Rekalla ohittaminen

Litku

Hyvät henkilöautoilijat.Näillä talvikeleillä pikkuautoilijoiden menohalu on jälleen hyytynyt joten pieni pyyntö olisi paikallaan.
Kun saan teidät kuorma-autolla kiinni ja lähden ohitse, niin älkää kinnatko siinä vaiheessa sitä vauhtia syyttä suotta lisää koska ei se meno aikaisemminkaan maistunut.
En ohita teitä alle kahdeksaakymppiä ajavia sen takia että minulla olisi kiire, vaan turvallisuuden takia.
Minun ei tarvitse vahtia mitä te saatte päähänne touhuta siellä edessä.
Turvavälin jättäminenkään ei onnistu koska myös henkilöauto yleensä hiljentää huomatessaan minun jäävän ja matkanteko alkaa mennä kaasun pumppaamiseksi jolloin polttoainetta kuluu tuhottomasti.
Suomen liikennekulttuuri on pohjoismaiden juntein ja joustamattomin ainaisella minä-minä asenteella,
voitaisiko sitä muuttaa?
Pienet tiet ja paljon autoja ja suomalainen asenne,ei hyvä.

10

1437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikkooo

      olen just samaa mieltä. suurin osa läheltäpititilanteista johtuu siitä että edessä ajava henkilöauto saa päähän mitä hullumpia ideoita siksi menen ohi ainkun mahdollista vaan turvallisuuden vuoksi...

      • charterkuljettaja

        Aivan sama koskee teitä hyvät henkilöqautoilijat silloin, kun takananne on linja-auto.


      • Henkilöauoilun puolesta
        charterkuljettaja kirjoitti:

        Aivan sama koskee teitä hyvät henkilöqautoilijat silloin, kun takananne on linja-auto.

        Tässä tämä asia taas kiteytyy oikein rahtipellejen suussa, heillä on "oikeus" omasta mielestä ajaa henkilöautoilija kiinni ja survaista nokka kiinni takaluukuun, turvallisuuden nimissä...Osoittaa "ammattikuskien" asenteen liikenteessä taas kerran. On varmasti turvallista ajaa näiden pellejen ajatuksilla. Ei ihme että liikenteessä kuolee valtaisasti ihmisiä, rekka- ja linja-auto pellejen ansiosta!


      • mikkooo
        Henkilöauoilun puolesta kirjoitti:

        Tässä tämä asia taas kiteytyy oikein rahtipellejen suussa, heillä on "oikeus" omasta mielestä ajaa henkilöautoilija kiinni ja survaista nokka kiinni takaluukuun, turvallisuuden nimissä...Osoittaa "ammattikuskien" asenteen liikenteessä taas kerran. On varmasti turvallista ajaa näiden pellejen ajatuksilla. Ei ihme että liikenteessä kuolee valtaisasti ihmisiä, rekka- ja linja-auto pellejen ansiosta!

        taas joku sunnuntai autoilia yrittää siel selvittää asioita josta se ei tiedä yhtään mitään. jos eessä menee henkilöautolla nysväri joka ei uskalla ajaako 70 km/h ja pumppaa muutenki vauhtii..niin pitääkö mun jumalauta ajaa siel 200m päässä ja tyytyä siihen nopeuteen?? kyl mä meen siin vaihees isku etäisyydelle ja meen ohi jos ei älytä antaa tietä..viime viikol mentiin nysvärin perässä 40-60 km/h 40km meinas alkaa palaan hihat pakko oli mennä kahville istuun ku nysväri ei halunnu päästää ohi ja mahdollisuutta ei ollut ohitaa..


    • Naftapumppu

      Ja sekös se säästää litkua kun rekalla ajaa täydessälastissa 102km/h? taitaa olla säiliössä aikamoinen pyörre, minä jos olisin isäntäsi antaisin kenkää, olet huono kuljettaja.

      • Ykä 59

        *täydessälastissa 102km/h*
        Taitaa olla miehellä/lapsella huono päivä kun väen väkisin etsit riitaa.


      • bossnoss

        Siinä kun diiselikulutus vähenee 20%, palkkakulut kasvaa 30%. Siispä isäntä käskee ajaa lujaa. Mutta me nysvärit ajamme rekkakuskin etua, ja lihotamme palkkapussianne.

        ps. merkitsethän ylityöt ylös niinkuin oikea ammattilainen


    • Lapsi..

      Ehkä suurin ongelma on saada viestiä perille autoilijoille! Moni ei edellään käytä internettiä saatika siellä siiten lukisi jotain tälläisiä foorumeita. Media panostaa hirveen vähän liikenteeseen ja miksi panostaisikaan, jonkun tahon se olisi tehtävä. Tv:ssä pitäisi olla ohjelma vaikka puolituntinen joka tulisi kerran viikossa hyvään katseluaikaan jossa sitten keskityttäisiin vain ja ainoastaan Suomen liikenteen ongelmiin.

      En usko että muita keinoa juurikaan ole, median käyttö on se millä jotain voitaisiin saada aikaan.
      Ei muuta kuin asiaa levittämään ja minne sitä palautetta pitäisi sitten laittaa, liikenneministeriöönkö.

    • se on.

      Eilenkin ajelin tyhjänä jonon jatkona varmaan lähemmän 40 kilometriä, jonon ensimmäisenä meni ha joka arpoi välillä n. 60:ä, sitten n. 70:ä ja silloin tällöin vauhti kävi ihan 80-85kh/h:ssa. Ei siinä mitään, kiltisti siinä edettiin kaikki. Kukaan ei painostanut toista, oli hyvät kunnon turvavälit ja niin pois päin. Arpoja veti jonoa urhoollisesti, ajeli itse keskitiellä, kuskin pyörät välillä vastaantulijoiden kaistalla. Antoi tietä reilusti kun tuli joku vastaan. Tultiin valtatien risteykseen ja kaikki edelläni menevät kääntyivät samaan suuntaan kun minä. Ajeltiin pari kilometriä niin edelläni menevät kääntyivät pois. Paitsi se arpoja. Ajattelin, että on kyllä liikenneturvallisuudenkin kannalta parempi, että tyrkkään ohi kun jään ihailemaan tätä kyseisen autoilijan suoritusta. Lisäksi ajattelin itsekkäästi säästäväni näin hermojani. Tiedä miten pitkälle hänkin on menossa. Ajelin edelleen sopivan etäällä ja kun tiesin, että kohta tulee sopiva ohituspaikka, niin otin kiinni sen auton. Se ajeli silloin 65km/h:ssa. Suora aukeni ja kuittasin samointein ohi. Suoraa riitti niin ei edes tarvinnut palata liian nopeasti omalle kaistalle, ajelin hyvän matkaa ohi tästä arpojasta (ettei lentäisi niin paljon suolapaskaa tämän hienon Mersun päälle) ja vaihdoin sitten kaistaa. Ajattelin että ajampa vielä vähän aikaa rajoittimessa että saan vielä vähän enempi kaulaa. Niin teinkin. Mutta mitäs tekikään tämä Mersukuski? Alkoi hiillostamaan kärrinpuskurissa kiinni :D Yhtäkkiä löytyi jo 3-vaihdekkin ja pystyi jopa hiillostamaan. Siellä se ajeli varmaan reilut 5 kilometriä ennen kuin hölläsi vauhtiaan.

    • Rattimatti

      Sieltä pikkuauton ohjaamosta ei löydy niin herkästi joustavuutta, kun harvemmin varmaan ajattelevat, mitenkähän se takana tuleva kulkee. Siinä on täysi työ, että saavat pidettyä oman kipponsa tiellä, siis aurauskeppien välissä. Oon pistänyt tässä lähipäivinä merkille, kuinka keskellä tietä pikkuautot tulee. Ei uskalleta mennä laitaan, mutkat oiotaan suoriksi. Helkkari, kun itse pitää melkein ojaan ajaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      90
      8436
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4738
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4401
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      45
      2615
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      99
      1490
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1296
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1246
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1152
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1150
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      167
      1090
    Aihe