Olen ollut vuoden äitiyslomalla ja hoitanut lastani etupäässä. Mieheni on tullut apuun vasta kun olen pyytänyt sitä. Nyt olen aloittanut työt ja mieheni on ruvennut hieman "pakosta" kotiäidin rooliin. Mieheni ei ole koskaan ollut väkivaltainen minua kohtaan, mutta mistä johtuu, että lapsi on mustelmilla? Mustelmia on ilmestynyt mm. myös epätavallisiin paikkoihin kuten selkään ja vatsaan. Olen pari kertaa kysynyt mieheltäni, tietääkö hän mistä mustelmat ovat peräisin, mutta vastaus on vain hartioiden nosto. Mitä tehdä? Kun itse hoidin lasta mustelmia ei ollut juurikaan. Nyt niitä on ilmaantunut viikottain. Töissä olen ollut hieman yli 4kk.
Lapsi mustelmilla
Maisa
91317
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
miehet ovat yleensä kovakouraisempia ja vahvempia kuin naiset. mustelmat saattavat johtua myös nostelemisesta.
itse muistan sukuni naiset miellyttävimpinä sylissäpitäjinä kuin miehet. miehillä oli aina kovemmat sormet jotka kai aivan vahingossa puristivat liian kovaa.
mutta tarkkailehan tilannetta. toivottavasti olen oikeassa, väkivalta ei ole koskaan hyvä juttu.
tiedät varmasti.
ehkä miehesi on niin peloissaan siitä,että pudottaa vauvan ja siksi tarttuu kiinni lujemmin kuin tarvis.
ei kaikille ole helppoa tehdä asioita mitkä taas toisilta sujuu vaistomaisesti
Eikö oudosti ja ilman syytä ilmestyvät mustelmat voi olla merkki myös sairaudesta, esim. leukemiasta?
Jos miehesi ei oikeasti tiedä mustelmista mitään, kannattaisi lapsi ehkä käyttää tarkistuksessa kaiken varalta. Varmuus on kuitenkin aina parasta.
Toivottasti kyseessä ei ole kuitenkaan mitään pahempaa, ei sairautta tai väkivaltaa!
Neljän kuukauden aikana silloin tällöin ilmestyvät mustelmat EIVÄT voi olla merkki leukemiasta, tuskin muustakaan lapsen sairaudesta.
Ihmissuhteessa kaikki selvittämätön antaa sijaa epäilyksille. Se on puro, joka kasvaa. Siksi kaikki asiat on selvitettävä. Olen itse opiskeluaikana hoitanut lastamme vaimon mennessä töihin. Ei minusta saa olla epäselviä asioita, muuten niitä tulee koko ajan lisää ja vaarantavat luottamuksen toiseen, joka on tuhoisaa suhteelle.
Hyvä MAisa...
Kyllä kylmäsi tuo teksti..! Jos sinulla vain on pieninkää syy uskoa miehesi aiheuttaneen mustelmat niin tee nyt hyvä äiti jotakin! Itse olisin kai jo lähtenyt lapsi toisessa kainalossa ulos ovesta. Mikä mies sellainen edes on joka lyö lasta???
Onko lapsesi muuten ns. "tapaturma-altis"? Villi tai muuten energinen tapaus? Mitä he tapaavat leikkiä/puuhata isän kanssa? Sinun on penättävä mieheltäsi vastuksia ja selvitettävä asia keinolla millä tahansa! Osaako lapsesi vastata jos kysyt? Minkäikäinen hän on? Voit kysyä häneltä päivän kuulumisia tarkemmin. Kysyä onko isän kanssa kiva olla kotona.
Voi kun kaikki vanhemmat muistaisivat mikä onni lapsi onkaan. He ovat pieniä taivaan lahjoja tänne maan päälle, enkeleitä elämäämme. Myös rajat ovat rakkautta, mutta lyöminen on aikuisen pieniälyisyyttä. Kyvyttömyyttä hoitaa asioita puhumalla. Kukaan lapsi sen sijaan ei koskaan ole kuollut rakkauden yliannostukseen!
Jos miehesi aiheuttaa nuo mustelmat, niin anna sille kenkää ja heti. Ei se siitä parane.
Vetää vielä kunnolla turpaan sinua ja lastasi jonain päivänä, jos hyväksyt väkivallan heti alussa !!!
Ymmärsinkö oikein, lasesi on siis 16kk vanha. Mulla on kaksi lasta ja juuri tuossa iässä olivat aivan mahdottomia kolhimaan itseään. Opettelivat kävelemään (lue juoksemaan) ja kroppa ja pää kolhiintuivat koko ajan. Jos lapsesi vain istuu ja leikkii eikä liiku ollenkaan niin olisin huolissani mustelmista. Toivon kovasti että voit jutella asiasta miehesi kanssa ilman syyllistämistä.
Kannattaa tutkituttaa lääkärillä lapsi,mustelmien syy täytyy selvittää.Voihan olla kysymyksessä sairaus joko aiheuttaa sisäistä verenvuotoa mutta on mahdollista että
miehesi käsittelee lastanne kova kouraisesti!
Odotan palautettasi.