perjantaiPUNTOKO?

Vuoden 2000 Puntossa ollut reilusti yli vuoden vika, joka ei juuri naurata. Eli se tekee täysin varoittamatta sen, että ei käynnisty. Vikaa tutkittu merkkihuoltamossa, mutta kun se ei tapahdu siellä. Meille tarjottiin aluksi, että jokin jää päälle, mikä tyhjentää akun.
Kerran tämä käynnistymättömyys tapahtui siellä huollossa, vaihtoivat akun, siinä kuulemma oli vika.Ei mennyt pitkää aikaa, kun koitti taas mukava yllästys, kun piti lähteä liikkeelle.
Seuraavaksi siihen vaihdettiin uusi laturi, korinohjain ja starttimoottori. No, nyt se on kunnossa... Ja tänään keskellä kirkasta päivää piti lähteä liikkeelle eikun sama ongelma. pieni inahdus ja siinä se oli.Olisiko joku viisaampi, luovempi tms. kuin merkkihuollossa? Mistä voi olla kysymys? Mitta on siinä määrin täysi, että alamme puhumaan kaupan purkamisesta.
6949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mikä on korinohjain?

Äänestä

Henkilö joka käyttää jostain auton osasta nimitystä "korinohjain" ei varmaankaan ole kykenevä käynnistämään autoa.

Äänestä
  • Vaikka nainen olenkin ja olen uskaltanut sekaantua tänne miehiseen maailmaan, en kuitenkaan ole aivoton. Nimitys korinohjain ei ole itse keksimäni, vaan se on meille kerrottu Punton merkkihuollossa, firma tunnetaan myös nimellä Delta-auto. Joten jos nimitys sinua ihmetyttää, voit kääntyä ko. firman puoleen...

    Äänestä

maanantaipunto? autonrakentajat yrittävät viikonlopun jälkeen krapulassa koota pirssejä?!

Äänestä

Onko tosiaankin virta ollut loppu eli akku tyhjä. Ajonestolaite jos juonittelee niin silloin ei kyllä käynnisty.

Äänestä

ja vie autosi joko johonkin toiseen Delta-Autoon tai Länsi-Autoon(Olari), jossa vian pitäisi selvitä. Delta-Auton huollossa ei vikaa kyllä välttämättä osata hakea ja välillä tietämättömyys ällistyttää.

Kerran siellä ihmeteltiin uuden Punton latauksen merkkivalon palamista ja ohjaustehostuksen toimimattomuutta. Kaivettiin sulakkeita ja vikaa ei löytynyt. Kaivettiin yleismittari ja todettiin, ettei se tosiaankaan lataa ja sitten alkoi päivittely, että mistä tämä nyt oikein johtuu. Heiluteltiin laturin johtoja ja akun napoja ym. Kun huoltomies meni viemään yleismittaria pois, auton omistaja meni itsekin tutkailemaan pellin alle. Kahden sekunnin katsomisen jälkeen omistaja näytti sormella laturia ja sanoi, että eikös tuo laturin hihna ole poikki? Hihna repsotti laturin päällä aivan säikeisenä ja varmasti huoltomiehen täytyi melkein siirtää sitä, jotta sai heiluteltua laturin johtoa... :)

Oman autoni vaalea lattiamatto/katto on saanut useita kertoja mustia rasvatahroja takuukorjauksen yhteydessä, huolimatta siitä, että olen asiasta etukäteen sanonut työnjohtajalle. Pistää hieman vihaksi, kun yrittää itse pitää autoaan kaikin tavoin siistinä ja sitten takuukorjauksessa sotketaan paikat.

Tuohon vikaa en osaa muuta sanoa, kuin että ovatkohan tarkistaneet myös tuon maadoituspuolen. Voihan se olla, että kaikki -puolen johdot ovat kunnossa, mutta lisäksi sähkövirta on siitä ihmeellinen asia, että se tarvitsee myös paluureitin. Akulta lähtevä maadoitusjohto tulisi myös tarkistaa, eikä pelkästään akun päästä vaan myös toisesta päästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tee& Aa kirjoitti:

Vuoden 2000 Puntossa ollut reilusti yli vuoden vika, joka ei juuri naurata. Eli se tekee täysin varoittamatta sen, että ei käynnisty. Vikaa tutkittu merkkihuoltamossa, mutta kun se ei tapahdu siellä. Meille tarjottiin aluksi, että jokin jää päälle, mikä tyhjentää akun.
Kerran tämä käynnistymättömyys tapahtui siellä huollossa, vaihtoivat akun, siinä kuulemma oli vika.Ei mennyt pitkää aikaa, kun koitti taas mukava yllästys, kun piti lähteä liikkeelle.
Seuraavaksi siihen vaihdettiin uusi laturi, korinohjain ja starttimoottori. No, nyt se on kunnossa... Ja tänään keskellä kirkasta päivää piti lähteä liikkeelle eikun sama ongelma. pieni inahdus ja siinä se oli.Olisiko joku viisaampi, luovempi tms. kuin merkkihuollossa? Mistä voi olla kysymys? Mitta on siinä määrin täysi, että alamme puhumaan kaupan purkamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu