Voisiko olla mahdollista että minulla olisi imusolmukesyöpä, kun noin 3kk sitten huomasin pesun yhteydessä kainalossa n. 1.5cm pitkulaisen "patin" ja kun nostin kättä ylöspäin teki kipeää, tätä kesti noin viikon verran ja kipu häipyi ja nyt on pattikin kadonnut. MUTTA nyt oon havainnut kaulassa pienen herneen kokoisia "patteja" muutaman (0.5cm). Kipua niissä ei juurikaan ole mutta asia askarruttaa silti mieltä aikalailla. Olen 17 vuotias normaali nuori ja olen tupakoinut suhk. kauan ikääni nähden n. 5 vuotta ja alkoholia on myös tullut nautittua. Olen ihan hyvä kuntoinen ja en ole mitenkään poikkeavasti sairastellut viime aikoina. Tosin masennusta, ahdistusta sekä paniikkia on ollut mutta ei sitäkään vakavassa mittakaavassa. Kaulassa oikealla puolella (alhaalla) olen tuntenut särkyä viime aikoina enimmäkseen tupakan jälkeen ja krapulassa, voisiko olla kyseessä jokin sydämmeen liittyvä tai valtimo/laskimo sairaus tai jokin sellanen??? Kipu on muutaman kerran tullut keskellä yötä ja herättänyt ja olen joutunut ottamaan särkylääkettä jotta saisin nukuttua. Olen myös huomannut että sydän lyö useesti "raskaan" tuntuisesti ja sen huomaa hyvin levossa.
Voiko tälläinen hysteeria liittyä ikään jotenki tai paniikkihäiriöön. Erityisesti myös huolestuttaa tuo kaulassa esiintyvä kipu jota on jatkunut nyt noin 2-4kk ei kuitenkaan jatkuvasti.
Odottaisin tietoa neuvoja ym teiltä vanhemmilta jotta saisin vähän mielen rauhaa.
Kiitän paljon jo etukäteen vastauksista ja tiedoista.
Ps. Kävin lääkärillä ja sielä sormin koiteltiin kaulaan lähinnä kilpirauhasia ei sen tarkemmin ja mitään poikkeavaa ei tuntunut.
psps. Niin ja haluasin myös selkoa siihen että kuinka yleistä tällänen syöpä tai sydänsairaus (valtimo tai laskimo, vika/sairaus) on 17 vuotiaalla.
Minulla imusolmukesyöpä (Lymfooma)??
11
16705
Vastaukset
- Ystävä
Ole rauhassa. Olen varma, että kaikki on kuitenkin hyvin.
Mainitsemasi sairaudet ovat hyvin epätodennäköisiä sinun tapauksessasi; Olethan käynyt asian vuoksi lääkärissäkin.
Imusolmukkeet saattavat suurentua kenellä tahansa kaulalla, kainalossa tai nivusissa, eikä tämä tarkoita yleensä mitään vakavaa. Kaulan imusolmukkeet voivat suurentua esim. tulossa olevan/olevan/meneen flunssan tai muun tulehduksen johdosta. Joillakin imusolmukkeet kasvavat tällöin herkemmin ja joillakin ei koskaan. Tällaiset "normaalit" suurentumat saattavat kestää tietääkseni muutamasta päivästä muutamaan viikkoon.
Imusolmukkeita ei kannata tunnustella liian usein sillä ne vain ärsyyntyvät siitä ja tämä hidastaa niiden pienenemistä.
Ja sitten mitä tulee sydämen raskaisiin lyönteihin ja kipeään kurkkuun, voin sanoa että mulla on tupakoitsijana ollut joskus samanlaisia oireita. Olen huomannut, että päivinä joina olen polttanut runsaasti tupakkaa (ja juonut kahvia) tunnen levossa sydämen lyöntini rasittavankin raskaina. Ja tupakkamerkin vaihto ja sätkät ovat aiheuttaneet kurkkuoireita. Mä olen melkeinpä varma, että sinunkin sydän- ja kurkkuvaivasi johtuvat tupakanpoltosta. Jos mahdollista, kokeile lievittääkö oireet esim. muutaman kuukauden lakon aikana. Et ainakaan häviä siinä mitään.
Jos vaivasi kuitenkin jatkuvat vielä pitkään sinun kannattaa tilata uusi aika lääkärille ja kertoa kuinka olet huolissasi ja että haluat päästä kunnon tutkimuksiin.
Ennen kaikkea älä murehdi nyt vaivojasi liikaa, ei asiat murehtimalla parane =) Koeta nauttia elämästä. Liika huolehtiminen aiheuttaa joskus kummiakin oireita.
Toivon sinulle oikein paljon kaikkea hyvää!- Poika 17
Kiitos neuvoista ja lohdutuksesta. =)
Sydämmen raskaat lyönnit ja tuo "kurkkikipu" johtuu varmaankin tupakanpoltosta jota kokoajan koitan vähentää vaikka se vaikeaa onkin ja myös olen pyrkinyt liikkumaan vielä entistä enemmän saadakseni itseni kuntoon. Ihan hyvässä kunnossa toki olen. =)
Mutta tuo imusolmukesyöpä juttu on varmaankin aika epätodennäköistä, vaikka kylläkin olen ollut ehkä hiukan tavallista väsyneempi viime aikoina. Voi toki johtua koulun käynnistä ja viikonloppusista valvomisista, joten ei varmaan syytä huoleen.
Kiitos nyt vielä.
- lymfooman sairastanut
Moi!
Ajattelin vastailla sulle, sillä oon itse sairastanut imusolmukesyövän (itseasiassa hoidot loppuivat viime viikolla). Oon 20-v. tyttö ja mulla todettiin Hodginin tauti kesäkuussa.
Yhdyn edelliseen vastaajaan. Noista imusolmukkeista ei kannata ottaa hirveää paniikkia, sillä ne reagoivat erittäin helposti kaikenlaisiin ärsykkeisiin (kuten flunssa, allergiat yms.). Ne saattavat suurentua pienistäkin ärsykkeistä. Itselläni ei ollut oikeastaan minkäänlaisia oireita (myöhemmin tosin tajusin, että keväällä vaivannut jatkuva väsymys johtui varmasti sairaudesta), oli vain patti kaulalla. Ja kyseinen patti ei ollut edes kipeä, se ei tuntunut miltään.
Olit kiinnostunut kyseisen syövän yleisyydestä. Se on ERITTÄIN harvinainen. Hodginin tautia (mikä on imusolmukesyöpä, joka on "yleinen" nuorilla) todetaan VAIN n. sata tapausta vuodessa Suomessa. Eli on aika pienen prosentin mahdollisuus, että siihen sairastuu. Noihin sydänsairaus juttuihin en kyllä osaa ottaa kantaa...
Eli en usko, että sulla on syytä huoleen, mutta jos asia stressaa ja ahdistaa, mene ihmeessä lääkärille ja pyydä lisätutkimuksia (esim. ultra), jotta saisit mielenrauhan. Sillä pelkohan sitä pahinta on... Mutta toivottavasti vastauksesta oli jotain apua :)... ja itse uskon, että tuskin sulla on mitään syytä huoleen... :)- Poika 17
Kiitos oikein paljon. Tuosta oli todella paljon apua ja lohtua, sillä olen jostain kumman syystä ollut viime aikoina tosi hysteerinen terveyteni suhteen vaikka tietääkseni olen aivan terve. En tiedä mistä johtuu. Mutta kiitos vielä. Tuola se patti edelleen piilottelee saman kokoisena, mutta täytyy tässä nyt sitä kumminkin tarkkailla.
Voisiko imusolmukkeet suurentua stressin johdosta, koska tunnen oloni aika usein stressaantuneeksi koulun ym. takia..? - lymfooman sairastanut
Poika 17 kirjoitti:
Kiitos oikein paljon. Tuosta oli todella paljon apua ja lohtua, sillä olen jostain kumman syystä ollut viime aikoina tosi hysteerinen terveyteni suhteen vaikka tietääkseni olen aivan terve. En tiedä mistä johtuu. Mutta kiitos vielä. Tuola se patti edelleen piilottelee saman kokoisena, mutta täytyy tässä nyt sitä kumminkin tarkkailla.
Voisiko imusolmukkeet suurentua stressin johdosta, koska tunnen oloni aika usein stressaantuneeksi koulun ym. takia..?Hyvä jos vastauksestani oli edes vähän apua :)... tiedän kyllä kuinka ahdistavaa tollanen pelko on, mutta niinku viime vastauksessanikin totesin, en usko että sulla on syytä huoleen :)!
Täytyy myöntää, että en tiedä tarkemmin noista imusolmukkeiden suurentumisista... muuta kuin, että ne voivat reagoida hyvinkin pienestä. Epäilen, että ne eivät välttämättä suurene "pelkästään" stressin takia (mutta enpä ole lääkäri, joten ei ole varmaa tietoa ;)... ). Mutta syitä voi olla monia (flunssa, allergiat ja voihan se olla että sillä tupakoinnillakin voisi olla jotain merkitystä). - dina
lymfooman sairastanut kirjoitti:
Hyvä jos vastauksestani oli edes vähän apua :)... tiedän kyllä kuinka ahdistavaa tollanen pelko on, mutta niinku viime vastauksessanikin totesin, en usko että sulla on syytä huoleen :)!
Täytyy myöntää, että en tiedä tarkemmin noista imusolmukkeiden suurentumisista... muuta kuin, että ne voivat reagoida hyvinkin pienestä. Epäilen, että ne eivät välttämättä suurene "pelkästään" stressin takia (mutta enpä ole lääkäri, joten ei ole varmaa tietoa ;)... ). Mutta syitä voi olla monia (flunssa, allergiat ja voihan se olla että sillä tupakoinnillakin voisi olla jotain merkitystä).oma ehdotukseni on, että pistäytyisit siellä lääkärillä. Minua lähinnä huolestuttaa tuo kaulalla oleva kipu. Tuntuuko kipu imusolmukkeissa? Olen nimittäin kuullut, että joissakin tapauksissa alkoholin käytön yhteydessä tuleva kipu imusolmukkeisiin voi olla merkki jostain vakavammasta..ja muutenkin, jos kipu on niin voimakasta, että pitää ottaa särkylääkettä, niin olisi hyvä käydä tarkastuttamassa asia! Luultavasti olet ihan terve, jos sinulla ei ole ollut muuta oireilua, kuten lämpöilyä, laihtumista ym, mutta jos haluat saada varmuuden, niin hyvähän siellä lääkärissä olisi käydä..itselläni oireilevat imusolmukkeet myös ja tiedän miten paljon asia vaivaa mieltä. Kaikkea hyvää sinulle ja mukavaa joulun odotusta!
- Poika 17
dina kirjoitti:
oma ehdotukseni on, että pistäytyisit siellä lääkärillä. Minua lähinnä huolestuttaa tuo kaulalla oleva kipu. Tuntuuko kipu imusolmukkeissa? Olen nimittäin kuullut, että joissakin tapauksissa alkoholin käytön yhteydessä tuleva kipu imusolmukkeisiin voi olla merkki jostain vakavammasta..ja muutenkin, jos kipu on niin voimakasta, että pitää ottaa särkylääkettä, niin olisi hyvä käydä tarkastuttamassa asia! Luultavasti olet ihan terve, jos sinulla ei ole ollut muuta oireilua, kuten lämpöilyä, laihtumista ym, mutta jos haluat saada varmuuden, niin hyvähän siellä lääkärissä olisi käydä..itselläni oireilevat imusolmukkeet myös ja tiedän miten paljon asia vaivaa mieltä. Kaikkea hyvää sinulle ja mukavaa joulun odotusta!
Nyt kun aikaa jonkin verran kulunut tuosta kun viimeksi tänne kirjottelin niin on ilmennyt muitakin oireita kuten pistelyä/kirveliä lähinnä käsissä ja välillä rinnassa ja jaloissa sekä välillä tuntuu että kainalot vuotaisivat hikeä oikein kunnolla.
Tiedän että nämä on lymfoomaan liittyviä oireita ja siksi on jatkuvasti mieli maassa. :(
Huomenna verikokeisiin ja kai ne sitten näkee niistä onko jotain vakavampaa.
Mistä muusta tällänen ihan kirvely/pistely voisi johtua, onko vaihtoehtoja? Kilpirauhasissa häikkää?
Väsymys on kanssa aikamoinen kokoajan mutta kuumeilua eikä mitään muutakaan sairastelua ei ole ollut ja nyt viime päivinä kaulassakaan ei ole erityisemmin kipuilua ollut. Mutta solmukkeet eivät sieltä mihkään ole lähtenyt. - Poika 17
Nyt kun aikaa jonkin verran kulunut tuosta kun viimeksi tänne kirjottelin niin on ilmennyt muitakin oireita kuten pistelyä/kirveliä lähinnä käsissä ja välillä rinnassa ja jaloissa sekä välillä tuntuu että kainalot vuotaisivat hikeä oikein kunnolla.
Tiedän että nämä on lymfoomaan liittyviä oireita ja siksi on jatkuvasti mieli maassa. :(
Huomenna verikokeisiin ja kai ne sitten näkee niistä onko jotain vakavampaa.
Mistä muusta tällänen ihan kirvely/pistely voisi johtua, onko vaihtoehtoja? Kilpirauhasissa häikkää?
Väsymys on kanssa aikamoinen kokoajan mutta kuumeilua eikä mitään muutakaan sairastelua ei ole ollut ja nyt viime päivinä kaulassakaan ei ole erityisemmin kipuilua ollut. Mutta solmukkeet eivät sieltä mihkään ole lähtenyt. - hannap9
Poika 17 kirjoitti:
Nyt kun aikaa jonkin verran kulunut tuosta kun viimeksi tänne kirjottelin niin on ilmennyt muitakin oireita kuten pistelyä/kirveliä lähinnä käsissä ja välillä rinnassa ja jaloissa sekä välillä tuntuu että kainalot vuotaisivat hikeä oikein kunnolla.
Tiedän että nämä on lymfoomaan liittyviä oireita ja siksi on jatkuvasti mieli maassa. :(
Huomenna verikokeisiin ja kai ne sitten näkee niistä onko jotain vakavampaa.
Mistä muusta tällänen ihan kirvely/pistely voisi johtua, onko vaihtoehtoja? Kilpirauhasissa häikkää?
Väsymys on kanssa aikamoinen kokoajan mutta kuumeilua eikä mitään muutakaan sairastelua ei ole ollut ja nyt viime päivinä kaulassakaan ei ole erityisemmin kipuilua ollut. Mutta solmukkeet eivät sieltä mihkään ole lähtenyt.luin viestisi ja ehdotan etta menet laakariin, ja vaadit (ole kovana!) lisatutkimuksiin! koska jos mitaan ei tutkita niin on kamalaa jos sulla on epavarmuus ja pelko mielessa koko ajan. en usko etta sulla on mitaan mutta varmista asia! tsemppia !!
- Peloissaan
Poika 17 kirjoitti:
Nyt kun aikaa jonkin verran kulunut tuosta kun viimeksi tänne kirjottelin niin on ilmennyt muitakin oireita kuten pistelyä/kirveliä lähinnä käsissä ja välillä rinnassa ja jaloissa sekä välillä tuntuu että kainalot vuotaisivat hikeä oikein kunnolla.
Tiedän että nämä on lymfoomaan liittyviä oireita ja siksi on jatkuvasti mieli maassa. :(
Huomenna verikokeisiin ja kai ne sitten näkee niistä onko jotain vakavampaa.
Mistä muusta tällänen ihan kirvely/pistely voisi johtua, onko vaihtoehtoja? Kilpirauhasissa häikkää?
Väsymys on kanssa aikamoinen kokoajan mutta kuumeilua eikä mitään muutakaan sairastelua ei ole ollut ja nyt viime päivinä kaulassakaan ei ole erityisemmin kipuilua ollut. Mutta solmukkeet eivät sieltä mihkään ole lähtenyt.Hei,
itselläni on ilmaantunut myös jotain ahdistusta kainaloissa ja nivusissa. Nivusissa tunnen jonkin 0,5cm patin. Minulla on myös alkanut jalkonen, käsien värinä ja pistely..
Oletko Poika 17 saanut selville mikä sinussa oli vialla?
Itsekin menen huomenna verikokeisiin! - Poika 17
Peloissaan kirjoitti:
Hei,
itselläni on ilmaantunut myös jotain ahdistusta kainaloissa ja nivusissa. Nivusissa tunnen jonkin 0,5cm patin. Minulla on myös alkanut jalkonen, käsien värinä ja pistely..
Oletko Poika 17 saanut selville mikä sinussa oli vialla?
Itsekin menen huomenna verikokeisiin!Itselläni kaikki osottautui aivan aiheettomaksi. Kärsin masennuksesta tuolloin ja tästä aiheutui nuo kaikki luulot ja oireet. Nykyään olen terve kuin pukki ja mitään luuloja ei ole.
Noista imusolmukkeista sen verran että jokaisella ihmisellä niitä on ja ne tuntuu, joillakin paremmin ja joillakin huonommin. Ne voivat olla turvoksissa monista eri syistä. Mutta jos haluat varmuuden asiasta niin käy verikokeissa ja kysy vielä lääkäriltä varmuudeksi niin saat varmasti selkeän vastauksen.
Mun neuvo sulle on että jätä nuo turhat luulemiset pois ja koita keksiä muuta tekemistä ja ajateltavaa, niin mäkin tein sillon vaikka vaikeeta se oli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640