Biologinen lapsi

KÄRSII !!!

Aina puhutaan sijaislapsista, sijaisvanhemmista, sossu-tädeistä ym., mutta kuka lotkauttaisi korvia biologisten lasten tilanteelle?

Olin 9-vuotias, kun vanhempani ottivat ensimmäisen sijaislapsen, hänet tosin minun pyynnöstäni, sillä olin ainoa lapsi ja näin ollen yksinäinen ym. Itselleni tämä yksi sijais-sisko olisi riittänyt vallan mainiosti, mutta kuinkas kävikään. Ollessani 14-vuotias, päättivät vanhempani ottaa 3 sijaislasta lisää, mistä koko hullun mylly vasta alkoikin.

Tapahtuman seurauksena sairastuin vaikeaan nuoren ihmisen masennukseen, joka myöhemmin muuttui aikuisen masennukseksi ym. Sijaislasten lisäksi myös minä jouduin käymään terapiassa.

Harkitsin itsemurhaa lähes jatkuvasti, viiltelin itseäni ja mietin, miten saisin vanhempani lopettamaa SAIRAAN mielihalunsa. Sitä mukaa, kun joku lapsista on muuttanut pois kotoa, vanhempani ovat ottaneet uuden. Toisin sanoen, olen jopa säälinyt sijaislapsia, sillä hekään eivät tunnut merkitsevän vanhemmilleni mitään, onhan jokainen lapsi korvattavissa uudella.

Itse en voisi kuvitellakaan ottavani ainuttakaan sijaislasta, varsinkaan, mikäli oma lapsi asiaa vastustaisi. Sosiaalityöntekijöidenkin tulisi ajatella asiaa myös biologisten lasten kannalta. Pelkkä mielipiteen kysyminen sijaisperheessä vierailtaessa ei riitä, esim. meillä vanhempani löivät ja uhkailivat minua sosiaalityöntekijöiden lähdettyä, mikäli hiiskahdinkaan omasta mielipiteestäni!!

15

2107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiinnosta.

      ne vain ottavat lapsen huostaan kyselemättä sen kummempaa ja kunhan saavat siirrettyä lapsen jonnekkin. Se siitä!

      Sitten vanhemman pitää pitää suu kiinni, mennä hoitoon. Ei sossut välitä.

    • näkökulma asiasta.

      Hyvä että kirjoitit oman näkemyksesi tilanteestasi. Enpä tosiaan ole törmännyt näissä teksteissä kaltaistesi näkökulmaan. Onkohan sitä edes koskaan ajateltu näissä byrokraattisissa rattaissa. Jos olisin ollut äitisi en todellakaan olisi ottanut yhtään lasta lisää joukkoon, rajansa kaikella.
      Ymmärtävätköhän vanhempasi minkä hinnan ovat maksaneet ottamalla lisää lapsia perheeseen jos noin kurjasti on käynnyt.
      Mielestäni pitäisikin tutkia nyt sijaisperheet vielä tarkemmin jotta vastaavia tapauksia ei tulisi lisää.
      Totta kai biolasten mielipiteet on otettava huomioon sijoitusasioissa.
      Kuitenkin paljon voimia elämällesi.

      • ottaminen

        lähtee sijaisperheiden tarpeista ei sijoitettujen lasten ja mikä tuli tässäkin todistetuksi. Ensimmäinen sijaislapsi otettiin biologisen lapsen pyynnöstä tämän yksinäisyyttä poistamaan, mikä ei varmasti ole sijaislapsen etu. Mitenkähän kävi sille ensimmäiselle sijaislapselle ja kuinka vanhemmat kohtelevat sijaislapsia kun omaansakin hakkasivat. Tuota on arkipäivän elämä suurimmassa osassa sijoitusperheissä, ihan ninkuin hän kertookin, että sossun lähdettyä vanhempi alkoi pahoinpitelynsä ja vaati asioiden salaamista.

      • sijaisperheissä?
        ottaminen kirjoitti:

        Nyt taas yleistetaan heti kun mahdollista. Mista se tieto? Ma itse luulen et tällaista on, mutta marginaalisesti.

        Meidän tilanne:
        Meille oli tulossa sijoitukseen lapsia. Ihan auttamisen halusta (ei tarvi uskoa!) ja jäin hyvin palkatusta työstä siksi kotiin. Oltiin käyty puolen vuoden yksityiskoulutus sossujen toimesta, joka mielestäni oli erittäin hyvä ja pintaa syvemmälle menevä. Meidät laitettiin todella "auki" eli kaikki mahdolliset käytiin läpi ja minulle jäi sellainen kuva, että todella syynätään tarkasti (tiedän ettei ole valtakunnallisesti näin, mutta täällä onneksi!)No sitten kun odoteltiin soittoa lapsesta niin meidän yksi omista lapsistamme alkoi ahdistua näin viime tipassa koko asiasta ja itkeskeli asiaa. Sen verran vanhempi lapsi, että osasi kertoa, että hän ei millään halua vierasta lasta meille ja häntä pelottaa miten sitten jaksaa jos vieras oireilee kauheesti. No minäpä soitin heti sossuun ja sieltä tuli heti kyllä et ei missään tapauksessa voi ottaa jos oma lapsi näin nyt reagoi ja olimme niin samaa mieltä asiasta. Olisivat voineet kyllä vakuutella että kyllä se siitä, koska pääkaupunkiseudulla huutava pula sijaisvanhemmista ja olivat satsanneet meihin paljon. Mutta onneksi ei. Laitettiin koko homma siis jäähylle ja katsomme sitten joskus tulevaisuudessa uudelleen kun omat jo lentäneet pesästä. Eli on sossuja jotka ovat todella asiansa osaavia ja meitä, jotka ei omista lapsista välittämättä ota vieraita hoidettavaksi.

        Tosi murheellista, että kohdallasi oli näin, alkuperäinen kirjoittaja! Toivon sinulle kaikkea hyvää jatkossa!

      • yhtään
        sijaisperheissä? kirjoitti:

        tunne surua sen sijaisperheen kaikkien lasten puolesta. Ei jatko kovin hyvä voi olla kenellekään heistä, tunteettoman vanhemman kasvatuksesta johtuen. He joutuvat nyt käymään traumojaan läpi omassa elämässään, sijoitetuille traumat aiheutti sijoittanut sosiaalitoimi. Sijoitetut saattaisivat olla terveitäkin ilman sijoitusta. Toivoa sopii, että edes jotenkuten saavat elämästään elämisen arvoisen kaiken ryllingin jälkeen. Toivottavasti laittavat vaikka ryhmäkanteen asiassaan korvausten saamista varten.

      • tuollaisia
        yhtään kirjoitti:

        pakkomielteisiä sijareita vastaan,jotka leikkivät suuriakin hyväntekijöitä olevansa.

      • arvaapa mitä tehdään
        ottaminen kirjoitti:

        lähtee sijaisperheiden tarpeista ei sijoitettujen lasten ja mikä tuli tässäkin todistetuksi. Ensimmäinen sijaislapsi otettiin biologisen lapsen pyynnöstä tämän yksinäisyyttä poistamaan, mikä ei varmasti ole sijaislapsen etu. Mitenkähän kävi sille ensimmäiselle sijaislapselle ja kuinka vanhemmat kohtelevat sijaislapsia kun omaansakin hakkasivat. Tuota on arkipäivän elämä suurimmassa osassa sijoitusperheissä, ihan ninkuin hän kertookin, että sossun lähdettyä vanhempi alkoi pahoinpitelynsä ja vaati asioiden salaamista.

        tuollaisissa sijariperheissä sijaislapselle,jollei hän muista puhua soskuille sillain,kun on pakotettu soskun lähdettyä,kun omaansakin hakkaavat,ja tuo sitä niin kutsuttua LAPSEN PARASTA niinkuin sijarit,ka soskut toitottavat .Sijaisperheitä tarvitsisi tutkia paljon useammin,ja aina yllätyskätnnein,niin totuus paljastuisi,ja lapsen paras toteutuisi.

    • ex-sijainen

      me luovuimme sijaislapsesta, koska oma biologinen lapsemme alkoi reagoida kovasti psyykkisesti. Olemme kuulleet monilta sijaisperheiltä, että heidän omilla lapsillaan on vaikeaa, tiedämme erään toisenkin murrosikäisen biolapsen, joka masentui ja yritti itsemurhaakin, onneksi epäonnistui. Harvoin kiinnitetään riittävästi huomiota biolasten jaksamiseen.
      Teimme oikean ratkaisun, sijaislapsi on edelleen osa perhettämme, mutta nyt vain kolmen viikon välein.
      Olisipa sinun vanhemmat olleet aikanaan viisaampia.

    • onnellinen sijari

      Mutta muistakaamme, että suurimmaksi osaksi sisarsuhteet menee hyvin. Meillä pienimmäinen tuli joukon jatkoksi siinä missä omakin. Välillä kun itse on aivan puhki, kun yrittää korjata laitoksen jättämiä jälkiä, niin näkee kun omat jo murkkuikäisetkin rakastavat pientä täydestä sydämestään, niin kummasti siinä saa itsekkin voimaa jatkaa.
      Voi kunpa te biovanhemmat myös näkisitte minkä valtavan työn me sijarit teemme että saamme lapsiinne sen oikean suhteen, niin kuin äiti lapsella on. Rakastamme, halaamme, jaksamme uhmat kiukut ym. Opetamme elämän perustaitoja, leikimme, näemme vaivaa että hänellä on hyvä olla. Jäämme pois palkkatyöstä ym. ym. Lista on pitkä...en halua tehdä meistä hyväntekijöitä, mutta kaikkine puutteineen uskon että suurin osa meistä on rakastuneita näihin lapsiin sydämen pohjasta saakka ja teemme parhaamme heidän hyvinvointinsa eteen.
      Ja ainakin meillä olisi varmaan tuo lapsi joukon jatkoksi tullut ihan normaaliakin reittiä, mutta sydän sanoi, että tässä perheessä on paikka yhdelle kotia tarvitsevalle sillä laitos ei ole kenenkään lapsen oikea koti!!!

      • liittyi kirjoittajan

        ongelmaan? Kaltaisiasi tekstejä on pilvin pimein. Nyt olisi syytä katsoa näitä varjopuolia mitä kaikkea sijaisperhe toiminta tuo tullessaan. Kysehän on siitä että jostain syystä sana sijaisvanhemmuus niin sille on annettu merkitys=ongelmaton perhe. Mikä ei tietenkään voi pitää paikkansa. En nyt tarkoita sitä että pitäisi olla jotenkin napit vastakkain bio ja sijarit. Vaan reilusta asioiden huomioon ottamista. Oli sinun toimintasi miten hyvää tahansa niin ei se poista alkuperäisen kirjoittajan kokemuksia.

      • Sossuilla ja sijareilla
        liittyi kirjoittajan kirjoitti:

        ongelmaan? Kaltaisiasi tekstejä on pilvin pimein. Nyt olisi syytä katsoa näitä varjopuolia mitä kaikkea sijaisperhe toiminta tuo tullessaan. Kysehän on siitä että jostain syystä sana sijaisvanhemmuus niin sille on annettu merkitys=ongelmaton perhe. Mikä ei tietenkään voi pitää paikkansa. En nyt tarkoita sitä että pitäisi olla jotenkin napit vastakkain bio ja sijarit. Vaan reilusta asioiden huomioon ottamista. Oli sinun toimintasi miten hyvää tahansa niin ei se poista alkuperäisen kirjoittajan kokemuksia.

        näyttää olevan sama linja: et saa kokea pahoja fiiliksiä, koska esim. Sinikka Mönkärekkin on ollut sijoitettu ja on voinut hyvin!

      • oli tapana

        sanoa, että "laiska töitään laskee". Sijarit laskevat sellaiset mitkä biokodissa tehdään laskematta.

      • Ja ne laskevat
        oli tapana kirjoitti:

        sanoa, että "laiska töitään laskee". Sijarit laskevat sellaiset mitkä biokodissa tehdään laskematta.

        omaksi hyödykseen ja kunniakseen kaiken sen mitä biovanhemmat tekevät lapsensa eteen. Mutta auta armias jos lapsi oireilee huonoa kohtelua sijoituspaikassaan, niin kyllä syyt löytyvät biovanhemmista. Ja tämä laulu on myös sossuilla!

      • sanatarkasti
        Ja ne laskevat kirjoitti:

        paikkansa.Osuvasti kirjoitettu.

      • joita sijarit ja sossut
        Ja ne laskevat kirjoitti:

        omaksi hyödykseen ja kunniakseen kaiken sen mitä biovanhemmat tekevät lapsensa eteen. Mutta auta armias jos lapsi oireilee huonoa kohtelua sijoituspaikassaan, niin kyllä syyt löytyvät biovanhemmista. Ja tämä laulu on myös sossuilla!

        aina käyttävät-

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe