Tunnustaako kukaan kaipaavansa vanhaa kunnon keittotasoa, jossa valurautiset levyt? Itse ollaan oltu hieman pettyneitä modernien tasojen kolahduksen- ja hankauksenkestoon. Valurautainen pikalevyhän vastaa lisäksi teholtaan lähestulkoon induktiokeittotasoa eli hakkaa puhtaasti keraamisen tason.
Paluu valurautalevyihin?
9
3207
Vastaukset
- Jocu_
Eipä ole nykyinen emäntäni sitä juurikaan käyttänyt. Nopea sähköliesi kiehtoo.
Lämmitystarkoituksessa tulia kyllä polttelen, päivittäin. - liesi
Minulla on uuden lieden hankinta edessä enkä edes harkitse keraamista tasoa. Ovat ensinnäkin vietävän rumia ja lisäksi vaativat käyttäjältään huolellisuutta, jota minulla ei ole. Keraamiselle tasolle ei kannata keittää mitään ja jos lipsahtaa, niin heti pitää putsata. Naarmuja tulee helposti. Valurautalevyjä voi hoidella jälkikäteenkin. Eli vastaus kysymykseesi: ei tarvitse kaivata kun en ole vaihtanutkaan keraamiseen.
- olet käyttänyt?
Ehkä keraamisissa tasoissa on eroja, mutta meillä se on osoittautunut erinomaiseksi.
Taso on ollut käytössä 2 vuotta ja käytännössä yhtään naarmuja ei tänä aikana tasoon ole tullut.
Keraaminen taso on myös huomattavasti helpompi puhdistaa kuin perinteinen liesi. Rumuuteen en osaa ottaa kantaa.
Perinteiseen en vaihtaisi!
- mää
nopeus menee kyllä järjestyksessä induktio-kaasu-keraaminen-valurauta, vaikka nykyvalulevyt ovat toki nopsempia kuin ennenmuinoin. Kaippa valinnassa on kyse omista intresseistä ja mieltymyksistäkin, meillä laitettiin uuteen keittiöön valurautalevyt, koska niistä itse digataan. Ihan sama mitä muut on mieltä, passaa meille. Valmistuu se ruoka HYVIN valuillakin, sitäpaitsi passaa kohtuu hyvin rosterilinjaan. Ja jos sitten joskus tahtoo vaihtaa toisenlaiseen, niin vanha keittotaso pois ja uutta tilalle, aukko kun on näissä aika vakio.
- pois antaisin
Olen tilanteessa, jossa otettiin tilapäiskäyttöön valurautahella ja eipä ole kiva puhdistella keraamisen jälkeen! Meillä oli 7 v. vanha Seppelfricken keraaminen liesi ja vaikka olen suurpiirteinen hutilus, niin pinta oli ensiluokkainen loppuun asti. Ja kuinka helppo oli putsata tasaiselta pinnalta.
Valuraudan lämpöä on myös hidas säätää.
Uuteen keittiöön tulossa induktiotaso.- pitäisi määrittää
mitä esimerkiksi hutilus tässä yhteydessä tarkoittaa.Toinen pitää itseään hyvinkin siistinä kun taas toisen mielestä kyseinen henkilö on varsinainen sottapytty. Voisi kertoa esim. kuinka usein pesee vaikkapa keittiön välitilan kaakelit, wc-pytyn ym. ja kertoa sitten pitääkö keraamista tasoa vaivalloisena pitää puhtaana. Siten saataisiin jonkinlainen sottapytty-indeksi aikaan.
- ----------
pitäisi määrittää kirjoitti:
mitä esimerkiksi hutilus tässä yhteydessä tarkoittaa.Toinen pitää itseään hyvinkin siistinä kun taas toisen mielestä kyseinen henkilö on varsinainen sottapytty. Voisi kertoa esim. kuinka usein pesee vaikkapa keittiön välitilan kaakelit, wc-pytyn ym. ja kertoa sitten pitääkö keraamista tasoa vaivalloisena pitää puhtaana. Siten saataisiin jonkinlainen sottapytty-indeksi aikaan.
Hutilus vastaa: Pidän itseäni suurpiirteisenä vertaamalla itseäni ystäviini ja sukulaisiini. Välitilan kaakelit olen pessyt noin kerran vuodessa, mutta vessan pytyn monta kertaa viikossa!? Joten kuinkas lasket indeksin? :))Se on täysin totta, että ihmisten käsityksessä siisteydestä on isot erot. Ostin esim. meille keittiöön rosterikoneet, vaikka tiedän sormenjälki"ongelmat". Tällä käsityksellä siisteydestä en välitä sormenjäljistä, kun taas äitini ja paras ystäväni valittaisivat, kuinka vaikeaa rosteria on pitää puhtaana.
Ajattelisin myös, että keraamisissa tasoissa on laatueroja. Omani, jo mainostamani on pysynyt hyvänä. Äidilläni taas on Upon taso ja aika surkean näköinen, vaikka uudempi. JA äitini on todella tarkka ja siisti. - näillä
---------- kirjoitti:
Hutilus vastaa: Pidän itseäni suurpiirteisenä vertaamalla itseäni ystäviini ja sukulaisiini. Välitilan kaakelit olen pessyt noin kerran vuodessa, mutta vessan pytyn monta kertaa viikossa!? Joten kuinkas lasket indeksin? :))Se on täysin totta, että ihmisten käsityksessä siisteydestä on isot erot. Ostin esim. meille keittiöön rosterikoneet, vaikka tiedän sormenjälki"ongelmat". Tällä käsityksellä siisteydestä en välitä sormenjäljistä, kun taas äitini ja paras ystäväni valittaisivat, kuinka vaikeaa rosteria on pitää puhtaana.
Ajattelisin myös, että keraamisissa tasoissa on laatueroja. Omani, jo mainostamani on pysynyt hyvänä. Äidilläni taas on Upon taso ja aika surkean näköinen, vaikka uudempi. JA äitini on todella tarkka ja siisti.siisteyskriteereillä olet lähes samaa luokkaa kuin minäkin ==> voisin siis ajatella että meilläkin keraaminen levy pysyy suht. kunnossa. Mutta sitten päädymmekin siihen toiseen ongelmaan eli liesien laatuun, jos kerran veikkaat että niillä on eroa. Ja meillähän merkki olisi jotain keskitasoa, Upo, Rosenlew tms.
- 000
Vanhemmillani on ollut keraaminen taso noin 15v (en muista tarkkaan) ja edelleen todellahyväkuntoinen.
Itselläni oli tavallinen valurautaliesi ensimmäisessä omassa asunnossa. ja se oli ensimmäinen ja viimeinen valurautaliesi minun asunnoissani. Henkilökohtaisesti en löydä yhtään syytä ostaa valurautatasoa mutta... jokainen tehköön kuten parhaakseen katsoo!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245