Tekemistä päiviksi?

Harvahapsu

Kertokaa mitä työtön, opiskelematon ihminen voisi tehdä päiviensä ratoksi ennen duunin saamista? kaveritkin (ne pari joita on) asuvat toisissa kaupungeissa ja kuluttavat aikansa arkiaskareissa.

Uimassa olen tavannut käydä usein, mutta siihen ei joka päivä harjoitettunakaan saa tuhlattua aikaa kuin puolisentoista tuntia.
Koneen ääressä tulee roikuttua helposti yli 14 tuntia vuorokaudessa tässä asunnokseni väitetyssä pikku kopissa missä ei edes kääntymään mahdu. Samat ajatukset ja samat musiikkikappaleet virtaavat tajuntaan uudestaan ja uudestaan,päivästä toiseen, koskaan saamatta mitään uusia virikkeitä. Seinät alkavat kaatua päälle ja tuntuu että pää alkaa oikeasti rakoilla jos ei kohta pääse tekemään ihmisten ilmoille jotain edes vähän motivoivaa. Usein en edes tiedä mikä viikonpäivä on.

Sanomattakin lienee selvää että vuorokausirytmini on täysin vääristynyt, mikä ei ainakaan lisää sosialisointimahdollisuuksia, mutta se on muutettavissa jos vain olisi jokin syy herätä sellaiseen aikaan että näkisi joskus auringonvalon.

Mistään paikallisista harrastusmahdollisuuksista en tiedä mitään, inhoan joukkueurheilua enkä tiedä mitä edes haluaisin harrastaa.

Mitkä tahansa ideat jotka antavat syyn lähteä ulos, ovat tervetulleita.

8

1562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ehdotuksia:

      Tee kaikkea sitä mitä et ehdi sitten kun pääset töihin tai opiskelemaan. Nauti vapaudestasi. Nauti luonnosta. Ota iisisti.. jos olet kiinnostunut jostakin, syvennä tietoutta sen suhteen... kunnosta mopo, tee jotain toisin, etsi uusia puolia itsestäsi... valmistaudu kohtaamaan haasteet - en tiedä se on susta kiinni... ole onnellinen pienistä asioista. Pidä itsesi liikkeellä.

    • ehdotus

      Jos yhtään kiinnostusta löytyy, niin jokin vapaaehtoistyö voisi olla ihan mielekäs vaihtoehto tilanteessasi. Siitä olisi hyötyä sekä sinulle, että muillekkin. Se saattaisi myös auttaa työpaikan saamisessa ja vapaaehtoishommissa toimivat ovat luultavasti suurimmalta osalta mukavaa porukkaa, joten uusia kavereitakin sieltä saattaisi tarttua mukaan.

    • kamera..

      jos ei itselläsi ole, ja kiertele kuvaamassa ympäristöä. Mene kirjastoon. Käy näyttelyissä ja tapahtumissa.

    • ggggggg

      Selvitä mikä on elämäntarkoitus ja mistä tämä maailma koostuu. Tutki muinaisia kulttuureja. Tutki itseäsi ja tee sitä mistä tykkäät. Harrastusmahdollisuuksia on miljoonia, kyse on vain mielikuvituksestasi ja rohkeudestasi.

      • Seel

        Suosittelen säännöllistä unirytmiä. Itse elin pitkään ihan hunningolla ja kun nyt syksyllä päätin normalisoida unirytmini, niin todella paljon paremmin olen voinut sekä henkisesti, että fyysisesti.

        Ehdotuksia tekemiseksi: Lue kirjoja, ota vaikka projektiksi lähikirjaston sarjakuvahylly, tai joku muu kiinnostava osasto. Tai valitse aihe, josta et etukäteen tiedä mitää ja yritä näin laajentaa maailmankuvaasi tietoisesti. Seuraa aktiivisesti ajankohtaisia asioita, vaikka politiikkaa tai ympäristöasioita. Harrasta kulttuuria: ainakin Helsingissä on paljon ilmaiskonsertteja mm. Sibelius-Akatemian opiskelijoiden pitäminä. Entä oletko itse kokeillut koskaan piirtää/kirjoittaa/säveltää mitään? Opiskele uusi kieli omatoimisesti tai vaikka kansalaisopistossa. Ala käydä lenkillä tai uimassa. Entäpä vaikka koiran hankkiminen? Olisi joku, josta huolehtia.

        Tärkeintä olisi kai jonkilainen säännöllisyys elämässä, ettei mene ihan päämäärättömäksi haahuiluksi.


    • Tapu

      Minä kyllä katselisin paikallislehdistä sopivia kokouksia tai muita yhteistilaisuuksia joihin voisin osallistua. Esim. kansalaisopistojen kurssit on kivoja.

    • Maa-tuska

      Minulla on säännöllinen päivärytmi(tylsältä kuulostaa, mutta toimii). Aamulla herätessä nettiin ja kahvin juontia samalla. Sen jälkeen siivoamista tai vähintäänkin kodin järjestäminen kuntoon. On viihtyisämpää. Sitten pesulle ja ulos, joko kauppaan jos tarvii ruokaa ostaa tai kirjastoon. Sitten kotiin ruuan laittoon ja lukemaan. Tv:tä katsomaan ja illalla toinen mutka nettiin jos tosi tylsää on. Lammikki on kiva kaveri. Sellaiset ns. kotiaskareet kunniaan. Tylsää mutta toimivaa. Aika kuluu kuin siivillä.Lukea ei tarvi romaaneja, ihan asiapitoisetkin kirjat käy. Valitsee vain aiheen mikä kiinnostaa.Tv.tä voisi katsoa muutakin kuin elokuvia. Ja päiväunet on ihan ehdoton juttu, siinä mukavasti menee muutama tunti. Kun herää aikaisin niin unta riittää yöksikin.

    • Internetpeikko

      Soulseek ohjelma. Lataa se netistä koneellesi ja ala etsimään musiikkia ja siinä se on sitten. On muitakin ohjelmia ja google varmaan kertoo ne sinulle.

      Alat irkkaamaan:

      http://webchat.xs4all.nl/cgi-bin/ircnet/irc.cgi

      nikkiin kirjoitat minkä tahansa nimimerkin ja kanavaan vaikka #helsinki, #työttömät #taide Tosin kanavia voi katella vaikkapa Irc-Galleriasta, jos ei entuudestaan tiedä mitään avointa kanavaa. Tuosta se alkaa. Niin ja katso jokin irkkaus opas netistä kans.

      Kirjastollakin on ilmaisia kirjallisuus ja muita piirejä. Sitten ilmaistapahtumat ja jopa mielipiteeseen perustuvat marssit, Nato yms. rauhanmarssit. Sitten on vetoomukset, kuten Amnestyllä ihmisoikeuksien puolesta ja työttömänä sä tietty kävelet ja viet kirjeitä aina paikkoihin.

      Sahaja joogaakin voi harrastaa ilmaiseksi.

      Niin ja joulun olet joulupukkina ja keräät pimeänä rahaa:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30637
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4096
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2697
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1865
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      589
      1643
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1579
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1555
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1477
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1228
    Aihe