Ihmeparantumiset

Teemu

Nöyrä tervehdys.

Olen sekaisin, ihmiset taistelevat sanoista ja lauseista. Uskon Jumalaan, uskon Jeesukseen ja siihen että Jumala voi todeta itseään monessakin muodossa jos tahtoo.

Minulla ei ole Islamia vastaan mitään. Ainakaan pitäisi olla. Jotkin ajatukset tuntuvat vain vierailta. Olen valtionkirjoissa luterilainen, mutta en tunne itseäni sellaiseksi ja sanon että kaikissa kirkoissa on huonot puolensa, eikä luterilaisuus ole tässä asiassa keveimpää lastia kantamassa.

Mutta anteeksianto...

Olen pitkään seurannut parantumisia, sillä tuntuu että Jeesus on Jumalan käsi, joka näitä ihmeitä toteuttaa.

Monissa näissä tapahtumissa ja Pyhän hengen kosketuksissa on ollut anteeksianto läsnä.

Mikäli rukoileva uskovainen tahtoo antaa anteeksi häntä vastaan rikkoneelle lähimmäiselleen, seurasi usein ihmeparantuminen.

->

Nyt taas seuraa anteeksipyyntö, sillä tulin tänne ihan vain vahingossa enkä paljoa asioista tiedä, mutta tahtoisin kuulla miten Islamissa suhtaudutaan parantumisiin (ovatko yleisiä, turvataanko Jumalaan näissä asioissa) ja esim. voiko Allahiin (=Jumalaan) uskova rukoilla Jeesukselta (=Jumalalta) parantumista?

Saatana minussa tahtoisi tehdä vertailuja siitä että kummassa uskonnossa tapahtuu enemmän parantumisia, mutta jos heittäisimme tämän ajatuksen vain ilmaan emmekä suotta alkaisi tekemään syyttäviä johtopäätöksiä puolin eikä toisin.

Kiittäen, Teemu.

4

313

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vahid

      En siis ole kristitty enkä muslimi, mutta luulisin että ihmeparantumiset riippuvat enemänkin ihmisen uskosta, kuin uskontokunnasta.

    • jli

      Otsikko oli ihmeparantumiset. Olen kirjoittanut aiheen otsikolla "Jumalallinen parantuminen" linkissä http://www.nic.fi/~jlindell/parantuminen.htm
      Kysyn: miten muslimit suhtautuvat niihin asioihin ja faktoihin, jotka olen siellä ottanut esille?

      • en lukenut linkkiä, mutta...

        ....jotain voin sanoa, mitä ihmeparantumisista tulee mieleen sekä muusta.

        Ensiksi Jeesuksesta. Jeesus ei ole Jumala. Jeesus ei opettanut olevansa Jumala edes nykypäivän Raamatussa. Jeesus sanoo kyseisessä kirjassa olevansa Jumalan poika. Kuitenkin montaa muutakin henkilöä on sanottu Jumalan pojaksi, jopa Jumalan esikoiseksi Raamatussa. Jos Jeesus on Jumala, koska on Jumalan poika, onko Jumalassa sitten enemmän "osia" kuin kolme kristinuskon mukaan?

        Toisekseen armosta...

        Jumala on Armollinen. Mikään tai kukaan ei ole armollisempi kuin Hän. Islamissa opetetaan, että riittää kun uskoo "Lää iläähä ilallaah" eli "ei ole muuta jumalaa kuin Jumala" pääsee Paratiisiin. Synneistä täytyy kuitenkin puhdistautua ennen sitä. Näinhän uskovat esimerkiksi katolilaiset kristittyjen joukosta. Jumala voi myös armahtaa, kenet tahtoo. Riittää, että pyytää syntejään anteeksi ja Jumala antaa.

        Sitten näistä ihmeparantumisista:

        Aihe on aika laaja, enkä tiedä siitä paljoa. On kuitenkin totta, että tällaista tapahtuu. Jeesus, rauha hänelle, paransi ja herätti kuolleista Jumalan tahdosta. Hänhän oli Jumalan profeetta.

        Islamissa uskotaan "yliluonnolliseen" eli jos joku parantuu ilman lääketieteellistä selitystä, ei sitä pidetä mahdottomana.

        Uskomme myös, että Koraanissa on parannus. Koraanin jakeet ovat todellakin parantaneet monia ihmisiä, kun niitä on heille resitoitu eli luettu. Jumalalta voi myös pyytää parannusta ja Jumalahan tekee, mitä tahtoo.

      • Teemu
        en lukenut linkkiä, mutta... kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi.

        Monet ajattelevat että kristityillä on 3 erillistä jumalaa.

        Näin ei ole. Jumala on yksi, ei ole muita jumalia - näin mekin uskomme ja se on VT:n tärkein sanoma.

        Uskon, että Jeesus on Jumalan Karitsa, jonka Hän uhrasi itsestään. Mikä me olemme sanomaan kuka Jumala on? Hänhän voi siirtää valtameriä, hallinnoida planeettoja kuin legopalikoita. Miksi siis hän ei voisi puhaltaa yhden nasaretilaisen miehen ruumiiseen oman Henkensä niin että tämä mies puhelee omituisia, parantelee, kävelee veden päällä ja tyynnyttelee myrskyjä - ja mikä tärkeintä, kuolee. Eikä pelkästään marttyyrikuoleman. Marttyyrit kuolevat käsittääkseni uskonsa puolesta, mutta tämä mies ei kuollut itsensä puolesta.

        Pahoittelen saarnaamista, mutta kai sitä kirjoittelee huvikseen omia ajatuksiaan auki näille keskustelupalstoille kun ei muuta osaa :)

        Tärkeintä olisi kai, että me emme kiistelisi, sillä tuskin Jumala sitä tahtoo.

        Parantumisista vielä sen verran että Jumala tahtoo että pyydämme anteeksi syntejämme. Mutta Jeesus kysyi, että kuka pyytää velkojaan anteeksi isännältään mutta antaa keppiä omille lainassa olijoilleen. Siksi tuntuu hyvältä ajatukeslta, että meidän antaessamme anteeksi kaikki meitä vastaan tehdyt rikkeet, ihmeparantumisia tapahtuu.
        Näinhän Jumalan armo käy käytännössä toteen meissä ihmisissä ja jatkaa etenemistään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1935
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      850
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      845
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      728
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      710
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      677
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      671
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      644
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      642
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      635
    Aihe