Minkä ikäisenä lapsen voi viedä lasketteluharrastuksen pariin?
Onko 3-vuotias liian nuori?
Minkä ikäisenä
4
2137
Vastaukset
- ---,,,---
Riippuu lapsesta. Kannattaa alottaa murtsikoilla ennen rinteeseen siirtymistä. Lyhyitä tuokioita hauskanpitoa, lasta ei saa kyllästyttää tai pakottaa. Jo pelkkä laskettelumonoilla kävely voi olla jännä asia jota voi koittaa ennen rinteeseen menoa. Kyllähän hiihtokoulujen naperokursseille tulee paljon neljävuotiaita, sitä nuorempia yksityistunneille. Muutaman kaksivuotiaankin olen tavannut suksien päältä.
- on suositeltu
että lapsi olisi 5 vuotta kun menee rinteseen.
Lääkärit suosittavat että luusto olisi riitävästi
kehittynyt, ei enää aivan pehmeä. Tietysti liikunnallinen ja innostunut pitää olla.
Suurta varovaisuutta noudattaen voi varmaan mennä
ja hyvä olisi ottaa hiihtokoulusta apua alkuun.
Kyllähän niitä näkee tosi pieniäkin rinteessä, ehkä 3-4-vuotiaitakin, mutta vanhemmat, please, olkaa kilttejä ja katsokaa lastenne perään! Eihän noin pienet tajua rinnesääntöjä eikä pienillä edes vielä ole sellaista itsesuojeluvaistoa, mennään vaan lujaa eikä tajuta että voi loukata. Lapin hiihtokeskuksissa on monta kertaa ollut vaaranpaikkoja kun polvenkorkuiset lapset sujahtavat yhtäkkiä vaan edestä, ilman sauvoja vaan syöksylaskua niin lujaa kun pääsevät. Ja vanhemmat antavat pienten lasten laskea yksin kun kerran nämä OSAAVAT laskea! Mutta entäpä jos joku kerta aikuinen ei ehdikään väistää kun pieni sujahtaa edestä tai entä jos pieni laskee suoraan rinnekoneen alle... *hui!*
Itse olin 9 v. kun aloitin, opin nopeasti mutta sisko oli 7 v. ja arempi laskemaan, opettelu kesti kauan. Nyt aion opettaa 12 v. tutun laskettelemaan mutta sopivampana aloitusikänä pitäisin lapsesta riippuen 5-11 v. Yläasteikäisiä kavereita olen opettanut monia mutta mitä vanhempi sitä vaikeampaa oppia kun alkaa pelkäämään liikaa loukkaamista.
Minkä ikäisiä eri laskettelukouluihin otetaan? Ehkä siitä voisi katsoa sopivaa aloitusikää? 3-vuotiaalle saattaisi riittää pelkkä pulkkailukin.- liitis 62
Nuorimmat jotka olen rinteissä nähnyt, olivat n.2,5 vuotiaat kaksostytöt.Perheessä oli vanhemmat,nää kaksostytöt ja n. 5 vuotias poika.Tytöt olivat liikuttavan hauskan näköisiä kun niillä ensiksikin suksien pituus oli niin olematon.Siteistä n.5 cm taakse oli sitä varsinaista suksea.Molemmilla oli sellaiset lasketteluhatut missä oli korvat ja tytöillä oli aurinkolasit Marilynmaisesti.Ja ihan itketti,kun huomasin että niillä oli tutit suussa! Kun menivät gondolihissillä ylös,niin tyttöjen sukset olivat iskän selkärepussa.Se näky oli jotain niin liikuttavaa,mutta hyvin tytöt laskivat.Koko perhe laski porukassa ja vanhemmat opastivat koko ajan lapsiaan,opettivat varovaisuuteen ja samalla myös tekniikkaa.Itse en ole ajatellut että noin pieniä opetetaan laskemaan,mutta kuulemma lapset osaavat olla niin rentoja ettei niitä edes satu jos kaatuvat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455200Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1261670Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151579Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511530- 141255
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22108081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171047Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771008Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60847