Olen elämääni peljästynyt. Paljon huonoja ihmsiä yrittää välillä minullee jos jotakin pahaa. Jäin kahden lapsen kanssa muutamia vuosia sitten yksin. Paljon sisäisellä voimallani olen mennyt eteenpäin. Tuntuu jotenkin osa ihmisistä luulee yksinhuoltajaäitin olevan ihanassa vapaassa elossaan. Jotkut lulee, sitä ottaa miestä joka vapaa-aikanaan. Siihen minulla ei ole luonnetta. Katsoin keväällä avoimin silmin ympärilleni ja eteeni tuli ihana mies ensimmäisen kerran eroni jälkeen. Marjaana katsoisitko tulevaisuuteeni? Välillä tuntuu että voimani lopussa, mietin kuinka jaksan. Tuokin rassaa häviääkö tuo mies minun elämästä lopullisesti?
Marjaanatar
pelästynyt
2144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ymmärrän yksinhuoltajia ja heidän elämäänsä. Olen itse ollut yksinhuoltaja.
Näen sinulle seesteisen ajan koittavan. Tuo mieskään ei häivy minnekään elämästäsi. Olet kasvanut kovasti . Vahva olit jo lähtökohdiltasikin. Lapsesi kasvavat myös vahvoiksi ja viisaiksi.
Nauti niistä asioista joita olet saavuttanut. Älä pelkää elämää : sillä on sinulle vielä paljon annettavaa. Myös tällä rakkauden saralla. Huonot ihmiset ovat heikkoja. Eivätkä uskalla myöntää sitä. Pelossa jäädä yksin. Viha tuo myös voimaa. Lopulta kaataa.
Hyviä ajatuksia ja töitä tehden saat sinäkin voimaa jaksaa.
Rakkautta ja lämmintä joulunaikaa, Marjaanatar.
Kiitos! Lämmintä Joulua Marjaanatar. Voimaa ja terveyttä uudelle vuodelle. t. marja