Nobelkirjailijan yllätys TV-yleisölle

Harold Pinter, tämän vuoden kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja, aiheutti todellisen yllätyksen TV-yleisölle pitämässään esitelmässä.

Hän on sairas, eikä voi tulla henkilökohtaisesti vastaanottamaan palkintoa, jonka takia STV:n tiimi meni Lontooseen nauhoittamaan perinteistä kirjailijatuntia.

Ensimmäiset 10-15 minuuttia meni "perinteistä rataa", jolloin kirjailija kertoo tuotannostaan ja kirjailijana olemisestaan.

Sitten hän otti puheen aiheeksi "totuus ja valhe" ja käytti esimerkkinä USA:n valehtelua kun USA tekee aloitteen jonkun sodan käymiseksi ja sanoo menevänsä "vapauttamaan kansan" ja tuomaan maahan "demokratian".

Se oli suoraa puhetta ja hän kävi läpi kaikki maailman kolkat missä amerikkalaiset ovat terrorisoineet ja sotineet "demokratian nimissä".
Hän peräänkuulutti meidän moraaliamme ja omaatuntoamme.
Eikö meillä enää ole sellaista? Miksi kukaan ei uskalla vastustaa USA:ta ja olla liittymättä tuohon murhaajajoukkoon, joitten johtajat valehtelevat niin että korvat heiluvat.
(Tässä sai Ruotsi hiukan kehuja kun ovat pysytelleet Naton ulkopuolella.)

Harold Pinterillä ei ole enää mitään menetettävää.
Hän uskaltaa sanoa, mitä ajattelee.

16

1113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinisilmä

      Se on Harold Pinter´in näkemys asiasta ja hänen mielipiteensä. Samasta asiasta voidaan keskustella moneen eri sävyyn johon vaikuttavat, henkilökohtainen vakaumus - mielipide, yleinen ilmapiiri, huomionhakuisuus, suurin varmaankin oma profiili. Hyvä tuoda asia esille ja nostattaa globaalia keskustelua asioista.

      Teema totuus - valhe on pohjaton kaivo, sieltä voi ammentaa ja värittää asiat tahtomallaan tavalla, joko puoltaen totuutta, väistäen valhetta tai kiertäen totuutta puoltaen valhetta, keskitietä on usein vaikea löytää.

      Koska en ole asiaan perehtynyt en voi kirjailijan näkemyksestä väitellä se vaatii oppineenpaa opportunistia.

      Miksi ottaa ruodittavaksi vain yksi maa, osoittaa jonkinnäköistä mielipidettä maata kohtaan. On kait siinä maassa jotakin positiivisuuttakin?

      Vivahtaa tieteen tutkimukseen, jossa viimeinen on aina faktaa, sitten tulee uusi näkemys joka kumoaa tutkimuksellaan kaiken edelläolevan. Tämä on sitä eteenpäin menoa eikäpaikalla pysymistä.
      Kuten tiedämme,täydellisen totuuden löytäminen on usein hyvin vaikeaa.

      Epikriisistäsi päätellen kirjailijan näkemys tulee nostattamaaan laajaa keskustelua.

      • Siinä pariskunta, jonka nimiin on suurimmat valheet päästetty. Niiden hankintaan valjastetaan armeijat ja uskonnot. Vahinko vaan etteivät ne valjastajat koskaan ole eturintamassa ;-(

      • välittömästi :D
        USA:n puolustusministeri on vierailemassa Euroopassa ja liekö sitten ollut tuo Pinterin puhe politiikkojen tajunnassa kun tämän päivän lehdet, puolueesta riippumatta, olivat täynnä mielipiteitä että amerikkalaisille CIA:n vankikoneille ei enää anneta lasku- eikä nousulupaa ruotsalaisilla lentokentillä.

        Yleinen salaisuus on ollut että amerikkalaisilla on salaisia vankiloita Euroopassa, missä kuulustellaan ja säilytetään terroristeiksi epäiltyjä henkilöitä. Kuulustelumenetelmiin kuuluu kidutus, joka on lainvastaista, mutta kansainvälisille lakipykälille USA viittaa kinttaalla ja tulkitsee lait niinkuin haluaa.

      • Iili
        MdK-MdK kirjoitti:

        välittömästi :D

        ...että jopa USA alkaa noudattaa kansaivälisiä lakeja. Heikäläisten nykyinen tulkintahan on se, että niitä noudatetaan vain Yhdysvaltojen maaperällä. Sen vuoksi Quantanamon (Guantanamon, molempia kirjoutusasuja näkee) onkin USA:n rajojen ulkopuolella.

        Todella hyvä tilanne, että kerrankin USA joutuu selittämään tekojaan julkisesti, kun jo kaikki maat alkavat olla sitä vastaan. Condoleezza Rice, on kyllä sellainen riivinrauta, että hän varmaan pystyy panemaan kysyjät kuriin. - Kuuntelin tänään Capital FM:ää ja sieltä BBC:n uutisia. Ihan selvästi Rice oli epävarma sanoissaan eikä oikein ollut selvillä siitä, mitä puhua.

        Condole tarkoittaa sympatiaa ja empatiaa. No, sitähän siinä ämmässä riittää vaikka muille jakaa.

    • tukkusutija

      hänen kijoittamiensa näytelmien katselemista.

    • uzma-m

      on hyva esimerkki amerikkalaisesta demokratin levittamisesta,ensin pommitetaan tekaistulla teko syylla kaunpunki ja sen hallinto rakennukset maantasalle,miehitetaan maa,ja nyt siella tilanne on pahempi kuin Sadamin aikana josta on pikkuhiljaa tulossa kansallis sankari.
      Seuraava on kai Iran ja Syyria,siis oljyrikkaat muslimi maat,kuitenkn saudi Arabia jossa todella tarvitaan uudistusta jatetaan rauhaan.
      Miksi USA ei tee mitaan koyhien Afrikan valtioiden olojen parantamiseksi?

      • kuinka USA valehtelee, oli juuri Irakin sota.
        USA väitti että Irakissa tehdään ydinaseita ja siitä on tehtävä loppu.
        YK:ssa onnistuttiin vihdoin saamaan USA ja Irak suostumaan siihen että YK:n toimesta suoritettaisiin tarkastus, onko USA:n väittämässä perää.
        Yhtään asetta ei löydetty. Pelkkää valhetta siis kaikki aseista vouhottaminen.

        Katsoin joku aika sitten amerikkalaisen dokumenttiohjelman, jossa entisiä pentagonilaisia, upseereita, hävittäjälentäjiä ym kertoivat kuinka asianlaita todellisuudessa on.

        Presidentin apuna on lobbyistejä, muutaman henkilön kopla, jotka suunnittelevat seuraavia strategioita ja valheita joita aletaan syöttää sekä omille kansalaisille että ulkomaailmaan.
        Kaiken takana on kyltymätön vallanhaku.
        Kaikki inhimillinen on pelkkää sanahelinää, empaattisuus ja humaanisuus kaukana esim. Quantanamosta.

      • isoäiti**
        MdK-MdK kirjoitti:

        kuinka USA valehtelee, oli juuri Irakin sota.

        Presidentin neuvonantajakopla muodostuu
        pääsosin fundamentalisteista, jotka ovat
        pystyneet kääntämään koko demokratian kohti
        imperialismia.

        Harold Pinterin nobelhaastattelu löytyy netistä.

      • isoäiti** kirjoitti:

        Presidentin neuvonantajakopla muodostuu
        pääsosin fundamentalisteista, jotka ovat
        pystyneet kääntämään koko demokratian kohti
        imperialismia.

        Harold Pinterin nobelhaastattelu löytyy netistä.

        presidentti Bushin puheitten kirjoittajaksi :D

      • Iili
        isoäiti** kirjoitti:

        Presidentin neuvonantajakopla muodostuu
        pääsosin fundamentalisteista, jotka ovat
        pystyneet kääntämään koko demokratian kohti
        imperialismia.

        Harold Pinterin nobelhaastattelu löytyy netistä.

        Kirjoitat: "jotka ovat
        pystyneet kääntämään koko demokratian kohti
        imperialismia."

        Ei USA:n toiminta ole muuta kuin silkkaa imperialismia, ei vain "kohti" sitä.

        Minä en kertakaikkiaan ymmärrä, miksi USA nimitää itseään "vapaaksi maailmaksi". Se alkaa tuntua yhtä tyhjältä kuin entisten kansademokratioiden kommunistinen "vapaus".

        USA toimii maailmapoliisina omien tavoitteittensa takia. Jopa diplomaatit käyttäytyvät öykkärimäisesti puhumattakaan muista amerikkalaisista. Monen yhteisenä piirteenä tuntuu olevan ylenkatsominen muita kansoja kohtaan sekä suunnaton tietämättömyys. Heillä ei tunnu olevan mitään tajua siitä, että muissakin maissa osataan asioita ja pärjätään jopa parmmin kuin Amerikassa. - Ja sitten he kaikki ihmettelevät, miksei amarikkalaisista tykätä maailmalla.

      • isoäiti**
        Iili kirjoitti:

        Oikeassa olet Iili!
        Puhdasta imperialismia USA:n politiikka on.
        Minä satuin kirjoittamaan aiempaa viestiä
        silkkihanskat kädessä, seli seli.

        Maailmanparannusta ja ruodintaa olen kyllä
        harjoittanut pienen ikäni ja barrikaadeillakin
        olen ollut imperialismia vastustamassa.

        Valitettavaa, että maailman johtovaltio on
        ajautunut häikäilemättömyyteen ja tosiasioiden
        vääristelyyn.

        Tietämättömyys on pöyristyttävää jenkkikansan syvissä riveissä
        ja peruskoulutus on todella puutteellista ja suppeaa.
        Yksityiskoulut ovat asia erikseen vaikka niissäkin
        on monenmoista tasoa sekä opetuksen
        että hinnan puolesta.

      • isoäiti** kirjoitti:

        Presidentin neuvonantajakopla muodostuu
        pääsosin fundamentalisteista, jotka ovat
        pystyneet kääntämään koko demokratian kohti
        imperialismia.

        Harold Pinterin nobelhaastattelu löytyy netistä.

        koko esitelmä.

        http://nobelprize.org/

      • Iili
        MdK-MdK kirjoitti:

        koko esitelmä.

        http://nobelprize.org/

        ...lähes jokaisen suomalaisen ja eurooppalaisen ajatuksia. - Amerikassa se varmaan on vallakumouksellista ja herättää kiukkua. Kunpa amerikkalaiset ymmärtäisivät, että juuri näin Eurooppa ajattelee.

      • Iili kirjoitti:

        ...lähes jokaisen suomalaisen ja eurooppalaisen ajatuksia. - Amerikassa se varmaan on vallakumouksellista ja herättää kiukkua. Kunpa amerikkalaiset ymmärtäisivät, että juuri näin Eurooppa ajattelee.

        tietysti on. Onhan paljon sellaisiakin jotka uskovat mitä USA syöttää, tai ovat uskovinaan.
        Mutta luulisi että silmät aukeavat kun amerikkalaiset itsekin alkavat kyseenalaistaa maan johtoa ja mitä he oikeastaan puuhailevat.

      • Iili kirjoitti:

        ...lähes jokaisen suomalaisen ja eurooppalaisen ajatuksia. - Amerikassa se varmaan on vallakumouksellista ja herättää kiukkua. Kunpa amerikkalaiset ymmärtäisivät, että juuri näin Eurooppa ajattelee.

        nyt että hyökkäys Irakiin oli väärin perustein tehty!

        Bush alkaa kalastella ääniä seuraavia vaaleja varten.

      • Iili
        MdK-MdK kirjoitti:

        nyt että hyökkäys Irakiin oli väärin perustein tehty!

        Bush alkaa kalastella ääniä seuraavia vaaleja varten.

        En nyt muista kampanjan hintaa, mutta paljon se oli. Sillä mainoskampanjalla halutaan luoda myönteistä kuvaa USA:sta.

        USA:n onni oli Vietnamin sodan jälkeen se, että se täytti 200 vuotta. Silloin oli myös maailmanlaajuinen mainoskampanja. Se näytti silloin tehoavan hyvin.

        Saas nähdä, miten nyt käy. Jos Bush on jotenkin kampanjan nokkamies, niin hukkaan menevät nekin rahat!

        Minua vähän harmittaa se, että kirjoitan koko ajan niin mahdottoman negatiiviseti USA:sta. Eihän USA sinänsä ole mikään "Pahan Valtakunta", amerikkailset poiitikot vain käyttäytyvät niin tökerösti. Eikä kukaan voi kieltää keskivertoamerikkalaisen tietämättömyyttä maailman menosta.

        USA:ssa on paljon työteliästä, järkevää väkeä, joka pitää senkin maan pystyssä huolimatta aivan uskomattomista veloista ja kaupan alijäämistä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      692
      2734
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1376
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1294
    4. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      113
      1235
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      47
      1208
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      104
      1060
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      963
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe