maksasta

kertokaa

Miten maksa vinkuu ja paukkuu?
Kuuluuko jotain ääntä, vai onko se vaan sanonta?

Ja mitä oireita yleensä oikeasti tulee,jos alkaa
olla jotain vikaa?

11

4697

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja poksahtelut

      kuten peltimaksakin. Rasvamaksa, eli kirroosi ei ole kansanrunoutta. Se on maksavaurion viimeinen pysyvä vaihe.
      Ensioireita on oik. alimmaisen kylkiluun kohdalla kiristävä kipuilu, ihon ja etenkin silmänvalkuaisten kellastuminen. Silloin on vakava paikka, etenkin jos koko ylävatsa on tulessa. Voi olla myös maksan apurin, haiman tulehdus.

    • Sorbuskoski

      Jos viinaa on jaksanut juoda tarpeeksi paljon ja riittävän pitkään, ilmaantuu varmasti ennen pitkää monenlaisia oireita. Käsittääkseni harvemmin kuitenkaan maksalaatikko on ensimmäisenä oirehtimassa, ainakin omalla kohdallani ensimmäisenä ilmaantuivat ylävatsan kivut. Niihin löytyi syy vuotavasta vatsahaavasta. Sen jälkeen alkoi kusi ajoittain olla tumman oranssinpunervaa, syynä ilmeisesti haiman ja munuaisten toimintahäiriöt (tuolloin en katsonut tarpeelliseksi kysyä lääkäriltä, otin lääkkeeksi lisää Suomiviinaa ja lonkeroa.) Lopulta alkoi aivan sietämättömän helvetillinen vatsakipu, ja sitä kun yritin jälleen lääkitä perinteisellä 0,7 litran Suomi linimentillä, häipyi taju ja seuraavaksi tolkun palatessa makasin sairaalan pedissä yksi letku nielussa, toinen perseessä ja pari kolme kanyylia käsivarsissa. Syynä haimatulehdus ja siihen liittyvä sisäinen verenvuoto vatsaonteloon. Tuon kahden viikon sairaalavisiitin kuluessa todettiin myös maksassa muutoksia, lähinnä kuitenkin vain rasvamaksa, kirroosia ei vielä ollut havaittavissa. Tosin meikäläisellä lärvikin oli kellervänruskea, joten lääkärin mukaan maksakaan ei ihan kympillä enää potkinut.
      Kaikkein pahimmassa vaiheessa ennuste oli mallia kiikunkaakun, eli voipa olla että kynsi kylmenee, tai sitten ei. Kuten tarkkaavainen lukija huomaa elämä kuitenkin voitti. Ja samalla loppui se tolkuton viinan horiminen, nimittäin pisaraakaan en ole tämän elähdyttävän kokemuksen jälkeen ottanut.
      Ja tämmöistä kun ei kukaan koskaan usko sattuvan omalle kohdalle, kerrottakoon vielä se että olin 36 -vuotias työssäkäyvä perheellinen mies enkä mikään lehtiroskiksessa yöpyvä spurgu. Siitä huolimatta onnistuin hankkiutumaan melkoisen likelle sitä viimeistä tuomiota, ja ihan vaan pelkästään viinaa kiskomalla.

      • kertokaa

        Siis tuliko sulla sen vatsahaavan puhkeamisen yhteydessä niitä tuskallisia ylävatsakipuja? Oliko muita vihjeitä vatsahaavan puhkeamisesta?

        Olivatko veriarvot (maksa-arvot) kuinka korkealla?

        Olen jostain kuullut, et jos ne mitataan ja sitten pidetään viinanjuontitaukoo, ne pitäisi laskea normaaliksi, mutta mikäli eivät laske, on jo jotain pielessä?

      • Sorbuskoski
        kertokaa kirjoitti:

        Ne ylävatsakivut johtuivat nimenomaan vatsahaavasta. Pahimmillaan poltot olivat heti ensimmäisten viinahuikkien jälkeen ja joiden rasvaisten ruokien syömisen yhteydessä. Muita oireita ei juurikaan ollut, lukuunottamatta verikokeessa havaittua tolkuttoman alhaista (muistaakseni 85) hemoglobiinia. Se taas tietysti johtui pitkään jatkuneesta verenvuodosta. Joskus myös paskalla käydessä huomio kiinnittyi pikimustaan sontaan, joka kuulemma johtuu ulosteeseen sekoittuneesta verestä. Vatsahaava korjaantui ainakin osittain tohtorin määräämillä lääkkeillä. Tuolloin maksa-arvot olivat reilusti yli ohje-arvojen, en muista tarkkoja lukemia, mutta gt taisi liikkua pikkuisen päälle sadan.
        Tuolla myöhemmällä sairaalakierroksella haiman pamahdettua arvot olivatkin sitten jo omissa sfääreissään, gt reilusti yli 200.
        Kuusi viikkoa on nyrkkisääntönä riittävän pitkä dokaamistauko maksa-arvojen normalisoitumiseen. Jos tuossa ajassa ei tapahdu reipasta liikettä alaspäin, jotain todennäköisesti on poskellaan.

      • 4 v. joka päivä

        Hei,

        Kerrohan kaveri vähän enemmän itsestäs. Olen itse 35v ja olen juonut päivittäin 4v. Määrissä tämä tarkoittaa väh. 6-pack , enint. 12-pack. Mutta on päiviä jolloin on mennyt parissa tunnissa esim. 8 tölkkiä 0,5l ja lisäksi sairastan epilepsiaa, joten lääkkeet rasittavat tämän lisäksi maksaa.

        kysynkin. millaisia määriä olet juonut ja kuinka pitkään ja mitä tuntemuksia ensin tuli ja tuliko sairaalareissu varoittamatta.

        Olen juonut pitkälti sen vuoksi että olin pitkään työtön enkä löytänyt muutakaan iloa elämään. Nyt olen huolestunut vaan kun joka puolelta kuuluu näitä sairaalareissuja viinan tähden. Ja nuo määrät on minimit kun satun olemaan juomapäällä . sen lisäksi voi hyvin mennä kossupullo.

      • Sorbuskoski
        4 v. joka päivä kirjoitti:

        Minullahan tuo ryyppäämishistoria on varmaan melko tavanomainen, juominen oli hyvin runsasta koko aikuisiän. Vuorotyö mahdollisti ehkä osaltaan reippaan kupin kallistelun, kahdentoista tunnin työvuoron kun tutisi kankkusessa, taas oli pari päivää aikaa kiskoa ennen seuraavaa pakollista taukoa. Lopullinen syöksykierre kesti kolmisen vuotta, tuona aikana ei enää ollut sellaisia vuorokausia jotka olisin ollut kokonaan selvin päin. Jos työvuoro loppui esim. aamulla neljän aikaan, auton takakonttiin olin varannut jo iltapäivällä duuniin mennessä pullon Leijonaa ja lonkerosiksarin, jotka yleensä nykäisin naamaariin ennen kuin tuli mieleenkään mennä nukkumaan. Vapaapäivinä normaali annos oli iso Suomiviina ja lonkerot päälle. Loppuvaiheessa alkoi olla noita fyysisiä oireita, kuten mahahaava, kusen ajoittainen omituinen värjääntyminen, kipuilu selässä munuaisten seutuvilla jne. Lopullinen niitti eli haimatulehdus ei kyllä varoittanut tulostaan mitenkään. Heräsin kankkusessa aivan helvetinmoiseen kipuun koko vatsan alueella. Koska en muutakaan osannut, korkkasin vanhaan malliin lestin Suomiviinaa, tempaisin puoli pulloa kolmella huikalla ja jäin odottelemaan ihmeparantumista. Sitä ei valitettavasti kuitenkaan kuulunut, kipu pysyi ja kaiken lisäksi alkoi kovin oksettaa. Viimeinen muistikuva on kun kivusta kaksinkerroin könysin eteisessä kohti paskahuusia, siinä mennessä yhtäkkiä horisontti kääntyi ympäri ja huomasin makaavani selälläni permannolla. Siitäpä sitten muijan hälyttämä ambulanssi korjasi tarinamme antisankarin huomaansa ja loppu sujui kuten edellä olen kertonut. Kroppasi kestävyydestä riippuen kyllä sinullakin on ennemmin tai myöhemmin jonkin sortin murheita tiedossa tuolla tahdilla, toivottavasti saat homman seis ennen kuin tulee se lopullinen pakkorako. Mulla oli sairaalassa aikaa miettiä asioita ja panna niitä tärkeysjärjestykseen. Tulin siihen tulokseen että haluan katsoa tätä elämää vielä vähän pidemmälle. Episodista on kulunut jokunen vuosi eikä kertaakaan ole ollut edes lähellä että olisin ottanut sitä ekaa huikkaa.

      • fa-fa
        Sorbuskoski kirjoitti:

        minusta Sorbuskosken tarina on niin elävästi ja karuin esimerkein kirjoitettu, että sen voisi aina kun palstalle ilmestyy jokapäiväinen "kuinka paljon voi juoda/tissutella?" -kyselijä copy&pastella heittää vastaukseksi.

        Sorbuskosken kirjoitukset tässä ketjussa ovat mitä parhaimpia esimerkkejä viinan käytön ennalta ehkäisemiseksi. shokkihoito on paras hoito alkoholismissa.

        itse en käytä alkoholia. lopetin sen (oluen juonnin) sen vuoksi, koska homma alkoi käymään psyykkeen päälle. näkövinkkeli joka monesti unohtuu keskusteltaessa alkoholismista. maksa-arvoni ovat palanneet (olivat vähän kohollaan) normaaliksi ja elo sujuu lutvikkaasti ilman alkoholiakin.

        kiitos Sorbuskoskelle hyvistä kirjoituksista!

    • calmato

      Paras naisystäväni ei nykyään enää pysy pystyssä ilman rollaattoria. Syynä on pikkuaivojen surkastuma, joka on tullut alkoholinkäytöstä, jota moni kunnon dokaaja pitäisi vain kohtuukäyttönä.

      Nainen ei kestä alkoholia yhtä hyvin kuin mies, valitettavasti. Aivot vinkuu jo, vaikka maksa jaksaa porskuttaa ja haimakin on kuin vasta ripille päässeellä.

      http://www.paihdelinkki.fi/tietopankki/300_alinja/315.htm

    • kalja-kaisa

      Sorbuskosken kirjoitus on tosi hyvä kannustin minullekin, joka suunnittelen sinnitellä ainakin aluksi jouluun asti selvänä.
      Hyvin on mennyt, on tullut käytyä lenkillä ja touhuttua muutenkin jotain järkevämpää, kuin kaljan läträämistä.

      Hyvää vuoden loppua vaan ”Sorbukselle” ja kiitos kirjoituksistasi!!!

      • Sorbuskoski

        Hyvää joulun odotusta ja loppuvuotta sinulle ja kaikille muillekin "alan" ihmisille, entisille ja nykyisille. Hienoa jos joku tosissaan pystyy ammentamaan näistä horinoistani itselleen motivaatiota viinan käytön hanskaan saamiseen. Ihmisluonto valitettavasti on sellainen että samat virheet tehdään aina uudestaan vaikka varoittavia esimerkkejä pyörii ympärillä välillä haitaksi asti.
        Tämä on hyvä kanava mielipiteiden ja kokemuksien vaihtoon, lisäksi ainakin itselleni omien kokemuksien jakaminen ja läpikäyminen näin kirjallisessa muodossa toimii myös jonkin sortin terapiana. Pysytään kuulolla!

      • last flight

        Heipparallaa
        kiva katella näitä juttuja, ite oon vetäny vuodesta 05 joka päivä about 24 ploa olutta, en siis tiukkaa, joten oletan että sisuskaluni ovat 75. Onko tuttua?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      16923
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      41
      4614
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      297
      2637
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      135
      1928
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      132
      1559
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      395
      1504
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      14
      1379
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1293
    9. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      17
      1034
    10. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      9
      1002
    Aihe