sylkkyyn haluan. Nyt. En kestä enää ilman sinua, vaikka muutoin kaikki ihan hyvin onkin. Ajatus siitä että ehkä saattaisit kaivatakkin minua pikkaisen tekee todella pahaa. Minkä ihmeen takia emme olisi jo yhdessä? Pitääkö minun vielä oottaa? Voin senkin tehdä, sillä ei vaihtoehtoja ei ole vielä mistään ilmaantunut. Enkä niitä haluaisikaan, sillä haluan sinut. Vain ja ainoastaan sinut. Aina halunnut.
Voisimme vaikka tanssahdella linnunradan sykkeessä orgastisiin ulottuvuuksiin asti...sitten voisimme jo kätelläkin tuttavallisesti ihan ekan kerran. :)
Voisimme vaikka tanssahdella linnunradan sykkeessä orgastisiin ulottuvuuksiin asti...sitten voisimme jo kätelläkin tuttavallisesti ihan ekan kerran. :)
Vastaukset 28
Vanhimmat
Eipä tässä muuta oikein voi kirjoitella.
oot halunnut?
Liian monta. Kuka tahansa muu olisi jo luovuttanut, vaikkei hän unohdettavissa olekaan.
luovuttaa vai jatkaa haaveilua?
se tekee minut onnelliseksi. Se on kaunista ja aitoa. Surullista toki myös, mutta se tekee minusta ihmisen.
eikö kannattaisi tehdä jotain muutakin kuin vain haaveilla? ;)
tehdä, jos maailma ei anna mitään syytä muulle?
Syitä toki olen saanut, mutten mitään todellista. En ainakaan usko niihin.
niin, ettei sinun ainakaan kande luovuttaa! Jos vuosien ajan olet tuntenut näin. Antaisin mielelläni neuvoja, mutta oikeita sellaisia on vaikea antaa, kun en tiedä tapauksesta mitään. Ilmeisestikin tyttö on kyseessä?
Se on aina tullut vastaan, vaikkei ole mitään syytä antanut enempään. Varattu kun on ollut. Menin ihastumaan ennenkuin siitä tiesin. En voinut sille mitään missään vaiheessa, vaikka yritinkin lopettaa. Heikko olen. Toivottavasti häntä se miellyttäisi.
Nyt en hänestä tiedä. Aikaa on jo mennyt.
että oletan naikkosen tykkäävän vähän piiskasta...perusteluni tälle ovat tosin hyvin löyhät mutta akateemiset.
piiskaamisesta juurikaan välitä, mutta tekisin sen hänelle kyllä rakkaudella jos hän siitä pitäisi.
no mä en ainaskaan piiskasta tykkää, vaan just tollases romanttisesta kuutamokävelystä tähtien tahdissa ;) !!!!
on ihan hyvä jos et tykkää. Haluaisin aluksi pitää kädestä ja pussata poskelle. Tutustua kunnolla. Huomaan että senkin ajatteleminen luo painetta.. ;)
pervo? Ei sille voi mitään jos tuntuu niin hyvältä. Annathan anteeksi? Mieshän minä vain olen.
läpsiä kankuille vauhtia. Sori, et oon näin vulgaari, mutta mulla on mielettömät seksuaaliset resurssit sulle säilöttynä. Ne väkisinkin pyrkii esille.
Pelottaa oikein ajatella mihin liemeen joudut, kun saadaan kanavat aukaistua. Se vaan vaatis että tykkäisit musta ja pystyisin uskomaan sen todeksi. Ei tuu olemaan välttämättä helppoa.
Kuutamolle joo ensin ilman muuta. Toivottavasti olen oikeassa. Väri olkoon mikä tahansa...
Sun luokses loppuviikosta. Puhutaan suumme puhtaaksi. Sitten voidaan tehdä niinkuni parhaaksi näemme. Heität minut joko pihalle tai hyväksyt minut sellaisena kuin olen. Sitä minä kaipaisin.
saanut? Hetken jo meinasi tuntomerkit mennä kovinkin yhteen..emme suinkaan tavanneet tänään ohimennen?
syyt joita olen saanut ovat ihan pelkkiä yhteensattumia, jotka olen kuvitellut edukseni.
siis tartte enää oottaa...?
jonkulainen tuntomerkki?
tunnistaa mun runoilusta mut, jos se minut tietää.
Tuntomerkiksi sanoisin, että se on kaunein nainen minkä oon koskaan nähnyt. Niinhän se rakas aina on.
Tiedän kuiteskin, etten ihastunut ulkonäköön vaan ihmiseen vaikka niin luulinkin. Kahta en vaihtaisi, sitä naista ja kalsareita.
...vitsi.... ;)
niin rakas oot...muulla ei niin väliä!
Syliisi enkä lähde koskaan pois... Sinut on minulle tarkoitettu, ihan niinkuin Minut Sinulle. Sinä tuleva Rakkauteni...
mulle valitettavasti mitään. Toivottavasti löydät etsimäsi. Tsemppiä.
enkä täältä tai muualta etsimäsi,
enkä tiedä ootko sinä Berliinin munkki
vai takatalven hyytävä kylmyys Pohjoisen.
minä olin pikkupiru, olen nyt isompi paha.
kissa kenties idän ja lännen
alkaa olla metsästysaika ja nälkä
kissaa pakottaa vaanimaan
oli S:lle.
nys sää sen vasta kerrot ku kaike maailma kirjaimet A:sta Ö:hön on sua yrittäny vikitellä! Piru itte oot! Sua helevetintulet korventakkoot!
nöyrästi anteeksi aiheuttamaani harmia.