Miksi ihmeessä ei kevät puolella järjestetä alle 17v. poikien SM-kisojen yhteydessä tyttöjen kisoja? Onhan KLL:n kisoissakin keväällä tytöille krekon sarjat, samallalailla voisi olla SM paineissa. Meillä ainakin tyttö painisi mielellään myös krekon kisoja.
Alle 17v. tyttöjen SM-kisat
13
1798
Vastaukset
- please
Onneksi ei järjestetäkkään! Muuten mentäisiin kohta siihen, että tytöt painisivat puoli vuotta vapaata ja puoli krekoa. Käytännössähän näin monesti onkin, kun tyttöjä ei seuroissa ole niin montaa, mutta maailmallahan tytöt painivat ainoastaan vapaata ja siihen meidänkin tulisi tähdätä.
Krekon sm-kisojen sijaan voitaisiin miettiä jotain suurempaa kisatapahtumaa, johon yritettäisiin kaikki tytöt saada mukaan. Se voisi monellekin olla se "tähtäin" kevätkaudella.
Krekon harjoittelu tekee varmasti tytöille hyvääkin, kunhan siihen ei kuitenkaan aivan täysin aleta keskittyä...- Hannu
Näin juuri on ja lisäyksenä toivoisin, että esim. nämä flikkapainit, jotka ovat vain tytöille järjestettäisiin jatkossa keväällä - ei syksyllä jolloin on muutenkin tytöille vapaan kisoja.
Sitten kalenteriin kannattaa laittaa kevään FFC osakilpailut helmikuussa ja kesäkuussa, jolloin tytöt saavat painia vapaata.
Nyt on jo nähtävissä kotimaisista huipputytöistä eron, jotka ovat painineet puoli vuotta molempia 15-17 -vuoteen saavuttua. Ovat jääneet hiukan junasta, niihin muutmiin vastaaviin huippuihin, jotka ovat keskittyneet omaan lajiin.
Naisten kr.room. painia ei maailamlla tunneta. harrastelusta se tietenkin käy ja pienessä määrin siitä voi olla jopa hyötyä, mutta jos tavoitteet ovat hiukankin korkeammalla - on tässä selvä linajuksen paikka.
Nyt on jo KLL ja TUL avoimet tytöille kr.room. - joskin ymmärrettävästä syystä. Kumpikaan taho ei voi järjestää kaksi arvokisoja vuoden aikana. Älkää nyt lisätkö tällaista toivelistaa, joka vie ojasta allikkoon...... - vabamaadlus
Hannu kirjoitti:
Näin juuri on ja lisäyksenä toivoisin, että esim. nämä flikkapainit, jotka ovat vain tytöille järjestettäisiin jatkossa keväällä - ei syksyllä jolloin on muutenkin tytöille vapaan kisoja.
Sitten kalenteriin kannattaa laittaa kevään FFC osakilpailut helmikuussa ja kesäkuussa, jolloin tytöt saavat painia vapaata.
Nyt on jo nähtävissä kotimaisista huipputytöistä eron, jotka ovat painineet puoli vuotta molempia 15-17 -vuoteen saavuttua. Ovat jääneet hiukan junasta, niihin muutmiin vastaaviin huippuihin, jotka ovat keskittyneet omaan lajiin.
Naisten kr.room. painia ei maailamlla tunneta. harrastelusta se tietenkin käy ja pienessä määrin siitä voi olla jopa hyötyä, mutta jos tavoitteet ovat hiukankin korkeammalla - on tässä selvä linajuksen paikka.
Nyt on jo KLL ja TUL avoimet tytöille kr.room. - joskin ymmärrettävästä syystä. Kumpikaan taho ei voi järjestää kaksi arvokisoja vuoden aikana. Älkää nyt lisätkö tällaista toivelistaa, joka vie ojasta allikkoon......juuri niin turhaa sitä tyttö/naispainijoille krekon kisoja järjestää koska maailmalla painita kyseistä painimuotoi naistenpuolella!
- Painitytön äiti
vabamaadlus kirjoitti:
juuri niin turhaa sitä tyttö/naispainijoille krekon kisoja järjestää koska maailmalla painita kyseistä painimuotoi naistenpuolella!
... mielipitestänne. Enpä ajatellut asiaa niinkään kansainväliseltä kannalta (vaikka olisikin pitänyt), vaan kuunnellut oman painijan mielipidettä. Mutta ehkä siinä paljon sitä, että ei vielä hallitse tuota vapaapainia niin hyvin, ja tuntee näin ollen olevansa "parempi" krekossa. Eli lisää vain treeniä ja vapaan kisoja niin eiköhän se mieli kenties siitä sitten muutu vähitellen.
Mutta eikö tytöille voisi järjestää samalla vapaan kisoja keväällä, kun on pojilla taas krekon kisat? Meillä alkaa ainakin narina siitä, kun veli pääsee kisoihin mutta sisko ei, kun ei ole tytöille joihinkin kisoihin sarjoja. Ikäkausipaineissahan toki on, ja monissa muissa, mutta on kisoja joihin ei sitten pääse tytöt painimaan. - asiaa
Painitytön äiti kirjoitti:
... mielipitestänne. Enpä ajatellut asiaa niinkään kansainväliseltä kannalta (vaikka olisikin pitänyt), vaan kuunnellut oman painijan mielipidettä. Mutta ehkä siinä paljon sitä, että ei vielä hallitse tuota vapaapainia niin hyvin, ja tuntee näin ollen olevansa "parempi" krekossa. Eli lisää vain treeniä ja vapaan kisoja niin eiköhän se mieli kenties siitä sitten muutu vähitellen.
Mutta eikö tytöille voisi järjestää samalla vapaan kisoja keväällä, kun on pojilla taas krekon kisat? Meillä alkaa ainakin narina siitä, kun veli pääsee kisoihin mutta sisko ei, kun ei ole tytöille joihinkin kisoihin sarjoja. Ikäkausipaineissahan toki on, ja monissa muissa, mutta on kisoja joihin ei sitten pääse tytöt painimaan.Flikkapainit voisi tosiaankin siirtää kevätkaudelle. Näin niistä voisi saada isonkin tapahtuman. Kun vielä kisajärjestäjät laittaisivat painoluokat uusiksi... Kun kerrankin tytöille oma kisa järjestetään, niin täytyisi painoluokatkin olla sen mukaiset, että kaikki osallistuisivat. Silmiin pisti erityisesti tuo 40kg ja seuraava 52kg!
Ja toivotaan, että kaikki tyttöpainijat osallistuisivat ensi vuonna FFC:n osakilpailuihin ja saataisiin siitä tytöille isommat vapaan kisat neljästi vuodessa. Tähän asti on harmittavan vähän tyttöjä ollut mukana! - kari o
asiaa kirjoitti:
Flikkapainit voisi tosiaankin siirtää kevätkaudelle. Näin niistä voisi saada isonkin tapahtuman. Kun vielä kisajärjestäjät laittaisivat painoluokat uusiksi... Kun kerrankin tytöille oma kisa järjestetään, niin täytyisi painoluokatkin olla sen mukaiset, että kaikki osallistuisivat. Silmiin pisti erityisesti tuo 40kg ja seuraava 52kg!
Ja toivotaan, että kaikki tyttöpainijat osallistuisivat ensi vuonna FFC:n osakilpailuihin ja saataisiin siitä tytöille isommat vapaan kisat neljästi vuodessa. Tähän asti on harmittavan vähän tyttöjä ollut mukana!Mietaan Molskin järjestämät Flikkapainit tullaan tulevaisuudessakin järjestämään joulukuussa. Yksinkertaisesti siksi, että keväällä seuramme järjestää Myhi-painit. Pienen seuran resussit eivät riitä lyhyellä aikaa kahden kisan järjestämiseen. Lisäksi kisojen sponsorit eivät lämpene kahdelle, liian lähekkäin olevalle kisalle. Sponsorien kautta meillä on ensi vuonna mahdollisuus tarjota ykkösseuralle tuhannen euron stipendi.
- mutta
kari o kirjoitti:
Mietaan Molskin järjestämät Flikkapainit tullaan tulevaisuudessakin järjestämään joulukuussa. Yksinkertaisesti siksi, että keväällä seuramme järjestää Myhi-painit. Pienen seuran resussit eivät riitä lyhyellä aikaa kahden kisan järjestämiseen. Lisäksi kisojen sponsorit eivät lämpene kahdelle, liian lähekkäin olevalle kisalle. Sponsorien kautta meillä on ensi vuonna mahdollisuus tarjota ykkösseuralle tuhannen euron stipendi.
köyhiä, pienempiä seuroja on paljon. emme yksinkertaisesti pysty vastaamaan isompien painijamääriin. voisiko sitä stipendiä osittaa esim kolmelle? 200 euroakin olisi kova sana jonkun seuran kassaan. ja pisteytyskin suosi isoja: enemmän eroa ykkösen, kakkosen ja kolmosen välille! me pienet vaalimme laatua pakosta, kun ei ole määrää... ei millään pahalla, koska arvostan seuroja, jotka olivat haalineet paljon painityttöjä mukaan. hieno homma.
- kari o
mutta kirjoitti:

No, me mietimme asiaa. Ei meilläkään sitä rahaa liika ole mutta tässä vaiheessa kun meillä ei ole oikeastaan vielä yhtäkään omaa todellista painijaa voimme toimia näin. Se on eri asia sitten joskus, kun ja jos meillä on todellisia painijoita niin tällöin leiritys yms. vie omat varansa. Mutta kuten sanottu, mietitään ja kaikki hyvät ehdotukset ovat tervetulleita.
- huomasit
asiaa kirjoitti:
Flikkapainit voisi tosiaankin siirtää kevätkaudelle. Näin niistä voisi saada isonkin tapahtuman. Kun vielä kisajärjestäjät laittaisivat painoluokat uusiksi... Kun kerrankin tytöille oma kisa järjestetään, niin täytyisi painoluokatkin olla sen mukaiset, että kaikki osallistuisivat. Silmiin pisti erityisesti tuo 40kg ja seuraava 52kg!
Ja toivotaan, että kaikki tyttöpainijat osallistuisivat ensi vuonna FFC:n osakilpailuihin ja saataisiin siitä tytöille isommat vapaan kisat neljästi vuodessa. Tähän asti on harmittavan vähän tyttöjä ollut mukana!Mutta etkö huomannut KLL ala-aste sarjoja 45, 52, 60 ja 75 kg? MINÄ ja poikananihuomasivat ne.
- Väinämö
huomasit kirjoitti:
Mutta etkö huomannut KLL ala-aste sarjoja 45, 52, 60 ja 75 kg? MINÄ ja poikananihuomasivat ne.
Sarjoja sekä tytöille että pojille harvassa. Mutta nythän ns. ala-aste on 7-13v sarja eikä kuten ennen riitti kun on ala-asteella koulussa. Jos 10v tai alle painaa enemmän kuin 52kg niin on huolestumisen aihe olemassa. Tietenkin on poikkeuksia isokokoisempia poikia mutta ne varmasti pärjäävät ala-asteen sarjassa tasonsa mukaisesti. Tytöillä taas tuo taitotaso on pääosin valitettavasti niin heikko että painolla ei ole merkitystä vaan kamppailulla. Hieman sarjosa kuitenkin voisi räätälöidä toivomustenne suuntaan mutta ei liikaa jottei pokkailla kaikkia mitaleja.
- "Väinämöinen":
Väinämö kirjoitti:

Varmaankaan ei alle 10 vuotiaissa ole yli 52 kg painavia kovinkaan paljon, mutt sitä vanhemmissa 11-13v kyllä on. Eivät ole mitään pullukoita, vaan pitkiä, niitä tulevia yli 190 cm:ä kavereita. Pitäisiköhän sinun tulla kirjuriksi, kun seuraavaksi on koulussa "punnitus ja mittaus"? Voisi silmät aueta.
- mikki
Ei vaaarmaan olisi järjestäjilläkään sitä vastaaan että kevään sm:ssä olisi tyttö sarjat, vaikka sm-arvoa niille ei ilmeisesti voisi antaa. painitaan vaikka kevät mestarista jos ei parempaa nimitystä keksitä. kyllä tytöille tulisi tuo mahdollisuus suoda ja eiköhän siitä tulisi jotain järjestäjänkin pussiin.
- sipi
Sikahyvä ehdotus!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250