien puheita pidin vihjailevina. Salasin lääkäriltä harhani sairaalassa ja käyttäydyin muutenkin kiltisti. Lopulta pääsin sitten kotio.
Jatkoin pillereiden syöntiä kotiutumisestani huolimatta ja pahimmat harhat olivat kylläkin haihtuneet. Viikkoja kotiutumiseni jälkeen aloin nauramaan kaikille mielettömille ajatuksilleni. Kumminkin hauskuus muuttui nopeasti masennukseksi. Kaksi kertaa minut sitten haettiin saman vuoden aikana kotoa hoitoon, kun olin eristäytynyt ja lopettanut lääkkeiden syömisen. Diagnoosini taisi muuttua (tai niin ainakin luulen) viimeisen sairaalareissun jälkeen psykoottisesta masennuksesta skitsofreniaksi.
Tämän vuoden syksy on ollut taas hankalaa aikaa minulle, mutta olen saanut silti olla rauhassa, vaikka en ole pitänyt yhteyttä kehenkään. Olen nyt kyllä käynyt mielenterveystoimistolla omahoitajan luona juttelemassa ja tarkoitus olisi saada kuntoutustuelle jatkoa. Tällä hetkellä kärsin lähinnä masennuksesta. Tuntuu etten saa itsestäni mitään irti esimerkiksi kämpän siivoominen lykkääntyy viikosta toiseen.
En usko, että enää ikinä sairastun psykoosiin, mutta silti syön tällä hetkellä lääkkeeni. Skitsofrenian tärkein hoitokeino on juuri psykooseja estävä lääkitys. Itse kaipaisin kyllä lisäksi jotain mielekästä kuntouttavaa toimintaa. Muuten kyllä elän melko oireetonta elämää diagnoosistani huolimatta.- dfg5
Olet aivan oikeassa. Jonkimoinen toiminta auttaa nostamaan ojasta paremminkin kuin lääkkeet. Naiset pohtivat olotilaansa enemmän kuin miehet. Miehet tekevät useimiten enemmän jotain sen kaltaista, ettäei hankalia olotiloja pääse edes syntymään. Naiset jumittavat paikoilleen itsensä ja muut ja vetävät pään täyteen erinäisiä pillereitä olotilansa vuoksi, joka itsessään saattaa johtua ainoastaan jopa siitä, että he ovat naisia.
Minun mielestä podet pikemminkin ahdistuksesta ja masennuksesta ja hassut ajatuksesi vain sen mukaisia oireita. Oireita mielestäni synnyttää nämä naisten näkökannat. Minun papereissa on mainittu mm. asumismuoto ja tästä maalattu jokin kaamea kuva. Itse näkisin asuinmuodossani vain ja ainoastaan hyviä piirteitä. Piirteitä joita en kaikkia jaksa enää hyödyntää näiden "hoitojen" jälkeen. Yksinkertaisesti on vain kiinnostus lopahtanut näiden naisten sohlotuksien jälkeen.
Tekeminen johon sinuakin kannustaisin, niin saattaisi olla jotain pienimuotoista huolto ja korjaustoimintaa omissa asioissa. Tuolloin saat aktiviteettiä, eikä kaikkia töitä tarvitse teettää kellään kalliilla huoltomiehellä ja itsellesi sitä myöden myös pienimuotoista rahallista hyötyä sen lisäksi, että koneet ja laitteet pysyvät pystyssä tekijän ohella. - avohoitopotilas
dfg5 kirjoitti:
Olet aivan oikeassa. Jonkimoinen toiminta auttaa nostamaan ojasta paremminkin kuin lääkkeet. Naiset pohtivat olotilaansa enemmän kuin miehet. Miehet tekevät useimiten enemmän jotain sen kaltaista, ettäei hankalia olotiloja pääse edes syntymään. Naiset jumittavat paikoilleen itsensä ja muut ja vetävät pään täyteen erinäisiä pillereitä olotilansa vuoksi, joka itsessään saattaa johtua ainoastaan jopa siitä, että he ovat naisia.
Minun mielestä podet pikemminkin ahdistuksesta ja masennuksesta ja hassut ajatuksesi vain sen mukaisia oireita. Oireita mielestäni synnyttää nämä naisten näkökannat. Minun papereissa on mainittu mm. asumismuoto ja tästä maalattu jokin kaamea kuva. Itse näkisin asuinmuodossani vain ja ainoastaan hyviä piirteitä. Piirteitä joita en kaikkia jaksa enää hyödyntää näiden "hoitojen" jälkeen. Yksinkertaisesti on vain kiinnostus lopahtanut näiden naisten sohlotuksien jälkeen.
Tekeminen johon sinuakin kannustaisin, niin saattaisi olla jotain pienimuotoista huolto ja korjaustoimintaa omissa asioissa. Tuolloin saat aktiviteettiä, eikä kaikkia töitä tarvitse teettää kellään kalliilla huoltomiehellä ja itsellesi sitä myöden myös pienimuotoista rahallista hyötyä sen lisäksi, että koneet ja laitteet pysyvät pystyssä tekijän ohella.Käsittääkseni viestiketjun aloittaja pyysi kertomuksia, että kuinka skitsofreniadiagnoosin voi saada. Kerroinkin omalta osaltani päällisin puolin psykoosistani, jonka osittaisena seurauksena minulle on asetettu paranoidisen skitsofreenikon diagnoosi. Muuten kärsin masennuksesta, jota taas psykiatri pitää skitsofrenian oireena, mutta ahdistusihminen en ole. Hassut ajatukset olivat vain ja ainoastaan psykoosista johtuvia. Teet dfg5 ehkä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhden kirjoituksen perusteella tilanteestani, vaikka olisit psykiatriaan perehtynyt huippuälykäs poikkeusyksilö.
- dfg5
avohoitopotilas kirjoitti:
Käsittääkseni viestiketjun aloittaja pyysi kertomuksia, että kuinka skitsofreniadiagnoosin voi saada. Kerroinkin omalta osaltani päällisin puolin psykoosistani, jonka osittaisena seurauksena minulle on asetettu paranoidisen skitsofreenikon diagnoosi. Muuten kärsin masennuksesta, jota taas psykiatri pitää skitsofrenian oireena, mutta ahdistusihminen en ole. Hassut ajatukset olivat vain ja ainoastaan psykoosista johtuvia. Teet dfg5 ehkä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhden kirjoituksen perusteella tilanteestani, vaikka olisit psykiatriaan perehtynyt huippuälykäs poikkeusyksilö.
Mikäli kuvailemiasi oireita kutsutaan skitsofreniaksi, niin olkoon asia näin, mutta todellisuudessahan skitsofreniaan ei ole olemassa toimivaa hoitoa taikka lääkitystä ja tämä johtuu siitä, että kyseessä on ahdistus ja masennus, jota käytännön tasolla lääkitään väärin. Skitsofrenia sanana nostattaa ihmisissä erinäisiä tunteita ja on toki ymmärettävää, että nämä ihmiset halutaan silmistä pois laitoksiin. Mikäli kaikesta huolimatta haluaisimme hoitaa potilasta, niin oireet lähtee poistamalla ahdistus ja masennus. Aivan kuten itse kerroit, niin sairaalan kanttinissa olit edelleen pihalla kuin lumiukko. Syy siihen oli se, että olisit suljetun tilan sijasta tarvinnut matkailua ja ulkoilua. Täällä etelässäkin on monta julkista virkistysaluetta johon esim. sairaalaporukka voisi mennä viettämään päiväaikaa sen sijasta, että linnottautuisivat sairaaloihin. Sinä voit hankkiutua porukkaan joka menee ja tekee taikka lähteä itsesi kanssa seikkailemaan ja parantaa mielenterveyttäsi ilman syyttelijöitä ja vapaudenriistoa.
Minua syytetään kotiin linnotautuisesta vaikka todellisuudessa pidän vain hankalimmat ihmiset ulko-oven toisellapuolen. Olen vain yksikertaisesti oppinut sen, etten saa hoidettua omia asioitani mikäli vietän aikaa tavalla taikka toisella sairaiden kanssa.
Sairaalasta vielä, että minä olin yllättynyt kokonaisvaltaisesti kuinka terveitä ajatuksia siellä oli. Jos oli jokunen sairas potilaana, niin niitä oli myös hoitajina. - Rääkätty
avohoitopotilas kirjoitti:
Käsittääkseni viestiketjun aloittaja pyysi kertomuksia, että kuinka skitsofreniadiagnoosin voi saada. Kerroinkin omalta osaltani päällisin puolin psykoosistani, jonka osittaisena seurauksena minulle on asetettu paranoidisen skitsofreenikon diagnoosi. Muuten kärsin masennuksesta, jota taas psykiatri pitää skitsofrenian oireena, mutta ahdistusihminen en ole. Hassut ajatukset olivat vain ja ainoastaan psykoosista johtuvia. Teet dfg5 ehkä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhden kirjoituksen perusteella tilanteestani, vaikka olisit psykiatriaan perehtynyt huippuälykäs poikkeusyksilö.
Jos lääkäri sanoo, että kuu on juustoa, niin todennäköisesti uskot asian muitta mutkitta, etkä edes ymmärrä kysyä, onko se emmentalia vaiko polaria. Ja ennen psykoosia alkanut vuosikautinen masennus johtuu sitten skitsofreniasta? Oletko aivan sokea? Jos lääkärit ovat niin päteviä kuin hehkutat, niin miten he eivät päätyneet "oikeaan" diagnoosiin heti alussa? Opettelisit jo hyvä ihminen ajattelemaan omilla aivoillasi!
- avohoitopotilas
Rääkätty kirjoitti:
Jos lääkäri sanoo, että kuu on juustoa, niin todennäköisesti uskot asian muitta mutkitta, etkä edes ymmärrä kysyä, onko se emmentalia vaiko polaria. Ja ennen psykoosia alkanut vuosikautinen masennus johtuu sitten skitsofreniasta? Oletko aivan sokea? Jos lääkärit ovat niin päteviä kuin hehkutat, niin miten he eivät päätyneet "oikeaan" diagnoosiin heti alussa? Opettelisit jo hyvä ihminen ajattelemaan omilla aivoillasi!
Enhän minä diagnoosini kaikkia perusteita tarkalleen tunne, mutta tällä hetkellä tiedän diagnoosini olevan skitsofrenia. Omasta mielestäni en kylläkään ole skitsofreenikko, mutta ei kai diagnoosi miestä pahenna?
Minulle tehtiin ekalla sairaalareissulla psykologiset testit, kun olin psykoosissa. Psykologin tutkimusten mukaan olin silloin psykoottisesti masentunut. Luulen, että diagnoosini muuttui skitsofreniaksi kolmannen sairaalareissun jälkeen, kun minua pidettiin silloinkin psykoottisena. Luotan kyllä psykiatrini ammattitaitoon silti, vaikka en täysin nykyistä diagnoosiani hyväksykään. En ehkä ole paras esimerkki skitsofreenikosta, mutta silti ajattelin kirjoittaa kokemuksiani psykoosista, jos vaikka jotain sattuisi tarinani kiinnostamaan. - Rääkätty
avohoitopotilas kirjoitti:
Enhän minä diagnoosini kaikkia perusteita tarkalleen tunne, mutta tällä hetkellä tiedän diagnoosini olevan skitsofrenia. Omasta mielestäni en kylläkään ole skitsofreenikko, mutta ei kai diagnoosi miestä pahenna?
Minulle tehtiin ekalla sairaalareissulla psykologiset testit, kun olin psykoosissa. Psykologin tutkimusten mukaan olin silloin psykoottisesti masentunut. Luulen, että diagnoosini muuttui skitsofreniaksi kolmannen sairaalareissun jälkeen, kun minua pidettiin silloinkin psykoottisena. Luotan kyllä psykiatrini ammattitaitoon silti, vaikka en täysin nykyistä diagnoosiani hyväksykään. En ehkä ole paras esimerkki skitsofreenikosta, mutta silti ajattelin kirjoittaa kokemuksiani psykoosista, jos vaikka jotain sattuisi tarinani kiinnostamaan.Kimpaannuin, kun siinä yhdessä ketjussa sanoit minua mielisairaaksi...
Olen lukenut tämän palstan kirjoituksiasi, ja voin sanoa, etteivät ne todellakaan ole pysyvästi sairaan tekstiä. Kirjoitustyylisi on hyvä, ja asioiden esitystapa on oivallinen. Skitsofreniaanhan kuuluu mm.keskittymiskyvyn puute, ja sitä sinun tekstisi ei todellakaan osoita, päinvastoin. Skitsofreeninen tila on vain murretun mielen (masennus, ahdistus jne.) häiriötila. Murtaminen voi tapahtua lapsuudenkodissa erittäin ankarassa kurissa, koulussa tai työpaikalla kiusaamisen muodossa jne, ja lopulta tuska paisuu psykoosiksi asti. Tästä seuraa yleensä valtaisa häpeäntunne, joka lisää masentuneisuutta, eristyneisyyttä jne, ja räjäyttää ahdistuneisuuden pilviin, ja siksipä psykoosi usein uudistuukin. Olosuhteita muuttamalla voidaan skitsofreniakin voittaa, ja lopulta lääkkeistä pääsee eroon.
Koita pärjäillä, sori kun pillastuin, mutta minä kärsin hoidossa henkilökunnan taholta todella paljon, ja sain itsekin dg:n paranoidinen skitsofrenia. - dfg5
avohoitopotilas kirjoitti:
Enhän minä diagnoosini kaikkia perusteita tarkalleen tunne, mutta tällä hetkellä tiedän diagnoosini olevan skitsofrenia. Omasta mielestäni en kylläkään ole skitsofreenikko, mutta ei kai diagnoosi miestä pahenna?
Minulle tehtiin ekalla sairaalareissulla psykologiset testit, kun olin psykoosissa. Psykologin tutkimusten mukaan olin silloin psykoottisesti masentunut. Luulen, että diagnoosini muuttui skitsofreniaksi kolmannen sairaalareissun jälkeen, kun minua pidettiin silloinkin psykoottisena. Luotan kyllä psykiatrini ammattitaitoon silti, vaikka en täysin nykyistä diagnoosiani hyväksykään. En ehkä ole paras esimerkki skitsofreenikosta, mutta silti ajattelin kirjoittaa kokemuksiani psykoosista, jos vaikka jotain sattuisi tarinani kiinnostamaan.Uskon tilanteesi oikein hyvin ja olet oikeassa siinä, ettei diagnoosi ole rikosmerkintä. Uskon kyllä, että lääkärisi on tehnyt niin hyvää työtä kuin osaa ja voi tehdä, mutta sinuna alkaisin hoitamaan itseäni realistisesti auttavilla keinoilla. Jätä huolet ja murheet kuin pönkäle vessaan ja aloita ihmiselämä. Näistä psykoloogisista ja hoidoista armejan käyneelle miehelle olen toista mieltä, koska naisten maailman sohlotus vie täysin pohjan miesten tavoilta ja näkemyksiltä. Itse koe tarponeeni lumihangessa helvetin painavien romujen kanssa täysin turhaan kun kerta kotipuolessa odottaa mätävittujen suljettu laitos.
- Keikka-Eikka
Olet jonkinasteinen tuttu tuolta toiselta palstalta. Kiitos tuosta äskeisestä hyvin valaisevasta kirjoituksesta. Huomaan sinulla olleen hyvin vaikeaa ja tahdon toivottaa sinulle hyvää vointia ja menestystä elämässä. Ota vastaan minun toivotukseni aitona lähimmäisen rakkautena.
Ihminen tulee tutummaksi kun hän valoittaa hiukan itseään.
Hyvää ja valoisaa joulunaikaa sinulle!
TV; Keikka-Eikka - avohoitopotilas
Keikka-Eikka kirjoitti:
Olet jonkinasteinen tuttu tuolta toiselta palstalta. Kiitos tuosta äskeisestä hyvin valaisevasta kirjoituksesta. Huomaan sinulla olleen hyvin vaikeaa ja tahdon toivottaa sinulle hyvää vointia ja menestystä elämässä. Ota vastaan minun toivotukseni aitona lähimmäisen rakkautena.
Ihminen tulee tutummaksi kun hän valoittaa hiukan itseään.
Hyvää ja valoisaa joulunaikaa sinulle!
TV; Keikka-EikkaAjattelinkin kirjoittaessani, että joku saattaa minut tunnistaa, kun olen kirjoittanut melko avoimesti kokemuksistani parille muullekin netin keskustelupalstalle. Kerron kyllä ihan mielelläni häpeilemättä sairastumisestani psykoosiin, ja vaihtaisin mielelläni ajatuksia muiden samankaltaisia kokemuksia omaavien kanssa.
Valoisaa joulun odotusta sinullekin Eikka, ehkä vielä tapaamme netin keskustelupalstoilla. - Skitsofreniapotilaan tytär
avohoitopotilas kirjoitti:
Ajattelinkin kirjoittaessani, että joku saattaa minut tunnistaa, kun olen kirjoittanut melko avoimesti kokemuksistani parille muullekin netin keskustelupalstalle. Kerron kyllä ihan mielelläni häpeilemättä sairastumisestani psykoosiin, ja vaihtaisin mielelläni ajatuksia muiden samankaltaisia kokemuksia omaavien kanssa.
Valoisaa joulun odotusta sinullekin Eikka, ehkä vielä tapaamme netin keskustelupalstoilla.Olen 24-vuotias ja 50-vuotias äitini sairastaa skitsofreniaa. Ensimmäiset oireet hänellä oli ollessani suunnilleen 10-vuotias, eli sairastui verrattain melko vanhana. Psykoosiin hän meni ensimmäisen kerran ollessani n. 17-v ja toisen kerran kaksi vuotta sitten. Ensimmäisen sairaalahoitojakson jälkeen hän parani täysin normaaliksi ja vakaa vaihe pysyi vuosia, oli onnellista aikaa ja äidin elämäkin oli uomissaan. :)
Hän sitten varmaan luuli, että on jo parantunut taudista (vaikka totuus oli vain, että lääkkeillä pysyi oireettomana) ja vähitellen alkoi jättää lääkkeensä syömättä. Oireet palasivat, pahenivat ja johtivat toiseen psykoosiin. Sairaudentunnetta hänellä itsellään ei ollut, paitsi lopulta itse ilmoittautui sairaalaan pähkähullujen ajatuksien ja kuulemiensa äänien takia. Sairaalahoidossa kuitenkin jotkut muista potilaista estivät paranemista; uskoteltiin että lääkkeitä ei kannata syödä. Niin äiti sitten salaa jätti syömättä ja me ihmettelimme kun hoito ei meinaa tepsiä.. Onneksi asioiden tila huomattiin, ja lääkkeet annettiin liuoksena niin, ettei voinut olla ottamatta. Kurjaltahan se sairaan mielestä tuntui.. Mutta onneksi auttoivat pian ja pääsi lopulta taas kotiin. Pieniä työjaksojakin äiti pääsi tekemään ja aktivoitui muutenkin, kaikki oli taas hyvin.
Äiti kuitenkin aina toivoo että lääkeannosta pienennettäisiin, kun annosta omahoitajan kanssa mietitään. Hän selvästi toivoo pääsevänsä vielä lääkkeistä kokonaan eroon. Ja tällä hetkellä hän on taas mennyt huonoon kuntoon, kun on jättänyt syömättä troppinsa. Omahoitaja on sanonut, että seuraavaksi tulee sairaalareissu, jollei hän nyt ota lääkkeitään, ja sairaalaan menoa äiti pelkää, joten elämme nyt toivossa että söisi lääkkeensä.. ettei jälleen tulisi uutta psykoosia...
Jokaisen psykoosivaiheen jälkeen palautuminen normaaliksi on aina huonompaa ja ainakin äitini kohdalla on sanottu, että tuskin tauti enää ikinä kokonaan paranee, mutta lääkityksellä ja hoidolla saadaan pysymään hallinnassa. Hänen ei siis kannattaisi haluta koko ajan päästä lääkkeistä eroon, koska vaara psykoosin uusiutumisesta kasvaa aina kun lääkehoitoa vähennetään tai se lopetetaan. Mutta tosiaankin, lääkehoidon rinnalla olisi tärkeää muunlainenkin hoito, terapia, harrastukset yms, kaikki mikä pitää ihmisen toimeliaana ja mielen virkeänä. Äidillänikin on tapana sairauden nostaessa päätään käpertyä asuntoonsa ja vaikka maata koko päivän sängyssä, ja kodin ja itsensä hoitaminen unohtuu.
Sinulle avohoitopotilas, hyvä että olet tietoinen siitä, että skitsofrenian tärkein hoitokeino on juuri psykooseja estävä lääkitys, mutta tuo muunkinlainen kuntoutus on tärkeää. Yritä miettiä itsellesi jotain toimintaa itse jollei sinulle sellaista ymmärretä tarjota. Mieti jotain asioita mistä olet esimerkiksi lapsena nauttinut ja toteuta ne! Säännöllinen harrastus pitää mielen virkeänä.
Liikkumisesta esimerkiksi tulee hyvä olo pitkäksi aikaa, kävelylenkkikin jo virkistää. Toinen mikä itseäni auttaa on jooga ja siinä varsinkin pään verenkiertoa lisäävät liikkeet kuten hartiaseisonta vähentävät olennaisesti masentunutta ja nuhjuista oloa! Tai jos tykkäisit tehdä käsilläsi jotain luovaa? ruuan laittaminenkin voi olla kivaa puuhaa. Tai ota yhteyttä mukaviin ihmisiin, vanhoihin ystäviin
tai sukulaisiin, he varmaan ilahtuisivat..
Nimim. Skitson kanssa olen samaa mieltä, että paras hoito on hyvät ihmissuhteet ja erityisesti hyvä elinkumppani, mutta kaikilla elinkumppania ei ole kuten äidilläni ja se lisää minun ja siskoni tärkeyttä... Onneksi äidillä on kuitenkin ystäviä ja sukulaisia, jotka välittävät hänestä.
Muistakaa että lääkkeillä ja hoidolla halutaan teidän eikä kenenkään muun parasta, ja silloin kun itsellä ei sairaudentuntoa ole, se voi tuntua turhalta.. Kukaan ei kuitenkaan kiusallaan halua ketään sairaalaan laittaa eikä siksi että heidät haluttaisiin pois silmistä, vaan siksi että heidät saataisiin paranemaan. Hoitajatkin haluavat teidän parastanne, uskokaa pois, ja tarkoitus on olla sairaalassa vain sen aikaa että paraneminen saadaan käyntiin. Silloin kun olo tuntuu terveeltä, lääkitys voi tuntua turhalta, mutta pitää muistaa että sairaus on silti olemassa taustalla ja oireettomuus johtuu nimenomaan lääkityksestä.
Olen muuten lukenut että omega 3-kalaöljyllä on ollut tosi hyviä tuloksia masennuksen ja sktsofrenian hoidossa :) Testattujen potilaiden oireet olivat huomattavsti vähentyneet. Mahtava juttu jos pitää paikkansa. Itse olen syönyt omega 3:a sen terveellisyyden takia jo muutaman vuoden, ja pitänee ehdottaa äidillekin, ei siitä ainakaan mitään haittaa ole.
Hyvää jatkoa kaikille ja sori että tuli näin pitkä viesti! - Pilleri
Skitsofreniapotilaan tytär kirjoitti:
Olen 24-vuotias ja 50-vuotias äitini sairastaa skitsofreniaa. Ensimmäiset oireet hänellä oli ollessani suunnilleen 10-vuotias, eli sairastui verrattain melko vanhana. Psykoosiin hän meni ensimmäisen kerran ollessani n. 17-v ja toisen kerran kaksi vuotta sitten. Ensimmäisen sairaalahoitojakson jälkeen hän parani täysin normaaliksi ja vakaa vaihe pysyi vuosia, oli onnellista aikaa ja äidin elämäkin oli uomissaan. :)
Hän sitten varmaan luuli, että on jo parantunut taudista (vaikka totuus oli vain, että lääkkeillä pysyi oireettomana) ja vähitellen alkoi jättää lääkkeensä syömättä. Oireet palasivat, pahenivat ja johtivat toiseen psykoosiin. Sairaudentunnetta hänellä itsellään ei ollut, paitsi lopulta itse ilmoittautui sairaalaan pähkähullujen ajatuksien ja kuulemiensa äänien takia. Sairaalahoidossa kuitenkin jotkut muista potilaista estivät paranemista; uskoteltiin että lääkkeitä ei kannata syödä. Niin äiti sitten salaa jätti syömättä ja me ihmettelimme kun hoito ei meinaa tepsiä.. Onneksi asioiden tila huomattiin, ja lääkkeet annettiin liuoksena niin, ettei voinut olla ottamatta. Kurjaltahan se sairaan mielestä tuntui.. Mutta onneksi auttoivat pian ja pääsi lopulta taas kotiin. Pieniä työjaksojakin äiti pääsi tekemään ja aktivoitui muutenkin, kaikki oli taas hyvin.
Äiti kuitenkin aina toivoo että lääkeannosta pienennettäisiin, kun annosta omahoitajan kanssa mietitään. Hän selvästi toivoo pääsevänsä vielä lääkkeistä kokonaan eroon. Ja tällä hetkellä hän on taas mennyt huonoon kuntoon, kun on jättänyt syömättä troppinsa. Omahoitaja on sanonut, että seuraavaksi tulee sairaalareissu, jollei hän nyt ota lääkkeitään, ja sairaalaan menoa äiti pelkää, joten elämme nyt toivossa että söisi lääkkeensä.. ettei jälleen tulisi uutta psykoosia...
Jokaisen psykoosivaiheen jälkeen palautuminen normaaliksi on aina huonompaa ja ainakin äitini kohdalla on sanottu, että tuskin tauti enää ikinä kokonaan paranee, mutta lääkityksellä ja hoidolla saadaan pysymään hallinnassa. Hänen ei siis kannattaisi haluta koko ajan päästä lääkkeistä eroon, koska vaara psykoosin uusiutumisesta kasvaa aina kun lääkehoitoa vähennetään tai se lopetetaan. Mutta tosiaankin, lääkehoidon rinnalla olisi tärkeää muunlainenkin hoito, terapia, harrastukset yms, kaikki mikä pitää ihmisen toimeliaana ja mielen virkeänä. Äidillänikin on tapana sairauden nostaessa päätään käpertyä asuntoonsa ja vaikka maata koko päivän sängyssä, ja kodin ja itsensä hoitaminen unohtuu.
Sinulle avohoitopotilas, hyvä että olet tietoinen siitä, että skitsofrenian tärkein hoitokeino on juuri psykooseja estävä lääkitys, mutta tuo muunkinlainen kuntoutus on tärkeää. Yritä miettiä itsellesi jotain toimintaa itse jollei sinulle sellaista ymmärretä tarjota. Mieti jotain asioita mistä olet esimerkiksi lapsena nauttinut ja toteuta ne! Säännöllinen harrastus pitää mielen virkeänä.
Liikkumisesta esimerkiksi tulee hyvä olo pitkäksi aikaa, kävelylenkkikin jo virkistää. Toinen mikä itseäni auttaa on jooga ja siinä varsinkin pään verenkiertoa lisäävät liikkeet kuten hartiaseisonta vähentävät olennaisesti masentunutta ja nuhjuista oloa! Tai jos tykkäisit tehdä käsilläsi jotain luovaa? ruuan laittaminenkin voi olla kivaa puuhaa. Tai ota yhteyttä mukaviin ihmisiin, vanhoihin ystäviin
tai sukulaisiin, he varmaan ilahtuisivat..
Nimim. Skitson kanssa olen samaa mieltä, että paras hoito on hyvät ihmissuhteet ja erityisesti hyvä elinkumppani, mutta kaikilla elinkumppania ei ole kuten äidilläni ja se lisää minun ja siskoni tärkeyttä... Onneksi äidillä on kuitenkin ystäviä ja sukulaisia, jotka välittävät hänestä.
Muistakaa että lääkkeillä ja hoidolla halutaan teidän eikä kenenkään muun parasta, ja silloin kun itsellä ei sairaudentuntoa ole, se voi tuntua turhalta.. Kukaan ei kuitenkaan kiusallaan halua ketään sairaalaan laittaa eikä siksi että heidät haluttaisiin pois silmistä, vaan siksi että heidät saataisiin paranemaan. Hoitajatkin haluavat teidän parastanne, uskokaa pois, ja tarkoitus on olla sairaalassa vain sen aikaa että paraneminen saadaan käyntiin. Silloin kun olo tuntuu terveeltä, lääkitys voi tuntua turhalta, mutta pitää muistaa että sairaus on silti olemassa taustalla ja oireettomuus johtuu nimenomaan lääkityksestä.
Olen muuten lukenut että omega 3-kalaöljyllä on ollut tosi hyviä tuloksia masennuksen ja sktsofrenian hoidossa :) Testattujen potilaiden oireet olivat huomattavsti vähentyneet. Mahtava juttu jos pitää paikkansa. Itse olen syönyt omega 3:a sen terveellisyyden takia jo muutaman vuoden, ja pitänee ehdottaa äidillekin, ei siitä ainakaan mitään haittaa ole.
Hyvää jatkoa kaikille ja sori että tuli näin pitkä viesti!Asiallinen kirjoitus, mutta yksi puoli jäi hieman varjoon. Puhuit perustellusti pitkäaikaisen lääkehoidon puolesta, mutta ainakin itselläni nappien poisjättämiseen on ihan konkreettinen syy; todella vakavat sivuvaikutukset, joista voi jäädä elinikäinen vamma. Käytin itse Zyprexaa, ja vakavin sivuvaikutus oli seksuaalinen haluttomuus ja kyvyttömyys, ts.impotenssi. Mitään ongelmaa ei ollut ennen lääkkeen aloittamista, ja vaikka lääkkeiden lopettamisesta on jo aikaa, ei parannusta asiaan ole tapahtunut, ts.vamma voi jäädä pysyväksi. Lääkäritkin ovat sanoneet, että neuroleptien vaikutuksia ihmiseen ei vielä tarkkaan tunneta, ja sivuvaikutukset voivat jäädä pysyviksi, vaikka lääkkeet lopettaisikin.
Omakohtainen kokemukseni on, että ystävien seura on ollut minulle paras lääke, ja olen selviytynyt psykoosijaksostakin ilman mitään lääkkeeitä. Jos elää elämänsä eristäytyneenä, niin tarvitaan toki suuri annos kemikaaleja, jotta kykenisi pitämään päänsä kasassa näin epäinhimillisissä olosuhteissa.
Skitsofreinia ja muut henkisen elämän häiriöt eivät ole ongelmien perimmäinen syy, vaan seuraus jostakin aiemmasta kärsimyksestä. Tähän ei nykyään juuri koskaan puututa, vaan asiat sivuutetaan olankohautuksella. Itselläni pohjimmainen syy, josta kaikki perimmiltään juontaa juurensa oli karsea kotikuri, jossa minut vuosien aikana nöyryytettiin ja alistettiin täydellisesti. Vanhempani eivät tätä tietenkään koskaan tunnustaneet... - tämä kemikaali
Pilleri kirjoitti:
Asiallinen kirjoitus, mutta yksi puoli jäi hieman varjoon. Puhuit perustellusti pitkäaikaisen lääkehoidon puolesta, mutta ainakin itselläni nappien poisjättämiseen on ihan konkreettinen syy; todella vakavat sivuvaikutukset, joista voi jäädä elinikäinen vamma. Käytin itse Zyprexaa, ja vakavin sivuvaikutus oli seksuaalinen haluttomuus ja kyvyttömyys, ts.impotenssi. Mitään ongelmaa ei ollut ennen lääkkeen aloittamista, ja vaikka lääkkeiden lopettamisesta on jo aikaa, ei parannusta asiaan ole tapahtunut, ts.vamma voi jäädä pysyväksi. Lääkäritkin ovat sanoneet, että neuroleptien vaikutuksia ihmiseen ei vielä tarkkaan tunneta, ja sivuvaikutukset voivat jäädä pysyviksi, vaikka lääkkeet lopettaisikin.
Omakohtainen kokemukseni on, että ystävien seura on ollut minulle paras lääke, ja olen selviytynyt psykoosijaksostakin ilman mitään lääkkeeitä. Jos elää elämänsä eristäytyneenä, niin tarvitaan toki suuri annos kemikaaleja, jotta kykenisi pitämään päänsä kasassa näin epäinhimillisissä olosuhteissa.
Skitsofreinia ja muut henkisen elämän häiriöt eivät ole ongelmien perimmäinen syy, vaan seuraus jostakin aiemmasta kärsimyksestä. Tähän ei nykyään juuri koskaan puututa, vaan asiat sivuutetaan olankohautuksella. Itselläni pohjimmainen syy, josta kaikki perimmiltään juontaa juurensa oli karsea kotikuri, jossa minut vuosien aikana nöyryytettiin ja alistettiin täydellisesti. Vanhempani eivät tätä tietenkään koskaan tunnustaneet...teki minulle täsmälleen saman, ja lisäksi olo oli kuin aivokuolleella, tuijotin kaiken päivää vain sängyllä kattoon. Karseeta kamaa. Piikkilääkitys aiheuttaa lihasten nykimistä, on se kumma kun mitään muuta hoitoa ei anneta, vain kemikaaleja, jotka tärvelevät terveyden! Missä on terapia sellaisille (skitsofreenikot)jotka sitä eniten tarvitsisivat! On se helvetti, mitä hoitoa!
- Skitsofreniapotilaan tytär
tämä kemikaali kirjoitti:
teki minulle täsmälleen saman, ja lisäksi olo oli kuin aivokuolleella, tuijotin kaiken päivää vain sängyllä kattoon. Karseeta kamaa. Piikkilääkitys aiheuttaa lihasten nykimistä, on se kumma kun mitään muuta hoitoa ei anneta, vain kemikaaleja, jotka tärvelevät terveyden! Missä on terapia sellaisille (skitsofreenikot)jotka sitä eniten tarvitsisivat! On se helvetti, mitä hoitoa!
Sivuvaikutukset ovat tietty ongelma, jos todella ovat noin pahoja. Auttaisiko siinä sitten lääkkeen vaihtaminen? Ovatko lääkärinne/hoitajanne tietoisia siitä, mitä lääke on teille aiheuttanut? Miehillä varsinkin tuo imptenssijuttu on tärkeä asia, en tiedä onko naisilla sitten vastaavaa haluttomuutta havaittu. Itse en ole tietoinen muista äitiäni vaivanneista sivuvaikutuksista kuin lievä väsymys ja painon nousu. Kuitenkaan ei hän ilman lääkkeitäänkään voi olla, koska seuraukset ovat silloin paljon pahemmat, minkä hän on itsekin joskus myöntänyt. Ja äidillä nimenomaan silloin ilmenee tuota kattoon tuijottelua jos on jättänyt syömättä lääkkeitä.
Ystävien seura on kyllä erittäin hyvästä, mutta äitini ainakin pahassa vaiheessa karkotti itse ystävänsä ja haukkui kaikki pystyyn, eli ei itse kelpuuttanut lähelleen kuin harvoja.. Vakaan vaiheen aikana on kyllä onneksi saanut sovittua asiat, ja kaikki ovat ymmärtäneet, ettei hän oikeasti ole sellainen.
Jos sairaus ei ole niin paha kuin äidilläni niin ehkä tosiaan jo pelkkä ystävien seura voi riittää pitämään taudin kurissa.. en voi tietää kun ei muista ole omakohtaista kokemusta, mutta tosi hyvä jos niin on! Muutenkin mt-kuntoutujista pitäisi pitää parempaa huolta ja tukea heitä, eikä jättää yksin.. - tehokasta
Skitsofreniapotilaan tytär kirjoitti:
Sivuvaikutukset ovat tietty ongelma, jos todella ovat noin pahoja. Auttaisiko siinä sitten lääkkeen vaihtaminen? Ovatko lääkärinne/hoitajanne tietoisia siitä, mitä lääke on teille aiheuttanut? Miehillä varsinkin tuo imptenssijuttu on tärkeä asia, en tiedä onko naisilla sitten vastaavaa haluttomuutta havaittu. Itse en ole tietoinen muista äitiäni vaivanneista sivuvaikutuksista kuin lievä väsymys ja painon nousu. Kuitenkaan ei hän ilman lääkkeitäänkään voi olla, koska seuraukset ovat silloin paljon pahemmat, minkä hän on itsekin joskus myöntänyt. Ja äidillä nimenomaan silloin ilmenee tuota kattoon tuijottelua jos on jättänyt syömättä lääkkeitä.
Ystävien seura on kyllä erittäin hyvästä, mutta äitini ainakin pahassa vaiheessa karkotti itse ystävänsä ja haukkui kaikki pystyyn, eli ei itse kelpuuttanut lähelleen kuin harvoja.. Vakaan vaiheen aikana on kyllä onneksi saanut sovittua asiat, ja kaikki ovat ymmärtäneet, ettei hän oikeasti ole sellainen.
Jos sairaus ei ole niin paha kuin äidilläni niin ehkä tosiaan jo pelkkä ystävien seura voi riittää pitämään taudin kurissa.. en voi tietää kun ei muista ole omakohtaista kokemusta, mutta tosi hyvä jos niin on! Muutenkin mt-kuntoutujista pitäisi pitää parempaa huolta ja tukea heitä, eikä jättää yksin..Kehitysmaissa, mm Intiassa skitsofrenian hoito on tehokkaampaa kuin lännessä.
Miksi?
Ihmistä ei jätetä yksin tai panna laitoksiin. Perhe osallistuu aktiivisesti hoitoon. Valinnanvaraa on erilaisia traditionaalisia hoitoja länsimaisten hoitojen rinnalla.Saa valita ja kokeilla, mikä parhaiten sopii.
Täällä mielenterveyspotila ja hänen perheensä on pohjasakkaa ja ongelma yritetään piilottaa, sen sijaan että hoidettaisiin ihmistä asiallisesti. - Pilleri
Skitsofreniapotilaan tytär kirjoitti:
Sivuvaikutukset ovat tietty ongelma, jos todella ovat noin pahoja. Auttaisiko siinä sitten lääkkeen vaihtaminen? Ovatko lääkärinne/hoitajanne tietoisia siitä, mitä lääke on teille aiheuttanut? Miehillä varsinkin tuo imptenssijuttu on tärkeä asia, en tiedä onko naisilla sitten vastaavaa haluttomuutta havaittu. Itse en ole tietoinen muista äitiäni vaivanneista sivuvaikutuksista kuin lievä väsymys ja painon nousu. Kuitenkaan ei hän ilman lääkkeitäänkään voi olla, koska seuraukset ovat silloin paljon pahemmat, minkä hän on itsekin joskus myöntänyt. Ja äidillä nimenomaan silloin ilmenee tuota kattoon tuijottelua jos on jättänyt syömättä lääkkeitä.
Ystävien seura on kyllä erittäin hyvästä, mutta äitini ainakin pahassa vaiheessa karkotti itse ystävänsä ja haukkui kaikki pystyyn, eli ei itse kelpuuttanut lähelleen kuin harvoja.. Vakaan vaiheen aikana on kyllä onneksi saanut sovittua asiat, ja kaikki ovat ymmärtäneet, ettei hän oikeasti ole sellainen.
Jos sairaus ei ole niin paha kuin äidilläni niin ehkä tosiaan jo pelkkä ystävien seura voi riittää pitämään taudin kurissa.. en voi tietää kun ei muista ole omakohtaista kokemusta, mutta tosi hyvä jos niin on! Muutenkin mt-kuntoutujista pitäisi pitää parempaa huolta ja tukea heitä, eikä jättää yksin..Kerroin lääkäreille lääkkeen sivuvaikutuksista, ja sanoin, että ne ovat minulle kestämättömiä. He eivät välittäneet, vaan määräsivät lääkkeet rangaistuksen uhalla pakolla syötäväksi pakkohoidossa ollessani. Näin tehdessään he tuhosivat elämäni ehkä lopullisesti, kiitos kaunis.
Mielenterveysongelmaisia ei tosiaan saisi jättää heitteille niinkuin nykyään on tapana. Avohoito ei hoitajani mukaan ole muuta kuin lääkityksen vaikutusten kontrollointia. Tässä on 2000 luvun lääketiede suomessa. Sairaalassa minulle iskostettiin koko henkilökunnan toimesta ajatus siitä että olen pysyvästi mielisairas ja viallinen, siinä oli minun terapiani. - th opiskelija
Hei!
Kiitos kun kerroit tarinasi, tulevana terveysalan ammaitlaisena pidän erittäin tärkeänä kokemusasiantuntijoiden omia näkemyksiä.
Kun kerroit tarinasi lopussa, että kaipaisit joitain mielekästä kuntoutavaa toimintaa niin osaatko antaa esimerkkejä mitä ne mahdollisesti voisivat olla jos saisit valita ihan mitä vaan?
- SKITSOFRENIA
skitsofrenia ei ole sitä miltä se näyttää
- when shes laughing
she could to be yours
- skitso
Paras hoito on hyvät ihmissuhteet ja erityisesti hyvä elinkumppani.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635