Auttakaa! Olen erittäin ujo ja sosiaalisesti estynyt. Pahemmaksi tekee vielä sen, että olen ylitarkka aikataulusta ja olen liian ankara itselleni. Tästä heijastuu, että tunnen olevani liian ankara toisillekin. Haluaisin olla rento ja keskustella toisten kanssa vapautuneesti, mutta mietin liikaa kaikkea. En voi luopua helposti päähänpinttymistäni. Mietin suurimman osan päivästä, mitä muut minusta ajattelevat. On vaikeaa avata suunsa ihmisjoukon keskellä. Miten voi olla oma itsensä jos ei tiedä edes itsekään kuka on ja kuka haluaisi olla?
Käyttäydyn todella itsekkäästi, mutten voi luonteelleni mitään. Ei muuttuminen tapahdu yhdessä yössä. Miten löytää sellainen perus sosiaalinen luonne itsestään? miksi kaikki tavallisistakin jutuista puhuminen tuottaa vaikeuksia?
Sitten joskus tulee semmoinen ihmeellinen lapsellinen kohtaus, että mitä helvettiä mä täällä teen, kun voisin tehdä jotain järkevämpääkin. Ja lähden kuin salama tilanteesta pois katseiden alta.
En voi seurustella ujouden takia. Pidän aina toisista tietyn välimatkan, enkä päästä ketään lähelleni. Olen herkkä ja ehkä hieman neuroottinenkin. Olen siis toivoton tapaus... voiko ujouden kanssa elää?
Käyttäydyn todella itsekkäästi, mutten voi luonteelleni mitään. Ei muuttuminen tapahdu yhdessä yössä. Miten löytää sellainen perus sosiaalinen luonne itsestään? miksi kaikki tavallisistakin jutuista puhuminen tuottaa vaikeuksia?
Sitten joskus tulee semmoinen ihmeellinen lapsellinen kohtaus, että mitä helvettiä mä täällä teen, kun voisin tehdä jotain järkevämpääkin. Ja lähden kuin salama tilanteesta pois katseiden alta.
En voi seurustella ujouden takia. Pidän aina toisista tietyn välimatkan, enkä päästä ketään lähelleni. Olen herkkä ja ehkä hieman neuroottinenkin. Olen siis toivoton tapaus... voiko ujouden kanssa elää?
Vastaukset 13
Vanhimmat
itse olen yrittänyt "harjoitella" näitä sosiaalisia tilanteita. töissä, harrastuksissa. pikkuhiljaa vaan keskustella rohkeemmin vieraidenkin ihmisten kanssa. oletko muille ihmisille ankara??? turha on itseltään vaatia enempää, kuin mitä vaatii muilta.
Tuollainen harjoittelu on tosiaan hyvin toimiva ja edistystä tuottava tapa. Kunhan vain pitää mielessä että sen eteen tulee oikeasti nähdä vaivaa.
Olisin voinut kirjoittaa tekstisi kolahti kyllä niin hyvin. Uskon ja toivon, että en enää viiden vuoden päästä kärsi tästä ongelmasta. Ujouden ja arkuuden kanssa on pakko elää, kun ei niitä ominaisuuksia pakoonkaan pääse.
Pärjäile, kyllä se siitä. Yksi minkä olen havainnut, että jos alkaa kelaamaan tyyliin nyt täytyy sanoa jotain niin on takuu varmaa, ettei mitään järkevää sanottavaa tule mieleen. Toi tilanteista pakoon pötkiminen on myös aika tuttua, mutta kun ei sille vaan mitään voi... häpeän itseäni!
toimintaan tai harrastukseen, missä on käsillä tekemistä, todellista fyysistä hommaa. Siinä samassa voi jutella ihmisten kanssa, kun askaroi jotain fyysistä ja reipas ruumiillinen liikunta myös rentouttaa kipsistä.
Menkää vaikka harrastamaan jotain japanilaista taistelulajia tai tanssimaan, mitä tahansa tai pakkaamaan vaatteita jonnekin lähetyksen kirpputorille. Pääasia että ihmisten pariin, siinä samalla voi harjoitella sosiaalisia tilanteita.
Ottakaa vaarin myös kaupassa käynneistä yms. Aina voi näppärästi jutella niitä näitä ihmisille, vaikkapa säästä tai iltsarin otsikoista.
Harjoitus tekee mestarin! Ja liikaa ei kannata vatvoa sitä menikö syteen tai saveen, uutta putkeen vaan! Jo alkaa tuntua siltä että on mokaillut,muistelkaa muiden mokia. Siitä huomaa miten ihmiset mokailee tuolloin ja tällöin, ihan kaikki, eikä se ketään tapa.
häpeä. Siitä löytyy netistäkin juttua. Googleen vaan hakusanaksi häpeä, esim. Daniel Nylund on kirjoittanut aiheesta nettiin. Itselläni on auttanut asiaa kun olen tutustunut häpeääni ja alkanut pienin askelin kävellä ulos häpeästäni.
Selvät merkit mielenterveysongelmista. Huomaa, että ei sinun tarvitse välittää siitä mitä muut ajattelevat sinusta. Jos haluaa elää, pitää oppia elämään itsensä kanssa. Eihän nyt ujous estä seurustelua vaan ujous tekee hankalaksi seurustelukumppanin löytämisen varsinkin ujoille miehille.
harjoittelu auttaa, oikeasti. Harjoittele vaikka vieraiden ihmisten kanssa, jos se on helpompaa. Kaupassa, missä tahansa, jossa syntyy pakosta jutun juurta ihmisten kanssa. Mutta sinun on myös selvitettävä itsellesi kuka olet: mitä osaat, mistä olet kiinnostunut (ja kehitä näitä puolia), mistä haluaisit tietää enemmän, mistä haluaisit osata sanoa enemmän keskusteluissa, mitä mieltä olet asioista...kun tuntee itsensä ja oppii luottamaan omiin ajatuksiinsa ja mielipiteisiinsä, itsetunto kasvaa - itsetunnostahan tässä lopulta on kysymys.
Olin aiemmin välillä hyvinkin ujo, mutta jossain vaiheessa päätin vain alkaa mennä tilanteisiin mukaan ja yrittää. Kun ei siihen kuitenkaan kuole! Suosittelen.
Nykyään minulla on järkkymättömät ja erittäin vahvat mielipiteet asioista, joka varmasti ärsyttääkin monia ja tiedän, että näin on. Ennen olin epävarma.
Nyt on mennyt vähän sekaiseksi kun kuitenkin ennen uskalsin mennä juttelemaan kenen kanssa tahansa ja tutustua ihmisiin niin nykyisin se onkin jo vaikeampaa kun on tullut käytyä elämässä suoranainen helvetti lävitse niin ei oikein uskalla jutella niitä näitä ihmisten kanssa. Yhteiskunnallisista asioista uskallan kyllä paukuttaa tarvittaessa kovaa päin naamaa jos huvittaa. No niin olen paha kapitalisti. Sama uskaliaisuus pätee myös vaikkapa jos minulle ladellaan typeryyksiä niin kyllä uskallan antaa takaisin päin naamaa ja kovaa. Ihmissuhteiden luominen on se vaikea kohta kun en luota siihen, että kukaan haluaisi minua tai että kelpaisin kenellekään.
Mukavaa että löytyy muitakin samalla lailla tuntevia ihmisiä. Itsekkin olen aika lailla kärsinyt ujoudesta ja juuri siitä että liikaakin mietin mitä sanon. Joskus tulee suunniteltua etukäteen että niin ja niin sanon mutta se on varma että sitten ei ainakaan pysty sanomaan yhtään mitään järkevää kun vain miettii että mitähän pitikään sanoa.
Mulla on myös ongelmana että sekoilen sanoissa ja se tuo lisää epävarmuutta puhumiseen.
Itse olen kehittänyt huumoritaitoja eli osaan tehdä monesta asiasta vitsin. Sillä on helppo murtaa jäätä tosin ei toimi jos toinen osapuoli on täysi tosikko.
Tuntuu että nykyaikana yhä enemmän ja enemmän vaaditaan sosiaalisuutta ja tätä small tallkia, ei hyväksytä sitä että joku vetäytyy.
Itse olen vitsillä sanonut että olen muinaisjäänne 1800 luvulta. Eihän silloinkaan elämä helppoa ollut mutta ehkä silloin ihmisten sallittiin olla enemmän aitoja omanlaisia ihmisiä.
"En voi seurustella ujouden takia. Pidän aina toisista tietyn välimatkan, enkä päästä ketään lähelleni"
Tiedätkö mitä? Tuo takaa sulle vain onnistuneen kumppaninvalinnan! Jos on ensin viisi vuotta toisen kanssa pelkkä kaveri ja sitten vasta alkaa seurustella, mahdollisuus sen onnistumiselle on paljon suurempi kuin jos aloittaisi heti. Seurustelussakin pitää ymmärtää toista, eikä sitä pysty oikein aloittaa tyhjästä (vaikka toisaalta ihminen kuinka haluaisikin). On siis vain hyvä juttu seurustelun kannalta, että olet hillitty ja pidättäytyväinen. Jos olet tuntenut hyvin jonkun mies/naispuolisen [en tiedä sukupuoltasi] useamman vuoden ajan, niin tuskinpa ujostelet häntä enää? Epäilen ettei "ujo ihminen" ole kehenkään vielä niin hyvin tutustunut, mutta jos tutustuisi, ei olisi enää varmaankaan toisen seurassa niin ujo. Sitten on tietysti kysymys: mistä lähteä liikkeelle, kun on ujo ja sulkeutunut? Paras vastaus olisi varmaan "hiljaa hyvä tulee" :)
Ainakaan lievä ujous ei hankaloita mielestäni millään lailla elämistä! Se on vain piirre ihmisen persoonassa (minkäs sille mahtaa, kun on ujo?). Ujot ihmiset ovat yleensä myös herkkiä ja siten paljon puoleensavetävämpiä kuin keskiverto tallaaja! Ujoutta ei pidä harmitella, se on VIEHÄTYS ihmisessä.
elämäsi vaikuttaa yleisesti positiiviselta. Ehkä myös onnelliselta.
Hienoa, että tiedostat ongelmasi, kuten neuroottisuuden, koska
ilman tietoa on aika mahdoton muuttua.
Itsekriittisyys on myös tavallaan hyvä asia, koska siihen liittyy
aina halu tehdä asioita paremmin. Vaikutat kaikin tavoin fiksulta
tyypiltä.
Tsemppiä! Tiedän että olet hyvä tyyppi!
Esimerkiksi 100mg päivässä tiettyä mielialalääkettä ja kaikki itsetunto jännitys ja kaikki paskat mielenterveysongelmat häviää! Mutta sitten kun lopettaa lääkityksen niin voi vittu että jännittää taas ja ei tiedä edes kuka on. Pelot tulee takasin. Pitää varmaan käyttää tuota helvetin lääkitystä koko loppuelämä tai 10 vuotta, että pysyy sosiaalisena ja selviää eikä oo tuppisuu. Eipähän sitten lääkityksellä tee itsaria kun ei tule pahoja vitutuksia. :\
Syitä mielenterveysongelmille kannattaa tietysti miettiä mistä ne johtuu: koulukiusaus?,paskat vanhemmat?,ujot vanhemmat?, ...
Olikohan näin: Serotoniinin takaisinotto vähenee iän myötä, SSRI lääkkeet tekee samaa.
Eli oottaa vaan että ikää tulee niin jännitykset saattaa mennä ohi ehkä ??
Mutta mikä sitten toimii ja mikä ei?
Lääkkeet sopivat joillekin. Niillä saadaan esim. kuriin vaikeuksia solmia ihmissuhteita, psykooseja tai harhoja. Mutta lääkkeitä tarjotaan nykyään käytännössä kaikille jotka tulevat puhumaan mielenterveysongelmista. Aivan varmasti vaikka kuinka monet käyttävät niitä täysin turhaan.
Koulukiusaus tai huono lapsuus..nämä ongelmat joko ratkeavat tai sitten eivät ratkea. Ainakin itse ajattelen että on paljon tehokkaampaa suoraan yrittää ratkaista esim. ujoutta eikä niinkään miettiä sen alkuperää. Lapsuuden ongelmat ja muut vaikuttavat toki elämään, mutta ne tuntuvat usein niin epämääräisiltä, että arveluttaa että selviääkö niistä koskaan oikeasti mitään.
Entä jos odottaa että tulee ikää ja pelot katoavat? Monella varmaan käykin niin, mutta ei se välttämättä automaattisesti tapahdu. Kannattaisi myös yrittää tehdä asioille jotain. Mitä jos aina tuudittautuu "kyllä se iän myötä" -lauseisiin, mutta lopulta huomaakin että koko elämä meni odotellessa. :/