siitä, mitä Raamatun paikkoja tulee tulkita ja mitkä taas tulee ottaa sieltä ihan sanasta sanaan ohjeena?
Puhun nyt esimerkiksi siitä Vanhan testamentin kohdasta jossa Onan kieltäytyi siittämästä lasta kuolleen veljensä leskelle. Tämä kohtahan on vl:lle suoraan sellainen, johon ehkäisykielto perustuu, mutta ei kuitenkaan myönnetä sitä tosiasiaa, että Onan rikkoi tuon ajan säädöksiä, ja siksi sai rangaistuksen.
Yksi samankaltainen kohta on se, jossa yhdet vaunut lähetettiin kohti pohjoista maata, ja tämä luetaan vl:llä suoraan tarkoittamaan Suomea. Ei siis mitään tulkinnan sijaa ole kyseisessä jakeessa. ("Pohjoisessa" ei VOI olla mitään muuta maata kuin Suomi.)
Eli mitkä kohdat Raamatusta otetaan sellaisenaan, ja missä kohdissa taas näette tulkinnan mahdollisuuden?

Vastaukset 4
Vanhimmat
>> Yksi samankaltainen kohta on se, jossa yhdet vaunut lähetettiin kohti pohjoista maata, ja tämä luetaan vl:llä suoraan tarkoittamaan Suomea.
Pohjoisen yllä
Näin uskon: Sakarian kirjan ko. kohdan sijoittaminen Suomeen ja Pohjanmaalle on enemmän
kuin kyseenalaista. Raamatun kirjoittajat olivat omaan aikaansa sidoksissa
ja sillä tarkoitettiin yksinkertaisesti Israelin pohjoisia alueita.
Pyhä Henki ”lepää” kaikkien uskovaisten sydämissä kaikkialla, missä he
ovatkin. Ja Pyhä Henki voi toimia missä, milloin ja miten Hän haluaa
kysymättä meiltä.
Vanhurskauttamiseen tarvitaan Pyhän Hengen eläväksitekemää evankeliumia,
jota Kristuksen lähettiläät julistavat Herransa käskystä. Näin Kristuksen
työ jatkuu maan päällä ”Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan”, kuten
vanhassa kristinopissa sanottiin.
tuo on VL-opetus. Ehkäisystä on opetettu, ettei uskovaisen tule puuttua Jumalan luomistyöhön.
Raamattu on omaan aikaansa sidoksissa oleva Jumalan sanaa, joka kertoo Kristuksen pelastustyöstä.
VT on lupauksen sanaa, UT kertoo lupauksen täyttymisestä.
R:ttua ei voi "tulkita" kirjaimellisesti (sensus litteralis) vaan haetaan kokonaisuutta: kuinka ihminen pelastuu. Jokaiselle R:tunkohdalle voidaan löytää neljä eri selitystapaa (kirjaimellinen, moraalis-eettinen, tropologinen ja eskatologinen) ja riippuu tietysti myös siitä mitä Pyhähenki saarnauttaa saarnamiehellä.
Itse ottaisin kirjaimellisesti Jumalan kymmenen käskyä, Vuorisaarnan opetukset ja Paavalin opetukset lain ja evankeliumin suhteesta. Muut riippunevat kontekstista ja ne täytyy yrittää tulkita alkukielen kautta ajan tilanteen mukaan.
En osaa selittää paremmin.