Ensimmäistä kertaa eksyin tällepalstalle. Ja tämä on kyllä älyttömin palsta ikinä. Lapset väittelee ja puolustelee oikeuttaan olla aikuisia ja vanhempia. Lapselliset aikuiset väittelevät mukana. Jokainen tietää varmuudella, koska lapset pitää tehdä.
Vanhemmiksi tulleet nuoretkaan eivät tunnu käsittävän vanhemmuudesta sitä, ettei kypsyyttä voi yleistää. Tosiasia kuitenkin on, että prosentuaalisesti suurempi osa alle 20-vuotiaiden lapsista voi voimakkaasti pahoin ja oireilee jossakin kehitysvaiheessa. Myös yhteiskunnan (lähinnä sos.tuet) tukien piirissä on suurempi osa. Suurempi todennäköisyys on epäonnistua vanhemmuudessaan.
Aikuistukaa ja keskittykää siihen perheeseen. Mun äiskä sanoi aina mulle, että viisaampi lopettakaa. Nyt minä menen imettämään kaksospoikiani, enkä luultavasti ehdi tänne enää koskaan palaamaan. Tällä hetkellä elämässäni on niin paljon suurempia asioita.
IIIK
11
599
Vastaukset
- juurikin näin.
pikkuviisaita 20vee äitejä!
ja "apua oonx raskaana ku suutelin" 14 vee tulevia äitejä.
täällä on niin hyvä viisastella ja leikkiä aikusta. - Puliniia
Hyvä alkuperäinen, ihan vain mielenkiinnosta oletko tutkinut alle 20-vuotiaiden lapsien pahoinvointia? Voin kuulostaa kyllä ns. pikkuvanhalta, mutta sain viestistäsi käsityksen, että et tosiaan tiedä mitä nuoren vanhempien elämään kuuluu.
Edelleenkin totean, että he kasvattavat samalla lailla kuitenkin lapsensa kuin ns. täydelliset yli kolmekymppiset vanhemmat.
Mikä on sitten paras lapsentekoikä? Onko sellaista? Ei varmaankaan, kun aletaan miettimään, kuka meistä on oikeasti kypsä? Kypsyyden määrittelee todella erinlailla jokainen ihminen.
Me emme elä sos.tuen avulla, vaan mieheni käy töissä ja tienaa itseasiassa n. 3000 euroa kuussa, sillon en tosiaan sanoisi, että asumme sosiaalisen tuen avulla. Tottakai meille kuuluu äitiyspäiväraha yms rahat mitkä annetaan ns. täydelliselle vanhemallekin äidille.
En koskaan ole sanonut, että kypsyyden voi yleistää. Olen aina sanonut, että ihmiset kypsyvät eri ikäisiä. Jotkut ottavat(lue: joutuvat ottamaan) 12-vuotiaana jo vastuun itsestään. Ja useinmiten nämä ovat niiden lapsia, jotka juovat sekä/tai käyttävät huumeita.
Tietenkin nuorellakin äidillä voi mennä huonosti ja se kohdistuu lapsen huonona olona, minä kuitenkin teen parhaani lapsen hyvinvoinnin kannalta, olisin sitten 17-vuotias taikka 34.
Olen itse ymmärtänyt kuinka tärkeää on, että lapsella on sekä äiti ja isä.
Olet oikeassa, että tämän palstan henkinen ikä on tosiaan todella alhainen, mutta tiedätkö osaksi mistä se johtuu? Se johtuu siitä, että te vanhemmat ns. täydelliset vanhemmat ja lapsettomat tulette haukkumaan meitä nuoria vanhempia, koska ette itse ymmärrä, kuinka nuorena voi olla äiti ja isä ja heittää siinä hukkaan elämäänsä. Ei sitä heitä hukkaan, vaan sitä elää sen nuoruuden erinlailla. Aina sinne baariin ehtii, oli sitten ikää 18 taikka 50. Ja jos lapsella on hyvä lapsenvahti, miksei vanhemmat (nuoret tai yli kolmekymppiset) voi lähteä esim vaikka vain elokuviin?
Olen pahoillani, jos sait käsityksen, että olen pelkkä lapsi kirjoitukseni perusteella, mutta yritin vain selventää sinun supistunutta(kirjoituksestasi päätellen) maailman kuvaa.
Oikein hyvää eloa poikiesi kanssa, keskity samoin perheeseesi ja kasvata lapsistasi kunnon kansalaisia, niinkuin minäkin teen lapsilleni. Samoin viettäkää hauska ja erittäin muistorikas joulu ja uusivuosi.
Elä hetkessä, älä mieti huomista.- hmm....
Olen usemman kirjoituksesi lukenut ja ihmettelenkin tuota ajatusta että vanhemmat? yli 30 vee? äidit haukkuisivat teiniäitejä täällä. Taitaa enemmänkin olla teineillä suojukset pystyssä koko ajan. Nämä ns. vanhat äidit ja muut aikuiset kertovat enemmänkin elämän reaaliteettejä jotka tulet vielä itsekkin kohtaamaan kun aikuiseksi kasvat.
Kukaan ei ole kritisoinut lapsen hankkimista lapsena, enemmänkin vain kertonut sitä ettei itse oli tehny samoin. Niinhän sinäkin kerrot kaikille, että sinun tapasi on vain oikein, no niinhän se tietysti on, sinun mielestäsi.
Karu totuus kun on, että elämä kasvattaa ja elämänkokemus kasvaa vuosien eikä lapsien myötä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että nuoret olisivat mitenkään huonompia kasvattajia, vaikka onhan tuo teiniäidit ja ongelmalapset yhteys olemassa. Ihminen kehittyy henkisesti eniten ikävuosien 17-22 välillä.
Ja eihän tuosta baarikäyttäytymisestä tiedä edes ennen kuin on sen ikänen että sinne pääsee... - Nitta-22
hmm.... kirjoitti:
Olen usemman kirjoituksesi lukenut ja ihmettelenkin tuota ajatusta että vanhemmat? yli 30 vee? äidit haukkuisivat teiniäitejä täällä. Taitaa enemmänkin olla teineillä suojukset pystyssä koko ajan. Nämä ns. vanhat äidit ja muut aikuiset kertovat enemmänkin elämän reaaliteettejä jotka tulet vielä itsekkin kohtaamaan kun aikuiseksi kasvat.
Kukaan ei ole kritisoinut lapsen hankkimista lapsena, enemmänkin vain kertonut sitä ettei itse oli tehny samoin. Niinhän sinäkin kerrot kaikille, että sinun tapasi on vain oikein, no niinhän se tietysti on, sinun mielestäsi.
Karu totuus kun on, että elämä kasvattaa ja elämänkokemus kasvaa vuosien eikä lapsien myötä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että nuoret olisivat mitenkään huonompia kasvattajia, vaikka onhan tuo teiniäidit ja ongelmalapset yhteys olemassa. Ihminen kehittyy henkisesti eniten ikävuosien 17-22 välillä.
Ja eihän tuosta baarikäyttäytymisestä tiedä edes ennen kuin on sen ikänen että sinne pääsee...Kyllähän täällä on jos jonkin moista juttua, mutta ikävä kyllä monet niistä on niiden aikuisten provoja, toiset todella teinien räpätyksiä, ja toiset taas fiksuja kirjoituksia nuorten vanhempien välillä sekä se yksi suurehko osa, näiden täydellisten, aikuisten äitien juttuja.
Ja tilastoja voit selata ja tulla kertomaan, minkälaiset perheen yleisesti ottaen nostavat eniten sosiaalietuuksia, ja minkälaisten perheiden lapset voivat huonoimmin ja saavat huonoimmat eväät elämään.
Kannattaa onkia asiat selville ennen kuin avaa luukkunsa.
Sinun on turha tullä tänne räpättämään paikan tasosta, kun itse alenit juuri samalle tasolle.
Ikävää, ettet itse huomannut sitä.
Onnea kaksosistasi, kasvata heidät hyvin, opeta heille oikeat arvot ja ole heille ÄITI. - Puliniia
hmm.... kirjoitti:
Olen usemman kirjoituksesi lukenut ja ihmettelenkin tuota ajatusta että vanhemmat? yli 30 vee? äidit haukkuisivat teiniäitejä täällä. Taitaa enemmänkin olla teineillä suojukset pystyssä koko ajan. Nämä ns. vanhat äidit ja muut aikuiset kertovat enemmänkin elämän reaaliteettejä jotka tulet vielä itsekkin kohtaamaan kun aikuiseksi kasvat.
Kukaan ei ole kritisoinut lapsen hankkimista lapsena, enemmänkin vain kertonut sitä ettei itse oli tehny samoin. Niinhän sinäkin kerrot kaikille, että sinun tapasi on vain oikein, no niinhän se tietysti on, sinun mielestäsi.
Karu totuus kun on, että elämä kasvattaa ja elämänkokemus kasvaa vuosien eikä lapsien myötä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että nuoret olisivat mitenkään huonompia kasvattajia, vaikka onhan tuo teiniäidit ja ongelmalapset yhteys olemassa. Ihminen kehittyy henkisesti eniten ikävuosien 17-22 välillä.
Ja eihän tuosta baarikäyttäytymisestä tiedä edes ennen kuin on sen ikänen että sinne pääsee...Vedin viivan veteen. Mielestäni vielä sinäänsä 30 on melko nuori, muttei enään nuori kuitenkaan.
Ai ei ole kritisoinut lapsen tekoa nuorena? Nyt kehoitan sinua menemään uudelleen lukemaan tekstit ja katsomaan meidän nuorten ikäkulmasta. Emme me mitään pahaa ole tehneet vanhemmille äideille, että heillä olisi oikeus haukkua meitä pataluhiksi, huonoiksi kasvattajiksi, ongelmanuorien vanhemmiksi.
Tottakai se elämä kasvattaa ja elämänkokemus kasvaa kun tulee lisää vuosii. Mutta eihän 30 vuotias ole käynyt kaikkea läpi elämässään. Ja jos on niin ihmettelen suuresti kuka hän.
Näytä mulle jokin virallinen tutkimus tästä, että nuorten aikuisten lapset voivat huonosti henkisesti. Ja muuten yleistät kokoaika, jos et sitä itse huomaa.
Tuota, kyllä mä oon sen baarielämän nähnyt, eikä mua pätkääkään kiinnosta. Olen käynyt kyllä baareissa, mutta ikinä en oo juonu itteäni rapakuntoon. Eikä kyllä enää sinne kiinnosta lähteäkään! - tuo viesti
Nitta-22 kirjoitti:
Kyllähän täällä on jos jonkin moista juttua, mutta ikävä kyllä monet niistä on niiden aikuisten provoja, toiset todella teinien räpätyksiä, ja toiset taas fiksuja kirjoituksia nuorten vanhempien välillä sekä se yksi suurehko osa, näiden täydellisten, aikuisten äitien juttuja.
Ja tilastoja voit selata ja tulla kertomaan, minkälaiset perheen yleisesti ottaen nostavat eniten sosiaalietuuksia, ja minkälaisten perheiden lapset voivat huonoimmin ja saavat huonoimmat eväät elämään.
Kannattaa onkia asiat selville ennen kuin avaa luukkunsa.
Sinun on turha tullä tänne räpättämään paikan tasosta, kun itse alenit juuri samalle tasolle.
Ikävää, ettet itse huomannut sitä.
Onnea kaksosistasi, kasvata heidät hyvin, opeta heille oikeat arvot ja ole heille ÄITI.tarkoitettu minulle? Ei minulla ole kaksosia...
Minä olen niitä tilastoja kyllä seurannut, kannattaisi varmaan sinunkin;).
Enpä muuta paikan tasosta sanonut kuin että asetelma täällä on samanlaista kun teineillä ja heidän äideillään. "Äidit luulet tietävän kaiken mutta minä olen jo 16 vee ja aikuinen!?!äiti ei tiedä mitään." Ja kuinka myöhemmin tajuaakaan ettei äidin puheet olleetkaan tyhmiä.
Teiniangstia lapsilla höystettynä sanon minä! - oltu
Puliniia kirjoitti:
Vedin viivan veteen. Mielestäni vielä sinäänsä 30 on melko nuori, muttei enään nuori kuitenkaan.
Ai ei ole kritisoinut lapsen tekoa nuorena? Nyt kehoitan sinua menemään uudelleen lukemaan tekstit ja katsomaan meidän nuorten ikäkulmasta. Emme me mitään pahaa ole tehneet vanhemmille äideille, että heillä olisi oikeus haukkua meitä pataluhiksi, huonoiksi kasvattajiksi, ongelmanuorien vanhemmiksi.
Tottakai se elämä kasvattaa ja elämänkokemus kasvaa kun tulee lisää vuosii. Mutta eihän 30 vuotias ole käynyt kaikkea läpi elämässään. Ja jos on niin ihmettelen suuresti kuka hän.
Näytä mulle jokin virallinen tutkimus tästä, että nuorten aikuisten lapset voivat huonosti henkisesti. Ja muuten yleistät kokoaika, jos et sitä itse huomaa.
Tuota, kyllä mä oon sen baarielämän nähnyt, eikä mua pätkääkään kiinnosta. Olen käynyt kyllä baareissa, mutta ikinä en oo juonu itteäni rapakuntoon. Eikä kyllä enää sinne kiinnosta lähteäkään!alaikäisenä baarissa. Siinä onkin hyvää esimerkkiä tulevalle lapsellesi. Eipä tuon ikäinen tiedä edes mikä elämässä oikeasti kiinnostaa.
Jos viitsisit myös itse lukea teiniäitien kirjoituksia vanhemmän näkökulmasta huomaat että eipä ole nekään rakentavia. Kyllä jokaista aikuista naurattaa kuinka alaikäiset kertovat että lapset pitäisi tehdä nuorena ja sen jälkeen vasta ura... ja kuinka aikuisten elämä on jotenkin väärin ilman lapsia yms.
Ja tuli mieleen jostain aijemmasta kommentista jossa sanotiin, että sosiaalinen "asema" yleensä periytyy. Ei sattumalta äitisikin ollut teiniäiti? - ........
hmm.... kirjoitti:
Olen usemman kirjoituksesi lukenut ja ihmettelenkin tuota ajatusta että vanhemmat? yli 30 vee? äidit haukkuisivat teiniäitejä täällä. Taitaa enemmänkin olla teineillä suojukset pystyssä koko ajan. Nämä ns. vanhat äidit ja muut aikuiset kertovat enemmänkin elämän reaaliteettejä jotka tulet vielä itsekkin kohtaamaan kun aikuiseksi kasvat.
Kukaan ei ole kritisoinut lapsen hankkimista lapsena, enemmänkin vain kertonut sitä ettei itse oli tehny samoin. Niinhän sinäkin kerrot kaikille, että sinun tapasi on vain oikein, no niinhän se tietysti on, sinun mielestäsi.
Karu totuus kun on, että elämä kasvattaa ja elämänkokemus kasvaa vuosien eikä lapsien myötä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että nuoret olisivat mitenkään huonompia kasvattajia, vaikka onhan tuo teiniäidit ja ongelmalapset yhteys olemassa. Ihminen kehittyy henkisesti eniten ikävuosien 17-22 välillä.
Ja eihän tuosta baarikäyttäytymisestä tiedä edes ennen kuin on sen ikänen että sinne pääsee...Ei millään pahalla, mutta jos tosiaan olet missannut kaikki viestit, joissa teiniäitejä haukutaan ja lasten hankkiminen nuorena tuomitaan ja omaa vanhemmalla iällä alkanutta äitiyttä ylistetään ainoana oikeana tapana, niin olet kyllä melkoisen valikoiva lukija.
Kyllä teiniäiditkin parjaavat täällä usein vanhempia mammoja, mutta eivät mielestäni sen enempää kuin mitä itse saavat paskaa niskaan. Haukkujiin lukeutuu kyllä myös lapsettomia nuoria, jotka ovat suuressa viisaudessaan keksineet sen ainoan oikean tavan elää.
"Kukaan ei ole kritisoinut lapsen hankkimista lapsena, enemmänkin vain kertonut sitä ettei itse oli tehny samoin."
Hei älä viitsi. Peräti yhden viestinkö olet lukenut?
Niin, ja minä en muuten ole äiti laisinkaan, satunpahan vain olemaan lukutaitoinen :) Okei, sori kärjistys, mutta tuo mitä väitit oli kyllä vain niin soopaa. - ........
oltu kirjoitti:
alaikäisenä baarissa. Siinä onkin hyvää esimerkkiä tulevalle lapsellesi. Eipä tuon ikäinen tiedä edes mikä elämässä oikeasti kiinnostaa.
Jos viitsisit myös itse lukea teiniäitien kirjoituksia vanhemmän näkökulmasta huomaat että eipä ole nekään rakentavia. Kyllä jokaista aikuista naurattaa kuinka alaikäiset kertovat että lapset pitäisi tehdä nuorena ja sen jälkeen vasta ura... ja kuinka aikuisten elämä on jotenkin väärin ilman lapsia yms.
Ja tuli mieleen jostain aijemmasta kommentista jossa sanotiin, että sosiaalinen "asema" yleensä periytyy. Ei sattumalta äitisikin ollut teiniäiti?Jokainen joka on joskus ollut alaikäisenä baarissa on huono esimerkki lapselleen nyt ja aina. Piste. Voisimme saman tien pistää johdot poikki noin 70% Suomen naisista. Tekopyhää hurskastelua. Kunhan ei luuhaa baareissa niin että lapsi siitä kärsii.
Toki täällä on paljon naiiveja kirjoituksia, niitä kirjoittavat sekä teinit että aikuiset. Mutta kun teini on lapsellinen, eikö olisi parempi edes meidän aikuisten käyttäytyä aikuisten tavoin ja jättää turha yleistäminen ja arvostelu?
Vai onko parempi vajota samalle tasolle, niin kuin täällää useimmiten käy? Ei sen puoleen, tällä palstalla kirjoittaa moni erittäin fiksu ja kypsä teiniäiti, joiden henkiseen kypsyyteen eivät yllä läheskään kaikki täydellisyyttään rummuttavat vanhemmat äidit.
Tuosta sosiaalisen aseman periytymisestä: kyllä, se periytyy jossain määrin. Ja ei, teiniäitiys suoraan ei tee sosiaalisesta asemasta huonompaa muuta kuin tiettyjen tahojen silmissä. Teiniäideillä on ongelmansa niin kuin muillakin äideillä.
Itse olen tieniäidin lapsi. Äitini on nykyään päiväkodin johtaja. Olen akateemisella alalla ja pärjään hyvin. Jos se on peritty asema (niin kuin sikäli onkin, että minua on aina kannustettu ja tuettu), niin kiitos siitä. Lasta minulla ei ole vain siksi, ettei parisuhde ole siihen valmis. Harmi, mieluiten saisin lapset nuorena. - Puliniia
oltu kirjoitti:
alaikäisenä baarissa. Siinä onkin hyvää esimerkkiä tulevalle lapsellesi. Eipä tuon ikäinen tiedä edes mikä elämässä oikeasti kiinnostaa.
Jos viitsisit myös itse lukea teiniäitien kirjoituksia vanhemmän näkökulmasta huomaat että eipä ole nekään rakentavia. Kyllä jokaista aikuista naurattaa kuinka alaikäiset kertovat että lapset pitäisi tehdä nuorena ja sen jälkeen vasta ura... ja kuinka aikuisten elämä on jotenkin väärin ilman lapsia yms.
Ja tuli mieleen jostain aijemmasta kommentista jossa sanotiin, että sosiaalinen "asema" yleensä periytyy. Ei sattumalta äitisikin ollut teiniäiti?Luuletko, etten tietäisi, että se on rikos? Eipä sinun tarvitse tulla sanomaan, ettei mua kiinnosta mikään, kun et tunne minua. Miten olisi jos sovittaisiin vaikka että nähtäisiin kasvoikkain. Voisit siten tutustua minuun ja nähdä minut oikeassa elämässä.
Ei ole äitini ollut teiniäiti. Hän sai minut yli kolmekymppisenä, mutta silti ymmärtää minua, koska tuntee minut, eikä tuomitse minua iän perusteella, niinkuin sinä ja monet, monet muut. Ja turha väittää, ettet tuomitse, sen näkee tekstistäsi.
Kyllä tiedän, että monien kirjoitukset ovat tällä palstalla todella lapsillisia, niin nuorten kuin aikuistenkin.
Ei elämä ole väärin ilman lapsia tai niiden kanssa. Ja jos pillerit eivät olisi pettäneet, olisin käynyt todennäköisesti suoraan kouluni loppuun ja sitten hakenut ehkäpä töihin ja katsonut miehen kanssa, jos oltaisiin vielä yhdessä, niin lapsitilannetta. Rahatilanne meillä on hyvässä hoidossa, joten ei pelkoa, etteikö meillä olisi rahaa ja siten ns. "antaa kaikkea". Tällaisen käsityksen olen saanut.
Mutta tosiaan, olisi kiva keskustella sinun kanssasi lisää. Kerro ihmeessä omasta elämästi ja kirjoita vaikka minulle minun sähköpostiin. Osoite on sama kuin nimimerkki ja @suomi24.fi vain loppuun.
Hyvää joulun odotusta itse kullekin!
- Jatko-osa
Tuohon voi vielä lisätä, että täällä nuoret ja lapset neuvovat kuinka olla aikuinen ja lapsettomat ovat parhaita lapsen kasvattajia...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 493747
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h603709Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062841Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv522579Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.541973Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p211679Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151639- 321503
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1061317- 1801261