Vangit riehuivat Oulun vankilassa
Viisi suljetun osaston vankia riehuivat selleissään maanantaina iltapäivällä Oulun vankilassa. Vangit hajoittivat hiljattain remontoiduista selleistä muun muassa wc-pöntöt, lavuaarit ja ikkunat. Vartijat saivat kello 17 aikoihin alkaneen tilanteen nopeasti hallintaan eivätkä vangit tehneet vastarintaa vartioiden saapuessa.
Hajoitusoperaatio oli ilmeisesti suunniteltu ennakkoon Riihimäen vankilan kapinan tyyliin.
"Kierroksella ollut vartija kuuli särkyvän lasin ääntä. Tilanne paljastui, kun asiaa mentiin tarkistamaan", kertoi Oulun vankilan apulaisjohtaja Eva Koukkula Iltalehden haastattelussa.
Oulun vankilassa on tilanahtaus, sillä remontin takia on yksi osasto jo ennestään kiinni. Riehuneet vangit sijoitettiin väliaikaisesti muihin sellitiloihin ja tuhottujen sellien korjaustyöt alkoivat välittömästi.
Poliisi tutkii vankien riehuntaa tässä vaiheessa ainakin vahingontekona.
Oulun vankilassa
4
1922
Vastaukset
- saada tuollaisesta
linnatuomion.
- Keikka-Eikka
Ei tuo ollut ensimmäinen eikä viimeinen metakka Oulussa. 1973 Lapin Ringo ja H.Y linnotautuivat selliinsä ja eivät päästäneet pamppuja sisään. Tuli poliisit ja palokunta. Palomiehet yrittivät ulkokautta tulla mutta nämä 'sankarit' nakkelivat särkemillään kalusteilla etteivät he päässeet. Poliisikoirat pitivät kovaa meteliä käytävillä. Lopulta pamput hitsasivat sarana puolelta ovet auki ja tie rundin kautta Kakolaan oli selvä. Vielä tuolloin Kakola oli kova talo.
Ei ollut tuona vuosikymmenenä kuin paljut sellissä. Joka sellissä oli 2-3 ukkoa eikä siitä kitisty. Sörkassa oli 550 ukkoa ja Kakolassa saman verran. Oulussakin vielä -80 puoleen välin asti 150 miestä. - Hehee
Lintukodossakin tapahtuu jotain! olisiko jo aika rakentaa kunnon vankiloita ja kouluttaa henkilökuntaa osaavammaksi? Ja sukulaissuhteet pois vaikuttamasta vartijavalintoihin!
- ----------
luin vasta artikkelin venäjän vankiloista,siellä riehujille tulee automaattisesti 3vuotta lisää kakkua.tämä kerrotaan kaikille jo sisään tulo vaiheessa ja jokainen vanki voi itse vaikuttaa tältä osin istumisensa pituuteen.ps,pitäiskö meilläkin harkita vastaavaa.tai toinen vaihtoehto on,että teltta pihalle ja koko porukka ulos niin pitkäksi aikaa kuin remontti kestää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760