koulutusta

kevyille liikkujille

Onko nykyään enää kouluissa minkäänlaista opetusta liikennesäännöistä ja kevyen liikenteen liikkumisesta yleensäkään? Eikä kakarat ole ainoa ryhmä, jonka liikennekäytös hirvittää; aikuset ihmiset kulkee syskysateissa tummissa vaatteissa ilman heijastinta miten sattuu, ja autoilijaa syytetään aina, kun jotain tapahtuu. Suurin syy onnettomuuksiin on useimmiten kuitenkin toisessa osapuolessa, eli jalankulkijassa tai pyöräilijässä tms... Eikö esim. kävelijä ymmärrä, että se pysähtyy paljon helpommin kuin auto...?

8

813

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kevyille liikkujille

      Ei ole. Minä kuitenkin olen syytön, olen käynyt autokoulun.

      • ennenkin ehdottanut, että koulukkaille pitäisi antaa kehitystasonsa mukaista liikennekoulutusta, mutta eipä ole ketään kiinnostanut.
        Alakoulussa ensin normaalit päivittäin vastaantulevat liikennetilanteet. Sitten kun mopoikä lähestyy, sitten mopokorttiin riittävä koulutus ja kehotus kotiväelle mopokortin hankintaan tarvitsi sitä tai ei. Olisi ainakin tositteena perustietojen hallinnasta. Jatkossa samalla tavalla ainakin henkilöautokorttiin asti.
        Koulutus voitaisiin järjestää tarvittavilta osin yhteistoiminnassa autokoulujen kanssa.
        Näin meillä olisi tulevaisuudessa liikenteen perustiedot koko väestöllä eikä vain rikkaimmilla ja vähävaraisempikin väestö osaisi toimia liikenteessä oikein.

        Asia ei ole herättänyt minkään tahon kiinnostusta, koska tarkoituksena ei ole yhteinen hyvä vaan kansan kusetus keinoja kaihtamatta. Kun asennevammaisiksi kasvaneet pääsevät liikenteeseen ja aiheuttavat onnettomuuksia, toiset asennevammaiset rankaisevat niistä syyttömiä. Varhainen liikenneopetus vähentäisi asennevammaisuutta ja siten parantaisi tuloksia, mutta sehän ei ole päättäjien tarkoitus.

        Voitaisiin mielestäni mennä niinkin pitkälle, että jonkin asteinen ajokortti kuuluisi oppivelvollisuuden piiriin.

      • tiedä toimisiko
        sitroen kirjoitti:

        ennenkin ehdottanut, että koulukkaille pitäisi antaa kehitystasonsa mukaista liikennekoulutusta, mutta eipä ole ketään kiinnostanut.
        Alakoulussa ensin normaalit päivittäin vastaantulevat liikennetilanteet. Sitten kun mopoikä lähestyy, sitten mopokorttiin riittävä koulutus ja kehotus kotiväelle mopokortin hankintaan tarvitsi sitä tai ei. Olisi ainakin tositteena perustietojen hallinnasta. Jatkossa samalla tavalla ainakin henkilöautokorttiin asti.
        Koulutus voitaisiin järjestää tarvittavilta osin yhteistoiminnassa autokoulujen kanssa.
        Näin meillä olisi tulevaisuudessa liikenteen perustiedot koko väestöllä eikä vain rikkaimmilla ja vähävaraisempikin väestö osaisi toimia liikenteessä oikein.

        Asia ei ole herättänyt minkään tahon kiinnostusta, koska tarkoituksena ei ole yhteinen hyvä vaan kansan kusetus keinoja kaihtamatta. Kun asennevammaisiksi kasvaneet pääsevät liikenteeseen ja aiheuttavat onnettomuuksia, toiset asennevammaiset rankaisevat niistä syyttömiä. Varhainen liikenneopetus vähentäisi asennevammaisuutta ja siten parantaisi tuloksia, mutta sehän ei ole päättäjien tarkoitus.

        Voitaisiin mielestäni mennä niinkin pitkälle, että jonkin asteinen ajokortti kuuluisi oppivelvollisuuden piiriin.

        Lähinnä siksi, kun 80 prosenttia autoilijoista myöntää ajavansa ylinopeutta.

      • tiedä toimisiko kirjoitti:

        Lähinnä siksi, kun 80 prosenttia autoilijoista myöntää ajavansa ylinopeutta.

        liikennekasvatus pitäisikin aloittaa ajoissa. Jotta myös nopeusrajoituksista päättävät tietäisivät jotain liikenteestä. Ehkäpä fiksuimmilla heistä olisi sitten jopa ajokorttikin, mikä olisi saavutus nykykäytäntöön verrattuna jos mikä!

    • VAIKEAMMIN?

      Tämä asenteesi on todella yleistä suojateillä nykyään, eli ei tietä jalankulkijoille. Tieliikennelaissa todella lukee että autoilijan on väistettävä jalankulkijaa suojatiellä ja sovitettava nopeus niin että saa auton pysähtymään tarpeen mukaan myöskin ennen suojatietä .

      • asenne

        Arvatenkin jonkun kireepiposen täytyi taas vääntää asia oman näkemyksensä mukaiseksi. JOkainen, joka kulkee sekä autolla että jalan, ymmärtää minkälaisia toheloita liikkuu kummallakin tavalla, ja vieläpä usein kyseessä on samainen henkilö. Sopivalla järjen (onko sitä) käytöllä pääsevät sekä jalankulkijat että autoilijat liikkumaan juohevasti. Monesti on suojatien ylittäjän kannalta turvallisempaa, että suojatien eteen ei pysähdytä, kun joku hullu on koheltamassa takaa.

      • here i come
        asenne kirjoitti:

        niin toimii varmaankin sielläpäin, mutta pääkaupunkiseudulla on turha odottaa autoilijan päästävän jalankulkijaa valo-ohjaamattoman suojatien yli jollei astu ajoradalle ja työnnä jalkoja miltei renkaiden alle, onneksi sekaan mahtuu joskus semmoinenkin autoilija jolle liikennesäännöt on mennyt pipon alle ja jalankulkija pääsee ilman riskien ottamista jouhevasti suojatien yli.

      • avohoitopotilaita
        here i come kirjoitti:

        niin toimii varmaankin sielläpäin, mutta pääkaupunkiseudulla on turha odottaa autoilijan päästävän jalankulkijaa valo-ohjaamattoman suojatien yli jollei astu ajoradalle ja työnnä jalkoja miltei renkaiden alle, onneksi sekaan mahtuu joskus semmoinenkin autoilija jolle liikennesäännöt on mennyt pipon alle ja jalankulkija pääsee ilman riskien ottamista jouhevasti suojatien yli.

        liikkuu sekä jalan että motorisoidusti enemmän kuin muualla armaassa suomenmaassa, joten jälki on sen mukaista. "miestä suojatiellä kaatuu kuin heinää konsanaan..." (vesku loirin äänellä)

        Hyvää adventtisohjon kyntöä ja Joulua ittekullekin liikkujalle; muistakaa valittaa kunnallisille katuosastoille heikosta liikennealueiden hoidosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6053
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4792
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      96
      3045
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      28
      2843
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2105
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1516
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1067
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      970
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      774
    Aihe