Mieheni sairastui sairaalloiseen mustasukkaisuuteen ja sitä on jatkunut jo pitkän aikaa. Hän kuvittlee että minulla on suhde työpaikalla ja jatkuvasti saa arveluttavia vihjeitä siitä mitä muka teen töissäni. Tämä on todella satuttavaa ja vaikeaa aikaa eikä siitä näy tulevan loppua. Rakastan miestäni enkä ole koskaan häntä pettänyt millään tavalla. Tämä juttu on hänen puoleltaan mennyt todella pitkälle ja ollaan käyty melko pohjalla ja ylös päin yritetään. Olemme saaneet ammattiapua niin keskustelun kuin lääkityksenkin saralla. Onko kenelläkään vastaavan laista kokemusta?
Surullinen tarina
jolla ei oo loppua
31075
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
täällä tuntuu olevan nimenomaan vain miehesi kaltaisia tyyppejä, jotka itse epäilevät kaikkia ja kaikkea.. Sinänsä aika ironista siis kun itse mustasukkaiset täällä lueskelevat tekstiäsi! xD
Niin, mutta toisikohan se hieman toisenlaista näkökulmaa asiaan? Niin ja mielestäni nämäkin ihmiset, mustasukkaiset sellaiset, pitäsi saada tajuamaan miltä se tuntuu toisesta osapuolesta.
En kiellä ollenkaan sitä etteikö joissain tapauksissa olisi aihettakin, mutta on myös aiheettomia tapauksia. Mustasukkaisuus tietyllä tasolla on erittäin tervettä ja kuuluu suhteeseen, mutta pitemmälle vietynä se on kavala sairaus, joka voi joskus johtaa jopa korvaamattomiin tekoihin.
Minulla on todella kokemusta ko. sairaudesta. V. 90 mieheni sai yks kaunis päivä, ainakin se silloin minulle paljastui, päähänsä että minä olin viettänyt kaksoiselämää. Hän epåili kaikkia mahd. ja mahdottomia kohteita. Monta kertaa jouduin lähtemään pakoon hänen väkivaltaisuutensa vuoksi. Kerran olin pakoreissulla yli puoli vuotta, mutta aina tyhmyyksissäni palasin takaisin. Kerran hän käsitteli pyssyä edessäni pirullisen näköisenä ja kerran hän lähti hakemaan puukkoa, mutta onneksi pääsin yöpaitasillani naapuriin pakoon. Olen varma, että jos hän olisi hermostuksissaan ehtinyt puukon ottaa käteensä, en olisi tätä kirjoittamassa.
Olen sitä mieltä, että kaikkien ,joilla on vainoharhainen mustasukkainen kaveri, kannattaa hankkiutua eroon, ennenkuin tapahtuu todella pahoja.
Aluksi kävimme läpi kaikki mahdolliset asiantuntijat, psykologit, psykiatrit ym.mutta apua ei löytynyt, koska hän ei halunnut ottaa lääkkeitä. Eräs psykologi sanoi minulle eka kerralla, että tämä on tauti, joka ei parane, mutta minä tyhmä en uskonut. Vasta 8 vuoden kuluttua kyllästyin ja otin eron.
Voin sanoa, että hänen epäilyksilleen ei ollut mitään katetta, ikinä en ollut pettänyt häntä, mutta hänen laitansa oli toisin ja kai huono omatunto ajoi uskomaan toisestakin samaa.
Tässä tarinani, enkä varmasti ole ainoa, joka on joutunut kärsimään moista - ja moni on päässyt hengestäänkin.