Aika.

Gia.

Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä koko ikäni, ainakin niin pitkään kuin muistan.

Aloitettuani lääkkeiden käytön tilanne helpottui sen verran, etten saanut järjettömiä kohtauksia keskellä yötä kotonani tai mitään sellaista. Vieraat paikat - kuten kaikilla - tuottavat edelleen ylitsepääsemättömiä ongelmia.

Pystyn yöpymään sukulaisteni ja parhaiden kavereideni luona, mutta vieraammissa tai kaukaisemmissa paikoissa yöpyminen ei tule kuuloonkaan. Vaikka tuntisin ihmisen, jonka luona yövyn, todella hyvin ja olen kertonut hänelle tilanteesta, minua pelottaa silti.

Keväällä on aika muuttaa kotoa, enkä tiedä miten pystyn siihen ellen edes muutamaksi päiväksi pysty kotoani kauemmas lähtemään.

Tiedän, että nyt alkaa olla viimeiset mahdollisuudet ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä vierailemaan astetta pidemmälle.

Auttakaa, ihmiset. Miten saan rohkaistua mieleni ja lähdettyä kauemmas?

2

353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erakkoko

      ilmeisen iso muutos elämässäsi, ja paniikkia sairastavat ihmiset kokevat suurimman paniikin juuri isojen muutosten edellä ja jälkeen.

      Tämän hetkinen kauhusi johtunee tuosta tulevan pelosta. Vaikka kuinka kukaan yrittäisi selittää sinulle, että siinä ei ole mitään pelättävää, päinvastoin, et voi kauhun tunteelle mitään.

      Kotona ja hyvien ystävien luona tunnet olosi ilmeisen turvalliseksi, kun taas hieman vieraampiin ihmisiin et pysty luottamaan?

      Puhun luottamuksesta sen vuoksi, ettei ihminen yleensä luota toiseen , ennenkuin on käyty yhdessä läpi niin hyviä/kuin pahojakin asioita.

      Minä rakentaisin tuossa tilanteessa itselleni ns. "turvaverkon". Joka ilta ja aamu tekisin itselleni samat asiat, jotka lopuksi tuntuisivat turvallisilta.

      Esimerkiksi : Istun illalla ennen nukkumaan menoa telkkarin edessä ja juon ison kupin kuumaa kaakaota. Kaakaon jälkeen käyn pesemässä hampaat ja menen petiin. Pedissä luen hetken aikaa hyvää kirjaa. Jos uni ei ole vieläkään tullakseen, pistän radion hiljaa soimaan ja jään kuuntelemaan sitä, kunnes lopulta nukahdan. Puheen sorina tuo tietyn turvallisuuden tunteen.

      Kun olet muuttanut on elämäsi ilmeisen turvattoman tuntuista, ennenkuin opit uuteen elämään.

      Kun paniikki nostaa päätään, muista hengitysharjoitukset. Ilma nenän kautta sisään, suun kautta ulos. Näin vältät hyperventaliaation ja sen kautta raajojen puutumiset. Jos kuitenkin olet jo hyperventaliaatio vaiheessa, hengitä hetken aikaa paperipussiin.

      Pidä kännykkä lähellä ja varoita vanhempiasi sekä ystäviäsi mahdollisista "paniikki" puheluista. Yritä venyttää puhelun tekemistä mahdollisimman pitkään. Älä häpeä soittaa, sillä vanhempasi ja ystäväsi ilmeisestikin tietävät taudista ja varmaankin haluavat auttaa sinua uudessa elämäntilanteessasi.

      Ajattele tulevaisuutta. Yleensä näissä muutostilanteissa on etukäteen mietitty/pelätty/pohdittu aika kaikkein vaikeinta. Kun huomaat olevasi itse tilanteessa, ei se yleensä tunnukaan niin pahalta kuin olit etukäteen pelännyt.

      Kohta jo nautit uudesta vapaudestasi, uudesta kodistasi ja kaikesta kivasta mitä se tuo mukanaan, sillä muutos tuo myös monia hyviä asioita. Ja pian opit myös luottamaan itseesi ja kykyysi hallita ruumistasi.

      PS. Et kuitenkaan ole koskaan tai missään yksin ja ilman apua, sillä aina on mahdollisuus soittaa numeroon 112. Itse en ole koskaan ko. numeroon joutunut soittamaan, sillä olen tiedostanut paniikin, mutta pahimmilla hetkillä olen tuota mahdollisuutta miettinyt.

    • sinulle__

      Itselläni ei ole paniikkihäiriötä, vaikka olen sitä usein pelännytkin. Äidilläni nimittäin on se, ja sehän on osittain periytyvä sairaus. Tilanteesi on siinä mielessä paljon parempi kuin äidilläni hänen ollessaan 16-19-vuotias, koska silloin ei tiedetty paniikkihäiriöstä mitään ja luultiin että se on puhtaasti psyykkinen vaiva. Äitini ei pystynyt niihin aikoihin edes lähtemään kotoa sillä paniikkikohtaukset olivat vahvoja ja usein toistuvia. Kuitenkin, koska olen äitini kanssa elänyt ja olen huomannut miten hän on parantunut pikkuhiljaa kaikkea kammoksuvasta hissukasta ennen pelkäämiensä laivojen ja lentokoneiden vakiomatkustajaksi, voin vain sanoa sinulle, että toivoa on :)

      kannattaa harkita liittymistä johonkin tukiryhmään, jossa on samaa sairastavia ihmisiä. yhteenkuuluvuuden tunne on tärkeä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30637
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4096
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2697
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1865
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      589
      1643
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1579
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1555
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1477
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1228
    Aihe