undulaatin lentäminen vapaana!

romeo ja julia

mun undut ei suostu tulee häkist ulos lentämää!!sit jos mä saan ne ulos mun kädenkaa ni ne menee saman tien takasin..mitäs pitäs tehä?

2

362

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -M-

      Linnut ovat usein hyvin haluttomia kokeilemaan mitään uutta ja pelottavaa, jos eivät ole siihen pienestä pitäen tottuneet.
      Koitapa lisätä huoneeseen linnuille vähän houkuttimia ja laskeutumispaikkoja.

      Vaikkapa joulukuusen- tai päivänvarjonjalkaan voi asetella ison haaraisen puunoksan, josta linnut löytävät kivan istuskelupaikan häkin ulkopuolellakin. Puu aluksi ihan häkin viereen kiinni niin että siihen pääsee ovelta kiipeämällä ja lopulliseen sijoituspaikkaan sitten kun linnut vähän ovat rohkaistuneet ulkoiluun.

      Lisäksi voit esim ottaa pariksi tunniksi kerrallaan ruokakupit kokonaan pois häkin sisältä ja asetella ne häkin katolle tai ulkolaidalle niin että lintujen on uskaltauduttava edes vähän häkistä pois. Lintupuuhun voi ripustella houkuttimeksi hirssintähkää tai muuta pikku nakerreltavaa. Kunhan alkukankeudesta on päästy undut ulkoilevat ja lenetelevät yleensä hyvin mielellään.

      • romeo ja julia

        kiitos -M- kokeillaan sit seuraavaks..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe