Hiusten lähteminen

Kalju äiti

Olen 2004 ja 2005 syntyneiden lasten äiti. Odotin ensimmäistä lastani, kun huomasin hiusteni lähtevän. Raskausviikolla 8 oli päässäni noin euron kokoinen kalju kohta. Hiuksia lähti koko raskauden ajan. Lapsen syntyessä minulta oli lähtenyt noin viides osa hiuksistani. Aloin imettää lastani. Lapsen ollessa reilun kuukauden minulla oli hiuksia enää noin viides osa jäljellä. Nekin leikkasin pois...Siirryin huiviin ja peruukkiin.

Odottaessani toista lasta hiukset alkoivat kasvaa hitaasti takaisin. Lapsen syntyessä minulla oli vain muutamia pieniä hiuksettomia kohtia sekä yksi isompi hiukseton kohta. Aloin taas imettää. Lapsen ollessa kolmen kuukauden ikäinen hiukset alkoivat taas lähteä.

Ensimmäisen raskauden aikana kävin lääkärillä. Diagnoosi oli pälvikalju. Sain jotain kortisonia - mikä ei auttanut. Myöhemmin olen tutkinut asiaa vähän ja pälvikaljuuteen erikoistunut hiusalan ammattilainen kertoi raskauden olevan minulle siin suuri stressitekijä, mikä aiheuttaa reaktion. Muuten molemmat raskaudet ovat olleet hyvin helppoja, ei edes aamupahoinvointia....

Loppujen lopuksi minulla on onni matkassa. Lapseni ovat terveitä ja olen saanut säilyttää kulmakarvani ja ripseni.

Kohtalotovereita?

4

952

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noin pahasti ole lähtenyt,mutta kaikki kolme raskautta ovat kyllä aiheuttaneet runsasta hiustenlähtöä,tämä viimeinen syntyi tasan vuosi sitten eikä vielä ole kaikki hiukset "kotona" :)

    • Mona-Henrika

      mutta itseltäni lähti tavallista enemmän hiuksia imettämisen aikana. Mutta ei kaljuuntumiseen asti.

    • eve

      Mulle sanottiin lääkärissä, että hiustenlähtöä aiheuttaa hormonimyrsky... Ei siis niinkään just "stressi", vaan jotkut tietyt hormonitoiminnan muutokset. Mulla lähti hiukset - no, ei kaikki sentään, mutta paljon - ennen raskautta kun kierto palasi pillereiden jälkeen normaaliksi. Tukka kasvoi myöhemmin takaisin. Raskauden ja imetyksen aikana ei lähteny lainkaan.

    • Jr

      Minulla on ollut pälvikaljua noin 15 vuotta. Nyt on menossa toinen raskaus. Ensimmäisen raskauden aikana tukka kasvoi todella hyvin. Nyt kun on toinen raskaus niin hiuksia enää noin 30% päässä.. Huivit ja pannat käytössä. Ainut eroavaisuus näiden kahden raskauden kanssa oli, että ensimmäinen oli poika ja nyt on tyttö tulossa. Tyttögeenit eivät selvästikkään sovi siis minulle..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      54
      5666
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      73
      2782
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      2000
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1885
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      160
      1815
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      1771
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1528
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1161
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      81
      1141
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      66
      965
    Aihe